Mikä psykologinen ilmiö tämä on: kaikki vaikeat asiat kielletään ja niistä ei puhuta?

Tätä on tullut mietittyä (omassa terapiassakin), kun alkoholismi on ollut suvussa yleistä. Isoisäni oli hyvin väkivaltainen alkoholisti. En usko, että kukaan kielsi ongelman, mutta tuskin uskalsivat häntä siitä sen enempää haastaa. Kuulemieni tarinoiden perusteella yrittivät vain selviytyä hengissä.

Toinen tapaus, jossa minun näkökulmastani oli pohjimmiltaan kyse siitä, ettei toinen puolisoista rakastanut toista. Jos tämä rakkautta vaille jäänyt olisi myöntänyt mitään todellisesta tilanteestaan, olisi koko korttitalo lähtenyt sortumaan eikä hän olisi lopulta kyennyt perustelemaan, miksi on ko. henkilön kanssa yhdessä. Jostain syystä ei kyennyt sitä kohtaamaan, vaan kaikkien piti valehdella tilanteesta. Symbioottiseksi riippuvuussuhteeksi kutsui terapeuttini sitä.

Mielisairauksista on aina vaiettu. Ja ehkä hyvä niin, sillä myötähäpeää ne aiheuttavat.

Ihmisiä on kahdenlaisia. Draamahaukkoja ja -korppikotkia, jotka kulkevat läpi elämän mustat lasit silmillään. He jakelevat diagnooseja, lukevat niistä, ja keksivät niitä sinne, missä niitä ei ole. Heille kaikkialla ja kaikessa on joku ongelma, ja ongelmia kaivetaan ja kehitetään, jos niitä ei ole

Sitten on niitä, jotka nauttivat siitä mitä on ja ovat kiitollisia saamastaan. Jumalan lapsia. Jos alkoholi on parasta, mitä elämä tuolle yhdelle tarjoilee, niin vittuako se draamahaukalle kuuluu

Suvun tapa.

Meillä oli suvussa paljon itsemurhia, mutta niistä oltiin hiljaa.

No se on juuri se mitä sanoit, psykologinen ilmiö, jossa kielletään tosiasiat oman psyykeen suojaamiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on kahdenlaisia. Draamahaukkoja ja -korppikotkia, jotka kulkevat läpi elämän mustat lasit silmillään. He jakelevat diagnooseja, lukevat niistä, ja keksivät niitä sinne, missä niitä ei ole. Heille kaikkialla ja kaikessa on joku ongelma, ja ongelmia kaivetaan ja kehitetään, jos niitä ei ole

Sitten on niitä, jotka nauttivat siitä mitä on ja ovat kiitollisia saamastaan. Jumalan lapsia. Jos alkoholi on parasta, mitä elämä tuolle yhdelle tarjoilee, niin vittuako se draamahaukalle kuuluu

Jos yksinään ryyppää, ei kiinnosta vittuakaan. Kunhan ei ole lapsia, joita pienessä sievässä piestä.

Ehkä ihmisillä ei ole keinoja tai tapoja tehdä mitään asian korjaamiseksi, yrittävät vain selviytyä päivästä toiseen. Tarvitsisivat jonkun ulkopuolisen ammattilaisen apua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on kahdenlaisia. Draamahaukkoja ja -korppikotkia, jotka kulkevat läpi elämän mustat lasit silmillään. He jakelevat diagnooseja, lukevat niistä, ja keksivät niitä sinne, missä niitä ei ole. Heille kaikkialla ja kaikessa on joku ongelma, ja ongelmia kaivetaan ja kehitetään, jos niitä ei ole

Sitten on niitä, jotka nauttivat siitä mitä on ja ovat kiitollisia saamastaan. Jumalan lapsia. Jos alkoholi on parasta, mitä elämä tuolle yhdelle tarjoilee, niin vittuako se draamahaukalle kuuluu

Jos yksinään ryyppää, ei kiinnosta vittuakaan. Kunhan ei ole lapsia, joita pienessä sievässä piestä.

