Kerrotaan hyviä puolia siinä että on vain yksi lapsi!

Vierailija kirjoitti:

Samat asiat kuin muillakin täällä: ei riidellä, ja raha, jaksaminen ja aika riittää. Pystyn ostamaan esim. uuden fillarin tarvittaessa, ja joka kesä käymme huvipuistossa ja useita kertoja vuodessa jollain pienellä viikonloppureissulla kotimaassa.

Lapseni on aika samanhenkinen kuin minä ja käymme viikoittain milloin missäkin riennossa. Olemme käyneet ihan pienestä pitäen. Hän on nyt teini-ikäinen ja aina tulee kertomaan ties mistä tapahtumasta, oli se sitten markkinat tai kirjaston kirjailijaesiintyminen tai mitä tahansa ja pyytää, että mennään sinne. Kaikenlaisia paikkoja koluamme. Olemme tosi läheiset.

Oman siskoni kanssa en ole läheinen. Hän on minua kolme vuotta vanhempi, emmekä koskaan leikkineet yhdessä. Hänellä oli oma kaveripiiri ja omat jutut. Nyt aikuisena käyn hänen luonaan kylässä pari kertaa vuodessa (vähän sillä periaatteella, että pidetään nyt yhteyttä, kun kerran sukua ollaan) ja hän tulee lapseni synttär

Kuulostaa tosi kivalta tuo sun ja lapsesi elämä <3

Mulla hyvin sama kokemus lapsuusperheestä, ei olla erityisen läheisiä. Ja muistan myös että kyläilin itse lapsena mieluiten sillä kaverilla joka asui kahdestaan äitinsä kanssa. Heidän kotinsa oli ihana ja se oli heidän, ei suuren porukan turvaton tila, näin kärjistäen ilmaistuna.

Lapsen elämän saa järjestää juuri tälle lapselle sopivaksi, se on ainakin ehdoton plussa. Vanhemmat saavat nauttia ajasta ja olemisesta lapsen kanssa ilman loputonta stressiä ja säätöä. Just se rusinat pullasta -vanhemmuus kuten joku aiemmin kiteytti :)

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se on rusinat pullasta -perhe-elämää. Saa kokea lapseen liittyviä mukavia asioita ja seurata kasvua, mutta elämä ei pyöri lapsikatraan ympärillä. 

Juuri näin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

No, onhan se tietysti niinkin, että pääsee vähemmällä sovittelulla, mutta omien vanhempieni osalta kyllä tulee olemaan hirveän tavarapaljouden siivoaminen edessä, ihan yksin. Omakotitalo ja mökki -sukupolvea, jotka hamstraavat kaikkea, mitä saa halvalla.

Olen harkinnut, että kieltäydyn perinnöstä ekassa jaossa ja toinen vanhempi saa kaiken. Sitten aattelin häntä siivoamisesta ja tavaroiden vähentämisessä. Käyttää sen rahan, mitä ihmisarvoinen ikääntyminen vaatinee ja katselen sitten, mitä jää.  Elän muutenkin omillani niin en odota saavani mitään surkastuvan paikkakunnan kiinteistöstä tai omaisuudesta.

Voi se olla yksin siivottavana silti, vaikka olisi sisaruksia. Ja se vasta paskaa onkin, kun ne toise

Tämäpä. Moni perustelee, ettei tarvitse sitten yksin näistä huolehtia kun in sisaruksia.

Itselläni on yhteensä 4 sisarusta toisen vanhempani kahdesta eri liitosta. Ja arvatkaa, jouduinko hoitamaan kaiken yksin siinä vaiheessa, kun vanhempi ei enää pärjännyt kotona? Kaikilla oli niin kiire ettei kerkee, hoida sinä kun oot niin hyvin hei nää jo hoitanut ja oot paremmin perillä asioista.

Perinnöstä tulen kieltäytymään, jottei siihenkin liittyvät asiat jää yksin harteilleni.

