Lue keskustelun säännöt.
Uuden kumppanin etsiminen keski-ikäisenä, eron jälkeen - huomioita ja ajatuksia matkan varrelta
28.09.2024 |
Kasvettiin erilleen ja lapset muuttivat kotoa. Yhtenä päivänä vaan huomasi tai asia kirkastui, ettei vuosikymmenien suhteesta ole jäljellä kuin savuavat rauniot ja että sitä haluaa erota ja aloittaa uuden elämän, kun ei ole enää mitään syytä pysyä yhdessä.
Eron jälkeen huomasin pian, että vaikka yksin onkin mukavan rentoa, niin iho kaipaa ihoa ja mies naisen kosketusta. Avasin tilin Tinderiin ja aloin tutustumaan naisiin. Naispuoleisia vastineitani oli paljon, se ei ollut yllätys. Se taas mikä yllätti, oli se, miten kauan moni nainen oli eron jälkeen ollut sinkkuna. Kun itse olin jo puolen vuoden jälkeen niin naisen puutteessa, että mietin jopa maksullisia naisia, niin monella naisella oli 5-10 vuotta jo kulunut erosta.
Omissa kokemuksissa nämä naiset olivat lähes poikkeuksetta sellaisia, että lapset olivat eron jälkeen jääneet heidän luokseen tai ainakin hoitivat 2/3 vanhemmuudesta isien soitellessa kakkosviulua. Muutamalta kysyin aiheesta, niin syy tuntui olevan se, että haluja olisi kyllä ollut, mutta aika ei riittänyt sekä arjen pyöritykseen että parisuhteeseen tai ainakaan aktiiviseen kumppanin etsintään. Sitten kun lapset olivat siellä 15-18v nurkilla, niin oli havahduttu, että eihän tässä vielä mitään mummoja olla ja joku mieskin olisi kiva olla kuvioissa mukana.
Toiselle kierrokselle lähteneistä huomasi äkkiä myös, että ollaan hyvin valikoivia ja mikä tahansa ei kelpaa. Tai ehkä siinä juuri ilmeni Tinder-maailmalle tyypillinen juttu, eli valinna vaikeus. Hyviä olisi kyllä, mutta toiveissa olisi löytää se täydellinen. Treffeille pääsin monen kanssa, osan kanssa synkkasi oilein hyvinkin, mutta koeaikaa oli vaikea läpäistä ja päästä vakituiseksi kumppaniksi. Ehkä olin liian varovainen tai jotain, mutta tyypillinen kuvio oli se, että yhteydenpito harveni ja loppui sitten lopulta kokonaan. Ainoastaan yksi nainen oli niin rehellinen, että kertoi asian minulle suoraan kuukauden tapailun jälkeen.
Päätin sitten vaihtaa vähän taktiikkaa ja näyttää sopivalle deitille, että olen tosissani ja panostan hommaan täysillä. Se tepsi ainakin kyseisen naisen kanssa ja nyt ollaan oltu kohta vuosi yhdessä. Ei sillä tavoin yhdessä kuin edellisessä, pitkässä avioliitossa lasteni äidin kanssa vaan niin, että kummallakin on oma koti, kaverit, harrastukset ja elämä. Tapaamme yleensä muutaman kerran viikossa, välillä vietämme viikonloput yhdessä. Viestittelemme kyllä päivittäin ahkerasti tai puhumme puhelimessa. Tämä malli toimii ainakin tässä vaiheessa hyvin kun kumppanilla on vielä yksi teini kotona. Saa nähdä sitten, muuttuuko tilanme ja asumiskuviot kun kumpikin on tahollaan yksin. Tässä mallissa on puolensa mutta niin olisi myös saman katon alla asumisessa. Aika näyttää.
Laittakaahan omia ajatuksianne ja kokemuksianne.
Kommentit (85)
Minulla erosta aikaa jo 15 vuotta ja lapsetkin muuttaneet pois kotoa. Vielä ei ole tuntunut siltä, että tarvitsisin parisuhdetta. En deittaile enkä ikinä uskailtaisi mennä Tinderiin! Teen paljon töitä ja harrastan ja käyn ystävieni kanssa konserteissa ja lasteni kanssa ulkomailla. Parisuhteessa jouduin pienentämään itseäni, en saanut tukea tai ymmärrystä tai kumppanuutta, vaan valintojani, syömisiäni ja työtäni arvosteltiin. En kaipaa mitään sellaista. Toisaalta, kun on näin pitkään ollut yksin, en enää tottuisi kenenkään kanssa asumiseen tai omista menemisistäni tinkimiseen.
