Ero ja yh-arki - olen uupunut ja kadehdin ystävän ydinperhettä

Sinun pitää tehdä oma surutyösi siitä, että mies, josta tuli lastesi isä ei ollutkaan hyvä isä. Vähän kuin surra kuolemaa. Sillä sinulta on kuollut haave miehestä, joka olisi hyvä isä teidän lapsille. Se riistettiin sinulta. Anna aikaa suremiselle.

Mikä estää etsimästä uutta miestä ja isäpuolta lapsille?

Ne isäpuolet  tuskin hoivaavat vieraita lapsia, jos lasten oma isäkään ei sitä tee. Uusi suhde ei elämää helpota. Sehän on hirveä stressi ja aika entistä tiukemmalla. Ei se uusi mies välttämättä tee edes kotitöitä. 

Kadehtimisen sijaan kannattaa keskittyä oman elämän kohentamiseen. Voisitteko muuttaa pk-seudun ulkopuolelle, jossa on halvempaa asua? Voisit tehdä vähemmän töitäkin. 

Elämällä eteenpäin. Varo Ap katkeroitumista. Varo näyttämästä lapsillesi mallia kateellisesta vanhemmasta. Kateus ja katkeruus vievöt harvoin, jos koskaan mihinkään hyvään... - Toisaalta kateus on myös pienen pienessä määrässä ihan luonnollinen tunne mutta silloin ainakin itse yritänmuistuttaa mitä hyviä asioita kuitenkin on, muistuttamalla jopa niistä hyvistä asioista, jotka saattavat tuntua välillä niin itsestään selvyyksiltä, ettei niitä aina huomaa kuin vasta sitten kun ne menettäää tai kun ne ovat kohdalla. .

Esimerkiksi Ap sinun kohdalla hyvä asia: Olet mennyt eteenpäin jättämällä myrkyllisen kumppanin. -Olet vapaa hänestä ja hänen tilalleen voit löytää uuden tai voit löytää itsestävahvan naisen, joka elää lapsien kanssa ja pärjää heidän kanssaan sinkkuvanhempana hyvin, vaikka elämä välillä murjoo.

Itse haaveilen kuppanin (naisen) löytämisestä. - Omista lapsistakin mutta pikkuhiljaa olen alkanut hyväksymään sen, että saatan jäädä ilman (biologisia)lapsia.

Lujasti tsemppiä tulevaan!

Olen se ydinperheessä elämä vaimo:

Ei kannata kadehtia. Ei ydinperheetkään täydellisiä ole, eikä kaikki ongelmat näy päällepäin. Osalla voi olla isojakin vaikeuksia, joista ei vain puhuta. Vaikka meilläkin on onnellinen avioliitto, niin kyllä meilläkin riidellään kotitöistä ja puolison fyysisen sairauden takia joudun kausittain tekemään kaikki kotityöt/lasten hoidon, kun puoliso ei sairaana siihen kykene. Lasten kanssa on välillä tosi raskasta. Yllättävää kyllä, mutta lapset ovat monesti levottomampia silloin kun molemmat vanhemmat ovat kotona ja paljon rauhallisempia silloin, kun vain toinen meistä on kotona.

Monet ydinperheet ovat kiiltokuvia päälle päin ja silkkoa sisältä. Meillä myös. Mies on ilkeä, tosi paljon poissa ja vieraan seuran metsästäjä, mutta kulissit kunnossa. 

Olen itse kateellinen sinulle, mieluummin olisin lasten kanssa itsekseni kuin huonossa suhteessa. Vahva nainen, sellainen haluaisin olla. -Ole sinä! Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Monet ydinperheet ovat kiiltokuvia päälle päin ja silkkoa sisältä. Meillä myös. Mies on ilkeä, tosi paljon poissa ja vieraan seuran metsästäjä, mutta kulissit kunnossa. 

Olen itse kateellinen sinulle, mieluummin olisin lasten kanssa itsekseni kuin huonossa suhteessa. Vahva nainen, sellainen haluaisin olla. -Ole sinä! Tsemppiä.

