Ero ja yh-arki - olen uupunut ja kadehdin ystävän ydinperhettä

Ap ymmärrän täysin. En usko, että olet kateellinen vaan tilanne näyttäytyy sinua kohtaan epäreiluna. 

Joskus myös se "kaveri" ei ole niin hyvä kuin itse luulee vaan hän tietyllä tavalla nauttiikin tilanteestaan. Esim.kehumalla perhe-elämää, kun sinulle on käynyt huonosti.  Vähän sama, kun joku työssä käyvä sopivasti rivien välistä kertoo työttömälle asioita tavalla, jotka saavat hänet (työttömän) tuntemaan itsensä huonommaksi.

Sen vuoksi en laittaisi kaikkea tuntemuksiasi vain kateellisuuden piikkiin. 

Oliko jännis tai jännis ulkkis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet ydinperheet ovat kiiltokuvia päälle päin ja silkkoa sisältä. Meillä myös. Mies on ilkeä, tosi paljon poissa ja vieraan seuran metsästäjä, mutta kulissit kunnossa. 

Olen itse kateellinen sinulle, mieluummin olisin lasten kanssa itsekseni kuin huonossa suhteessa. Vahva nainen, sellainen haluaisin olla. -Ole sinä! Tsemppiä.

Outo maailmankuva sinulla. Monet ydinperheet ovat myös onnellisia. Persoonallisuushäiriöiset on erikseen.

Kulissiliitot ovat yleisempiä kuin luullaankaan. Varsinkin jos yhteistä omaisuutta on paljon, ei sen tuomasta statuksesta ole helppo luopua. Samoin, jos toisella on olemattomat tulot, hän ei helpolla lähde huonostakaan suhteesta.

Niitäkin kulisseja on, jossa toinen on täysin tietämätön siitä, että elää kulissiliitossa.

Ranskassahan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kummallakin puolisolla on myös uusi kumppani sivussa eikä sitä pidetä huonona. Ihan nuorena romanssi toki sielläkin roihuaa ensin oman puolison kanssa.

Länsimaisella naisella on täysin vapaa oikeus valita puolisonsa miljoonien miesten joukosta ja silti he valitsevat tietäen ja tahtoen itse väärän ihmisen ja sitten mahd. itkevät yyhouttaan.

Ihmeellistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet ydinperheet ovat kiiltokuvia päälle päin ja silkkoa sisältä. Meillä myös. Mies on ilkeä, tosi paljon poissa ja vieraan seuran metsästäjä, mutta kulissit kunnossa. 

Olen itse kateellinen sinulle, mieluummin olisin lasten kanssa itsekseni kuin huonossa suhteessa. Vahva nainen, sellainen haluaisin olla. -Ole sinä! Tsemppiä.

Outo maailmankuva sinulla. Monet ydinperheet ovat myös onnellisia. Persoonallisuushäiriöiset on erikseen.

Kulissiliitot ovat yleisempiä kuin luullaankaan. Varsinkin jos yhteistä omaisuutta on paljon, ei sen tuomasta statuksesta ole helppo luopua. Samoin, jos toisella on olemattomat tulot, hän ei helpolla lähde huonostakaan suhteesta.

Niitäkin kulisseja on, jossa toinen on täysin tietämätön siitä, että elää kulissiliitossa.

Ranskassahan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kummallakin puolisolla on myös uusi kumppani sivussa eikä sitä pidetä huonona. Ihan nuorena romanssi toki sielläkin roihuaa ensin oman puolison kanssa.

Tämä olisi hyvä systeemi Suomeenkin. Ranskassahan syntyvyyskin on paljon korkeampi kuin täällä. Mammat vetävät aivan suotta kilarit kun heille paljastuu miehen sivusuhde. Sivistynyt toimenpide tuossa tilanteessa olisi ottaa myös itselle rakastaja.

Omassa lapsuudessani oli kunnon kulissit pystyssä. Jouduin itse syntipukiksi, uhrattavaksi ja siksi, jonka syytä kaikki ongelmat muka olivat. Toivoin vanhempieni eroa ja sitä, että saisin elää ilman isääni, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Olin toki erityislapsi tai noh. diagnoosin sain vasta aikuisena, mutta kaipa en sitten onnistunut huijaamaan tässä vanhempiani ja poikkeavuuteni sitten ärsytti. Olin toki myös jo ei toivottu lapsi.

