Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!

Jos sisaruksilla on ikäeroa vaikka 4 vuotta, niin onhan siinä melkoinen ero, kun toinen on 4-vuotias ja toinen 8-vuotias. Ovat vielä vaikka eri sukupuoltakin. Mitä yhteistä heillä on? Kyllä päiväkodissa opitaan vuorovaikutuksia yhtälailla ja pitämään puolia.

Mun ainoan (kouluikäisen esiteinin) lapsen mielestä parasta on se, että kotona on aina rauhallista eikä kukaan ole härkkimässä. On aina ihan loppu, kun on kavereilla, joilla on sisaruksia.

Itse sanoisin, että raha. Varsinkin näinä aikoina, kun kaikki kallistuu. Meillä ei ole muuttunut elämä mitenkään.

Aika. Meillä on aikaa olla lapselle läsnä. Jompikumpi pääsee aina kisoihin mukaan. On aikaa kuunnella lasta murheissa ja opastaa. Yleisesti on paljon helpompi olla läsnä.

Äidin ja tyttären välinen suhde. Meillä on aidosti kivaa yhdessä. En muista omasta lapsuudesta, että olisin saanut koskaan viettää aikaa äidin kanssa kahdestaan, vaikka olin nuorimmainen.

Ja kaikkiin noihin edellä mainittuihin liittyen: mahdollisuus panostaa juuri niihin asioihin, jotka lasta kiinnostaa. Esim. ollaan aina voitu mennä ikätason mukaan. Lapsi on saanut harrastaa ja kokeilla ja me vanhemmat ollaan kokeiltu siinä samalla.

Olen itse ison perheen introvertti lapsi. Tuntuu terapeuttiselta voida tarjota lapselle sellainen lapsuus, jota olisin itse kaivannut. Eli rauhaa ja hiljaisuutta kotona sekä huomiota vanhemmiltani. Sisaruksistani vain yksi on tehnyt tähän mennessä lapsen. Hänkin vain yhden. Kukaan meistä ei oikein viihtynyt kodissa, missä oli muitakin lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Hah-hah! Lukemattomia kertoja olen nähnyt kun sisaruslaumassa tasan yksi hoitaa kaikki käytännön asiat. Muut ei kerkiä, tai heitä ei vain kiinnosta. Kiinnostus herää sitten kun perunkirjoitus alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä puoli, että vanhempi pääsee helpolla, mutta lapsen kannalta niitä ei ole.

Tätä en ymmärrä ettei tarvi olla lasten erotuomarina. Näin se kai monissa perheissä on, mutta meillä riidellään kyllä tosi harvoin ja se johtuu pitkälti miten on hoidettu. Se on vain kasvatusta ja erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii miten toisia kohdellaan ja tilanteista selvitään hyvin. Jos useamman lapsen perheessä tätä ei hoideta (koska ei jakseta) niin ei ne sisarukset rikkaus ole ja ainoan lapsen perheessä se jää kokonaan tekemättä tai hoitolaitosten vastuulle. Ei hyvä kumpikaan 

Kyllä nimenomaan siellä päiväkodissa opitaan näitä. Varmasti suurin osa alle kouluikäisistä lapsista viettää arkensa päiväkodissa, kun vanhemmat ovat töissä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni oikeasti toivoo että ei olisi sisarusta? Varmaan aika harva, toivottavasti. 

Itse olen ainoa lapsi ja en valitettavasti keksi siitä paljoa hyvää. Kyllähän perheenjäsen on yleensä parempi kuin ei perheenjäsentä. 

Itse toivoin sitä koko lapsuuden. Vietin paljon aikaa lapsettomalla tädilläni. Siellä sain olla ainoa ja oikeasti huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä puoli, että vanhempi pääsee helpolla, mutta lapsen kannalta niitä ei ole.

Tätä en ymmärrä ettei tarvi olla lasten erotuomarina. Näin se kai monissa perheissä on, mutta meillä riidellään kyllä tosi harvoin ja se johtuu pitkälti miten on hoidettu. Se on vain kasvatusta ja erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii miten toisia kohdellaan ja tilanteista selvitään hyvin. Jos useamman lapsen perheessä tätä ei hoideta (koska ei jakseta) niin ei ne sisarukset rikkaus ole ja ainoan lapsen perheessä se jää kokonaan tekemättä tai hoitolaitosten vastuulle. Ei hyvä kumpikaan 

Kyllä nimenomaan siellä päiväkodissa opitaan näitä. Varmasti suurin osa alle kouluikäisistä lapsista viettää arkensa päiväkodissa, kun vanhemmat ovat töissä.

