Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joille yksikään ihminen ei ole koskaan sanonut rakastavansa sinua?
15.01.2025 |
Miten se on vaikuttanut elämäänne, vai onko vaikuttanut mitenkään?
Itse en ole noita sanoja kuullut ikinä keneltäkään, ja pakko myöntää, että se saa välillä minut tuntemaan itseni aika merkityksettömäksi ja näkymättömäksi.
Olen ollut parisuhteissa elämäni aikana, ja minulla on myös suhteellisen läheinen suhde vanhempiini. Jostain syystä kukaan ei ole kuitenkaan ikinä sanonut rakastavansa minua tai kertonut minun olevan millään tavoin tärkeä. En tiedä johtuuko tämä pienestä talven aiheuttamasta alakulosta, mutta jostain syystä asia on nyt pyörinyt hieman enemmän päässä viime aikoina.
Kommentit (63)
Ei ikinä. "Vihaan sinua" olen kuullut usein. Sekin tuntuu hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran on sanonut. Olin 15v ja mies lähes puolet vanhempi. Tämän jälkeen hän myikin jo minua kavereilleen huumeita vastaan.
Täällä yksi naimisissa 37 vuotta ollut. Mies ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua paitsi papin edessä sanonut tahdon. Itse sen olen hänelle aikoinaan sanonut. En enää vuosiin. Vanhempani olivat sota-ajan kokeneita niin eivät hekään koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä. "Vihaan sinua" olen kuullut usein. Sekin tuntuu hyvältä.
Tämän olen kuullut itsekin pari kertaa. Haluaisin kuitenkin ajatella, että näin sanottiin lähinnä suuttumuksen ja äkkipikaisuuden takia. Ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen hyvältä, vaikka ymmärrän kuitenkin pointin, että jossain tilanteissa edes jonkinlaisten tunteiden herättäminen saattaa tuntua hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö edes äiti? Mut ei mun miehenkään äiti rakasta poikaansa, ja se muuten sattuu, jopa aikuiseen mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö edes äiti? Mut ei mun miehenkään äiti rakasta poikaansa, ja se muuten sattuu, jopa aikuiseen mieheen.
Ei edes äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on sanottu "minä rakastan sinua" ilman katetta. En luotakaan sanoihin, vaan tekoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi naimisissa 37 vuotta ollut. Mies ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua paitsi papin edessä sanonut tahdon. Itse sen olen hänelle aikoinaan sanonut. En enää vuosiin. Vanhempani olivat sota-ajan kokeneita niin eivät hekään koskaan.
Tämä saattaa tosiaan olla yleisempää vanhemmassa juuri sota-ajan kokeneiden ihmisten sukupolvella. Olen pahoillani, että miehesi ei kyennyt sanoin osoittamaan sitä. Toivottavasti teoin sitten kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heikoimpina hetkinä sitä helposti myös alkaa kyseenalaistamaan omaa arvokkuuttaan ihmisenä, vaikka tiedänkin, että se omanarvontunto pitäisi tulla sisältä eikä perustua muiden sanomisiin.
Kyllä se itsetunto ja omanarvontunto kehittyy nimenomaan siitä miten muut ihmiset kohtelevat ja suhtautuvat sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Eikö edes äiti? Mut ei mun miehenkään äiti rakasta poikaansa, ja se muuten sattuu, jopa aikuiseen mieheen.
Ei yksikään ihminen ikinä. Uskon kuitenkin, että vanhempani minua rakastavat, vaikka eivät sitä ole ikinä sanoneet ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö edes äiti? Mut ei mun miehenkään äiti rakasta poikaansa, ja se muuten sattuu, jopa aikuiseen mieheen.
Ei munkaan lapsuudessa äiti ollut mikään pullantuoksuinen äiti-hammo joka olisi kertonut rakastavansa. Ei me oltu ku tiellä ja hänen unelmien esteenä. Vieläkin muistaa sanoa kuinka olisi voinut olla vaikka mitä ilman meitä.
En minäkään nyt suoraan muista, ovatko vanhempani sanoneet rakastavansa minua. Se ei ole tärkeää, koska heidän käytöksestään tiedän joka tapauksessa, että he rakastavat minua. Sisaruksetkaan eivät varmaan ole sanoneet, mutta sama juttu, tiedän, että he rakastavat minua. Mies on sanonut rakastavansa. Itse en ole tottunut rakkaudenjulistuksia jakelemaan, tuntuu jotenkin keinotekoiselta sitä julistella. Oletan, että ihmiset joita rakastan, tietävät sen kyllä. Miehelle kuitenkin silloin tällöin varuiksi sanon rakastavani, koska hän vaikuttaa kaipaavan sitä ja on (puoliksi leikillään) haukkunut minua tunteettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ikinä. "Vihaan sinua" olen kuullut usein. Sekin tuntuu hyvältä.
Tiedät koskettaneesi monen ihmisen syvimpiä tunteita.
Ei ole sanonut kukaan. Ei sanoin eikä teoin. Vanhempani vihaavat ja rakastavat ennenkaikkea toisiaan. Kukaan ei ole koskaan rakastanut minua niin paljoa, että olisi tullut sen sanoneeksi. Olen kohta kuusikymppinen. Kyllä se hiukan kirpaisee.
Eksäni sanoi minulle että minä olen rakkaus. Vaikea sanoa mitä hän oikein sillä kirjaimellisesti tarkoitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö edes äiti? Mut ei mun miehenkään äiti rakasta poikaansa, ja se muuten sattuu, jopa aikuiseen mieheen.
Ei yksikään ihminen ikinä. Uskon kuitenkin, että vanhempani minua rakastavat, vaikka eivät sitä ole ikinä sanoneet ääneen.
Olen lähes 50v ja isä saattaa soittaa että oletko nyt huomioinut sen ja sen asian eli huolehtii edelleen. Se on hänen sukupolven tapa ilmaista välittämistä.
Heikoimpina hetkinä sitä helposti myös alkaa kyseenalaistamaan omaa arvokkuuttaan ihmisenä, vaikka tiedänkin, että se omanarvontunto pitäisi tulla sisältä eikä perustua muiden sanomisiin.