Kumppanin pakkoajatuspainotteinen ocd aiheuttaa jatkuvaa riitaa..

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsellani on pakkoajatuksia, lisäksi hänellä on vaativan persoonallisuuden piirteitä. Rakastan häntä valtavasti, mutta arki on välillä hemmetin raskasta. 

Mitä tahansa sanon, hän väittää vastaan ja epäilee sanomaani. Jankkaa samoja yksinkertaisia asioita loputtomasti eikä kykene helposti päätöksiin. Inhoaa yllätyksiä, kaikki tapahtuva täytyy varmistella moneen kertaan.

Lääkityksen ja terapian myötä tilanne on onneksi jonkin verran parantunut. 

Mulla on lapsia, eikä heillä onneksi ole tätä taakkaa. Ei ole suoraan periytyvää. Kyllä OCD:n kanssa voi elää normaalia elämää, kunhan pystyy pitämään kiinni rutiineistaannja rajoistaan. Yksi noidankehä tässä on väsymys, kun pakkoajatukset saattavat estää nukkumista, ja väsyneenä taas alttiimpi saamaan niitä ja myös vastustamaan niitä. Lapset ovat osan viikosta luonani, joten ehdin myös palautua itse voidakseni olla hyvä vanhempi. Iän karttuessa myös oireet helpottavat tai ne oppii sivuuttamaan, ja muutenkin osaa pitää ruumiinsa toimintakykyisenä, vaikka päässä viiraisi.

Olen seurusteleva mies ja itselläni on tarkistamiseen liittyvä OCD. Asumme erillään ja tää vaiva näkyy eniten silloin kun lähdemme yhdessä asunnoltani. Kumppani on hyväksynyt oireeni, mutta varmasti käy hermoille tää. Lisäksi tähän kuuluu pelkoajattelua tyyliin mitä jos käy niin? Varman päälle pelaamista jne. On kyllä raskas vaiva ja kaikkein eniten siitä kärsivälle itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsellani on pakkoajatuksia, lisäksi hänellä on vaativan persoonallisuuden piirteitä. Rakastan häntä valtavasti, mutta arki on välillä hemmetin raskasta. 

Mitä tahansa sanon, hän väittää vastaan ja epäilee sanomaani. Jankkaa samoja yksinkertaisia asioita loputtomasti eikä kykene helposti päätöksiin. Inhoaa yllätyksiä, kaikki tapahtuva täytyy varmistella moneen kertaan.

Lääkityksen ja terapian myötä tilanne on onneksi jonkin verran parantunut. 

Mulla on lapsia, eikä heillä onneksi ole tätä taakkaa. Ei ole suoraan periytyvää. Kyllä OCD:n kanssa voi elää normaalia elämää, kunhan pystyy pitämään kiinni rutiineistaannja rajoistaan. Yksi noidankehä tässä on väsymys, kun pakkoajatukset saattavat estää nukkumista, ja väsyneenä taas alttiimpi saamaan niitä ja myös vastustamaan niitä. Lapset ovat osan viikosta luonani, joten ehdin

Ainiin, tästä tuli mieleen, että olin 25-vuotiaana todella rasittava avopuoliso, koska saatoin herättää kumppanin keskellä yötä, kun oli jotain pakkoasiaa. En sitä tietenkään itse tajunnut, vaan se asia meni muiden juttujen edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut että mummoni pissaa tekemäänsä ruokaan ja joutunut varmistelemaan, että se ei ole totta. Pakkoajatuk

Eipäs. Pakkoajatuksista kärsivä kyllä ymmärtää, että hänen ajatuksensa eivät ole totta. Sä puhut nyt pskaa ja sulla on joku toinen diagnoosi, tai pitäisi olla. Oletko itse diagnosoinut itsesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut että mummoni pissaa tekemäänsä ruokaan ja joutunu

Tuolla tyypillä ei ole ocd:tä, vaan joku muu. Pakko-oireisella ei ole harhaluuloja.

