Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!

Upp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme lasta, jotka syntyivät vajaan kahden vuoden ikäeroilla. He hitsautuivat tiiviisti yhteen pienten ikäerojen ansiosta. Leikkivät (toki myös riitelivät) paljon yhdessä, aina löytyi kaveri kaikkeen tekemiseen. Vuosien päästä syntyi vielä yksi lapsi, jolla oli ikäeroa niin paljon isompiin sisaruksiin, ettei heistä enää ollut leikkiseuraksi. Joten minä olinkin ykskaks se, joka iltaisin päiväkodin jälkeen leikki lapsen kanssa, samoin vkoloppuisin. Toki hänellä oli kavereita, mutta kuten itselläkin aikoinaan kolmen lapsen kanssa, kavereiden perheillä oli usein menoja lasten harrastuksiin jne, ei ollut aikaa kavereille. Eli siinä iso perhe ja useampi lapsi oli ainakin minulle rikkaus, että aikaa itselle oli enemmän. 

Itse taas en lähtenyt siihen viihdyttämiseen, vaan lapsi oppi keksimään itse tekemistä ja leikkejä myös itsekseen. 

Niin. Itsehän mieluummin valitsin metsäretket, ulkoleikit ja puistoilut lapsen kanssa kuin annoin padin käteen, tai istutin lapsen tv:n ääreen. Mutta jokainen tavallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme lasta, jotka syntyivät vajaan kahden vuoden ikäeroilla. He hitsautuivat tiiviisti yhteen pienten ikäerojen ansiosta. Leikkivät (toki myös riitelivät) paljon yhdessä, aina löytyi kaveri kaikkeen tekemiseen. Vuosien päästä syntyi vielä yksi lapsi, jolla oli ikäeroa niin paljon isompiin sisaruksiin, ettei heistä enää ollut leikkiseuraksi. Joten minä olinkin ykskaks se, joka iltaisin päiväkodin jälkeen leikki lapsen kanssa, samoin vkoloppuisin. Toki hänellä oli kavereita, mutta kuten itselläkin aikoinaan kolmen lapsen kanssa, kavereiden perheillä oli usein menoja lasten harrastuksiin jne, ei ollut aikaa kavereille. Eli siinä iso perhe ja useampi lapsi oli ainakin minulle rikkaus, että aikaa itselle oli enemmän. 

Itse taas en lähtenyt siihen viihdyttämiseen, vaan lapsi oppi keksimään itse tekemistä ja lei

Niin. Itsehän mieluummin valitsin metsäretket, ulkoleikit ja puistoilut lapsen kanssa kuin annoin padin käteen, tai istutin lapsen tv:n ääreen. Mutta jokainen tavallaan. 

Huhhuh. Melkoista, että sinulle tulee mieleen vain ruudut ja pädit.

Lapsihan voi oppia ja keksiä kotona keksimään leikkejä itsekseen ihan ilman niitä sinun pädejäsikin. Harmi, jos tämä tuntuu ajatuksenakin uskomattomalta.

Itse olen ainoa lapsi, ja lapseni on ainoa lapsi. Omassa lapsuudessani (ja aikuisuudessani) en ole kärsinyt sisaruksettomuudesta, toki välillä miettinyt, millaista olisi, jos olisi sisarus. Kuitenkin sukulaisten kanssa tekemisissä oleminen riippuu enemmän henkilökemioista kuin sukulaisuudesta, itse esim. en ole ollenkaan samalla aaltopituudella äitini kanssa. Hän on kaikin puolin mukava ihminen ja tarjosi minulle onnellisen lapsuuden, mutta on niin eri luoteinen ja eri kiinnostuksen kohteet kuin itsellä, että jos oltaisiin jossain muussa yhteydessä tavattu, tuskin oltaisiin ystävystytty. Isäni ja esim. tätini (isän siskon) kanssa olen enemmän samanhenkinen. Sisarus olisi voinut olla samanhenkinen tai sitten ei, joten riippuu ihan millainen se sisarus olisi, että haluaisinko, että minulla olisi sellainen.

Lapsena kärsin ainoastaan toisten aikuisten asenteista. Jotkut kavereiden vanhemmat kommentoivat, että hyvähän sinun on kun ei tarvitse tapella sisarusten kanssa jne, aina tuotiin esille se, että olen ainoa, kun kyläilin kavereilla ja asiaa korostettiin ihmeellisen paljon. Yksi kaveri itse ihmetteli, miksen ole itsekäs, kun hänen vanhempien mukaan ainoat lapset ovat itsekkäitä, ja että olen lellitty jne.

Tarvitsen tosi paljon omaa rauhaa, ja olen miettinyt johtuuko se sisaruksettomuudesta, vai olenko vain introvertti luonteeltani. Lapsellani näyttäisi olevan sama. Tykkää puuhastella yksin projektiensa parissa, vaikka viettää aikaa myös kavereiden kanssa. Kun tulee kotiin kyläilemästä kavereilta, joilla on pikkusisaruksia, huokaisee syvään ja toteaa "ihana rauha". Olen häneltä usean kerran kysynyt tykkääkö olla ainoa lapsi vai olisko sisarus kiva, niin ehdottomasti ainoana parempi. Saa nähdä muuttuuko mielipide jossain vaiheessa (on nyt 12 v).

Vanhemmillani on onneksi hyvä taloudellinen tilanne (ehkä siksikin, kun ei ollut montaa lasta elätettävänä), joten ovat tukeneet minua reippaasti rahallisesti ja en ole huolissani heidän vanhenemisestaan, koska on rahaa ostaa kaikki tarvittava apu heille. Toki itse olen henkisenä tukena ja autan myös.