Ja suurimmasta osasta ei kyllä kasva kovin mukavia ihmisiä tai muutenkaan hyvinvoinvoivia, jos tuudittautuu tuohon. Sitten ne monilapsiset perheet ei jaksa niitä lapsia kasvattaa enää kiireisen arjen keskellä.

T:yli 5vuotta kotona ja osa-aika työ

Olen ainoa lapsi ja mieheni on myös. Olemme eläneet sopuisasti, koska emme ole oppineet riitelemään ja pitämään puoliamme. Olemme hyvin sosiaalisia ja meillä on paljon ystäviä. Perintöriitoja ei ollut, kun ei ollut muita perijöitäkään. Meillä on kaksi poikaa ja neljä lastenlasta, Olemme tiivis "perhe", miniätkin ovat ihania ihmisiä.

Rusinat pullasta todellakin. Lapsi itsekin on sanonut, että on kiva olla ainoa lapsi ja viittaa tällä erityisesti siihen huutamiseen ja tappeluun, mitä on nähnyt kaveri-/sukulaissisarusten kesken. 

Rahaa on enemmän käytettävissä. Jo pelkästään pienempi asunto säästää kymmeniätuhansia. Matkustaminen on ollut helppoa. Lapselle säästäminen on ollut helppoa.

Pikkulapsiaika oli helppo, kun oli vain yksi huolehdittava. Ajattelen, että kasvatan laadukkaammin, kun on vain yksi. Kun lapsi tulee teini-ikään, onpahan vain yksi teini-ikä, mistä pitää vanhempana selvitä. 

Meidän lapsi ei ole mitenkään outo tai itsekäs, koska on ainut lapsi. Ei pidä ollenkaan paikkaansa, että yksi lapsi kasvaisi jotenkin kieroon, kun ei ole sisaruksia. Lapsemme on hyväkäytöksinen, ekstrovertti ja osaa kyllä jakaa.

Koen, että olen saanut kokea vanhemmuuden helpolla :) Jos olisin jäänyt lapsettomaksi, olisin jäänyt paljosta paitsi. Toisen ihmisen kasvattaminen tuo merkitystä ja erilaista vastuuta elämään. Se kasvattaa itseäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä puoli, että vanhempi pääsee helpolla, mutta lapsen kannalta niitä ei ole.

Tätä en ymmärrä ettei tarvi olla lasten erotuomarina. Näin se kai monissa perheissä on, mutta meillä riidellään kyllä tosi harvoin ja se johtuu pitkälti miten on hoidettu. Se on vain kasvatusta ja erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii miten toisia kohdellaan ja tilanteista selvitään hyvin. Jos useamman lapsen perheessä tätä ei hoideta (koska ei jakseta) niin ei ne sisarukset rikkaus ole ja ainoan lapsen perheessä se jää kokonaan tekemättä tai hoitolaitosten vastuulle. Ei hyvä kumpikaan 

Kyllä nimenomaan siellä päiväkodissa opitaan näitä. Varmasti suurin osa alle kouluikäisistä lapsista viettää arkensa päiväkodissa, kun vanhemmat ovat töissä.

Ja suurimmasta osasta ei kyllä kasva kovin mukavia ihmi

Heh. Ei se nyt ihan näinkään mene. Kyllä niitä ei niin mukavia lapsia löytyy ihan kotiäitienkin perheistä.

Rahaa menee vähemmän

Mies totesi kolmannen lapsen jälkeen, ettei olisikaan halunnut isäksi. Erosi ja meni naimisiin lapsettoman naisen kanssa. Jouduin lapsiperheköyhyyteen ja uuvuin. Yhden lapsen kanssa selviää paremmin myös yksinhuoltajana. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaan aikuiseksi jo kasvaneena ainokaisena.

Kyllä, mainitset ainakin itselleni kaksi tunnistamaani ominaisuutta ainoana lapsena.

Ensimmäisestä jäi mieleen se, ettei tarvinnut jakaa huomiota. En kuitenkaan itse ole itsekäs, koska kyllä meillä vanhempani osasivat laittaa minulle turvalliset rajat ja opettaa muiden huomioon ottamista erilaisissa tilanteissa. Perheessämme oli äiti, isä, koira ja minä.

Toinenkin mainitsemasi asia on ihan tosi. Sen ongelmaksi tosin tulee nuoruudessa ja aikuisiällä se, etten ole myöskään oppinut pitämään omia puoliani. Minulla ei ole ollut harjoitustilanteita. Vasta aikuisiällä olen oppinut tunnistamaan ja pitämään rajani, mihin sisarusten kanssa varmasti olisin oppinut, jos olisin meinannut saada omani nallekarkeista.