Oman puolisoni oireet ovat paljon lievemmät, eikä hänellä ole diagnoosia. Oireet tulivat esiin vasta monen vuoden suhteen jälkeen, kun saimme lapsen. Siinä sitä sitten oltiin. Jos olisin ennen lapsen syntymää tiennyt, mitä miehen neuroottiset oireet minulle aiheuttavat, olisin jättänyt hänet.

Tällä hetkellä tilanne on sikäli hyvä, että oireet eivät yleensä kohdistu minuun tai minun toimintaani kuin lievästi.

Arvaat varmaan, että mielestäni sinun ei kannata suhdetta jatkaa. Tuo ei tule mihinkään muuttumaan ja on todella raskasta pidemmän päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut että mummoni pissaa tekemäänsä ruokaan ja joutunut varmistelemaan, että se ei ole totta. Pakkoajatuk

Juuri siksi niihin ei saa mennä mukaan. Ne ovat harhaa. Terve sairastuu vähintään stressiin, jos yrittää liikaa myötäelää harhojen mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jäi aloituksessa sanomatta, että asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä miehen mielestä jutut eivät koskaan liity pakkoajatuksiin vaan minun käytökseeni.

 

ap

Tässäpä onkin se kaikkein painavin syy, miksi sinun kannattaa lähteä suhteesta niin pian kuin mahdollista. Jos edes miehellä olisi sen verran sairauden tunnetta ja reflektointikykyä, että ymmärtäisi oireidensa johtuvan sairaudestaan, niin ehkä olisi jotenkin mahdollista jatkaa. Mutta koska hän syyttää sinua sairautensa aiheuttamista oireista, et tule koskaan voimaan hyvin hänen kanssaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Osoitat selkeästi että et voi ymmärtää. Sen kumppanin on nimenomaan lähdettävä siihen mukaan, koska muuten se kumppani on itse este tai taakka. Pakkoajatukset ovat kamalia, joskus ne ovat ultra-väkivaltaisia, eikä ne ole ainoastaan ajatuksia, vaan ne asiat näkee päässään, kuten ne näkisi fyysisesti silmillään. Siksi joskus on vaikea erottaa todellisuutta pakkoajatuksista, jolloin niihin jää jumiin. Olen lapsena mm.luullut e

Eikö? Onko se sitten erillinen harhaluuloisuushäiriö, joka kulkee mukana? Tiedän ihmisiä, joilla on kumpaakin. 

Asu erillään, eroa ajoissa? Älä mene mukaan tähän. Toista voi tukea tiettyyn pisteeseen saakka positiivisesti (joka olisi ollut hänen äitinsä tehtävä tms), mutta toisen epäluuloihin ei voi lähteä mukaan. Et voi saada niitä ongelmia toiselta pois tai parantaa. Ja hänellä voi mennä vuosia työstää ja jos juo se voi vesittää sen (alkoholi lisää toistoja ja stressi), tai väärä lääke voi aiheuttaa haitat. Epäilevä kumppani ei ole hyväksi myös, jos ei luota tai joku muu vie. Tuskin se on vain se yksi ongelmana, voi olla muutakin. Entä mustasukkaisuus ja muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näitten oireisten olisi viisainta olla ilman parisuhdetta?

Molemmille raskasta elää noin.

Tai ainakin asua omissa kodeissaan ja tavata silloin tällöin. Lapsia ei ainakaan kannata tehdä!

Lapset on parasta mitä on olemassa.

Mutta onko oikein saattaa lasta tuollaiseen kuvioon? Kyllä on hänellekin raskasta seurata vanhemman oireilua.

Pakko-oireiseen häiriöön on nykyään tosi hyviä hoitokeinoja.