Olen liian itsenäinen nainen monelle miehelle, olen ymmärtänyt. Minulle on myös kertynyt melkoisesti omaisuutta, jonka jätän aikanaan lapsilleni. Olen aina vähän ihmetellyt, miten toiset pystyvät hyppäämään suhteesta toiseen, kun ainakin itselläni meni vuosia käsitellä eroa ja toipua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse halusin rakastua. En oikeastaan ollut rakastunut koskaan, vaan olin perustanut perheen sellaisen kivan ja hyvän kanssa. Toki kiinnyin vuosien varrella mutta ei se maaliin asti kantanut. Kuvaavaa sen liiton tunneköyhyydestä on se että kun olin vielä naimisissa, ihastuin muihin vähän väliä. Yleensä sellaisiin saavuttamattomiin kohteisiin kuten erääseen amerikkalaiseen laulajan :) Ei siis tullut koskaan mitään kiusausta lähteä vieraan matkaan mutta kerron vaan esimerkkinä siitä että kaipasin tunnetta. Eron jälkeen jäinkin sitten odottamaan sitä tunnetta jota ei meinannut tulla millään. Kontrasti aikaisempaan (kun olin ihastunut vähän väliä) oli aivan mieletön: kukaan ei herättänyt mussa mitään tunteita. Tein siitä tänne silloin aloituksenkin, jossa mietin miksi kukaan ei tunnu miltään. Mullakin kun oli sillä tavalla kaikki kunnossa että kiinnostuneita oli ja ottajia olisi ollut, mutta kun ei vaan värähtänyt, ei missään. Ennen kuin sitten alkoi tuntua. Kohtasin miehen, jonka kanssa rakastuttiin. Tosiaan rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni, ja mieheni taas on sanonut että ennen minua hän kyllä luuli rakastaneensa, mutta nyt hän tietää paremmin.
Jos tämä suhde ei kanna loppuun asti, sitten mulla ei kanna mikään. Jos tämä päättyy ja minä jään, ei voi tulla enää ketään muuta.
Samaan aikaan rasittavaa ja palkitsevaa. PS, jos miehet lähtisi juuri samoista periaatteista ja näkökulmista kuin naisetkin liikkeelle yllä luetun perusteella, niin täällä ei olisi yhtään paria.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä oletusta että kuka tahansa mies pitäisi kelvata. Minäkin ollut vuosikaudet yksin enkä vielä ole niin miehenkipeä että ottaisin vaikka katkokävelevän juopon naapurini.
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Olenkin ajatellut panostaa lomaromanssien suuntaan ennemmin kuin jotain junttia 24/7 sohvalle päivystämään.
En todellakaan tarkoittanut, että kenen tahansa pitäisi kelvata. Eihän minullekaan kelvannut kuin vasta "se oikea", jonka kanssa rakastuttiin. Ja jonka kanssa asutaan siis kumpikin tahoillamme aina silloin, kun ei olla yhdessä. Suhde pysyy mukavan raikkaana kun tapaamisten välillä on yleensä päiviä, joskus jopa viikkoja. Toki pitää olla selvät sävelet siitä, että ollaan uskollisia toisillemme.
AP
Vierailija kirjoitti:
Minulla erosta aikaa jo 15 vuotta ja lapsetkin muuttaneet pois kotoa. Vielä ei ole tuntunut siltä, että tarvitsisin parisuhdetta. En deittaile enkä ikinä uskailtaisi mennä Tinderiin! Teen paljon töitä ja harrastan ja käyn ystävieni kanssa konserteissa ja lasteni kanssa ulkomailla. Parisuhteessa jouduin pienentämään itseäni, en saanut tukea tai ymmärrystä tai kumppanuutta, vaan valintojani, syömisiäni ja työtäni arvosteltiin. En kaipaa mitään sellaista. Toisaalta, kun on näin pitkään ollut yksin, en enää tottuisi kenenkään kanssa asumiseen tai omista menemisistäni tinkimiseen.