Kolmanneksi, tätä olisi helppo varmaan vääristää, etten olisin jokseenkin kieroon mennyt. Varmasti olenkin, vähän ulkopuolisen tunteessani sellainen yksinäinen susi,

Ei se, että on "harjoittelutilanteita" sisarusten toimesta mitenkään takaa sitä, että olisit oppinut pitämään puoliasi. Joskus sisarussuhteet ovat vaikeita ja olisi myös voinut käydä niin, että olisit  vain lapsuutesi altistunut alistamiselle ja kiusaamiselle sisarustesi toimesta. Jos nyt sait kuitenkin elää kotona rauhassa ilman kenenkään höykyttämistä, niin lähtökohtasi omien puolien pitämiseen voi jopa olla nyt paremmat kun harjoittelet ulkomaailman kanssa. Ja mikä takaa esimerkiksi sen, että vanhemmat kohtelevat sisaruksia tasavertaisesti? Usein näin ei ole ja omia puoliaan voi olla vaikea pitää, jos toisenlainen asenne (ansaitset vähemmän kun joku toinen) tulee ns. ylemmältä taholta. Itselläni on kolme sisarusta ja silti opin pitämään puoliani vasta kolmekymppisenä sen jälkeen, kun ulkomaailmassakin sai tarpeeksi nenilleen.

Myöskään ulkopuolisuuden tunteen en usko johtuvan ainokaisuudesta. Iso osa ainokaisena eläneistä tuntemistani ihmisistä ovat olleet nimenomaan jotenkin erityisen sinut itsensä ja muiden kanssa. Ehkä ulkopuolisuuden tunnetta vähentää nimenomaan se, että on sinut itsensä kanssa ihan omissa oloissaankin. Olen sisaruksista huolimatta kärsinyt vahvasta ulkopuolisuuden tunteesta aina, joskus jopa oman perheen kesken. En kyllä näe sisarusten olemassaolon tätä vähentäneen, sehän enemmänkin korostuu juuri silloin kun ns. pitäisi olla sisäpuolella.

Minulla ja veljelläni on ikäeroa 5 vuotta. En ole hänen kanssa juurikaan mitään ikinä leikkinyt tms. Riidellyt kylläkin enkä koe sen olevan mitään ihanaa opettavaista. Aikuisenakin olemme etäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä puoli, että vanhempi pääsee helpolla, mutta lapsen kannalta niitä ei ole.

Tätä en ymmärrä ettei tarvi olla lasten erotuomarina. Näin se kai monissa perheissä on, mutta meillä riidellään kyllä tosi harvoin ja se johtuu pitkälti miten on hoidettu. Se on vain kasvatusta ja erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii miten toisia kohdellaan ja tilanteista selvitään hyvin. Jos useamman lapsen perheessä tätä ei hoideta (koska ei jakseta) niin ei ne sisarukset rikkaus ole ja ainoan lapsen perheessä se jää kokonaan tekemättä tai hoitolaitosten vastuulle. Ei hyvä kumpikaan 

Kyllä nimenomaan siellä päiväkodissa opitaan näitä. Varmasti suurin osa alle kouluikäisistä lapsista viettää arkensa päiväkodissa, kun vanhemmat ovat töissä.

Ja s

Ei ollut mitään uraäiti vs kotiäiti tilannetta vaan väsyneet venhemmat, jotka ei jaksa kasvattaa vs ainoat lapset, joilla ei siihen mahdollisuutta kotona

Olen itse ainoa lapsi ja tyttäreni myös.

Olen saanut paljon iloa yhdessä lapsen kanssa touhutessa. Nyt hän on jo aikuinen. Meillä on hyvät välit ja kunnioitamme toisiamme tasavertaisina.

Yhden lapsen kanssa on mahdollisuus tarjota lapselle harrastus, vaikka vaan yksikin.

Matkustaminen on helpompaa esim risteilyllä: hytit ja hotellit.

Yhden lapsen kanssa jää enemmän aikaa itselle esim. harrastuksiin. Se virkistää ja auttaa jaksamisessa.

Yhden lapsen perheet eivät liikakansoita maailmaa ja ylikuluttaminen vähenee ja maailmassa on hiukan vähemmän jätettä tuleville sukupolville.81

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Tämäpä juuri. Kommentoijista suurin osa taitaa olla niin nuoria, että on vielä kaukana se vaihe, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat apua. Silloin on ihan mukavaa, kun on edes yksi sisarus, jonka kanssa jakaa vastuuta.

Ja pakko vielä sanoa, että ihan kaikki eivät tappele perinnönjaosta verissäpin. Itselläni on yksi sisarus, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, uskokaa tai älkää. Ei ole jäänyt mielikuvaa, että olisimme lapsina tapelleet hirveästi, emmekä tappele aikuisinakaan.

