Pahin pettymyksesi työelämässä

Luvattiin työpaikka suullisesti ja sen takia jätin hakematta toisiin työpaikkoihin. Ikinä siihen työpaikkaan ei tullut ylemmältä johdolta lupaa.

Tämä ei ole minun vaan puolison tapaus. Syrjintä palkkauksessa. Eräät saaneet useamman henkilökohtaisen lisän, kun osaavat jauhaa sontaa pomon edessä, oikein nuoleskella. Yksi mies oli mennyt sanomaan, että hän lähtee toiseen yritykseen töihin, jos ei saa jotain ylimääräistä lisää osaamisestaan. Ei sillä mitään osaamista sen enempää ole kuin monella muullakaan ja kunhan vedätti, että pomo olisi löysät housussa mahdollisen irtisanoutumisen varalta. Puhutaan korkeakoulutetuista ihmisistä (amk ja maisteritaso) ja pelaavat kuin pienet lapset.

Minulla on kokemusta kahdesta työpaikasta, joista ensimmäisessä narsistinen esimies, toisessa narsistinen kollega nautti johdon erityistä luottamusta ja sai vapaasti kiusata muita.

Ensimmäisessä paikassa myös HR asettui esimiehen tueksi, toisessa pyrkivät auttamaan ilmapiirin parantamisessa, mutta narsistia suojeleva pomo esti tehokkaasti sen, että mikään olisi todella muuttunut.

Toiset kärvistelee ilman työpaikkaa ja toiset pelkästään kärsii työpaikallaan. Mikä tätä yhteiskuntaa riivaa?

suurin pettymys oli kun pääsi isoon firmaan töihin oli touhun amatöörimäisyys. Hirveetä amatöörien puuhastelua kaikkialla...

En ole koskaan päässyt tekemään kykyjeni mukaista työtä.

Taitaa olla myöhäistä.

Ja sitten ihmetellään kun jotkut on mieluummin työttömänä, kuka haluaa itsensä asettaa työpaikalla korppikotkien nokittavaksi

Alanvaihto on ollut suuri pettymys. Opiskelin aikuisiällä ja siirryin töihin varhaiskasvatukseen. Se oli suuri virhe! Koko ala on mätä: työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia, työ on todella raskasta ja palkka...no tarvitseeko edes sanoa...

Ja ennen kuin joku viisastelee, että olisit ottanut etukäteen selvää. Niin teinkin, mutta en olisi ikipäivänä uskonut, että asiat voivat mennä vuosi vuodelta aina vaan kaaottisempaan suuntaan.

Se, että minua yritetään painostaa vanhustyöhön/ lähihoitajaksi, vaikka kaiken tämän tyrkyttämisen jälkeen välttelen vanhuksia parhaani mukaan.

Oon lääkäri ja tämä koko työ ja ammatti kokonaisuutena on ollut mulle yksi helvetin iso pettymys monella tapaa.

Johtohenkilöiden tyhmyys.

Se, että olin koko urani hyvin kysytty projektityöntekijä, mutta 50 vuotta täytettyäni en ole kelvannut mihinkään. Mihinkään.

Tein hiki hatussa töitä määräaikaisena, paikkailin puuttuvia ihmisiä, suostuin ylitöihin tarvittaessa.

Palkkana kiitos ja hei siinä vaiheessa, kun määräaikaisuutta ei enää oikein voinut jatkaa millään syyllä (eli olisi pitänyt vakinaistaa).

Paloin loppuun, jouduin osastolle. Nyt kouluttaudun toiselle alalle.

Työnantajien epätoivoisuus.

Valitettavasti se vie viimeisenkin maun ja viimeksi sanoinkin, että ei käy, en jatka päivääkään pitempään kuin on pakko. Ja ei, tässä tapauksessa ei ollut sellaista summaa, että olisin jatkanut päivääkään pitempään. Joskus aiemmin on ollut, mutta tällä kertaa ei.