Olen liian itsenäinen nainen monelle miehelle, olen ymmärtänyt. Minulle on myös kertynyt melkoisesti omaisuutta, jonka jätän aikanaan lapsilleni. Olen aina vähän ihmetellyt, miten toiset pystyvät hyppäämään suhteesta toiseen, kun ainakin itselläni meni vuosia käsitellä eroa ja toipua siitä.
Hyvä, jos ei ole sellaista tunnetta ja pärjää ilman läheisyyttä. Itse taas olen ehkä hieman poikkeuksellinen mies siinä suhteessa, että minussa on hyvin voimakas herkkä ja tunteellinen puoli sekä tarve jakaa rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa kumppanilleni. Töissä se ilmenee "lauman johtajuutena", mutta omassa siviilielämässäni jaan sitä rakkautta kumppanilleni kuitenkin niin, että oma tila, vapaus ja arki säilyvät siinä määrin kuin kumpikin tarvitsee.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan rasittavaa ja palkitsevaa. PS, jos miehet lähtisi juuri samoista periaatteista ja näkökulmista kuin naisetkin liikkeelle yllä luetun perusteella, niin täällä ei olisi yhtään paria.
Avaatko vähän lisää? En oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit periaatteilla ja näkökulmilla.
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Eikö "tapailusuhteen" idean ole poimia rusinat pullasta? Siis ottaa ne positiiviset jutut ja skipata ne negatiiviset? Näin ainakin itse ajattelen.
M51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä oletusta että kuka tahansa mies pitäisi kelvata. Minäkin ollut vuosikaudet yksin enkä vielä ole niin miehenkipeä että ottaisin vaikka katkokävelevän juopon naapurini.
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Olenkin ajatellut panostaa lomaromanssien suuntaan ennemmin kuin jotain junttia 24/7 sohvalle päivystämään.
En todellakaan tarkoittanut, että kenen tahansa pitäisi kelvata. Eihän minullekaan kelvannut kuin vasta "se oikea", jonka kanssa rakastuttiin. Ja jonka kanssa asutaan siis kumpikin tahoillamme aina silloin, kun ei olla yhdessä. Suhde pysyy mukavan raikkaana kun tapaamisten välillä on yleensä päiviä, joskus jopa viikkoja. Toki pitää olla selvät sävelet siitä, että ollaan uskollisia toisillemme.
AP
Tekstistäsi saa kyllä täysin eri kuvan. Olisit ollut valmis suhteeseen näiden muidenkin naisten kanssa, mutta he eivät innostuneet ja vasta tämän viimeisen sait kanssasi suhteeseen, kun vaihdoit taktiikkaa ja se tepsi häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, jos ei ole sellaista tunnetta ja pärjää ilman läheisyyttä. Itse taas olen ehkä hieman poikkeuksellinen mies siinä suhteessa, että minussa on hyvin voimakas herkkä ja tunteellinen puoli sekä tarve jakaa rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa kumppanilleni. Töissä se ilmenee "lauman johtajuutena", mutta omassa siviilielämässäni jaan sitä rakkautta kumppanilleni kuitenkin niin, että oma tila, vapaus ja arki säilyvät siinä määrin kuin kumpikin tarvitsee.
