Lue keskustelun säännöt.
Onko hyvä asia, jos suhde alkaa rytinällä, heti koko aika yhdessä jne?
28.04.2024 |
Onko hyvä merkki vai voiko ennakoida jotain huonoa, jos suhde alkaa niin että heti eka tapaamisesta ollaan mahdolliset päivät ja yöt yhdessä, kaikki loma-ajat kahdestaan jne? Ja toisaalta onko se sitten taa huono merkki, jos EI ole ihan koko aikaa yhdessä?
Kommentit (40)
Minulla kaikki pitkät parisuhteet (3 kpl) ovat alkaneet niin, että ollaan alusta asti mahdollisimman paljon yhdessä. Kun taas niistä nähdään kerran viikossa -jutuista tuli vain lyhyitä tapailuja tai seurusteluja. Tarkoitan pitkillä parisuhteilla, että ollaan vuosia yhdessä ja lyhyillä viikkoja tai kuukausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voipi olla tai olla olematta.
Meidän suhteemme alkoi ulkomailla opiskellessamme. Harmi vain, että se tapahtui viimeisenä päivänä ennen Suomeen paluutani. Ei siinä sitten paljon deittailtu, vaan nykyinen vaimo muutti hetken päästä perässä suoraan asuntooni. Kun valtio vielä uhkasi karkoittaa, piti naimisiinkin mennä pika-aikataululla.
Hyvin on mennyt jo neljännesvuosisadan. Vaan silti olisin toivonut rauhallisempaa tutustumista.
Minä rakastuin mieheeni ensisilmäyksellä, ja hän minuun. Vetovoima oli niin vahva, että ei vaan pystytty olemaan erossa toisistamme. Yhteen muutettiin kuukauden päästä tapaamisesta.
Ollaan oltu onnellisesti yhdessä nyt 23 vuotta.
Kyllä me ainakin ollaan vielä 14 vuoden jälkeen yhdessä, vaikka käytännössä muutettiin yhteen sen illan jälkeen kun baarissa tavattiin. Pari kuukautta miehellä oli vielä oma kämppä, mutta kun ei enää sillä käynyt muuta kuin postit hakemassa, niin nopaesti tultiin siihen tulokseen että turha maksaa kahdesta kämpästä, kun jokatapauksessa ollaan koko ajan yhdessä.
Riippuu täysin suhteesta. Minulla on ollut elämäni aikana kaksi salamarakastumista. Ensimmäisessä oltiin kuin paita ja peppu, muutettiin melkein heti yhteen jne. 6kk myöhemmin erottiin riitaisasti.
Nykyisen kumppanini kanssa kävi myös salamarakastuminen, olimme todella paljon yhteydessä alusta asti, muutettiin yhteen 3kk jälkeen, naimisiin vuoden jälkeen ja lapsi kahden vuoden tuntemisen jälkeen. Nyt yhteistä onnellista elämää on takana 23 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me salamarakastuttiin juuri noin. Mentiin naimisiin ja saatiin vauvoja.
Edelleen vuosienkin jälkeen vietetään kaikki mahdollinen aika yhdessä.
Meilläkin asiat loksahtivat niin lujaa kohdalleen, että turha sitä vastaan oli rimpuilla. Ollaan onnellisia edelleen, perhe-elämä jo takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arkiha tulloo vaik kuinkha pupuna olisi, uutuuden hohto katoaa. Mikään ihime ei kestä 2 vuotta kauempaa
Itselläni on kyllä muutakin elämää kuin suhde, minua alkaisi varmaan ahdistaa jos pitäisi suunnilleen eka tapaamisesta asti olla kaikki mahdolliset ajat 24/7 yhdessä. Kiva olla välillä itsekseen ja nähdä muitakin ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kyllä muutakin elämää kuin suhde, minua alkaisi varmaan ahdistaa jos pitäisi suunnilleen eka tapaamisesta asti olla kaikki mahdolliset ajat 24/7 yhdessä. Kiva olla välillä itsekseen ja nähdä muitakin ihmisiä.
Mä olin aina ollut myös tällainen, ja jopa mietin, että jos vielä parisuhteeseen ryhdyn, ehkä en koskaan enää halua asua yhdessä kenenkään kanssa. Mutta, sitten tapasin mieheni. Jalat meni molemmilta alta niin täysin, että kaikki tuollainen unohtui. Haluttiin olla koko ajan yhdessä heti, jokainen hetki erossa tuntui tyhjältä ja epämiellyttävältä. Se oli sitä rakastumisen huumaa toki, mutta minulle myös hyvä merkki, että nyt tässä on jotain sellaista yhteensopivuutta, mitä en ole ennen kokenut. Tosiaan kuin se mies ei olisi ollut edes eri ihminen, josta tarvii välillä omaa aikaa, vaan kauan kadoksissa ollut mutta nyt löytynyt puolisko itseäni.
On se hyvä asia. Voi olla että loppuukin nopeasti jos paljastuu yhteensopimattomuusksia joita ei voi ratkaista, mutta sekin on vain hyvä että paljastuu nopeasti.