Muista ap, että ei elämä ole ydinperheissäkään täydellistä. Jokaisella on omat ongelmansa. Vaikka olisi ydinperhe, voi silti olla esimerkiksi sairautta, taloudellisia haasteita tai muuta isoa ongelmaa. 

Yksin vanhempana olemisessa on myös joitakin hyviäkin puolia: kasvatusperiaatteista ei tarvitse riidellä, kun on vain yksi tapa tehdä eikä kahden vanhemman ristiriitaisia näkemyksiä. Yksin saa valita, miten perhe elää - ei tarvitse tehdä kompromisseja. Kotona ei ole puolisoa, jonka kanssa riidellä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää tehdä oma surutyösi siitä, että mies, josta tuli lastesi isä ei ollutkaan hyvä isä. Vähän kuin surra kuolemaa. Sillä sinulta on kuollut haave miehestä, joka olisi hyvä isä teidän lapsille. Se riistettiin sinulta. Anna aikaa suremiselle.

Vi##u mitä itsesäälistä paskaa. 

Siinä vihainen ja sitä muihin purkava sivullinen.Sinusta ei ole mitään apua. Päinvastoin. Tämä ei ole oikea keskustelu sinun ongelmasi purkamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää etsimästä uutta miestä ja isäpuolta lapsille?

kuka täysjärkinen mies muka huolisi käytetyn yh-jätteen?

Siellä ihan itse p*kakasa kuplii. Nyt on pakko entisenä yh:na kommentoida, että sinä et varmaankaan olisi kelvollinen kenenkään tueksi tai ketään rakastamaan, puhumattakaan että pystyisit toisen lapsista huolehtimaan. Siihen tehtävään tarvitaan itsensä kanssa sinut oleva aikuinen.

Itse olin aikoinaan samassa jamassa. Kaipasin kumppania vierelle, mutta näin niin paljon asumallamme alueella hiuksensa sängelle ajaneita, viikonlopun ja välillä arjenkin jälkeen silmät mustana ja huulet ruvella kulkevia itseään häpeileviä naisia, että lopetin kadehtimisen. Ajattelin, että tuhannesti mieluummin yksin, kuin puolisoa pahoinpitelevän juopon kanssa. Ei tarvinnut minun lapseni pelätä. Sydäntä oikein särkee, miten huonoissa oloissa jotkut lapset joutuvat elämään. 

Ole onnellinen lapsistasi ja vapaudestasi. Elämällä on paljon yllätyksiä, mutta vaikeudet opettavat varovaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa yksinhuoltajat:

Olemme ydinperhe ja kaverinani on yksinhuoltaja, jolla ei tukiverkkoja ole. Olemme monta kertaa sanoneet tälle yksinhuoltajalle, että jos vain tarvitset jossakin meidän apua, niin pyydä. Yksinhuoltaja kieltäytyy avusta joka kerta. Paitsi kerran, kun hän oli todella väsynyt ja lastensa huoneet olivat sotkuiset, niin mentiin siivoamaan lasten kanssa yhdessä heidän huoneensa oikein kunnolla.

Ei ilkeä pyytää. Minä aikoinani olisin ollut ikionnellinen, jos olisi ollut turvallinen naapuri, johon olisi voinut laittaa silloin tällöin lapsen leikkimään pariksi tunniksi. Mutta kynnys pyytää on korkea, siksi olisi oltava selkeästi sovittua. Tai se esimerkiksi, että hakisivat lapsen ulkoilemaan, retkelle tms.

Muista kuitenkin olla itsellesi rehellinen ja riittävän kriittinen jos ja kun tapaat jonkun uuden miesystäväehdokkaan. Olen itse yh:n kanssa 10v sitten naimisiin mennyt mies, ja paperilla täytän kaikki ne perinteiset toivomukset miehelle: kiltti, hyväsydäminen, rakastava, akateeminen, huumorintajuinen, vastuunsa kantava, hyvin toimeentuleva aikuinen mies. Ymmärrän toki miksi vaikutin vaimoni mielestä erittäin hyvältä saaliilta, ja etenimmekin suht ripeästi kohti avioliittoa ja uusperheen perustamista.

