Hätäkeskuspäivystäjillä uudet ohjeet: ambulanssi ei lähde välttämättä edes elvytetyn potilaan takia
Mutta enpä minäkään aio sen jälkeen laajentaa omaa vastuutani. Kun olen hätäkeskukselle kadulta löytämästäni ihmisestä ilmoittanut, on se Hätäkeskuksen vastuulla sen jälkeen vastata jatkosta löhettääkö se jonkun auton tai ei. Minä jatkan puhelun jälkeen matkaani syyllistymättä heitteillejättöön.
Kommentit (124)
Hitto mitä touhua tuosta ensihoidoidostakin on tullut. Mikähän potilas mahtaa olla kelvollinen näille lumihiutaleille?
Juuri tämän toiminnan takia äitini vammautui ja kuoli. Hätäkeskus ei lähettänyt ambulanssia kouristelevan ihmisen takia, vaan ambulanssi lähetettiin nostamaan kaatunutta vanhusta pystyyn. Kyseisellä vanhuksella ei ollut mitään hätää. Näin priorisoimme Suomessa.
No jos resurssit eivät riitä niin mitä pitäisi tehdä? Jatkaa kuin ennen ja kohta kukaan ei saa apua. Hätäkeskukseen soitetaan tuhansia täysin turhanpäiväisistä asioista, joten en ihmettele miksi resurssit eivät riitä. Sinne päivystykseen voi myös hakeutua omalla kyydillä tai taksilla. Ambulanssi on _hätätilanteita_ varten.
Tota, mihin meidän verot oikein menee? Veroprosentti melkein 30, pakko ihmetellä.
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä touhua tuosta ensihoidoidostakin on tullut. Mikähän potilas mahtaa olla kelvollinen näille lumihiutaleille?
Älä nyt hyvä ihminen hätäkeskusta syytä vaan niitä ketkä ensihoidon rahoituksista päättävät ja sairaalaverkon organisoinnista. Häke tekee päätöksensä sen mukaan mitä ambulansseja ja henkilökuntaa on saatavana. Terveydenhuollon ongelmat näkyy myös ensihoidossa.
Minne ne resurssit nyt ovat kadonneet? Kaikki valittavat tätä samaa...

Se on hätätilanne kun ihmisellä ei ole enää pulssia. Paitsi ei enää, nyt se on taksikuskin murhe pitää hengissä jos sen saa elvytyksen jälkeen matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minne ne resurssit nyt ovat kadonneet? Kaikki valittavat tätä samaa...
Eiköhän hoitajapula vaikuta suurelta osin taustalla.
Ilmeisesti olettavat että omainen kuskaa yksityiselle tai lääkärille. Entä jos ei ole omaisia elossa tai lähelläkään. Ensiavuissa jono voi olla 9 tuntia, eli sinne ei pääse noin vain? Vai joku tuntematon raahaa ihmisen taksilla jonnekin kotiinsa? Jossa ei ole ketään. Mitä jos se ihminen kuolee uudelleen kesken matkan.
On kyllä maailman veemäisin työ varmasti olla tuolla häkessä. Olen itse hoitanut tavallista puhelinaspaa ja se jo oli stressaavaa, saati tuollainen työ mihin kuolevat soittaa ja pomo sanoo ettei tehdä mitään.
Miksi meillä menee galaktinen summa veroihin, julkiseen puoleen ja pelastupalveluihin, ja joka vuosi summa nousee, mutta mitään sillä rahalla EI SAADA?
MIHIN _ HELVETTIIN _ SE _ RAHA _ OIKEIN _ KATOAA _ ?????!!!!! Kuka vetää välistä?????
Pitäisikö jatkossa lähettää vaikka tiliote häkeen niin näkee kenet kannattaa pelastaa. Tämä on ehkä seuraava askel.
Mietinkin miten hieman psykopaatti ystäväni hakeutui ensihoitajaksi. Tämä selittää. Tuskin siellä normaalisti tunteva ihminen pystyykään työskentelemään.
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä touhua tuosta ensihoidoidostakin on tullut. Mikähän potilas mahtaa olla kelvollinen näille lumihiutaleille?
luultavasti laittomasti tullut tp hakija ensisijaisesti
No jaa, eli minä en kyllä apua tule jatkossa saamaan,tosin en ole vielä tarvinnutkaan. Mutta jos minulle jotain käy,saatan kuulostaa tilanteeseen nähden ylipirteältä. Makasin aivokuumeessa sairaalan osastolla ja päivystystutkimuksiin lähettänyt työterveyslääkäri soitti mielenkiinnosta mikä minulla oli. 41 asteen kuumeessa ja todella kipeänä muistan vastanneeni ylipirteänä ja reippaasti puheluun. Ja sen jälkeen jatkoin tyyliin viikon nukkumista tippa suonessa.
Tosin kerran kaaduin pyörällä työmatkalla kun ja autoilija pysähtyi kysymään vointiani, ei tässä mitään hupsista, kaikki ok. Kävelin siitä lähimpään sairaalaan sen enempää valittelematta ja luuhan se poikki oli. Jos siinäkin apuja soittelee, no ei sitä tule,kun shokki vie kivut. Apuja tulee vasta kun olet täysin tajuton.
Vierailija kirjoitti:
Miksi meillä menee galaktinen summa veroihin, julkiseen puoleen ja pelastupalveluihin, ja joka vuosi summa nousee, mutta mitään sillä rahalla EI SAADA?
MIHIN _ HELVETTIIN _ SE _ RAHA _ OIKEIN _ KATOAA _ ?????!!!!! Kuka vetää välistä?????
Pois Suomesta omistavan luokan taskuun kaikenlaisen keplottelun kautta.
Vierailija kirjoitti:
Tota, mihin meidän verot oikein menee? Veroprosentti melkein 30, pakko ihmetellä.
Ne menee valtion hankkeisiin, suurien/globaalien yrityksien tukiin, ulkomaille, valtion velkoihin, kaiken maailman turhuuksiin ja uudistuksiin mistä politiikot on muka käynyt älykkäät ja viisaat neuvottelut. Tossa pari alkajaisiksi, lisää löytyy kun alkaa oikeen penkomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitto mitä touhua tuosta ensihoidoidostakin on tullut. Mikähän potilas mahtaa olla kelvollinen näille lumihiutaleille?
Älä nyt hyvä ihminen hätäkeskusta syytä vaan niitä ketkä ensihoidon rahoituksista päättävät ja sairaalaverkon organisoinnista. Häke tekee päätöksensä sen mukaan mitä ambulansseja ja henkilökuntaa on saatavana. Terveydenhuollon ongelmat näkyy myös ensihoidossa.
Harvalle potilaalle sanotaan, että olet liian kaukana. Päijät-Hämeessä ambulanssi ei lähde Lahdesta yli 30 km päähän kuin vakavissa kolaritapauksissa tai silloin, kun yksikkö jostain syystä jo on alueella esim. potilaskuljetuksen takia. Tuttu ambulanssikuski sanoi, että nykyisin ei enää lähdetä pelastustehtäviin, ambulanssit kuljettaa vanhuksia laitoksesta toiseen 24/7 eikä siinä oikein ole aikaa akuuttitapauksille.
Aamulla kuuntelin radiosta juttua kun kertoivat esimerkkitapauksen tästä kohtauksen saaneesta ja elvytetystä, että tosiaan jos jonkun henkiin saat niin amppari vedetään pois. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että voi vaikka jättää kolariuhrin autoonsa ja häipyä kun sai sen hereille?