Itselläni on vain yksi lapsi siksi, että en jaksaisi elää uudestaan pikkulapsiaikaa. Jos lapsen saisi suoraan 10-vuotiaana, voisin ottaa toisen lapsen, mutta ekojen vuosien sitovuutta (+yöheräilyä yms) en ole valmis kokemaan uudestaan.

Voi tehdä vielä monta lasta lisää kun on vasta vain yksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minua taas naurattaa miten yksilapsisen perheen puolesta puhujat dissaavat kaikki omatkin sisaruksensa. Kaikki on siis katkeria ja kaunaisia sisaruksilleen, joiden kanssa on pitänyt tapella lapsena vanhempien huomiosta ja aikuisena perinnöstä. Ja vähintäänkin näkevät heidät täysin hyödyttöminä."

Niin. Siskonikin (jota suosittiin vanhempien toimesta joka käänteessä, joka kiusasi ja yritti usuttaa omat kaverinikin kiusaamaan minua), oli myös joskus mielipahastani kertoessa sitä mieltä, että olen kateellinen ja katkera, ja se ei ole hänen syytään.

Vaikeahan sitä epätasaista tilannetta on nähdä, jos itse on siinä edukkaammalla puolella.

Tuo sanavalinta "hyödytön" onkin juuri mielenkiintoinen. Kun läheisiin ihmisiin tulisi ne yhteydet olla muusta syystä kuin siksi,  että tästä hyötyisi jotenkin. 

Selväksi on käynyt, että tässä ketjussa ei hyväksytä yhtään positiivista näkökantaa sisarusten olemassaololle. Olen monta kommenttia heittänyt ja pelkkää alapeukkua tulee, lisäksi vielä sanamuodotkin ymmärretään väärin. En todellakaan itse koe, että läheisistä hyötyminen on ainoa syy yhteydenpitoon. Eikä oma elämäntilanteeni ole millään lailla ruusuinen.

No, niin tai näin, minä olen ihan tyytyväinen sisaruksestani, ainoasta sellaisesta ja minulla kai on kuitenkin siihen oikeus. Yhtään en väheksy muita tai vastusta muiden mielipiteitä js ratkaisuja, maailmaan mahtuu kaiken kokoisia perheitä.

Kai olet huomannut, että ketjun aiheena on yksilapsisuus ja sen hyvät puolet? 

"Lapsena kärsin ainoastaan toisten aikuisten asenteista. Jotkut kavereiden vanhemmat kommentoivat, että hyvähän sinun on kun ei tarvitse tapella sisarusten kanssa jne, aina tuotiin esille se, että olen ainoa, kun kyläilin kavereilla ja asiaa korostettiin ihmeellisen paljon. Yksi kaveri itse ihmetteli, miksen ole itsekäs, kun hänen vanhempien mukaan ainoat lapset ovat itsekkäitä, ja että olen lellitty jne."

Heh. Lapseni ja hänen paras kaverinsa ovat kumpikin ainoita lapsia. Pienempänä lahjoittivat toisilleen tavaroita siihen malliin, että jotain jouduttiin joskus puolin ja toisin hakemaan takaisinkin. Jos toisella on taskurahaa, marssivat lähikauppaan yhdessä ja ostavat jotain kummallekin. Ja tietenkin niin, että vuoron perään kummankin taskurahoja käytetään. Jos lapseni saa karkkipussin, säntää hän heti ulos jakamaan sen tämän kaverinsa kanssa.

Ovat kavereina niin toisilleen luodut, ettei ainakaan minulla siskoni kanssa ikinä ollut samanlaisia välejä. Ei taatusti oli taskurahoja tai karkkeja omasta halusta jaettu, ja tavaroista opittiin vain tappelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme lasta, jotka syntyivät vajaan kahden vuoden ikäeroilla. He hitsautuivat tiiviisti yhteen pienten ikäerojen ansiosta. Leikkivät (toki myös riitelivät) paljon yhdessä, aina löytyi kaveri kaikkeen tekemiseen. Vuosien päästä syntyi vielä yksi lapsi, jolla oli ikäeroa niin paljon isompiin sisaruksiin, ettei heistä enää ollut leikkiseuraksi. Joten minä olinkin ykskaks se, joka iltaisin päiväkodin jälkeen leikki lapsen kanssa, samoin vkoloppuisin. Toki hänellä oli kavereita, mutta kuten itselläkin aikoinaan kolmen lapsen kanssa, kavereiden perheillä oli usein menoja lasten harrastuksiin jne, ei ollut aikaa kavereille. Eli siinä iso perhe ja useampi lapsi oli ainakin minulle rikkaus, että aikaa itselle oli enemmän. 

Itse taas en lähtenyt siihen viihdyttämiseen, vaan lapsi oppi keksimään itse tekemistä ja lei

Niin. Itsehän mieluummin valitsin metsäretket, ulkoleikit ja puistoilut lapsen kanssa kuin annoin padin käteen, tai istutin lapsen tv:n ääreen. Mutta jokainen tavallaan. 

 

Mun ainoa lapsi leikki välillä tunteja legoilla. Ei tarvinnut viihdykettä vanhemmiltaan jatkuvasti. Toki vietettiin aika myös yhdessä, mutta ei se ole mikään automaatio, että lapsi tuijottaa ruutua, jos vanhemmat ei joka sekunti viihdytä. Se on vain sinun mielikuvituksettomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.

No eikä ole!