Lapsen isä esittää epäilyksiä ettei lapsi olisi hänen
Meille on syntymässä joulukuussa esikoinen ja nyt syksyn aikana mies on alkanut esittää yhtä useammin epäilyksiä ja vihjauksia siitä ettei lapsi olisi hänen. Hän sanoo ne aluksi vähän kuin vitsinä, että miten sitä koskaan voi olla varma isästä, mutta nyt myös aika suoraan esimerkiksi riidan aikana sanomalla "mistä mä edes tiedän onko sen mun". Yleensä mies lähtee noista tilanteista ja myöhemmin vähättelee koko tilannetta eikä halua puhua siitä.
Mitään syytä isyysepäilyksiin ei ole. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja ihan yhdessä toivottu lasta. Isyydentunnustus olisi mahdollista neuvolassa, mutta sitäkään mies ei vielä ole halunnut tehdä. Eipä hän oikeastaan käynneilläkään olut mukanakaan.
Kommentit (379)
Todella ikävä. Onko isyydentunnustus jo tehty neuvolassa?
Sano sille, että lopettaa länkyttämisen ja tekee isyystestin. Sillähän se selviää.
Vierailija kirjoitti:
No hienon isän valitsit lapsellesi :(
Kerro toki mistä saa ostettua kristallipallosta mistä ymmärsin olisi voinut nähdä.
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Eipä suoraan sanoen tullut mieleenkään että mies voisi ikinä käyttäytyä näin. Ei tällaista ollut edes raskauden alkuvaiheessa, vasta nyt kun la lähenee.
Ap
Parempi että hoidat vanhemmuuden yksin. Ei tollasella isällä tee yhtään mitään, harmia siitä vain on.
Sit vaan isyystesti heti kun vaan mahdollista niin sillähän se selviää.
Vierailija kirjoitti:
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Mistä te hullut velat olette tuon oppineet? On sata kertaa suurempi todennäköisyys, ettei mies halua tavata lasta laisinkaan.
Kuulostaa sairaalloiselta epäilijältä. Lähde nyt kun voit.
Oletko sanonut, että testi voidaan tehdä jos hän pitää sitä tarpeellisena?
Vierailija kirjoitti:
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Siis millaisilla perusteilla kuvittelet, että valvottuja tapaamisia määrätään?
Joku trauma tai epävarmuus noussut pintaan. Sanot sille miehelle että nyt se asia pitää käsitellä joko ammattiavun kanssa tai ilman tai eroatte.
Jopa hienon ukon itelles valitsit ja vielä lapsentekoon rupesit. Onnittelut!
Olisi kyllä suhteen loppu jos mies esittäisi tuollaisissa epäilyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Jos lapsi on myös miehen, äiti ei voi yksin päättää isän tapaavan lasta vain joka toinen viikonloppu. Yhtä outo ohje olisi sanoa miehelle neuvoksi, että heitä lapsen äiti pihalle ja annat tavata lasta sitten isompana. Valvottuja tapaamisiakin järjestetään ihan jostain oikeasta syystä eikä siksi että joku on suuttunut entiselle kumppanilleen.
Sille on vaan iskenyt paniikki, kun on tajunnut, että lapsi on ihan oikeasti tulossa. Jotain epävarmuutta omasta kyvystä olla isänä tms.
Kysy pelottaako vai kaduttaako sitä lapsen hankinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otat eron, isyystesti sitten kun lapsi syntynyt. Mies tapaa lasta joka toinen viikonloppu sitten kun lapsi vähän isompi. Mieluummin valvotusti.
Mistä te hullut velat olette tuon oppineet? On sata kertaa suurempi todennäköisyys, ettei mies halua tavata lasta laisinkaan.
Symppistä kun inkkelit ei tiedä että normaalit miehet viettää mielellään aikaa jälkikasvun kanssa :D
Jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, että puolisoaan syyttä epäilevällä ihmisellä harvoin on puhtaat jauhot omassa pussissaan.
Surullistahan tuo toki on että sinä riskeeraat henkesi yhteisen jälkeläisen saamiseksi ja toinen länkyttää joutavia solvauksia. Itse eroaisin.
Törkeää vihjailua, epäsuorasti syyttää että on amhdollisuus että olet häntä kohtaan epärehellinen. Varaisin parisuhdeterapeutin.
No hienon isän valitsit lapsellesi :(