Lue keskustelun säännöt.
Kumppanin pakkoajatuspainotteinen ocd aiheuttaa jatkuvaa riitaa..
13.09.2024 |
Olen seurustellut jonkun aikaa miehen kanssa, jolla on diagnosoitu pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö. Totta kai haluaisin helpottaa hänen oloaan, mutta ongelmana on, että loputon vatvominen ja asioiden epäily kohdistuu nyt nimenomaan suhteeseemme. Lähes kaikki kertomani asiat herättävät kymmeniä kysymyksiä. Hän tuntuu lähtökohtaisesti epäilevän kaikkea kertomaani. Tilanteet ovat tämän tasoisia: hän kysyy onko jääkaapissani maitoa, jos vastaan että ei, hän kyselee ihmeissään että eikö muka oikeasti ja lopulta epäilee etten vain jostain syystä halua kertoa hänelle että minulla onkin oikeasti maitoa. Tai jos en jaksa juuria myöten selittää jotain päivän aikana sattunutta tapahtumaa, hän päättelee, että jätän tarkoituksella jotain kertomatta ja vaatii varmistelua asioiden todellisesta tilasta.
Välillä ärsyynnyn ihan hitosti tähän, jolloin hän loukkaantuu, sillä kuulemma ei olisi iso juttu minulta suoda hänelle mielenrauhaa sillä, että haluaa muutaman kerran varmistelua jostakin. Lisäksi väittää, että ei epäile koskaan mitään. Minä puolestani en ymmärrä, miksi hän kyselee epäluuloisesti täysin käsittämättömiä, ellei muka epäile.
Siis onko kellään kokemusta tällaisesta? En mitenkään enää usko, että suhteellamme on mitään tulevaisuutta..
Kommentit (53)
Jätä se sikanarsistimies tuollasesta ei tule mitään,koskaan,kenenkään kanssa.
t.ocd adhd-asperger
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä seurustelin hetken yhden OCD:sta kärsivän miehen kanssa. En kestänyt sitä jatkuvaa ahdistuneisuutta, joten seurustelu päättyi aika lyhyeen.
Olen mies ja mulla on OCD. Olen yrittänyt kolmesti parisuhdetta, mutta oikeasti se on lähes sietämätön olotila yrittää saada toinen ymmärtämään oireistoa. En tee sitä tahallaan, mutta en myöskään jaksa koko elämääni pyydellä anteeksi tai hävetä itseäni, koska OCD ei parane. Oireita voi lievittää pitämällä omat rutiinit, jotka suhteessa harvemmin onnistuu. En myöskään odota toisen kestävän minua tällaisena. Onneksi olen sentään sellainen mies, että saan helposti lyhyitä juttuja, ja olen oppinut pitämään oireet minimissä. Jos kumppani ei ota (täysin naurettavan tuntuisia) oireita vakavasti, eikä pysty myötelämään sitä, niin en näe OCD-henkilön kanssa suhdetta järkevänä kummalekaan osapuolelle.
T. OCD-diagnoosin saanut mies
Vierailija kirjoitti:
Mä seurustelin hetken yhden OCD:sta kärsivän miehen kanssa. En kestänyt sitä jatkuvaa ahdistuneisuutta, joten seurustelu päättyi aika lyhyeen.
Tää munkin mies on tosi ahdistunu ja masennukseen taipuvainen jne.. muuten tosi kiva,välittävä, hyvä keskustelija, komeakin sekä kaikinpuolin ulkoiset asiat kunnossa. Kohdistuiko tollakin miehellä ahdistus nimenomaan suhun?
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja mulla on OCD. Olen yrittänyt kolmesti parisuhdetta, mutta oikeasti se on lähes sietämätön olotila yrittää saada toinen ymmärtämään oireistoa. En tee sitä tahallaan, mutta en myöskään jaksa koko elämääni pyydellä anteeksi tai hävetä itseäni, koska OCD ei parane. Oireita voi lievittää pitämällä omat rutiinit, jotka suhteessa harvemmin onnistuu. En myöskään odota toisen kestävän minua tällaisena. Onneksi olen sentään sellainen mies, että saan helposti lyhyitä juttuja, ja olen oppinut pitämään oireet minimissä. Jos kumppani ei ota (täysin naurettavan tuntuisia) oireita vakavasti, eikä pysty myötelämään sitä, niin en näe OCD-henkilön kanssa suhdetta järkevänä kummalekaan osapuolelle.
