Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Tämäpä juuri. Kommentoijista suurin osa taitaa olla niin nuoria, että on vielä kaukana se vaihe, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat apua. Silloin on ihan mukavaa, kun on edes yksi sisarus, jonka kanssa jakaa vastuuta.

Ja pakko vielä sanoa, että ihan kaikki eivät tappele perinnönjaosta verissäpin. Itselläni on yksi sisarus, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, uskokaa tai älkää. Ei ole jäänyt mielikuvaa, että olisimme lapsina tapelleet hirveästi, emmekä tappele aikuisinakaan.

 

Itse olen nähnyt kuinka molemmat vanhempani hoitivat vanhempiensa asiat yksin näiden vanhentuessa. Molemmilla oli kyllä useampi sisarus, mutta näitä alkoi kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, kun perintöä jaettiin.

Kun nämä asiat tiedostaa, voi tehdä jo etukäteen järjestelyjä, että kaikki ei kaadu ainoan lapsen harteille. Meillä ainakin kertyy säästöjä ja omaisuutta tässä vuosien aikana ja niillä voidaan ostaa palveluja sitten, jos eletään vanhaksi. Useamman lapsen kanssa ei kertyisi, koska kaikki menisi lapsiin. Silloin, jonkun olisi pakko hoitaa meidän asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Siinäkin yksi liikaa.

Sinäkin olet vanhemmillesi liikaa. Mietipä sitä.

Minulle lasten saaminen ei ollut helppoa, ja kuvittelin aina että saan vain yhden ja että se riittää. Halusin kuitenkin toisen ja sain, mutta hän kuoli, joten nyt minulla on taas vain yksi lapsi. Hän sai silti elää monta vuotta kaksilapsisessa perheessä sisaruksensa kanssa. Menetyskin on rikkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Tämäpä juuri. Kommentoijista suurin osa taitaa olla niin nuoria, että on vielä kaukana se vaihe, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat apua. Silloin on ihan mukavaa, kun on edes yksi sisarus, jonka kanssa jakaa vastuuta.

Ja pakko vielä sanoa, että ihan kaikki eivät tappele perinnönjaosta verissäpin. Itselläni on yksi sisarus, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, uskokaa tai älkää. Ei ole jäänyt mielikuvaa, että olisimme lapsina tapelleet hirveästi, emmekä tappele aikuisinakaan.

 

Mistä nämä alapeukut? Yritln tässä todistella, että ei ne sisarukset aina ole hyödyttömiä haittatekijöitä elämässä. Ja ikääntyvien vanhempien auttaminen tulee kyllä useimmilla eteen! 

Sama..

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se on rusinat pullasta -perhe-elämää. Saa kokea lapseen liittyviä mukavia asioita ja seurata kasvua, mutta elämä ei pyöri lapsikatraan ympärillä. 

Niin, miten sen ajattelee... jos yksi lapsi on ihana, niin kyllä se seuraava ja sitä seuraava on ihan yhtä ihania ja rakkaita. Ei se rakkaus jakaudu, se lisääntyy. Mutta tottakai jokaisen täytyy tuntea rajansa myös, jos yksi lapsi on itselle oikea luku, niin silloin yksi lapsi on just hyvä.



Muuten täällä mainitut sisarusongelmat jne. on kyllä 90% huonon vanhemmuuden tulosta. Toki on siis hyvä ettei ole kuin yksi lapsi, jos ei osaa lapsia kasvattaa kohtelemaan toisiaan rakkaudella ja ymmärtämään sen, että kyseessä on maailman pisin ja monilla myös tärkein ihmissuhde.



T:kolmen pojan äiti, eikä meillä ole käytännössä koskaan huudettu ja tapeltu, vaan veljekset on tosiaan veljekset kuin ilvekset. Ja se on elämän rikkautta se.

Vierailija kirjoitti:

Jos sisaruksilla on ikäeroa vaikka 4 vuotta, niin onhan siinä melkoinen ero, kun toinen on 4-vuotias ja toinen 8-vuotias. Ovat vielä vaikka eri sukupuoltakin. Mitä yhteistä heillä on? Kyllä päiväkodissa opitaan vuorovaikutuksia yhtälailla ja pitämään puolia.

Tämä on jälleen ihan kiinni siitä, miten vanhemmat perhettä yhdistää ja sisaruksia toisilleen läheiseksi tekee. Ja ei, sitä ei tehdä pakottamalla, vaan tukemalla niitä asioita, jotka lapsia jo valmiiksi yhdistää.