En ymmärrä pitkää seurustelua erillisistä elämistä käsin ja siten hidasta tutustumista jossa ei kaikkia puolia opi toisesta ollenkaan. Parempi ottaa kunnolla selvää heti vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olen jotenkin hidas introvertti ja suin päin yhteen muuttaminen tuntuisi tosi vieraalta.
Ex-mies olisi halunnut viettää kaiken ajan yhdessä, minä en. Viestitteli ja soitteli jatkuvasti. Yhteen muutettiin parin kuukauden päästä. Sitten alkoi vainoharhaiset pettämissyytökset ja raivokohtaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut etäsuhteessa ja vuosia. Ei todellakaan nähdä edes joka viikko. Tunteet on hurjat edelleen. Joka päivä soitetaan.
Exän kanssa olin yhdessä 20 vuotta. Oli se jotain rakkautta ja alussa lähes päivittäin olimme yhdessä. Kun sitten muutettiin yhteen ym niin kaikki latistui. Oltiin yhdessä 20 vuotta, mutta se suhde oli ihan kummallinen jälkeen ajateltuna.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen jotenkin hidas introvertti ja suin päin yhteen muuttaminen tuntuisi tosi vieraalta.
Niin, tuntuisi, jos ei ole vielä törmännyt häneen, joka muuttaa elämässä kaiken kertasilmäyksellä. Parempi palaa täydellä liekillä, kuin kitusavulla.
Riippuu varmaan siitä myös, millaisen suhteen haluaa.
Minä haluan sellaisen, jossa kumpikin pitää oman kämppänsä, eli LAT- (Living Apart Together) suhteen jota suomeksi kutsutaan myös erillissuhteeksi. Olen vapaaehtoisesti lapseton.
Kun työpäivä täyttää sosiaaliset tarpeet arkena ja tarvitsen paljon yksinoloa, niin etsin alusta asti suhdetta, jossa nähdään viikonloppuisin. Alkuhuumassa voidaan treffata myös ehkä siinä arkipäivien keskivälillä, eli keskiviikkona.
Niinpä minulla tyssäisi into suhteeseen kokonaan heti, jos toinen haluaisi olla 24/7 lonkasta kiinni kasvaneet siamilaiskaksoset heti alussa. Tällöin olisi ilmiselvää, että emme sovi yhteen, vaan etsimme aivan erilaisia suhteita, jotka eivät ole yhteensovitettavissa. Sitten vain pitää erota hyvässä hengessä ja lähteä etsimään jotakuta, joka haluaa sellaista suhdetta kuin itsekin haluaa.
Minun kohdallani syy yksinolon suureen tarpeeseen lienee kahteenkin kertaan testatusti tämä:
https://www.linkedin.com/pulse/why-intelligent-people-prefer-alone-expl…
Riippuu ja roikkuu. Muutin nykyisen aviomieheni kanssa yhteen asumaan kuukauden kuluttua ekasta tapaamisesta ja siitä on nyt kulunut yli 30 vuotta. Voidaan tietysti olla jotenkin laiskoja kaikenlaisen säätämisen suhteen.
Ainakin tulisi "vähän" paineita treffeille, jos välittömästi pitäisi tietää ja tuntea, että tuossa on juuri hän, jonka kanssa haluan olla ja elää loppuikäni.
Ehkä se, että oma kohtaloni on ollut päästä enempi ns.friendzonelle, eikä edetä parisuhteeseen on tehnyt minusta vähän aran ja epäluuloisen. Joitain kertoja on mielessäni jo käynytkin, että pilaavatko aiemmat kokemukset lopullisesti mahdollisuuteni löytää ja kohdataelämänkumppanini ja Se 2. Puoliskoni.
On ja on ollut hyvin kuluttavaa kun itse ihastunut ja kuinka on mahd.jo hieman rakastunutlin toiseen. - Kunnes taas huomata, että kaikki tai ainakin suurin osa näistä kiintymisen tunteista on vain oman mielen tuottamaa haavetta ja unelmaa; ei sitä, että toinen kokisi ja tuntisi minua kohtaa samoin.
En kuitenkaan täysin ole toivoani menettänyt koska olen onnistunut luomaan ja ylläpitämään muita arvokkaita ja paljon antavia vastavuoroisia ihmissuhteita.
Ei, eivät ne tai yksikään niistä ole sama kuin löytää ja kohdata se yksi ja erityinen ja jolle minä itse olisin jotain vastaavaa. Mutta ovat ne kuitenkin enemmän kuin osaan sanoa tsi kuvata.
Mutta miksi se on ollut juuri minun kohtaloni elää sinkkuna?
Vierailija kirjoitti:
On se hyvä asia. Voi olla että loppuukin nopeasti jos paljastuu yhteensopimattomuusksia joita ei voi ratkaista, mutta sekin on vain hyvä että paljastuu nopeasti.
En ymmärrä pitkää seurustelua erillisistä elämistä käsin ja siten hidasta tutustumista jossa ei kaikkia puolia opi toisesta ollenkaan. Parempi ottaa kunnolla selvää heti vaan.
Jos toisella osapuolella on lapsia, ei vain ole mahdollista mikään 24/7 yhdessä oleminen. Että usein on myös käytännön sanelema syy, miksi ei heti muuteta ekoilta treffeiltä yhteen jne.
?