T. OCD-diagnoosin saanut mies
Tsemppiä! Olen perehtynyt oireistoon, eikä taatusti helppoa. Tosin pakko myöntää, että asiaa kokemattomana minun on todella vaikea ymmärtää pakkoajatuksia. Vaikeinta on pysyä ymmärtävänä ja empaattisena kun tivaaminen ja epäluuloisuus kohdistuu itseeni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jäi aloituksessa sanomatta, että asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä miehen mielestä jutut eivät koskaan liity pakkoajatuksiin vaan minun käytökseeni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?
Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut että mummoni pissaa tekemäänsä ruokaan ja joutunut varmistelemaan, että se ei ole totta. Pakkoajatukset eivät ole rationaalisia tai johdonmukaisia, vaan tuntuu kuin joku ruiskuttaisi elimistöön jotain psykedeeliä, joka saa todellisuudentajun hämärtymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jäi aloituksessa sanomatta, että asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä miehen mielestä jutut eivät koskaan liity pakkoajatuksiin vaan minun käytökseeni.
ap
Älä yritä keskustella miehesi kanssa silloin kun hän ei ole läsnä todellisuudessa. Kokeile fyysisellä kosketuksella saada mies irti siitä tilanteesta. Silitä vaikka hänen hiuksiaan tai yritä muuten saada hänet takaisin sieltä mustasta aukosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?
Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut että mummoni pissaa tekemäänsä ruokaan ja joutunut varmistelemaan, että se ei ole totta. Pakkoajatuk
Miten nuo harhaluulot eroaa psykoosista?
Eikö näitten oireisten olisi viisainta olla ilman parisuhdetta?
Molemmille raskasta elää noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitten oireisten olisi viisainta olla ilman parisuhdetta?
Molemmille raskasta elää noin.
Tai ainakin asua omissa kodeissaan ja tavata silloin tällöin. Lapsia ei ainakaan kannata tehdä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö näitten oireisten olisi viisainta olla ilman parisuhdetta?
Molemmille raskasta elää noin.
Tai ainakin asua omissa kodeissaan ja tavata silloin tällöin. Lapsia ei ainakaan kannata tehdä!
Lapset on parasta mitä on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo tulevaisuutta, lusikat jakoon.
Sinä joka kysyit miten harhaluulot eroaa psykoosista, niin minun mielestäni ei mitenkään. Olen käynyt terapiassa ja terapeutin mielestä en ole psykoosissa, vaikka siltä tuntuukin. Ehkä siten eroaa, että tiedän oman tilani, enkä harhoissani ikinä satuttaisi muita, vaikka saatan tiuskia ja olla vetäytyvä.
Aika raskasta sulle. Hulluksihan tuossa tulee. Ja lapsia ei tosiaan kannata tuohon suhteeseen hommata.
Onko hänellä mitään hoitoa noihin?
Joskus lääkitys auttaa. Mutta aika vaikea ennuste tuolla.
Joku käytösterspia ym?
Pitäisi hänen edes tiedostaa, että ongelmat johtuvat hänen oireistaan.
Ei varmaan terapeuttikaan sano, että tarkista vaan hellan levyjä 100 kertaa päivässä.
Mulla on skitsofrenia ja silloin ku oli psykoosi päällä, niin vähän samanlaista varmistelua muilta ihmisiltä. Lähinnä hygienian suhteen.
Tottakai vastaaminen ja ymmärtäminen helpottaa ahdistusta, mutta ei se voi olla sellaista. Koska kyseessä on häiriö.
Pitäisi oppia kontrolloimaan noita impulsseja.
Siskolla myös psykoosi ja hän kyselee jostain seinän täplistä, että onko nuo ollut tuossa. Vaihtoehto on, että terroristit ovat murtautuneet sisään ja tehneet täplät.
Helpottaa kun vastaa, mutta se ei ole ratkaisu.
Ei tuota OCD selitä, tyypillä on muitakin vakavia ongelmia psyykeessään.
Minun lapsellani on pakkoajatuksia, lisäksi hänellä on vaativan persoonallisuuden piirteitä. Rakastan häntä valtavasti, mutta arki on välillä hemmetin raskasta.
Mitä tahansa sanon, hän väittää vastaan ja epäilee sanomaani. Jankkaa samoja yksinkertaisia asioita loputtomasti eikä kykene helposti päätöksiin. Inhoaa yllätyksiä, kaikki tapahtuva täytyy varmistella moneen kertaan.
Lääkityksen ja terapian myötä tilanne on onneksi jonkin verran parantunut.
Ei tuota kestä, eri suuntiin.