Mulla on 3 vuotta vanhempi isoveli, ja olimme lapsina tosi läheisiä, ja tälläkin hetkellä hän on yksi tärkeimmistä ihmisistä itselleni tässä maailmassa. En tiedä miten yksi vuosi ikäeroa lisää tähän toisi suuren muutoksen.



PS. Naapurissa on lapsilla 10v ikäeroa, ja todella hyvin viihtyvät yhdessä.

Minulla on kaksi sisarusta mutta emme juurikaan edes ole tekemisissä ollut vuosiin. En kaipaa heitä. Koen,että lapsena en saanut niin paljoa huomiota kuin olisin tarvinnut joskus, ja ettei minua oikeasti kuultu. Olin nuorin. Sisarukseni olivat jotenkin vaativampia kaikessa. 

Minulla on yksi lapsi ja emme halua enempää. Tällä olikin jo listattu hyvät syyt yhdelle lapselle, mistä itselle tärkein sez että voin antaa kaiken huomion hänelle mutta myös ottaa aikaa itselle enemmän kuin jos olisi kaksi tai useampia. En myöskään jaksaisi käydä läpi uudelleen raskautta, synnytystä ym.

Enkä halua. Jo se ettteu halua toki riittävän hyvä syy päätökselle.

Naurattaa miten täällä useamman kuin yhden lapsen mammat kauheasti puolustelemassa valintaansa. 😄

Itselläni on kolme lasta, jotka syntyivät vajaan kahden vuoden ikäeroilla. He hitsautuivat tiiviisti yhteen pienten ikäerojen ansiosta. Leikkivät (toki myös riitelivät) paljon yhdessä, aina löytyi kaveri kaikkeen tekemiseen. Vuosien päästä syntyi vielä yksi lapsi, jolla oli ikäeroa niin paljon isompiin sisaruksiin, ettei heistä enää ollut leikkiseuraksi. Joten minä olinkin ykskaks se, joka iltaisin päiväkodin jälkeen leikki lapsen kanssa, samoin vkoloppuisin. Toki hänellä oli kavereita, mutta kuten itselläkin aikoinaan kolmen lapsen kanssa, kavereiden perheillä oli usein menoja lasten harrastuksiin jne, ei ollut aikaa kavereille. Eli siinä iso perhe ja useampi lapsi oli ainakin minulle rikkaus, että aikaa itselle oli enemmän. 

Te ainokaisten vanhemmat, huolehtikaa ettei sitten soita tai laita viestiä kymmenen kertaa päivässä jollekin kaverille, jolla on sisaruksia, että voitko olla minun kans, kun minulla on tylsää, kun äiti ja isä ei ole hänen kans.

Yhden lapseni kaveri ainokainen ja välillä aika rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Tämäpä juuri. Kommentoijista suurin osa taitaa olla niin nuoria, että on vielä kaukana se vaihe, kun ikääntyvät vanhemmat tarvitsevat apua. Silloin on ihan mukavaa, kun on edes yksi sisarus, jonka kanssa jakaa vastuuta.

Ja pakko vielä sanoa, että ihan kaikki eivät tappele perinnönjaosta verissäpin. Itselläni on yksi sisarus, jonka kanssa olen hyvissä väleissä, uskokaa tai älkää. Ei ole jäänyt mielikuvaa, että olisimme lapsina tapelleet hirveästi, emmekä tappele aikuisinakaan.

Mistä nämä alapeukut? Yritln tässä todistella, että ei ne sisarukset aina ole hyödyttömiä haittatekijöitä elämässä. Ja ikääntyvien vanhempien auttaminen tulee kyllä useimmilla eteen! 

Sama..

Juuh.... Niin tosiaan tuli meillekin, useampi sisarus.

Arvaa, montako kertaa vastuuta jaettiin? 

No eipä! Ihan kuule yksin sain hoitaa kaiken, koska muilla oli niin kiireitä, töitä ja kaikkee ni ei kerkee, hoida sinä. Perinnöstä kieltäydyn heti kun sen aika tulee, niin joutuvat siihen liittyvät asiat ihan keskenään hoitamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Te ainokaisten vanhemmat, huolehtikaa ettei sitten soita tai laita viestiä kymmenen kertaa päivässä jollekin kaverille, jolla on sisaruksia, että voitko olla minun kans, kun minulla on tylsää, kun äiti ja isä ei ole hänen kans.

