Kun surevalle ihmiselle sanotaan että "Pitäähän sinun joskus päästä tuosta asiasta yli" (tai vastaavaa), niin mitä siihen pitäisi vastata?

Jos = jo

Ap

Suru kestää aikansa. Suremista ei voi nopeuttaa.

Vastaa ihan miltä sinusta tuntuu. Että niin ne sanovat, tai että  varmaan pitäs joo mutta vielä en ole valmis, tai jotain. Sama se. Ja jos tuntuu että olet valmis niin vaikka että joo ja olisi ehkä aikakin mutten vielä osaa, voitko auttaa. 

Moukille ei kannata vasta mitään .

Hyvä kysymys. En tiedä vastausta. Minulla oli vaikea ero parinkymmenen vuoden liitosta ja heti alkoi kuulua näitä "noh jokos olet treffeillä käynyt/joko on löytynyt uusi mies" kommentteja. En tiedä miten empatiakyvyttömiä ihmiset oikein ovat jos itse kykenevät menemään eteenpäin ilman että pysähtyvät hetkeksikään ajattelemaan.

"Mitä tarkoitat?"

En välttämättä pääse, mutta sen ei pitäisi olla sinun ongelmasi.

En enää näyttäisi suruani sellaisille ihmisille. Käsittelisin itsekseni ja ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät.

Pakkohan se on jatkaa elämää. Ei se suru mihinkään katoa, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään 

Onko pakko vastata? Jos on, varmaan itse sanoisin jotakin, että

"Mulla kyllä tulee kestämään tämän asian käsittely vielä jonkun aikaa. Jos se on sulle liikaa, voin olla pitämättä yhteyttä"

Ja sitten jättäisin selvästi häiriintyneen rauhaan. Voi olla, että luottamus ja halu ottaa yhteyttä jatkossakin kärsisi, mutta ihmisten kouluttamisesta harvemmin seuraa mitään hyvää. Olen huomannut, että saavat yleensä maistaa omaa lääkettään ihan ilman apuakin

Sano niille että pitäkää tunkkinne. Ei ole muiden asia. Harvinaisen yksinkertaista. 

"Toivon itsekin ettei suru olisi näin painavaa"

Vierailija kirjoitti:

Suru kestää aikansa. Suremista ei voi nopeuttaa.

Joskus ei lopu lainkaan😭

Vast kysymys "mitä tarkoitat", voi olla hyvä tai antaa toiselle lisää vettä myllyyn lytätä suruaikaa. Näin kävi ainakin minulle. Joten suosittelen kertomaan, että ei surusta taida koskaan päästä yli, vaan sen kanssa on opittava elämään.

riippuu miten se sureva käyttäytyy, itselläni ollut joitakin "onni" tavata sellaisia, jotka kokee että suru oikeuttaa kaikenlaisen pskan käytöksen muita kohtaan. En lähtisi itse neuvomaan ketään pääsemään asioista yli, mutta ehkä näissä on ollut sitä hyvä tarkoitusta että kannattaa antaa tilaa muullekin kuin pelkässä surussa olemiselle eli se auttaa eteenpäin. Suruhan ei koskaan poistu kokonaan, mutta muuttaa muotoaan. Osa jää kuukausitolkulla saikulle ja oikein pyörii siinä ja toiset pyrkii palamaan töihin ja jatkamaan elämää, se suru kyllä kulkee siinä mukana.

Menetin parhaan ystäväni. Meni kaksi vuotta ennen kuin aloin ajatella, että aika tosiaan auttaa. Suru on läsnä loppuikäni ja ikävä. Se ei tosin näy enää välttämättä ulospäin. Se vain kulkee mukana, hipaisee välillä olkapäältä ja painuu taas taaemmaksi.

Kun tulee esimmäinen menetys joka todella tuntuu, siis todella niin sitten voi ehkä ymmärtää surun monia muotoja ja olemusta.

Noin vastaisin tyhmään heittoon jonka sanoja ei ymmärrä asiaa johin ottaa kantaa tai alkaa neuvomaan.

Sanoisin, että ainakin nyt vielä täytyy vaan ottaa aikaa tälle surulle.

Toivothan varmaan itsekin, että se alkaa hellittää.

Vierailija kirjoitti:

Vast kysymys "mitä tarkoitat", voi olla hyvä tai antaa toiselle lisää vettä myllyyn lytätä suruaikaa. Näin kävi ainakin minulle. Joten suosittelen kertomaan, että ei surusta taida koskaan päästä yli, vaan sen kanssa on opittava elämään.

No siihen lyttäämiseen kannattaa kommentoida samalla mitalla. Sinänsä en koe alkuperäistä kysymystä välttämättä lyttäämiseksi mutta en ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Koska kyllähän siitä väkisinkin menee eteenpäin tavalla taikka toisella.

En vastaisi mitään noin tökeröön kommenttiin. Enkä olisi tekemisissä tuollaisia laukovien kanssa. 

Surun kanssa on se positiivinen puoli, että sitä voi käsitellä juuri niinkuin haluaa. Myös tuollaisiin kommentteihin voi reagoida friikkaamalla, nauramalla, itkemällä, olemalla hiljaa, suuttumalla tai ihan mitä sisältä sattuu tulemaan.