AP
Entä sitten kun tulee esim. ajankäytön suhteen tarve kompromisseille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosimme pitkästä liitosta, joka oli aloitettu ollessani vielä alaikäinen. Tarkoittaa siis sitä, että en ole koskaan asunut yksin. Minä en osannut enkä halunnut olla yksin, joten lähdin Tinderiin. Lapsi oli kouluikäinen, joten deittailu oli sen puolen helppoa. Ja lapsi oli toki isällään myös. Tapasin monia mukavia miehiä ensin vain seksin merkeissä, mutta kyllä sieltä sitten se nykyinen kumppanikin löytyi. Nyt lapseni on muuttanut omaan kotiin ja vietämme oikein mukavaa kahdenkeskistä elämää mieheni kanssa, ja olemme molemmat n. 40-vuotiaita :)
Vierailija kirjoitti:
Itse halusin rakastua. En oikeastaan ollut rakastunut koskaan, vaan olin perustanut perheen sellaisen kivan ja hyvän kanssa. Toki kiinnyin vuosien varrella mutta ei se maaliin asti kantanut. Kuvaavaa sen liiton tunneköyhyydestä on se että kun olin vielä naimisissa, ihastuin muihin vähän väliä. Yleensä sellaisiin saavuttamattomiin kohteisiin kuten erääseen amerikkalaiseen laulajan :) Ei siis tullut koskaan mitään kiusausta lähteä vieraan matkaan mutta kerron vaan esimerkkinä siitä että kaipasin tunnetta. Eron jälkeen jäinkin sitten odottamaan sitä tunnetta jota ei meinannut tulla millään. Kontrasti aikaisempaan (kun olin ihastunut vähän väliä) oli aivan mieletön: kukaan ei herättänyt mussa mitään tunteita. Tein siitä tänne silloin aloituksenkin, jossa mietin miksi kukaan ei tunnu miltään. Mullakin kun oli sillä tavalla kaikki kunnossa että kiinnostuneita oli ja ottajia olisi ollut, mutta kun ei vaan värähtänyt, ei missään. Ennen kuin sitten
Ai niin, piti lisätä tähän vielä että mulla meni tosiaan 10 vuotta tuon eron ja rakkauden välillä. En koko aikaa aktiivisesti etsinyt mitään ja välillä olin myös sellaisessa tapailulimbossa. Jälkikäteen ajatellen ne tapailut olisi voinut jättää väliin kokonaan. Kyllä sen sitten näköjään tietää kun se oikea ihminen kohdalle osuu - tietää molemmin puolin siis. Ei tarvittu mitään kuukausien tunnusteluvaihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskimäärin naisilla tuntuu menevän pitempi aika toipua edellisestä suhteesta. Itse deittailin eron jälkeen melko paljon, mutta niin se vain meni että vaikka treffeille oli helppo päästä ja tapailukin aloittaa, niin jokaisessa oli jokin "vika". Oikeasti ei tietenkään ollut, olin vain niin satutettu erossa että syvimmässäni pelkäsin miehiä enkä uskonut kenenkään voivan aidosti tykätä minusta. Oivalsin tämän, kun yhden treffikumppanin "vika" olivat tyhmän näköiset kengät. Keksin siis vaikka tikusta syyn olla aloittamatta suhdetta.
Päätin sitten hoitaa traumani ja jätin deittailun. 10 vuotta meni ennen kuin tunsin olevani valmis suhteeseen. Sillä kertaa sitten ekat sopimani treffit johtivat parisuhteeseen, joka on kestänyt jo 6 vuotta. Mies on ihana ja rakastan häntä syvästi, mutta totuus on että jos olisin tavannut hänet aiemmalla deittailukierroksella kun en ollut valmis, olisin löytänyt peloissani vikaa hänestäkin.
Hah hah. Olen 33v lapseton nainen ja ollut kohta tuon 10 vuotta sinkkuna. Ja ei, ei ole kysynnästä puutetta
Miehet ovat kuin takertuvia koiria. Jos haluaa tulla siitetyksi, parempaa tavaraa ilman sitä loisivaa miesvauvaa saa spermapankista. Ja miksi kukaan täyspäinen haluaisi tulla siitetyksi tuhat kertaa ilman hedelmöittymistä :D
Osa naisista ei ole vielä herännyt tähän todellisuuteen. Eletään puoliksi jossain pimeällä keskiajalla, jossa mieheltä saa jotakin muutakin kuin hyppykupan ja hyväksikäyttöä. Oma äitikin on usein parempaa seuraa, kuin 99% miehistä. Nuoret naiset eivät edes yritä enää, vaan kysyvät vähän ihmeissään, että "mihin sitä miestä oikein tarvitsee". Niinpä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Eikö "tapailusuhteen" idean ole poimia rusinat pullasta? Siis ottaa ne positiiviset jutut ja skipata ne negatiiviset? Näin ainakin itse ajattelen.
M51
Hmm, taidat missata pointin. Useimmat miehet eivät tuo naisen elämään mitään positiivista edes tapailusuhteessa. Siksi naiset eivät niihin(kään) kovin innoissaan lähde.