Meillä menee hyvin. Puhumme, pussaamme, rakastamme, vietämme paljon aikaa yhdessä... mutta. Tietysti on aina jokin mutta. Ilmeisesti vaimoni valitsi kuitenkin miehensä liikaa sydämen ja yläpään äänellä, eikä ollenkaan alapään. Tilanne on se, että vaikka läheisyyttä välillämme on paljon, se ei koskaan etene ns navan alapuolelle. Olen jotenkin ilmeisesti vaimon silmissä täysin epähaluttava tai jotain. Ollaan toki käyty terapioissa (sekä parisuhde- että seksuaaliterapiassa), mutta mitään syytä ei ole löytynyt. Ei vaan tee mieli. Ei hyrrää. Ei ole kiva koskettaa minua, kun ei hyrrää. Halailua ja pussailua kyllä on, mutta siihen se aina jää. Minun on vaikea uskoa muuta syytä kuin että yh:na oli vaan niin paha olla että joku piti saada, ja kun vastaan tuli mies joka paperilla täytti kaikki kriteerit, ei enää mietitty ollenkaan fyysistä yhteensopivuutta. Toki alussa oli jotain intiimiäkin, mutta ajattelin silloin että laimeus sillä saralla johtui vaan uutuudesta tai jännityksestä tms. Kyllä siinä useampi vuosi meni jonkinlaisella säännöllisellä intiimielämällä, eli ei se nyt täysin hukassa ollut.

Mielestäni olisi ollut reilumpaa olla kriittinen ja todeta suoraan että tässä ei ole edellytyksiä muuhun kuin kaveruuteen. Nyt ollaan syvällä tässä sopassa enkä oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinun tulee hyväksyä se tosiasia, että olet tyhmä. Valitsit lastesi isän pimppisi perusteella (tai mahdollisesti miehen rahojen) etkä ottanut huomioon muita tekijöitä. Tilanteesi on 100% seurausta omista valinnoistasi. Myös kateuden ja katkeruuden tunteet ovat oma valintasi. Sinun tulee opetella ottamaan vastuu omista toimistasi, silloin kateuskin häviää itsestään.

Tällaisista kommenteista oikein huutaa se, ettei ole kokemusta parisuhteista. Silloin ei kannata kommentoida.

Mietin just, että onpa ylevää. Parastaan tietenkin panevat, ei kai kukaan tahallaan epäkypsaksi ilmoittaudu 🤭

Kyllä tuo on tasan kiinni ap:n omista valinnoista. On tehty lapsia, vaikka

a) ei ole kouluttautunut tarpeeksi -> ei ole hyväpalkkaista työtä

b) valinnut väärän miehen

c) ei ole tukiverkkoja

Kateus on raskasta. Olen itse kärsinyt siitä, mutta päässyt eroon. Pitää tehdä itselleen hyviä asioita, arvostaa niitä asioita mitä elämässä on. Kuulostaa pikkumaiselta, mutta auttaa jos mielessäsi löydät jonkin asian, mitä sinulla on, mutta kateuden kohteella ei. Se voi olla mitä tahansa, konkreettista tai henkistä, vaikka asenne tai taito. Ja pidät tämän asian vain omana tietonasi.

Vierailija kirjoitti: Muista kuitenkin olla itsellesi rehellinen ja riittävän kriittinen jos ja kun tapaat jonkun uuden miesystäväehdokkaan. Olen itse yh:n kanssa 10v sitten naimisiin mennyt mies, ja paperilla täytän kaikki ne perinteiset toivomukset miehelle: kiltti, hyväsydäminen, rakastava, akateeminen, huumorintajuinen, vastuunsa kantava, hyvin toimeentuleva aikuinen mies. Ymmärrän toki miksi vaikutin vaimoni mielestä erittäin hyvältä saaliilta, ja etenimmekin suht ripeästi kohti avioliittoa ja uusperheen perustamista. Meillä menee hyvin. Puhumme, pussaamme, rakastamme, vietämme paljon aikaa yhdessä... mutta. Tietysti on aina jokin mutta. Ilmeisesti vaimoni valitsi kuitenkin miehensä liikaa sydämen ja yläpään äänellä, eikä ollenkaan alapään. Tilanne on se, että vaikka läheisyyttä välillämme on paljon, se ei koskaan etene ns navan alapuolelle. Olen jotenkin ilmeisesti vaimon silmissä täysin epähaluttava tai jotain. Ollaan toki käyty terapioissa (sekä parisuhde- e

