Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!
02.05.2024 |
Oon viime aikoina altistunut monilapsisten herutteluille siitä että ainoa oikea lapsimäärä on 2 tai enemmän. Että yhyy, miten kaiheaa on jos perheessä on vain yksi lapsi.
No, mulla on ylsi lapsi ja oon sitten niin eri mieltä. Kerätään siis yhden lapsen positiiviset puolet!
Aloitan:
- Voin antaa lapselleni kaiken liikenevän ajan ja huomion, ei tarvi koko ajan tuntea riittämättömyyttä ettei ehdi ja pysty tarpeeksi.
- Lapsen ei tarvi riidellä sisarusten kanssa! Kavereita saa tavata niin paljon kuin haluaa, mut omaan rauhaan pääsee ja omassa kodissa eo tarvi taistella tai olla kiusattavana.
Kommentit (109)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se on rusinat pullasta -perhe-elämää. Saa kokea lapseen liittyviä mukavia asioita ja seurata kasvua, mutta elämä ei pyöri lapsikatraan ympärillä.
Tämä
Jää aikaa ja jaksamista muihinkin juttuihin mm. harrastuksiin ja itsestä huolehtimiseen. Omat voimavarani eivät riittäisi useampaan.
Ei tarvitse kestää sisarusten riitelyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi taas niin että tämä ainoa lapsi alkoi kaivata sisarta tai veljeä, ja lopulta kun hän oli jo 12 v aloin miettimään että mikä minä olen päättämään jääkö hän yksin elämään kun meistä aika jättää, ja teimme toisen lapsen, voi sitä onnea mikä oli kun poika tuli, ja poika oli entinenkin. Tuli mieleen että olispa ollut kelju temppu jos ilman veljeä esikoinen olisi jäänyt. Isoveljenä hän on auttanut nuorempaa ihan kaikessa mm. tekniikka- ym jutuissa pyörien kokoamisessa siis kevarit ym. Ja teki huonekaluja veljelleen kun hän muutti omilleen, eipä tarvinnut kaupasta ostaa kaikkea. Isänsä maksoi kummallekkin muut jutut kun he vuorollaan muuttivat kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.
No, onhan se tietysti niinkin, että pääsee vähemmällä sovittelulla, mutta omien vanhempieni osalta kyllä tulee olemaan hirveän tavarapaljouden siivoaminen edessä, ihan yksin. Omakotitalo ja mökki -sukupolvea, jotka hamstraavat kaikkea, mitä saa halvalla.
Olen harkinnut, että kieltäydyn perinnöstä ekassa jaossa ja toinen vanhempi saa kaiken. Sitten aattelin häntä siivoamisesta ja tavaroiden vähentämisessä. Käyttää sen rahan, mitä ihmisarvoinen ikääntyminen vaatinee ja katselen sitten, mitä jää. Elän muutenkin omillani niin en odota saavani mitään surkastuvan paikkakunnan kiinteistöstä tai omaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.
No, onhan se tietysti niinkin, että pääsee vähemmällä sovittelulla, mutta omien vanhempieni osalta kyllä tulee olemaan hirveän tavarapaljouden siivoaminen edessä, ihan yksin. Omakotitalo ja mökki -sukupolvea, jotka hamstraavat kaikkea, mitä saa halvalla.
Olen harkinnut, että kieltäydyn perinnöstä ekassa jaossa ja toinen vanhempi saa kaiken. Sitten aattelin häntä siivoamisesta ja tavaroiden vähentämisessä. Käyttää sen rahan, mitä ihmisarvoinen ikääntyminen vaatinee ja katselen sitten, mitä jää. Elän muutenkin omillani niin en odota saavani mitään surkastuvan paikkakunnan kiinteistöstä tai omaisuudesta.
Voi se olla yksin siivottavana silti, vaikka olisi sisaruksia. Ja se vasta paskaa onkin, kun ne toiset eivät auta.
On helpompi löytää hoitoapua, jos haluaa itse lähteä jonnekin ilman lasta. Myös mummo jaksaa paremmin hoitaa yhtä lasta kuin isoa katrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni oikeasti toivoo että ei olisi sisarusta? Varmaan aika harva, toivottavasti.