Miksi pitää lainkaan muuttaa yhteen? Toistensa luona voi hyvin viettää aikaa. Välillä saa vetää henkeä yksin ja/tai lähipiinsä kanssa.
Kummallakin on kotiympäristössään työt ym omat kuviot, omista nurkistaan pitää osata huolehtia itse. Toinen voi tarvittaessa olla avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä oletusta että kuka tahansa mies pitäisi kelvata. Minäkin ollut vuosikaudet yksin enkä vielä ole niin miehenkipeä että ottaisin vaikka katkokävelevän juopon naapurini.
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Olenkin ajatellut panostaa lomaromanssien suuntaan ennemmin kuin jotain junttia 24/7 sohvalle päivystämään.
En todellakaan tarkoittanut, että kenen tahansa pitäisi kelvata. Eihän minullekaan kelvannut kuin vasta "se oikea", jonka kanssa rakastuttiin. Ja jonka kanssa asutaan siis kumpikin tahoillamme aina silloin, kun ei olla yhdessä. Suhde pysyy mukavan raikkaana kun tapaamisten välillä on yleensä päiviä, joskus jopa viikkoja. Toki pitää olla selvät sävelet siitä, että ollaan uskollisia toisillemme.
AP
OK, ajatus harhaili vissiin sen verran kirjoittaessa, että sanomani ei ollut selkeä. En tarkoittanut, että kuka tahansa olisi kelvannut, vaan ennemmin että olisi ollut myös muutama sellainen, johon olisin halunnut tutustua paremmin nähdäkseni että voisiko tästä tulla jotain. Mutta siihen tietysti tarvitaan sitä kuuluisaa molemminpuoleista kemiaa, että voi katsoa hommaa alkua pidemmälle.
AP
Vierailija kirjoitti:
Minulla erosta aikaa jo 15 vuotta ja lapsetkin muuttaneet pois kotoa. Vielä ei ole tuntunut siltä, että tarvitsisin parisuhdetta. En deittaile enkä ikinä uskailtaisi mennä Tinderiin! Teen paljon töitä ja harrastan ja käyn ystävieni kanssa konserteissa ja lasteni kanssa ulkomailla. Parisuhteessa jouduin pienentämään itseäni, en saanut tukea tai ymmärrystä tai kumppanuutta, vaan valintojani, syömisiäni ja työtäni arvosteltiin. En kaipaa mitään sellaista. Toisaalta, kun on näin pitkään ollut yksin, en enää tottuisi kenenkään kanssa asumiseen tai omista menemisistäni tinkimiseen.
Olen liian itsenäinen nainen monelle miehelle, olen ymmärtänyt. Minulle on myös kertynyt melkoisesti omaisuutta, jonka jätän aikanaan lapsilleni. Olen aina vähän ihmetellyt, miten toiset pystyvät hyppäämään suhteesta toiseen, kun ainakin itselläni meni vuosia käsitellä eroa ja toipua siitä.
Kaikki terveen itsetunnon ja pääkopan omaavat naiset ovat miehille "liikaa". Ainoastaan jos nainen on sattumoisin perijätär tai muuten varakas, joku loismies saattaa tätä hännystellä, ja todennäköisesti myös pettää tai käy maksullisissa, sillä tietää ettei koskaan saa naisen huomiota
#10 Mitä tarkoitat ajankäytön kompromisseilla?
Vierailija kirjoitti:
Eikö "tapailusuhteen" idean ole poimia rusinat pullasta? Siis ottaa ne positiiviset jutut ja skipata ne negatiiviset? Näin ainakin itse ajattelen.
M51
Eli seksisuhde. 🤮
En ymmärrä oletusta että kuka tahansa mies pitäisi kelvata. Minäkin ollut vuosikaudet yksin enkä vielä ole niin miehenkipeä että ottaisin vaikka katkokävelevän juopon naapurini.
Kai ymmärrät että naiselle miehen täytyy tuoda elämään jotain positiivista, ei negatiivista?
Olenkin ajatellut panostaa lomaromanssien suuntaan ennemmin kuin jotain junttia 24/7 sohvalle päivystämään.