Lue keskustelun säännöt.
Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!
02.05.2024 |
Oon viime aikoina altistunut monilapsisten herutteluille siitä että ainoa oikea lapsimäärä on 2 tai enemmän. Että yhyy, miten kaiheaa on jos perheessä on vain yksi lapsi.
No, mulla on ylsi lapsi ja oon sitten niin eri mieltä. Kerätään siis yhden lapsen positiiviset puolet!
Aloitan:
- Voin antaa lapselleni kaiken liikenevän ajan ja huomion, ei tarvi koko ajan tuntea riittämättömyyttä ettei ehdi ja pysty tarpeeksi.
- Lapsen ei tarvi riidellä sisarusten kanssa! Kavereita saa tavata niin paljon kuin haluaa, mut omaan rauhaan pääsee ja omassa kodissa eo tarvi taistella tai olla kiusattavana.
Kommentit (109)
Se on yksi lapsi enemmän kuin ei yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yhden lapsen yh, ja yksi on kyllä täydellinen määrä lapsia minulle! On ihanaa kun on lapsi, muttei sellaista sekopäistä lapsiperhe-elämää, jossa huudetaan ja riidellään ja mennään koko ajan kello kaulassa ohjelmoidusti. On vain me kaksi yksilöä ja voidaan elää aika pitkälle niin kuin halutaan.
Mun plussat on siis 1. Joustavuus, voidaan muuttaa suunnitelmia helposti, mennä ja tehdä fiiliksen mukaan. 2. Kaikki resurssit voi antaa tälle yhdelle lapselle, sekä henkiset että aineelliset. 3. Voidaan liikkua, matkustella tai vaihtaa asuntoa suht helposti. Mahdutaan yhteen hotellihuoneeseen, tarvittaessa pieneen asuntoon. Löytyy äkkilähtöjä ja ale-lippuja kahdelle. 4. Ollaan yhden lapsen ikävaiheessa ja eletään elämää sen mukaan. Ei tule vanhempien lasten asiat ja puheet silmille liian aikaisin, eikä tarvi jäädä taaperon tahtiin sitten kun itse on jo isompi.
Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.
No vanhempi on parempi vanhempi kun hän keskittyy yhteen lapseen, se lienee jonkinmoinen tosiasia. Monilapsisuuden ihannointi perustuu siihen että lapset kasvattaa toisiaan, mutta ei he sitä tee tai tekevät sen huonosti.
Sama pätee siihen että on hyvä, että on vain yksi partneri. M.O.T.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voisi vähempää kiinnostaa erotuomarina oleminen kotona. Sitähän se on useamman lapsen kanssa. Ihanan rauhallista kun on vain yksi lapsi. Ja miten ihanaa onkaan kun ei tarvitse enää koskaan olla raskaana / synnyttää / elää vauva-aikaa. 👍🏻
Kaksi lasta ei ikinä koskaan milloinkaan mene siinä missä yksikin. Vuosisadan kusetus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.
Niin varmasti. Mäkin olen sitä rikkautta saanut havaita kun olen seurannut sisarusten raadollisia perintöriitoja. Ah mitä rikkautta, kirjaimellisesti.
Kysyin joskus omalta ainokaiseltani, nyt jo aikuiselta, onko hän kaivannut sisaruksia. Ei kuulemma ole kaivannut, vanhempien huomio riitti kotona ja kavereita oli kodin ulkopuolella.
Hän oppi sosiaaliseksi ja toiset huomioivaksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ihan pienenä poikana hän luovutti helposti vuoronsa jonossa muille, mutta on sittemmin oppinut pitämään omia puoliaan paremmin.
Meillä oli myös paremmin taloudellisia resursseja panostaa hänen hyvinvointiinsa, harrastuksiin, matkailuun jne.
Syy perhekokoon oli minun terveydentilani. Toisen jälkeen en varmasti olisi pystynyt huolehtimaan kummastakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.
Juu... itselläni siskoni kiusasi lapsena minkä ehti. Haastoi riitaa ja ärsytti tahallaan niin, ettei vanhemmat huomanneet, vasta kun suutuin niin minut haukuttiin pystyyn kun tyhjästä sisko-paralleni räyhään. Siskoni nautti muutenkin erityisetuja, kuten sai valita asioissa ensiksi (eli minulle jäi aina vain ne asiat, mitä siskoni ei halunnut), ja siskoni käyttäytyi minua kohtaan suoraan sanoen halveksien.
Koulussa jatkui sitten niin, että usutti kavereitanikin pilkkaamaan ja nauramaan kuinka "tyhmältä ja tollolta" näytin jne...
Että sellainen rikkaus.
Näin aikuisen äitinä, vain yksi vuosikausia kestävä murrosikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun mielestä pikkulapsiaika oli niin raskasta etten todellakaan haluais kokea sitä uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljaisuus ja rauhallisuus kotona.
Vähemmän muistettavaa päiväkotiin ja kouluun liittyvissä asioissa ja tapahtumissa.
Vierailija kirjoitti:
No mun mielestä pikkulapsiaika oli niin raskasta etten todellakaan haluais kokea sitä uudestaan.
Kyllä. Aivan karsea vaihe kun kaikki pyörii lapsen rytmin ympärillä, silmät täytyy olla selässäkin kun vahdit taaperoa jolla vauhtia piisaa mutta järkeä ei vielä ole, uhmakiukut jne.
Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.
Mielestäni se on rusinat pullasta -perhe-elämää. Saa kokea lapseen liittyviä mukavia asioita ja seurata kasvua, mutta elämä ei pyöri lapsikatraan ympärillä.
Vastaan aikuiseksi jo kasvaneena ainokaisena.
Kyllä, mainitset ainakin itselleni kaksi tunnistamaani ominaisuutta ainoana lapsena.
Ensimmäisestä jäi mieleen se, ettei tarvinnut jakaa huomiota. En kuitenkaan itse ole itsekäs, koska kyllä meillä vanhempani osasivat laittaa minulle turvalliset rajat ja opettaa muiden huomioon ottamista erilaisissa tilanteissa. Perheessämme oli äiti, isä, koira ja minä.
Toinenkin mainitsemasi asia on ihan tosi. Sen ongelmaksi tosin tulee nuoruudessa ja aikuisiällä se, etten ole myöskään oppinut pitämään omia puoliani. Minulla ei ole ollut harjoitustilanteita. Vasta aikuisiällä olen oppinut tunnistamaan ja pitämään rajani, mihin sisarusten kanssa varmasti olisin oppinut, jos olisin meinannut saada omani nallekarkeista.
Kolmanneksi, tätä olisi helppo varmaan vääristää, etten olisin jokseenkin kieroon mennyt. Varmasti olenkin, vähän ulkopuolisen tunteessani sellainen yksinäinen susi, joka on oppinut tekemään asioita paljon yksin. Jos meinaan saada jotain, opin olla kertomatta niistä muille. On minulla ystäviä ja aikuisiällä löytynyt parisuhdekin, mutta olen miettinyt, että johtuneeko ulkopuolisuuden tunteeni myös ihan pidettynä työkaverina ainokaisuudestani? Anyone? Menee vähän keittiöpsylologiseksi, mutta tällä ammattilaisuudella tieto ja tutkinnot on muualta ;)