Miksi helluntailaisissa on paljon romaneja, ex rikollisia, nistejä ja alkoholisteja?
Mikä siinä helluntailaisuudessa on niin houkuttelevaa?
Kommentit (89)
Syntiä ei sanota synniksi. Kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Helluntaikirkossa ollaan hurskaita ja puhutaan kielillä. Kun ovet sulkeutuvat, pahuus valtaa taas ihmiset.
Käy joskus helluntailaisten jumalanpalveluksessa niin tiedät. Hurmos henkistä menoa, joka on huumeenkorvike joillekin. Parempi kyllä sekin kuin viina tai heroiini.
Kaksinaamaista porukkaa. Ollaan olevinaan niin puhtoista, mutta käydään vieraissa, juodaan alkoholia ja tupakoidaan samalla.
Maksavat velat vähän turhan hövelisti pois, kun hetken jaksaa esittää hurskasta.
Niin, olen kiinnittänyt huomiota siihen että harva ex-rikollinen kääntyy esimerkiksi juutalaiseksi. Paasaavat vain ehdottomasta anteeksiannosta, sitähän ei juutalaisuudessa ja monessa muussa uskonnossa ole, vaan pitäisi yrittää kyseenalaistaa asioita ja tehdä parempia tekoja. Sen vuoksi en osaa oikein suhtautua näihin helluntailaisiksi tai ihan vain luterilaisuuteen kääntyviin, minusta se on vain jatkomo sille vanhalle katsantokannalle, yritetään päästä elämässä helpolla.
Toisaalta homous on syy heittää pois seurakunnasta eli onhan tuo kaksinaamaista touhua. Toinen synti on ok eli vaikka tappaminen.
Vierailija kirjoitti:
Siellä on helppo edetä. Pääsee palkalliseksi evankelistaksi helpolla, vähintään saa ruoka-apua.
Tuo on totta. Saarnamiäs on helppo ja hyvin palkattu duuni peruskoulupohjalta ponnistajalle.
Vierailija kirjoitti:
Niin, olen kiinnittänyt huomiota siihen että harva ex-rikollinen kääntyy esimerkiksi juutalaiseksi. Paasaavat vain ehdottomasta anteeksiannosta, sitähän ei juutalaisuudessa ja monessa muussa uskonnossa ole, vaan pitäisi yrittää kyseenalaistaa asioita ja tehdä parempia tekoja. Sen vuoksi en osaa oikein suhtautua näihin helluntailaisiksi tai ihan vain luterilaisuuteen kääntyviin, minusta se on vain jatkomo sille vanhalle katsantokannalle, yritetään päästä elämässä helpolla.
Juutalaiseksi kääntyminen on myös kovemman työn takana. Pitää opiskella hepreaa ja sellaista.
Naapurin yh-äiti on helluntailainen, kuten ex- miehensä. Ex petti tätä naista ja eron jälkeen vaihtoi lennossa uuteen naiseen. Eivät nämä pahemmin. Jumalaa kunnioita omassa elämässään.
"Kristuksen nimeen ja vereen kaikki synnit anteeksi!"
Synnit anteeksi ja sitten taas ryypätään ja huorataan. That's it.
Kristillisdemokraatit ovat suurelta osin helluntailaisia. Osuvampi nimi olisikin Helluntaidemokraatit.
Se on hihhulien lahko, tekopyhiä tekouskiksia koko poppoo.
Sekopäiden eliittijoukot tuommoinen hellariporukka
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta homous on syy heittää pois seurakunnasta eli onhan tuo kaksinaamaista touhua. Toinen synti on ok eli vaikka tappaminen.
Meinaat että osa seurakuntalaisista elää murhamiehinä lain ulkopuolella?? Eiköhän kyseessä ole ihan ex-rikolliset.
Eikö helluntaiusko perustukaan raamatun oppeihin? Miksi sitten ryypätään, petetään ja erotaan?
Helluntailaisuudessa houkuttelee se, että siellä nämä ihmisryhmät pääsevät helposti esiintymään ja olemaan jotakin. Mitä rankempi rikostausta sulla on, ja mitä enempi olet "maailmassa rypenyt", sen paremmat lähtökohdat päästä puhujapöntön taakse. Siellä kun tykätään kuunnella niitä hurjia tarinoita miten herra on pelastanut, vaikka ihminen on ollut tosi pohjalla.. Tämähän onkin ongelma helluntaiseurakunnissa ikänsä kasvaneille nuorille aikuisille, joilla ei ole mitään tsänssejä ryhtyä hyväksi puhujaksi, kun ei ole rikollistaustaa ja "maailman juttuja" kerrottavaksi.. YLE Areenasta löytyy helluntainuorista kertova dokumentti, jossa tämä ongelma tuodaan esille.. oma identiteetti on heillä hukassa.
Siellä on helppo edetä. Pääsee palkalliseksi evankelistaksi helpolla, vähintään saa ruoka-apua.