Kai sä nyt heti alussa jo huomasit tämän asian? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne isäpuolet  tuskin hoivaavat vieraita lapsia, jos lasten oma isäkään ei sitä tee. Uusi suhde ei elämää helpota. Sehän on hirveä stressi ja aika entistä tiukemmalla. Ei se uusi mies välttämättä tee edes kotitöitä. 

Eivät hoivaa, ellei nainenkaan ole viehättävä

Ei kai kukaan mies rupea suhteeseen, jos nainen ei ole viehättävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Muista kuitenkin olla itsellesi rehellinen ja riittävän kriittinen jos ja kun tapaat jonkun uuden miesystäväehdokkaan. Olen itse yh:n kanssa 10v sitten naimisiin mennyt mies, ja paperilla täytän kaikki ne perinteiset toivomukset miehelle: kiltti, hyväsydäminen, rakastava, akateeminen, huumorintajuinen, vastuunsa kantava, hyvin toimeentuleva aikuinen mies. Ymmärrän toki miksi vaikutin vaimoni mielestä erittäin hyvältä saaliilta, ja etenimmekin suht ripeästi kohti avioliittoa ja uusperheen perustamista. Meillä menee hyvin. Puhumme, pussaamme, rakastamme, vietämme paljon aikaa yhdessä... mutta. Tietysti on aina jokin mutta. Ilmeisesti vaimoni valitsi kuitenkin miehensä liikaa sydämen ja yläpään äänellä, eikä ollenkaan alapään. Tilanne on se, että vaikka läheisyyttä välillämme on paljon, se ei koskaan etene ns navan alapuolelle. Olen jotenkin ilmeisesti vaimon silmissä täysin epähaluttava tai jotain. Ol

Kai sä nyt heti alussa jo huomasit tämän asian? 

No eihän tilanne alussa ollut tämä tokikaan. Kuten sanoin, ensimmäiset vuodet oli kyllä jonkinlaista intiimielämää ainakin, vaikka se aika tai siis hyvin peruskauraa oli. Mutta oli kuitenkin,

Vierailija kirjoitti:

Länsimaisella naisella on täysin vapaa oikeus valita puolisonsa miljoonien miesten joukosta ja silti he valitsevat tietäen ja tahtoen itse väärän ihmisen ja sitten mahd. itkevät yyhouttaan.

Ihmeellistä.

Eipä nuo miehetkään onnistu puolison valinnassa sen paremmin, kun puolet miehistä eroaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa yksinhuoltajat:

Olemme ydinperhe ja kaverinani on yksinhuoltaja, jolla ei tukiverkkoja ole. Olemme monta kertaa sanoneet tälle yksinhuoltajalle, että jos vain tarvitset jossakin meidän apua, niin pyydä. Yksinhuoltaja kieltäytyy avusta joka kerta. Paitsi kerran, kun hän oli todella väsynyt ja lastensa huoneet olivat sotkuiset, niin mentiin siivoamaan lasten kanssa yhdessä heidän huoneensa oikein kunnolla.

Ei ilkeä pyytää. Minä aikoinani olisin ollut ikionnellinen, jos olisi ollut turvallinen naapuri, johon olisi voinut laittaa silloin tällöin lapsen leikkimään pariksi tunniksi. Mutta kynnys pyytää on korkea, siksi olisi oltava selkeästi sovittua. Tai se esimerkiksi, että hakisivat lapsen ulkoilemaan, retkelle tms.

 

Ajattelin ihan samaa, "jos tarvitset apua jossakin" on turhan epämääräinen ja avun pyytäminen ylipäätään on vaikeaa. Teidän pitäisi kysyä tarkalleen, että "voitaisiinko viedä teidän lapset ensi viikolla joku ilta elokuviin, siellä menee se ja leffa, voisivat tykätä"? "Ajateltiin lähteä lauantaina aamupäiväksi retkelle, lähtisikö teidän lapset mukaan, me otetaan eväät"