Sellaista se on, kun pakotetaan aggressiiviset siittäjät suljettuihin tiloihin naaraiden ja poikasten kanssa. Ei liene ihmisen vika vaan sen, joka tuollaiseen järjestykseen yrittää biologista ihmisorganismia alistaa ja pakottaa. Eikä ole ainoa ongelma, joita miehet naisille ja lapsille aiheuttavat

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmisillä ei ole keinoja tai tapoja tehdä mitään asian korjaamiseksi, yrittävät vain selviytyä päivästä toiseen. Tarvitsisivat jonkun ulkopuolisen ammattilaisen apua? 

Vai pitäisikö auttajien ottaa mallia siitä, miten eletään omaa elämää eikä projisoida omaa kurjuutta autettaviin? Kyllähän alkkiskin voi kehittää jargon-diagnoosin siitä, miten tylsä ja negatiivinen "auttaja" on, ja se on ihan yhtä totta kuin se, että henkilö on alkoholisoitunut. Eli ei totta ollenkaan, täysin keksittyä tarinaa. Alkkis ei tosin toimi jumalaa vastaan ja yritä alistaa toista ihmistä auttamisr aiskaukseen, vaan elelee itselleen. Väkisin "auttaminen" on lähtöisin saatanasta, pahuutta. Sitten joskus jos alkkis itse hakeutuu "ammattilaisen" eli 5 vuotta korppikotkatarinoiat sisäistäneen hirviön "autettavaksi", niin ollaan neutraalilla, inhimillisellä tasolla. Sitä ennen pelkkää pahuutta, väkivaltaa, alistamista

kenelle perhe asian kieltää? Kuka siitä kyselee?

On eri asia juoda alkoholia kuin olla alkoholisti.

Toiseksi mikä muuttuisi, jos puhuttaisiin yhden sairaudesta? Serkkuni isä oli alkoholisti, perhe puhui asiasta avoimesti, se oli kaikkien tiedossa, mutta silti serkun isä edelleen joi. Asiaa ei vaiettu eikä perhe esittänyt mitään, mutta ei toisaalta kauhistellut ja säälinyt itseään. Toisaalta eivät he hyvänpäiväntuttujen kanssa ryhtyneet juttelemaan siitä, että isä on katkolla. Olisiko pitänyt, jotta ap olisi tyytyväinen?

Psykologinen puolustusmekanismi, joka tuottaa kyllä vahinkoa ja vie energiaa. 

Miniä haluaa puhua vain vaikeista asioista, vain ongelmista, vain epämukavista aiheista. Hänestä on ihana kuulla, että joku on lapseton ja suree sitä, miniä suorastaan hekumoi ajatuksella, mitä sanoa, koska hänhän vain auttaisi ja tukisi!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmisillä ei ole keinoja tai tapoja tehdä mitään asian korjaamiseksi, yrittävät vain selviytyä päivästä toiseen. Tarvitsisivat jonkun ulkopuolisen ammattilaisen apua? 

Pitäisi haluta ja valita se ulkopuolinen apu ja kestää sielläkin niitä vaikeita asioita. Oma läheinen lopetti terapian kertaheitolla, kun pintaan alkoi nousta kysymykset, miksi sietää huonoa kohtelua puolisoltaan ja kannattaisiko elämässä tehdä ihan konkreettisia muutoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on kahdenlaisia. Draamahaukkoja ja -korppikotkia, jotka kulkevat läpi elämän mustat lasit silmillään. He jakelevat diagnooseja, lukevat niistä, ja keksivät niitä sinne, missä niitä ei ole. Heille kaikkialla ja kaikessa on joku ongelma, ja ongelmia kaivetaan ja kehitetään, jos niitä ei ole

Sitten on niitä, jotka nauttivat siitä mitä on ja ovat kiitollisia saamastaan. Jumalan lapsia. Jos alkoholi on parasta, mitä elämä tuolle yhdelle tarjoilee, niin vittuako se draamahaukalle kuuluu

Jos yksinään ryyppää, ei kiinnosta vittuakaan. Kunhan ei ole lapsia, joita pienessä sievässä piestä.