Itse olen ainoa lapsi ja en valitettavasti keksi siitä paljoa hyvää. Kyllähän perheenjäsen on yleensä parempi kuin ei perheenjäsentä.
Olen monesti miettinyt miltä se tuntuisi, kun omassa kodissa pyörisi monen lapsen kaverit yhtä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni oikeasti toivoo että ei olisi sisarusta? Varmaan aika harva, toivottavasti.
Itse olen ainoa lapsi ja en valitettavasti keksi siitä paljoa hyvää. Kyllähän perheenjäsen on yleensä parempi kuin ei perheenjäsentä.
Yleensä varmaan noin. Mutta on myös paljon täysin vastakkaisia kokemuksia. Vaikeahan se on tietää millaista se olisi, kun siitä ei ole kokemusta. Sisaruksiaan ei voi myöskään valita. Toisin kuin kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen monilapsisen perheen keskimmäinen. Varmasti yksi lapsi saa paremmin huomiota ja aikaa kuin monilapsisessa perheessä. Ainakin itse tunne jääneeni vaille. Tai olen aina ollut sen luontoinen että en halua vaivata ja ei minulla väliä. Mutta nyt aikuisena olen huomannut että aika haitallisiin tilanteisiin joudun tuolla asenteella. Se on varmaankin opittu selviytymisstrategia lapsuudenperheestä ja jäänyt mulla päälle. Kauheaa huomata, että en mä edes oikeestaan tiiä mitä minä itse haluan, olen koko elämän tehnyt mitä muut haluaa.
Mut varmaan on monilapsisia perheitä joissa asiat on onnistunut ja kaikille on kehittynyt hyvä itsetunto ja ovat onnellisia aikuisina. Mut toinpa nyt tälläisen huonon kokemuksen monilapsisuudesta. Toki onhan suuressa sisarusmäärässä hyvätkin puolensa. Puolensa ja puolensa molemmissa vaihtoehdoissa että onko vain yksi vai useampi lapsi.
Vähemmän stressiä rahasta. 3-5 lapsiset perheet valittaa jatkuvasti kun mihinkään ei ole varaa ja on niin hankalaa. Yhdelle lapselle olen saanut ostettua kaiken tarpeellisen ilman ongelmia ja jo pienestä pitäen säästänyt hänelle pesämunaa tulevaisuuden varalle.
Samat asiat kuin muillakin täällä: ei riidellä, ja raha, jaksaminen ja aika riittää. Pystyn ostamaan esim. uuden fillarin tarvittaessa, ja joka kesä käymme huvipuistossa ja useita kertoja vuodessa jollain pienellä viikonloppureissulla kotimaassa.
Lapseni on aika samanhenkinen kuin minä ja käymme viikoittain milloin missäkin riennossa. Olemme käyneet ihan pienestä pitäen. Hän on nyt teini-ikäinen ja aina tulee kertomaan ties mistä tapahtumasta, oli se sitten markkinat tai kirjaston kirjailijaesiintyminen tai mitä tahansa ja pyytää, että mennään sinne. Kaikenlaisia paikkoja koluamme. Olemme tosi läheiset.
Oman siskoni kanssa en ole läheinen. Hän on minua kolme vuotta vanhempi, emmekä koskaan leikkineet yhdessä. Hänellä oli oma kaveripiiri ja omat jutut. Nyt aikuisena käyn hänen luonaan kylässä pari kertaa vuodessa (vähän sillä periaatteella, että pidetään nyt yhteyttä, kun kerran sukua ollaan) ja hän tulee lapseni synttäreille, mutta muutoin emme tapaa.
Lapseni on tosi sosiaalinen, ja joka päivä koulun jälkeen meillä on joku kaveri viettämässä aikaa tai viikonloppuna yökylässä. On ollut ekaluokasta asti. Useimmiten kaveri on monilapsisesta perheestä ja haluaa nimenomaan tulla mieluummin meille kuin olla heillä, koska meillä ei ole sisaruksia häiritsemässä leikkejä ja muuta puuhastelua. Koruja nuo tykkäävät kovasti väsätä yhdessä. Ja tosiaan, täällä meillä kehtaa leikkiä vielä teini-ikäisenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni oikeasti toivoo että ei olisi sisarusta? Varmaan aika harva, toivottavasti.