Outo maailmankuva sinulla. Monet ydinperheet ovat myös onnellisia. Persoonallisuushäiriöiset on erikseen.

Varmasti monet ovat onnellisia, monet myös eivät.

Vierailija kirjoitti:

Miksi valitsit yh-uran jos ei miellytä? Anele miestäsi ottamaan sinut takaisin ja yritä tällä kertaa pysyä naimisissa. 

Miksi yrität täällä langettaa kaiken vastuun erosta miehelle? Kuvitteliko että joku parempi tulee koputtamaan ovelle että täällä varmaan asuu joku ihana nainen jolle ryhdyn turvalliseksi aviomieheksi?

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää tehdä oma surutyösi siitä, että mies, josta tuli lastesi isä ei ollutkaan hyvä isä. Vähän kuin surra kuolemaa. Sillä sinulta on kuollut haave miehestä, joka olisi hyvä isä teidän lapsille. Se riistettiin sinulta. Anna aikaa suremiselle.

Vi##u mitä itsesäälistä paskaa. 

Ymmärrän sinua ap ja toivon jaksamista. Olen sinällään samassa tilanteessa, että reilu vuosi sitten eronnut ja lähes kokonaan yksin pyöritän kaikkea. Lasten isä tapaa jokusen tunnin kerrallaan viikon-kuukauden välein lapsia, tukiverkot olemattomat. Lapsilla on kivoja kavereita, mutta suren sitä, miten näen joidenkin suhtautumiseen selvästi vaikuttavan se, että olen yh. Naimisissa ollessani kaipasin niin kovasti sitä, että mies olisi ollut oikeasti läsnä ja aloitteellisesti touhuillut yhdessä meidän, perheensä kanssa, mutta ei, silloinkin se oli minä ja lapset, ja erikseen hän ja hänen omat jutut. Jossain vaiheessa ymmärsin, että ei hän vaan tule muuttumaan enkä tule ikinä sitä unelmieni onnellista perhettä hänen kanssaan muodostamaan, joten vähemmän pettymyksiä tulee yksin lasten kanssa eläessä, mutta siitä huolimatta surettaa onnellisia perheitä katsoessa se kaikki, mitä minä ja lapset ei ikinä saatu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää etsimästä uutta miestä ja isäpuolta lapsille?

Niinpä, niitähän myydään kaupassa halvalla. Miesystäviä ja isäpuolia. Voi ny taas. 

Minua on kadehdittu siksi, että minulla on perhe-elämään osallistuva aviomies, joka on ollut tukenani myös sairastuttuani vakavasti.

Ihmiset eivät käsitä, että ei tämä minunkaan kohdalla ole mikään itsestäänselvyys. Olen aiemmin ollut naimisissa ja ensimmäinen avioliittoni oli todella huono. Tuolloinen aviomies oli hyvin itsekäs ja petti minua kauan selkäni takana. Olen saanut kokea hyvää perhe-elämää vasta nyt toisen liiton myötä. Olinkin kauan eron jälkeen yksin, kun halusin etsiä hyväsydämistä miestä.

Et ole yksin. Käyn aika samaa helvettiä läpi itsekin tällä hetkellä. Tuudittaudun ajatuksella, että arki helpottaa, kun lapset kasvaa ja ovat itsenäisempiä. Keskity lapsiisi, nauti yhteisistä hetkistä heidän kanssa ja luo heille uusia kultaisia muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää tehdä oma surutyösi siitä, että mies, josta tuli lastesi isä ei ollutkaan hyvä isä. Vähän kuin surra kuolemaa. Sillä sinulta on kuollut haave miehestä, joka olisi hyvä isä teidän lapsille. Se riistettiin sinulta. Anna aikaa suremiselle.

Vi##u mitä itsesäälistä paskaa. 

