Lapsen antaminen adoptioon vs. abortti?
Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia abortista eikä adoptioon antamisesta / adoptioon ottamisesta.
Mutta mitä olen keskusteluja seurannut, tuntuu että aborttia harkitsevilla hyvin harvoin nousee esille se vaihtoehto että hän synnyttäisi lapsen ja antaisi vauvan adoptoitavaksi. Lasta odottavia perheitähän olisi jonossa vaikka kuinka paljon.
Kysymykseni onkin, että tarjotaanko ei-toivotun vauvamahan kanssa pähkäilevälle äidille edes tietoa siitä että olisi mahdollisuus antaa vauva adoptioon?
Onko sille jokun suomalaisesta terveydenhuoltosysteemistä, lainsäädännöstä tai byrokratiasta johtuva syy miksi lapsia tarjotaan niin vähän adoptioon?
Onko kukaan AV-palstalainen toiminut näin? Mielestäni adoptioon antaminen olisi loistava vaihtoehto sille joka pelkää omantunnontuskia joita sikiön tappaminen voisi hänelle aiheuttaa.
Kommentit (102)
Abortin voi tehdä kaikessa hiljaisuudessa eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Suurin osa aborttin tehneistä ihmisistä on ihan tavallisia ihmisiä joilla on normaali sosiaalinen elämä. Jos kantaa lapsen loppuun asti, on asia jo paljon monimutkaisempi; vaikka lapsen äidin mieli ei olisi muuttunut, on koko ympäröivä yhteisö iloinen lapsesta, lapsen isä voi olla muuttanut mieltään, on neljät isovanhemmat jotka ovat onnesta soikeina, on työntantaja jonka kanssa sopia äitisylomista ym. Vaatii melkoista lujuutta kertoa työkavereille, ystäville, perheelle, työntantajalle, ihan kaikille että aikoo antaa lapsen pois. Se on tietyllä tavalla sosiaalinen itsemurha joka leimaisi ihmisen loppuelämäksi.
mutta harvemmin ne vapautuvat adoptoitavaksi.
Ja enso kodit ovat sitä varten olemassa, että nainen voi mennä salaa sinne piileksimään kunnes vauva on tullut. Sukulaisille ja naapureille ei kerrota
että adoptio on kuitenkin henkisesti paljon valtavampi juttu kuin abortti. raskauden kokeminen, sosiaaliset paineet, käytännön järjestelyt yms. ja sitten vielä se, että vartalo muuttuu raskauden myötä. henkilö on aina "synnyttänyt nainen" muttei äiti.
Vois antaa vauvaa pois, jos olisin häntä 9kk kantanut ja synnyttänyt. Abortin voisin ottaa jos siihen olis kunnon syy.
ainakin jos raskaus alkaa näkyä aikaisin! Ja mites työpaikalla piileksit?
Adoptioon antamisessa on aika iso sosiaalinen stigma, abortista ei välttämättä saa tietää kukaan koskaan.
mutta harvemmin ne vapautuvat adoptoitavaksi.
Ja enso kodit ovat sitä varten olemassa, että nainen voi mennä salaa sinne piileksimään kunnes vauva on tullut. Sukulaisille ja naapureille ei kerrota
Abortin voi tehdä kaikessa hiljaisuudessa eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Suurin osa aborttin tehneistä ihmisistä on ihan tavallisia ihmisiä joilla on normaali sosiaalinen elämä. Jos kantaa lapsen loppuun asti, on asia jo paljon monimutkaisempi; vaikka lapsen äidin mieli ei olisi muuttunut, on koko ympäröivä yhteisö iloinen lapsesta, lapsen isä voi olla muuttanut mieltään, on neljät isovanhemmat jotka ovat onnesta soikeina, on työntantaja jonka kanssa sopia äitisylomista ym. Vaatii melkoista lujuutta kertoa työkavereille, ystäville, perheelle, työntantajalle, ihan kaikille että aikoo antaa lapsen pois. Se on tietyllä tavalla sosiaalinen itsemurha joka leimaisi ihmisen loppuelämäksi.
Tällä tavalla se menee. Eikä se ensikotikaan mikään ratkaisu ole. Pitäisikö siellä kykkiä 9kk ja varoa, ettei kukaan näe vauvavatsan kanssa?
Siihen päälle päätteeksi tiedät, että sinulla ion jälkeläinen jossakin tuolla. Ehkä hän tulee jossakin vaiheessa vastaan kadulla jne. Nämä ovat siis mietteitä.
Rehellisestu voin sanoa, että jos olisin kyseisen prosessin tiennyt olevan noin raskas, olisin tehnyt abortin.
-yksi lapsen adoptioon antanut-
lapsesi elää.
Voit vielä tavata hänet kun hän on aikuistunut.
Down-poikaa adoptoinut
Meillä on ystäväpiirissä monta down-lasta, jotka ovat perheilleen erittäin rakkaita, suurin osa hyvin lievästi vammaisia. Ulkomailta adoptoidut ovat monessa maassa vammaisia, esim venäjältä ei saa terveitä lapsia edes Suomeen tuoda, ja silti adoptioita tapahtuu.