Itse olen ainoa lapsi ja en valitettavasti keksi siitä paljoa hyvää. Kyllähän perheenjäsen on yleensä parempi kuin ei perheenjäsentä.
No, sulla on varmaan joku populaarikulttuurista opittu ihannekäsitys sisaruksista. Totuus on sitten eri asia, ja joskus niistä veljistä ja siskoista on oikeasti pelkkää harmia ja surua. On paljon ihmisiä jotka oma perheenjäsen on rikkonut.
Ei se ainoana lapsena eläminen tietenkään mikään automaatio ole hyvään elämään, voi olla huonot vanhemmat tai köyhyyttä tai ikävä ympäristö silloinkin. Mutta lapsikatras ei noita olosuhteita ainakaan paranna, se on minusta ihan varmaa.
Mun käsitys on että ihmiset haluaa useita lapsia lähinnä parista syystä; joko on voimakas ns. biologinen tarve, tyyliin vauvat on niin ihania. Tai varsinkin miehillä sellainen geeninlevitysvimma. Ja sitten toisena syynä se klassinen, että lapset ehdottomasti tarvitsee sisaruksia. Tää jälkimmäinen on mun mielestä vain seurausta siitä että vanhemmat ei jaksa tai halua hoitaa omaa osuuttaan vaan jättävät mieluummin osan kasvatusvastuusta lapsikatraalle. Sitten ollaan tyytyväisiä siitä että kahden kans on helpompaa kuin yhden. No okei.
Minä kyllä ajattelen että monilapsisen perheen vanhempien pitäisi kyetä antamaan vielä paljon suurempi panos kuin yhden lapsen vanhemman. Olen sellaisiakin perheitä nähnyt joissa tämä toteutuu ja niissä ollaan onnellisia, mutta enemmän tulee vastaan näitä helpolla pääsijöitä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on kaksi sisarusta ja niin oli lapsena lähes kaikilla kavereillakin sisaruksia.
En kenestäkään tainnut tulla oikeasti tositosi läheinen oman sisaruksensa kanssa nyt aikuisena.
Ihan perus suomimeininki, että jouluna nähdään ja ostetaan toisillemme vääränlaisia lahjoja, kun ei nyt niin hyvin tunneta toisiamme. Autetaan toisiamme muutoissa yms.
Mulla on kaksi isoveljeä ja eihän meillä nyt oikeasti lapsena ollut mitään yhteisiä leikkejä. Tyttöjen ja poikien leikit oli erikseen. Toivoin aina, että voikun mulla olisi pikkusisko, kun ei veljien lelut paljon kiinnostanut eikä niitä mun leikit. Ja toisaalta mun isoveljillä oli vain vuosi ikäeroa ja ei nekään keskenään leikkineet paljon, enemmän halusivat molemmat olla omien kavereidensa kanssa.
Sitä voi haaveilla siitä, että kun olis enemmän lapsia, niin sitten niillä olis aina ja loppuelämänsä ajan toisensa. Mutta aika lailla kun tutuilla on tämä niin toivottu tilanne, että "yksi tyttö ja yksi poika meillä on", niin eipä näillä sisaruksilla nyt niin paljon yhteistä ole. Tosiaan tapella saa kotona ja kiusata toista. Kyllä mulla oli kotiin tullessa ainakin "tylsää" ja odotin vain, että pääsis kavereita näkemään, vaikka kotona olikin sisaruksia.
Naapurissa asui perhe, jossa oli vain yksi lapsi. Tästä lapsesta tuli aikuisena hyvin samanlainen erakko kuin äitinsä ja ovat epäsopivan läheisiä äitinsä kanssa. Että en usko, että lapsi siitä menee pilalle, jos on ainoa lapsi, vaan ehkä enemmän sitten vaikka siitä, jos sitä ainoaa lasta kasvatetaan jotenkin vinoon ja eristetään muista lapsista.