Sellaista se on, kun pakotetaan aggressiiviset siittäjät suljettuihin tiloihin naaraiden ja poikasten kanssa. Ei liene ihmisen vika vaan sen, joka tuollaiseen järjestykseen yrittää biologista ihmisorganismia alistaa ja pakottaa. Eikä ole ainoa ongelma, joita miehet naisille ja lapsille aiheuttavat

On se kumma, että kukaan näitä aggressiivisia sonneja saa pakotettua yhtään mihinkään. Voisivat itse vähän aggressiivisemmin puolustaa rajojaan, niin ei sitä naarasta ja penikoita koskaan eksykään elämää pilaamaan.

Vierailija kirjoitti:

kenelle perhe asian kieltää? Kuka siitä kyselee?

On eri asia juoda alkoholia kuin olla alkoholisti.

Toiseksi mikä muuttuisi, jos puhuttaisiin yhden sairaudesta? Serkkuni isä oli alkoholisti, perhe puhui asiasta avoimesti, se oli kaikkien tiedossa, mutta silti serkun isä edelleen joi. Asiaa ei vaiettu eikä perhe esittänyt mitään, mutta ei toisaalta kauhistellut ja säälinyt itseään. Toisaalta eivät he hyvänpäiväntuttujen kanssa ryhtyneet juttelemaan siitä, että isä on katkolla. Olisiko pitänyt, jotta ap olisi tyytyväinen?

Itse toivon, että vanhempani perheessä joku olisi puhunut edes siitä, ettei isän alkoholismi ollut lasten vika eikä lasten vastuulla. Toki oikeasti heidät olisi kaikki pitänyt ottaa huostaan hakkaavan juoppohullun kynsistä.

Missä siitä pitäisi puhua? Tehdä facebook-jakoja? Soittaa iltapäivälehtiin? Työpaikan kahvipöydässä? Järjestää keskustelu-tilaisuus? Eduskunnan kyselytunnilla? 

Vierailija kirjoitti:

Missä siitä pitäisi puhua? Tehdä facebook-jakoja? Soittaa iltapäivälehtiin? Työpaikan kahvipöydässä? Järjestää keskustelu-tilaisuus? Eduskunnan kyselytunnilla? 

Ihan niissä ihmissuhteissa, joihin nämä vaikeat asiat ja niistä vaikeneminen kielteisesti vaikuttaa.

Turha tuollaiseen alkoholismiin on toisten puuttua. 

Vierailija kirjoitti:

Miniä haluaa puhua vain vaikeista asioista, vain ongelmista, vain epämukavista aiheista. Hänestä on ihana kuulla, että joku on lapseton ja suree sitä, miniä suorastaan hekumoi ajatuksella, mitä sanoa, koska hänhän vain auttaisi ja tukisi!

Sulla vaikuttaa olevan häikkää päässä. Mitä jos menisit juttelemaan lääkärille, vihainen ja katkera ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on kahdenlaisia. Draamahaukkoja ja -korppikotkia, jotka kulkevat läpi elämän mustat lasit silmillään. He jakelevat diagnooseja, lukevat niistä, ja keksivät niitä sinne, missä niitä ei ole. Heille kaikkialla ja kaikessa on joku ongelma, ja ongelmia kaivetaan ja kehitetään, jos niitä ei ole

Sitten on niitä, jotka nauttivat siitä mitä on ja ovat kiitollisia saamastaan. Jumalan lapsia. Jos alkoholi on parasta, mitä elämä tuolle yhdelle tarjoilee, niin vittuako se draamahaukalle kuuluu

Jos yksinään ryyppää, ei kiinnosta vittuakaan. Kunhan ei ole lapsia, joita pienessä sievässä piestä.

Sellaista se on, kun pakotetaan aggressiiviset siittäjät suljettuihin tiloihin naaraiden ja poikasten kanssa. Ei liene ihmisen vika vaan sen, joka tuollaise

Saahan heidät pakotettua, katso nyt vaikka armeijaa. Vankila on pakote ja tapetuksi tuleminen on pakote. Saako nainen ja poikanen pakotettua? Ei saa, he saavat vaan turpaansa, tai jos nainen antaa siitää itseään 10 000 kertaa niin ehkä sitten olla rauhassa