Itse asiassa, noinhan se menee. Tuo on varmaan elämän suurimpia pettymyksiä, saahan sitä surra (ja suree myös lasten puolesta), ja sitten eteenpäin. Mä löysin muuten hyvän ja osallistuvan miehen ja välittävän isäpuolen, vedettiin uusperheenä 14 v (ei yhteisiä lapsia) ja nyt jo vuosikaudet kaksin. Aikuinen tytär on muuten kiittänyt hyvästä parisuhteen mallista. Jos olisin itse aikanani saanut vastaavan, en olisi huonoon liittoon edes harrastanut, mutta sehän on oppia ikä kaikki. -eri

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap ja toivon jaksamista. Olen sinällään samassa tilanteessa, että reilu vuosi sitten eronnut ja lähes kokonaan yksin pyöritän kaikkea. Lasten isä tapaa jokusen tunnin kerrallaan viikon-kuukauden välein lapsia, tukiverkot olemattomat. Lapsilla on kivoja kavereita, mutta suren sitä, miten näen joidenkin suhtautumiseen selvästi vaikuttavan se, että olen yh. Naimisissa ollessani kaipasin niin kovasti sitä, että mies olisi ollut oikeasti läsnä ja aloitteellisesti touhuillut yhdessä meidän, perheensä kanssa, mutta ei, silloinkin se oli minä ja lapset, ja erikseen hän ja hänen omat jutut. Jossain vaiheessa ymmärsin, että ei hän vaan tule muuttumaan enkä tule ikinä sitä unelmieni onnellista perhettä hänen kanssaan muodostamaan, joten vähemmän pettymyksiä tulee yksin lasten kanssa eläessä, mutta siitä huolimatta surettaa onnellisia perheitä katsoessa se kaikki, mitä minä ja lapset ei ikinä saatu.

Jatkan vielä, että kyllä väsyttää, varsinkaan viikonloppuisin en meinaa päästä ylös sängystä. Välillä ihan p-aukinen, kun yhden palkalla ja elatusmaksuilla makselee omistusasuntoa kivalla alueella, autoa, lasten harrastuksia, loputtomia vaatehankintoja ja muita tarpeita. Olen käynyt itse kampaajalla tai lounaalla viimeksi naimisissa ollessani.

Yritän kaikkeni, että lapsilla on tarvittava ja saavat harrastaa, yritän olla sekä äiti ja isä, kannustaa kentän ja jäähallin laidalla. Yritän tsempata ja ajatella, että olen hiton kova mimmi, joka selviää kaikesta yksin, niin ajallisesti, henkisesti kuin taloudellisestikin ja pienenä lohtuna lapset ovat ihania ja olemme tosi läheisiä.

Mutta helppoa tämä ei ole. Helpompaa kuitenkin kuin elää vuosia suhteessa, jossa voi niin huonosti, että oireilee jo fyysisestikin ja asua kodissa, jossa jatkuva painostava tunnelma ja raskasta olla, vääntää joka pienestäkin yksityiskohdasta, tuo se vasta raskasta on, joten sanon kaikille arvostelijoille, että tervetuloa elämään päiväkin kengissäni ja sen jälkeen kertomaan uudestaan omia näkemyksiään, voisi ajatukset muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää etsimästä uutta miestä ja isäpuolta lapsille?

Niinpä, niitähän myydään kaupassa halvalla. Miesystäviä ja isäpuolia. Voi ny taas. 

Sitten kannattaa pysyä naimisissa niin ei tarvitse tulla vauvapalstalle kitisemään kun ei miestä saa. 

Vierailija kirjoitti:

Ne isäpuolet  tuskin hoivaavat vieraita lapsia, jos lasten oma isäkään ei sitä tee. Uusi suhde ei elämää helpota. Sehän on hirveä stressi ja aika entistä tiukemmalla. Ei se uusi mies välttämättä tee edes kotitöitä. 

Eivät hoivaa, ellei nainenkaan ole viehättävä

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää etsimästä uutta miestä ja isäpuolta lapsille?

Varmaan aikapula 😁, ohis. Ex yh