Abortin voi tehdä kaikessa hiljaisuudessa eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Suurin osa aborttin tehneistä ihmisistä on ihan tavallisia ihmisiä joilla on normaali sosiaalinen elämä. Jos kantaa lapsen loppuun asti, on asia jo paljon monimutkaisempi; vaikka lapsen äidin mieli ei olisi muuttunut, on koko ympäröivä yhteisö iloinen lapsesta, lapsen isä voi olla muuttanut mieltään, on neljät isovanhemmat jotka ovat onnesta soikeina, on työntantaja jonka kanssa sopia äitisylomista ym. Vaatii melkoista lujuutta kertoa työkavereille, ystäville, perheelle, työntantajalle, ihan kaikille että aikoo antaa lapsen pois. Se on tietyllä tavalla sosiaalinen itsemurha joka leimaisi ihmisen loppuelämäksi.
Tällä tavalla se menee. Eikä se ensikotikaan mikään ratkaisu ole. Pitäisikö siellä kykkiä 9kk ja varoa, ettei kukaan näe vauvavatsan kanssa? Siihen päälle päätteeksi tiedät, että sinulla ion jälkeläinen jossakin tuolla. Ehkä hän tulee jossakin vaiheessa vastaan kadulla jne. Nämä ovat siis mietteitä. Rehellisestu voin sanoa, että jos olisin kyseisen prosessin tiennyt olevan noin raskas, olisin tehnyt abortin. -yksi lapsen adoptioon antanut-
onnen uuden adoptoidun vauvan kanssa, et katuisi päätöstäsi kuitenkaan. Olet antanut elämän yhdelle ihmiselle, ja todella suuren onnen monelle muulle, vanhemmille, isovanhemmille, ystäville jne.
Mulla ei tälläistä ystväpiiriä ole.
lapsesi elää.
Voit vielä tavata hänet kun hän on aikuistunut.
Ehkä häpeän päätöstäni, mutta jollakin tavalla haluaisi unohtaa koko jutun.
Ja voin taata, että mietin ja pähkäilin, annanko vauvan pois. Kävin katsomassa häntä sijaisperheessä harkinta-aikana. Mutta olin niin nuori, joka olisi ollut kaikkea muuta kuin valmis äidiksi. Oletettavasti olisin vain pilannut lapsen elämän, koska en olisi kyennyt antamaan kaikkea mitä lapsi tarvitsee onnelliseen elämään.
Nyt kun olen saanut elämäni vakiintuneeksi ja terveen perhe-elämän (kaksi lasta nykyään), huomaa vielä helpommin noita asioita.
-10-
Mulla ei tälläistä ystväpiiriä ole.
Abortin voi tehdä kaikessa hiljaisuudessa eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Suurin osa aborttin tehneistä ihmisistä on ihan tavallisia ihmisiä joilla on normaali sosiaalinen elämä. Jos kantaa lapsen loppuun asti, on asia jo paljon monimutkaisempi; vaikka lapsen äidin mieli ei olisi muuttunut, on koko ympäröivä yhteisö iloinen lapsesta, lapsen isä voi olla muuttanut mieltään, on neljät isovanhemmat jotka ovat onnesta soikeina, on työntantaja jonka kanssa sopia äitisylomista ym. Vaatii melkoista lujuutta kertoa työkavereille, ystäville, perheelle, työntantajalle, ihan kaikille että aikoo antaa lapsen pois. Se on tietyllä tavalla sosiaalinen itsemurha joka leimaisi ihmisen loppuelämäksi.
Tällä tavalla se menee. Eikä se ensikotikaan mikään ratkaisu ole. Pitäisikö siellä kykkiä 9kk ja varoa, ettei kukaan näe vauvavatsan kanssa? Siihen päälle päätteeksi tiedät, että sinulla ion jälkeläinen jossakin tuolla. Ehkä hän tulee jossakin vaiheessa vastaan kadulla jne. Nämä ovat siis mietteitä. Rehellisestu voin sanoa, että jos olisin kyseisen prosessin tiennyt olevan noin raskas, olisin tehnyt abortin. -yksi lapsen adoptioon antanut-
onnen uuden adoptoidun vauvan kanssa, et katuisi päätöstäsi kuitenkaan. Olet antanut elämän yhdelle ihmiselle, ja todella suuren onnen monelle muulle, vanhemmille, isovanhemmille, ystäville jne.
Ei sitä adoptioperhettä tarvitse omista ystävistä etsiä.
kauheasta lapsettomuudesta
sitten lopulta sankari ei voikaan hyvin. Ja hän on yksin
Jos lapsi on esim. erittäin pahasti vammainen?
lapsesi elää.
Voit vielä tavata hänet kun hän on aikuistunut.
tuleeko niitä omantunnon tuskia kun antaa lapsen pois?