Minusta ainoa huono puoli on joidenkin muiden vanhempien ummehtuneet asenteet ja kommentit. Esim. yksi lapseni kaveri rikkoi lapsellani tavaran heidän ollessaan yhdessä ulkona. Ei ollut mikään iso juttu sinällään, mutta teki sen tahallaan/kiusallaan, joten otin yhteyttä kaverin äitiin. No, hän sai jotenkin käännettyä asian niin, että minun lapsen pitäisi opetella sosiaalisia taitoja, kun pahoittaa mielensä liian helposti, kun on ainoa lapsi. Sama lapsi piilotti koulussa lapseni rannekorun ja antoi takaisin vasta, kun lapseni itki, kun luuli sen hävinneen. No, äidin mielestä lapseni on vaan liian herkkä, kun on ainoa lapsi.

Siis toki sisarukset tekee tuollaista toisilleen, mutta olisin kyllä itsekin pahoittanut lapsena mieleni, jos joku kaveri olisi kohdellut minua noin. Ja minusta on aika pöyristyttävää yrittää vähätellä oman lapsen huonoa käytöstä sillä perusteella, että ainoa lapsi ei pidä saamastaan kohtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Tämäpä juuri. Kommentoijista suurin osa taitaa olla niin nuoria, että on vielä kaukana se vaihe, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat apua. Silloin on ihan mukavaa, kun on edes yksi sisarus, jonka kanssa jakaa vastuuta.

Ja pakko vielä sanoa, että ihan kaikki eivät tappele perinnönjaosta verissäpin. Itselläni on yksi sisarus, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, uskokaa tai älkää. Ei ole jäänyt mielikuvaa, että olisimme lapsina tapelleet hirveästi, emmekä tappele aikuisinakaan.

 

Paljon on nimenomaan niitä, että vain yksi hoitaa ja loput riitelee. Etenkin, jos on sisko ja veli, niin lähes aina sen siskon kontolle jää tällaiset hoitojutut. Nähty on ja paljon!

Matkustaminen on kyllä yksi iso plussa. Ensinnäkin siihen on varaa ja toisekseen voi sitten panostaa niihin juttuihin, jotka lasta kiinnostaa.

Toisekseen minusta on kyllä kiva, että on varaa ostaa teinille ne vaatteet, asusteet ja kosmetiikat mitä hän haluaa. Ei nyt mitenkään kerskakuluttaa, mutta ei tarvitse miettiä voiko ostaa jonkun merkkihupparin vai ei, kun hupparille on tarvetta.

Kolmanneksi ollaan pystytty panostamaan lapsen kielitaitoon. Tähän ei olisi ollut varmasti resursseja useamman kanssa. Lapsi kävi englanninkielisen päiväkodin ja eskarin aikanaan. Sen lisäksi luettiin paljon englanniksi kotona sekä matkustettiin englanninkielisissä maissa. Lapsi luki tokaluokkalaisena esim. Harry Potterit englanniksi. Onnistuttiin luomaan hyvä pohja ja lapsi on sen jälkeen pärjännyt myös muissa kieliopinnoissa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ainoa huono puoli on joidenkin muiden vanhempien ummehtuneet asenteet ja kommentit. Esim. yksi lapseni kaveri rikkoi lapsellani tavaran heidän ollessaan yhdessä ulkona. Ei ollut mikään iso juttu sinällään, mutta teki sen tahallaan/kiusallaan, joten otin yhteyttä kaverin äitiin. No, hän sai jotenkin käännettyä asian niin, että minun lapsen pitäisi opetella sosiaalisia taitoja, kun pahoittaa mielensä liian helposti, kun on ainoa lapsi. Sama lapsi piilotti koulussa lapseni rannekorun ja antoi takaisin vasta, kun lapseni itki, kun luuli sen hävinneen. No, äidin mielestä lapseni on vaan liian herkkä, kun on ainoa lapsi.

Siis toki sisarukset tekee tuollaista toisilleen, mutta olisin kyllä itsekin pahoittanut lapsena mieleni, jos joku kaveri olisi kohdellut minua noin. Ja minusta on aika pöyristyttävää yrittää vähätellä oman lapsen huonoa käytöstä sillä perusteella, että ainoa lapsi ei pidä saamastaan kohtelusta.

No ei kyllä kuulosta normaalilta käytökseltä sisarustenkaan kesken. Toki kinastellaan leluista, mutta eivät lapset meillä ainakaan toistensa leluja tahallaan riko. Taitaa tuo äiti vain olla itsekin vähän kieroon kasvanut, kun ei ymmärrä ojentaa lapsensa huonoa käytöstä ja pyytää anteeksi.