Yhden lapseni kaveri ainokainen ja välillä aika rasittavaa.

Omalla ainokaisellani on kavereita niin paljon, että pyörittelisi todnäk silmiään jos ehdottaisin kanssani hengailua.

Jos yksi kaveri ei pääse, soittaa toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme lasta, jotka syntyivät vajaan kahden vuoden ikäeroilla. He hitsautuivat tiiviisti yhteen pienten ikäerojen ansiosta. Leikkivät (toki myös riitelivät) paljon yhdessä, aina löytyi kaveri kaikkeen tekemiseen. Vuosien päästä syntyi vielä yksi lapsi, jolla oli ikäeroa niin paljon isompiin sisaruksiin, ettei heistä enää ollut leikkiseuraksi. Joten minä olinkin ykskaks se, joka iltaisin päiväkodin jälkeen leikki lapsen kanssa, samoin vkoloppuisin. Toki hänellä oli kavereita, mutta kuten itselläkin aikoinaan kolmen lapsen kanssa, kavereiden perheillä oli usein menoja lasten harrastuksiin jne, ei ollut aikaa kavereille. Eli siinä iso perhe ja useampi lapsi oli ainakin minulle rikkaus, että aikaa itselle oli enemmän. 

Itse taas en lähtenyt siihen viihdyttämiseen, vaan lapsi oppi keksimään itse tekemistä ja leikkejä myös itsekseen. 

Voi koko ajan yrittää sitä toista lasta täydellä höyryllä kun sitä ei vielä ole.

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa miten täällä useamman kuin yhden lapsen mammat kauheasti puolustelemassa valintaansa. 😄

Minua taas naurattaa miten yksilapsisen perheen puolesta puhujat dissaavat kaikki omatkin sisaruksensa. Kaikki on siis katkeria ja kaunaisia sisaruksilleen, joiden kanssa on pitänyt tapella lapsena vanhempien huomiosta ja aikuisena perinnöstä. Ja vähintäänkin näkevät heidät täysin hyödyttöminä.

Sanonpa tähän vielä, että EN vastusta yksilapsisia perheitä. Jokainen hankkikoot yhden tai kymmenen lasta, tai olkoot hankkimatta kokonaan, ihan miten lystää. Se on vain surkuhupaisaa, että miten ei suostuta hyväksymään, että toisilla voi olla erilaisia kokemuksia ja erilaisia elämäntilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se on rusinat pullasta -perhe-elämää. Saa kokea lapseen liittyviä mukavia asioita ja seurata kasvua, mutta elämä ei pyöri lapsikatraan ympärillä. 

Niin, miten sen ajattelee... jos yksi lapsi on ihana, niin kyllä se seuraava ja sitä seuraava on ihan yhtä ihania ja rakkaita. Ei se rakkaus jakaudu, se lisääntyy. Mutta tottakai jokaisen täytyy tuntea rajansa myös, jos yksi lapsi on itselle oikea luku, niin silloin yksi lapsi on just hyvä.



Muuten täällä mainitut sisarusongelmat jne. on kyllä 90% huonon vanhemmuuden tulosta. Toki on siis hyvä ettei ole kuin yksi lapsi, jos ei osaa lapsia kasvattaa kohtelemaan toisiaan rakkaudella ja ymmärtämään sen, että kyseessä on maailman pisin ja monilla myös tärkein ihmissuhde.



T:kolmen pojan äiti, eikä meillä ole käytännössä koskaan huudettu ja tapeltu, vaan veljekset on tosiaan veljekset ku

Ah, aina näihin eksyy tämä sama äitityyppi, joka kuvittelee olevansa ylivertainen äiti, kun lapset luonnostaan tulevat toimeen keskenään. Mutta useimmiten vanhemmat lukevat nekin asiat omaksi henkilökohtaiseksi onnistumiseksi, jotka ovat oikeasti sattumankauppaa. Todellisuudessa esim. lapsen temperamentti vaikuttaa moneen asiaan enemmän kuin kasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa miten täällä useamman kuin yhden lapsen mammat kauheasti puolustelemassa valintaansa. 😄

Minua taas naurattaa miten yksilapsisen perheen puolesta puhujat dissaavat kaikki omatkin sisaruksensa. Kaikki on siis katkeria ja kaunaisia sisaruksilleen, joiden kanssa on pitänyt tapella lapsena vanhempien huomiosta ja aikuisena perinnöstä. Ja vähintäänkin näkevät heidät täysin hyödyttöminä.