Lapsen saamiseen liittyy aina isot riskit. Pahin riski on kehitysvammaisen lapsen saaminen. Itse en tästä syystä halua useampaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä pikkulapsiaika oli niin raskasta etten todellakaan haluais kokea sitä uudestaan. 

Kyllä. Aivan karsea vaihe kun kaikki pyörii lapsen rytmin ympärillä, silmät täytyy olla selässäkin kun vahdit taaperoa jolla vauhtia piisaa mutta järkeä ei vielä ole, uhmakiukut jne. 

Samaa mieltä

Itselleni pienen lapsen sitovuus on ollut ahdistavaa. Iloitsen siitä kun ainokainen kasvaa. Ikinä enää en halua kokea sitä pikkulapsiajan sitovuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei voisi vähempää kiinnostaa erotuomarina oleminen kotona. Sitähän se on useamman lapsen kanssa. Ihanan rauhallista kun on vain yksi lapsi. Ja miten ihanaa onkaan kun ei tarvitse enää koskaan olla raskaana / synnyttää / elää vauva-aikaa. 👍🏻 

Mulla on poika ja tyttö 3 vuoden ikäerolla, enkä juuri muista olleeni erotuomarina. Ei meillä juuri tapeltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voisi vähempää kiinnostaa erotuomarina oleminen kotona. Sitähän se on useamman lapsen kanssa. Ihanan rauhallista kun on vain yksi lapsi. Ja miten ihanaa onkaan kun ei tarvitse enää koskaan olla raskaana / synnyttää / elää vauva-aikaa. 👍🏻 

Mulla on poika ja tyttö 3 vuoden ikäerolla, enkä juuri muista olleeni erotuomarina. Ei meillä juuri tapeltu.

Aika kullannut muistot.

Lapsena ja nuorena en niinkään kaivannut sisaruksia, olin läheinen serkkujen kanssa. Mutta nyt aikuisena kun vanhemmat ikääntyy, niin huoli olisi mukava jakaa jonkun kanssa. Tarvitsen myös todella paljon omaa tilaa ja yksityisyyttä ja olen pohtinut, olisiko helpompaa esimerkiksi yhteisillä reissuilla, jos olisi kasvanut sisarusten kanssa. 

 

Olen myös hieman kateellinen kavereilleni, joilla on kaikilla sisaruksia. Se sisarusten välinen suhde on aika ainutlaatuinen asia, vaikka ei välttämättä helppo. Mutta näin ainoana lapsena, näkisin sen asiana johon kannattaa panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena en niinkään kaivannut sisaruksia, olin läheinen serkkujen kanssa. Mutta nyt aikuisena kun vanhemmat ikääntyy, niin huoli olisi mukava jakaa jonkun kanssa. Tarvitsen myös todella paljon omaa tilaa ja yksityisyyttä ja olen pohtinut, olisiko helpompaa esimerkiksi yhteisillä reissuilla, jos olisi kasvanut sisarusten kanssa. 

 

Olen myös hieman kateellinen kavereilleni, joilla on kaikilla sisaruksia. Se sisarusten välinen suhde on aika ainutlaatuinen asia, vaikka ei välttämättä helppo. Mutta näin ainoana lapsena, näkisin sen asiana johon kannattaa panostaa.

Lisään vielä, että toki vanhemman näkökulmasta ajateltuna sisaruksista ei liene mitään hyötyä elämänlaadun kannalta etenkään ennen lapsen aikuistumista. 

Koko elämä ei ole lapsiperhehärdelliä.Yhden lapsen kanssa on helpompi säilyttää myös se oma elämä ja vanhat ihmissuhteet.

Jos ainoan lapsen saa nuorena, sanotaan vaikka 25-30 vuotiaana niin on melko nuorekas vielä silloinkin kun lapsi itsenäistyy. 

