HS: Erään puolueen kannattajat luottavat selvästi vähiten tieteeseen
"Suomalaiset luottavat vankasti tieteeseen, mutta perussuomalaisten kannattajien keskuudessa luottamus on muita alhaisempaa, selviää Tiedebarometri 2024 -kyselystä.
Kyselyssä kysyttiin, kuinka paljon vastaajat luottavat yleisesti ottaen tieteeseen ja tutkimukseen.
Perussuomalaisten kannattajat erottuivat myös kysymyksessä, jossa kysyttiin tutkimusrahoista leikkaamisesta: 78 prosenttia perussuomalaisista oli valmis leikkaamaan tutkimusmenoista. Esimerkiksi kokoomuslaisilla osuus oli 46 prosenttia.
Perussuomalaisten kannattajista yli puolet oli sitä mieltä, että tutkimusvaroja pitää kohdentaa niistä saatavan taloudellisen hyödyn perusteella, kun esimerkiksi vasemmistoliiton kannattajista tätä mieltä oli vain kahdeksan prosenttia."
Kommentit (151)
Teit eilenkin tämän saman aloituksen että pääsit riitelemään ja mollaamaan. Tänää ei jaksa. Tiede on suurimmaksi osaksi korruptoitunutta poliittisesti johdettua skeidulia mikä ei uskalla itsekkään koskaan haastaa itseään.
Eli tässä mä olen "persujen" puolella.
Vasemmisto mainittu, eli persulla meni ihon alle.
Naistutkimuksen voisi lopettaa. Verovaroin tuettua äärifeminismiä joka päättää ensin minkälaiset tulokset haluaa nähdä ja valitsee sitten menetelmät joilla haluttuun tulokseen päästään.
Nyt jytkytetään, elämäm koulu kunniaan!
Tuohan ei tarkoita, että tieteeseen ei luoteta. Tuo tarkoittaa, että sukupuolen tutkimusta ja taidekasvatusta ei pidetä tieteenä. Niin kuin masturboinnin näyttämistä opiskelijoille.
en minäkään yliopistosta valmistuneena enää luota tieteeseen, kun on saanut lukea Aalto-opiston taidelinjan käänteistä
"Tiede" sanasta on tullut keppihevonen jonka nimissä kaikki huuhaa tiede on tiedettä. Samoin on sana "koulutus". woke ja intersektionaalisen feminismin, sukupuolten moninaisuuden koulutus ja tutkiminen muuttuu korkeakulttuuriksi kun se päälle liimataan tieteen ja koulutuksen päälle.
Eli Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti mm. naistutkimukseen tai muihin paskatieteisiin? Äänestänkin jatkossa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Naistutkimuksen voisi lopettaa. Verovaroin tuettua äärifeminismiä joka päättää ensin minkälaiset tulokset haluaa nähdä ja valitsee sitten menetelmät joilla haluttuun tulokseen päästään.
Ensin päätetään etukäteen, että naiset ovat yhä sorrettuja ja tutkimus perustetaan sen tuloksen ympärille. Presidentti, pääministeri, ministeri, yritysjohtajat, EU-komissaari: naisia kaikissa näissä tehtävissä. Missä se lasikatto nykyään on?
Haetaan vaan kivilasti Marsista.Koululaisille omat eväät kotoa.Terveyskeskukset kiinni......jne.Onpa niitä kiviä mukava tutkia ja kertoa että kyllä siellä Marsissa on ihan varmasti ehkä elämää.Tai sitten ihan miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassareissa luotetaan vähiten biologiaan.
Eikös biologia ole nykyään pahintakin wokea? Ihan tyhmät simpukat ja öhö öhö?
Kyllä minä uskon, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä, vaikken tiedä, kuinka tyhjästä voi mitään räjähtää, kun mitään räjähdettävää ei ole.
Kyllä minä uskon, että evoluutioteoria on totta, vaikka mitään empiiristä evidenssiä ei ole lajien muuttumisesta toiseksi.
Kyllä minä uskon, että ihmisen luontainen ruoka eli punainen liha on pahasta, ja se tulee korvata eksoottisilla hedelmillä.
Kyllä minä uskon, koska olen tieteisuskovainen.
Vierailija kirjoitti:
"Tiede" sanasta on tullut keppihevonen jonka nimissä kaikki huuhaa tiede on tiedettä. Samoin on sana "koulutus". woke ja intersektionaalisen feminismin, sukupuolten moninaisuuden koulutus ja tutkiminen muuttuu korkeakulttuuriksi kun se päälle liimataan tieteen ja koulutuksen päälle.
Kesäkurpitsa p***seessä on nykyään tiedettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistutkimuksen voisi lopettaa. Verovaroin tuettua äärifeminismiä joka päättää ensin minkälaiset tulokset haluaa nähdä ja valitsee sitten menetelmät joilla haluttuun tulokseen päästään.
Ensin päätetään etukäteen, että naiset ovat yhä sorrettuja ja tutkimus perustetaan sen tuloksen ympärille. Presidentti, pääministeri, ministeri, yritysjohtajat, EU-komissaari: naisia kaikissa näissä tehtävissä. Missä se lasikatto nykyään on?
Typerintä tossa on se, että kaiken lasikatto etc. puheiden jälkeen kun kysytään miten nainen määritellään, niin ei tule vastausta.
Onpas Riikka tänään rähjäisenä eduskunnassa. Juuri nyt puhuu Ylen leikkauksista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä uskon, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä, vaikken tiedä, kuinka tyhjästä voi mitään räjähtää, kun mitään räjähdettävää ei ole.
Kyllä minä uskon, että evoluutioteoria on totta, vaikka mitään empiiristä evidenssiä ei ole lajien muuttumisesta toiseksi.
Kyllä minä uskon, että ihmisen luontainen ruoka eli punainen liha on pahasta, ja se tulee korvata eksoottisilla hedelmillä.
Kyllä minä uskon, koska olen tieteisuskovainen.
Tyhmä sinä olet.
Luottaako järkevä ihminen Lapin yliopiston performanssin? Itse lähinnä hymyillen vinosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä uskon, että maailmankaikkeus on syntynyt tyhjästä, vaikken tiedä, kuinka tyhjästä voi mitään räjähtää, kun mitään räjähdettävää ei ole.
Kyllä minä uskon, että evoluutioteoria on totta, vaikka mitään empiiristä evidenssiä ei ole lajien muuttumisesta toiseksi.
Kyllä minä uskon, että ihmisen luontainen ruoka eli punainen liha on pahasta, ja se tulee korvata eksoottisilla hedelmillä.
Kyllä minä uskon, koska olen tieteisuskovainen.
Tyhmä sinä olet.
Ei tieteessä mitään totuutta ole. Tietoteoreettinen nihilismi on tosiasia. Tieteisuskovaiset ovat yksinkertaisia porukkaa.