Sanonpa tähän vielä, että EN vastusta yksilapsisia perheitä. Jokainen hankkikoot yhden tai kymmenen lasta, tai olkoot hankkimatta kokonaan, ihan miten lystää. Se on vain surkuhupaisaa, että miten ei suostuta hyväksymään, että toisilla voi olla erilaisia kokemuksia ja erilaisia elämäntilanteita.

Tiedätkö, että ihmisillä on ihan oikeasti ollut traumaattisia kohtaloita sisarustensa vuoksi. Ei siinä mitään nauramista ole. Enemmän minua huvittaa, että näihin ketjuihin änkeää monilapsisia jauhamaan omaa asiaansa, joka ei liity mitenkään aloitukseen. Miksi sitä on niin tärkeä todistella ihan toista asiaa käsittelevässä ketjussa, jos se monilapsisuus on niin kivaa?

Vierailija kirjoitti:

Te ainokaisten vanhemmat, huolehtikaa ettei sitten soita tai laita viestiä kymmenen kertaa päivässä jollekin kaverille, jolla on sisaruksia, että voitko olla minun kans, kun minulla on tylsää, kun äiti ja isä ei ole hänen kans.

Yhden lapseni kaveri ainokainen ja välillä aika rasittavaa.

Mun ainokaisella on tuollainen kaveri, jolla on lauma pienempiä sisaruksia eikä vanhemmilla aikaa. Eli yleisesti kaikkien lasten vanhemmat voisi huolehtia tästä. 

"Minua taas naurattaa miten yksilapsisen perheen puolesta puhujat dissaavat kaikki omatkin sisaruksensa. Kaikki on siis katkeria ja kaunaisia sisaruksilleen, joiden kanssa on pitänyt tapella lapsena vanhempien huomiosta ja aikuisena perinnöstä. Ja vähintäänkin näkevät heidät täysin hyödyttöminä."

Niin. Siskonikin (jota suosittiin vanhempien toimesta joka käänteessä, joka kiusasi ja yritti usuttaa omat kaverinikin kiusaamaan minua), oli myös joskus mielipahastani kertoessa sitä mieltä, että olen kateellinen ja katkera, ja se ei ole hänen syytään.

Vaikeahan sitä epätasaista tilannetta on nähdä, jos itse on siinä edukkaammalla puolella.

Tuo sanavalinta "hyödytön" onkin juuri mielenkiintoinen. Kun läheisiin ihmisiin tulisi ne yhteydet olla muusta syystä kuin siksi,  että tästä hyötyisi jotenkin. 

Vierailija kirjoitti:

"Minua taas naurattaa miten yksilapsisen perheen puolesta puhujat dissaavat kaikki omatkin sisaruksensa. Kaikki on siis katkeria ja kaunaisia sisaruksilleen, joiden kanssa on pitänyt tapella lapsena vanhempien huomiosta ja aikuisena perinnöstä. Ja vähintäänkin näkevät heidät täysin hyödyttöminä."

Niin. Siskonikin (jota suosittiin vanhempien toimesta joka käänteessä, joka kiusasi ja yritti usuttaa omat kaverinikin kiusaamaan minua), oli myös joskus mielipahastani kertoessa sitä mieltä, että olen kateellinen ja katkera, ja se ei ole hänen syytään.

Vaikeahan sitä epätasaista tilannetta on nähdä, jos itse on siinä edukkaammalla puolella.

Tuo sanavalinta "hyödytön" onkin juuri mielenkiintoinen. Kun läheisiin ihmisiin tulisi ne yhteydet olla muusta syystä kuin siksi,  että tästä hyötyisi jotenkin. 

Selväksi on käynyt, että tässä ketjussa ei hyväksytä yhtään positiivista näkökantaa sisarusten olemassaololle. Olen monta kommenttia heittänyt ja pelkkää alapeukkua tulee, lisäksi vielä sanamuodotkin ymmärretään väärin. En todellakaan itse koe, että läheisistä hyötyminen on ainoa syy yhteydenpitoon. Eikä oma elämäntilanteeni ole millään lailla ruusuinen.

No,  niin tai näin, minä olen ihan tyytyväinen sisaruksestani, ainoasta sellaisesta ja minulla kai on kuitenkin siihen oikeus. Yhtään en väheksy muita tai vastusta muiden mielipiteitä js ratkaisuja,  maailmaan mahtuu kaiken kokoisia perheitä.