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.

no ei ne kyllä aina ole

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena en niinkään kaivannut sisaruksia, olin läheinen serkkujen kanssa. Mutta nyt aikuisena kun vanhemmat ikääntyy, niin huoli olisi mukava jakaa jonkun kanssa. Tarvitsen myös todella paljon omaa tilaa ja yksityisyyttä ja olen pohtinut, olisiko helpompaa esimerkiksi yhteisillä reissuilla, jos olisi kasvanut sisarusten kanssa. 

 

Olen myös hieman kateellinen kavereilleni, joilla on kaikilla sisaruksia. Se sisarusten välinen suhde on aika ainutlaatuinen asia, vaikka ei välttämättä helppo. Mutta näin ainoana lapsena, näkisin sen asiana johon kannattaa panostaa.

Minulla on sisarus mutta samoin tarvitsen paljon omaa tilaa ja esim asuminen toisten kanssa on haastavaa. Että en ole pelastunut noilta ominaisuuksilta vaikka lapsena jaoin huoneen sisaruksen kanssa. 

Muuten mulle tulee tästä kommentista mieleen että haikailet jotain jota ei edes ole olemassa. Jos itseltä puuttuu jotain, tulee usein suurennettua sen merkititystä ja kuviteltua miten hyvin asiat olisi jos saisi sen puuttuvan. Todellisuudessa ne hyvät ominaisuudet on sun mielessä eikä sisarussuhteissa. Joillakin voi olla hyviä sellaisia, mutta monilla huonoja. Ja lapsuudessa sisaruksen läsnäolo on voineet estää kasvamasta ihmiseksi joka muuten voisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Parasta on, että perinnönjako on helppoa, ei tarvitse tapella sisarusten kanssa.

Entä iäkkäiden vanhempien hoito? Ainoa lapsi ei voi jakaa sitä sisarusten kanssa. Yhdelle lapselle voi olla taakka huolehtia kahdesta vanhemmasta. 

Ihmettelen näitä, jotka väittävät, että esim. kahden lapsen perhe olisi taistelutanner. 

Hyviä käytäntöjä ja toisten huomioon ottamista voi opettaa myös kahdelle lapselle.

Äitini oli ainoa lapsi. Minulla on sisaruksia. Se kertoo jotain. 

Ei ole montaa hyvää puolta.

Hyvä puoli, että vanhempi pääsee helpolla, mutta lapsen kannalta niitä ei ole.

Tätä en ymmärrä ettei tarvi olla lasten erotuomarina. Näin se kai monissa perheissä on, mutta meillä riidellään kyllä tosi harvoin ja se johtuu pitkälti miten on hoidettu. Se on vain kasvatusta ja erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii miten toisia kohdellaan ja tilanteista selvitään hyvin. Jos useamman lapsen perheessä tätä ei hoideta (koska ei jakseta) niin ei ne sisarukset rikkaus ole ja ainoan lapsen perheessä se jää kokonaan tekemättä tai hoitolaitosten vastuulle. Ei hyvä kumpikaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä ole. Kyllä sisarukset on rikkaus.

Juu... itselläni siskoni kiusasi lapsena minkä ehti. Haastoi riitaa ja ärsytti tahallaan niin, ettei vanhemmat huomanneet, vasta kun suutuin niin minut haukuttiin pystyyn kun tyhjästä sisko-paralleni räyhään. Siskoni nautti muutenkin erityisetuja, kuten sai valita asioissa ensiksi (eli minulle jäi aina vain ne asiat, mitä siskoni ei halunnut), ja siskoni käyttäytyi minua kohtaan suoraan sanoen halveksien.

Koulussa jatkui sitten niin, että usutti kavereitanikin pilkkaamaan ja nauramaan kuinka "tyhmältä ja tollolta" näytin jne...

Että sellainen rikkaus. 

Kuulostaa niin tutulta, täällä ihan samanlainen lapsuus ollut. Ne yksilapsisen perheen ainokaiset jotka aikuisena puhuvat että olisivat lapsena kaivanneet sisaruksia, eivät tule ajatelleeksi että se lapsuus olisi voinut olla myös tällaista