Lääkitys (vie itseltä kaikki oireet pois)

Omahoito-ohjelmat ilmaiseksi netissä

Lääkäri voi tehdä lähetteen verkkoterapiaan, jossa siis ei ole terapeutti läsnä, mutta terapeutti tarkastaa potilaan vastaukset yms

Vertaistukiryhmiä on myös OCD ja tosiaan siihen kohdistettuja hoito-ohjelmia lähetteellä

Lääkkeillä voi blokata oireet ja muulla hoidolla poistaa ne. Pakkoajatuksille on tärkeää siedättyä ja altistaa itsensä, niin niiltä lähtee voima. Ihan sama vaikka se ajatus olisi kuinka kamala tai väärin 

Riitta Suvanto-Witikan Työkirja pakko-oireiden hoitoon on todella hyvä, mutta ei ole mitään oikotietä tai temppua tilanteen korjaamiseksi saman tien. Jos ocd on tosi voimakkaasti oireileva ja/tai kumppanisi ei ole kykenevä tai halukas tekemään asialle mitään juuri nyt, niin voipi olla parempi jatkaa eri teitä. Säästät näin itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Riitta Suvanto-Witikan Työkirja pakko-oireiden hoitoon on todella hyvä, mutta ei ole mitään oikotietä tai temppua tilanteen korjaamiseksi saman tien. Jos ocd on tosi voimakkaasti oireileva ja/tai kumppanisi ei ole kykenevä tai halukas tekemään asialle mitään juuri nyt, niin voipi olla parempi jatkaa eri teitä. Säästät näin itseäsi.

Lisään vielä tuosta että hän haluaisi sinun luovan itselleen mielenrauhaa - kaikki jankkaaminen, vakuuttelut ja varmistelut vain vahvistavat tai vähintään ylläpitävät oirekuvaa. Eli siihen ei kannata lähteä ollenkaan. Lisää tästä on tuossa kirjassa, jos kiinnostuit. Voimia!

OCD on kyllä hoidettavissa jos motivaatiota riittää. Ellei riitä ja tyyppi uhriutuu- juokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kumppani voi ymmärtää, mutta ei tarvitse silti lähteä tuohon mukaan. Eikö ocd:llekin olisi pidemmällä tähtäimellä hyväksi, että joutuu sietämään epävarmuutta, ja huomaa seviytyvänsä siitä huolimatta? Voisiko vaan todeta, että tuo on nyt sitä ocd:ta, en aio jatkaa tätä keskustelua ja yhdessä miettiä, mikä muu helpottaisi ahdistusta?

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jäi aloituksessa sanomatta, että asiasta keskusteleminen on vaikeaa, sillä miehen mielestä jutut eivät koskaan liity pakkoajatuksiin vaan minun käytökseeni.

 

ap

Tässäpä onkin se kaikkein painavin syy, miksi sinun kannattaa lähteä suhteesta niin pian kuin mahdollista. Jos edes miehellä olisi sen verran sairauden tunnetta ja reflektointikykyä, että ymmärtäisi oireidensa johtuvan sairaudestaan,

Hyvä pointti tuo sairaudentunnottomuus. Ehkäpä juuri siksi nämä riidat kiertävät kehää ja tuntuu kuin hakkaisin päätäni seinään.

kiitos muillekkin, todella herätteleviä ja näkökulmaa avaavia vastauksia.

ap 

Sano hänelle, että hän selvisi hengissä sinkkuudesta, vaikka hän ei voinut kysyä näitä kysymyksiä tyttöystävältä. Mies voisi yrittää kohdentaa ocd:n eri tavalla, vaikka varmistamiseen, että liesi on pois päältä, käsien pesu tunteja päivässä jne. Kun selvästi kohdentaminen onnistuu, jos ocd:n muoto muuttuu riippuen siitä, missä seurassa on, vai onko yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jätä se sikanarsistimies tuollasesta ei tule mitään,koskaan,kenenkään kanssa.

 

t.ocd adhd-asperger

Raisiossako on näin diagnosoitu? Jännä ettei näy virallisissa lääkärin papereissa :)

Tuossa on kyllä muutakin kuin ocd. Ja ihan omituinen tyyppi täällä selittämässä että harhoihin PITÄÄ lähteä mukaan..? Voisiko olla enempää väärässä. Ocd ei aiheuta harhoja. Ja kannattaa muistaa että kun on jokin sairaus niin se ei tarkoita sitä etteikö tyyppi voisi olla myös vain kusipää. Todella huonoa käytöstä sua kohtaan.