Olen loputtoman kyllästynyt siihen, että vasta epätoivo saa liikettä niveliin. Olen loputtoman kyllästynyt tulisitko takaisin soittoihin, joissa ei kuitenkaan osata vastata yhtään mitään siihen, mitä aiotaan tehdä tällä kertaa toisin. Ei, en todellakaan tule takaisin. Olen hyvin kärsivällinen ihminen, mutta minullakin on rajani enkä voi enää sietää epätoivoa.

Minulle suurimpia pettymyksiä on ollut se miten huonosti monia työpaikkoja johdetaan, se että miten ne epäsopivimmat usein hakeutuu niihin pomon pesteihin pilaamaan kaiken. Olen ollut useassa työpaikassa ja vain parissa on ollut hyvää johtamista, hyvää yhteishenkeä ym. Olen myös huomannut että sillä miten hyvin teet työsi on paljon vähemmän merkitystä, kuin sillä miten hyvin osaat nostaa itseäsi, ja tuoda osaamistasi ja itseäsi esille. Todella monessa työpaikassa on kiusaamista ja monesti ne osaavimmat ja ongelmien esille tuojat savustetaan ulos. Välillä on tuntunut kuin olisin palannut ylä-asteelle yhtä lapsellista menoa.

Työelämä on monelta osin todella mätä, mikä minusta johtuu enimmäkseen huonoista pomoista, ja ylimitoitetuista vaatimuksista. Opiskelin pitkään ja mitä varten

Pomo vaihtuu ja työ muttuu helvetiksi. Erityisesti naispomoilla on kumma tapa uuteen positioon tullessan aloitta megauudistukset ja leikkaukset. Ei mitään armoa anneta eikä väliä työntekijöiden jaksamisesta.

Se että ihan todistetusta ja myös kysytystä osaamisesta huolimatta heitetään tehtäväksi kaikenmaailman liibalaaba-hommia joita voisi tehdä lähes kuka tahansa alalle kouluttautumaton.

Työelämässä viimeinen virhe on olla joustava ja kuvitella että kun joustat niin sulle joustetaan takaisin.

Ei. Toimi. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

suurin pettymys oli kun pääsi isoon firmaan töihin oli touhun amatöörimäisyys. Hirveetä amatöörien puuhastelua kaikkialla...

Ja työnantaja puolella vaan jauhetaan kuinka kiky saadaan vain palkkoja leikkamalla.

Olin pettynyt siihen kun sanottu aina että työ tuo elämään tarkoituksen ja mitä näitä nyt on. Päinvastoin, masennuin ensimmäistä kertaa elämässäni, mitään muuta en jaksanut tehdä töiden jälkeen kuin maata sohvalla ja viikonloput meni palautuessa. Ystävät jäi kun em jaksanut heitä nähdä. Muutuin seitsemän vuoden saa aikana zombiksi. Nyt kaksi vuotta työttömänä ja pikkuhiljaa elämänilo palautunut ja on jaksanut harrastaa ja kuntokin kohonnut

Pidän töistä, joissa voi työskennellä suht itsenäisesti. Pettymys on työ, jossa ylempään asemaan palkatut kokemattomatkin kollegat pääsevät muka ohjeistamaan työn tekemisessä. Seurauksena oma suoriutuminen ei lisien mukaan edes täytä vaatimuksia. Täyttää työn määrässä ja oikeasti, mutta kai palkassa täytyy säästää, koska ohjeistajille on riitettävä rahaa.

Työt ovat aina määräaikaisia. Työpaikassa pomo järjettömästi vaikuttaa ajattelevan, että ohjeistettaville ei pidä antaa vakituista työtä. Eikä ilmeisesti työmääriä pidä seurata tarkemmin. Sopivalla persoonalla voi yletä. Sattumalta sopii ajatukseen, etten virallisesti täytä vaatimuksia enkä ole valittu jatkotöihin.