Pahin pettymyksesi työelämässä

Vierailija kirjoitti:

Työsuhteen ehtoja muutellaan, se on isoin pettymys.

Esim. kun menin päivätyöhön, tulikin 2 vuoden päästä organisaatiomuutos ja minun työni siirrettiin toiseen yksikköön, 2-vuorotyöhön! Sanoin, etten voi tehdä iltavuoroja, koska mieheni tekee vuorotyötä ja meidän 3-vuotiaalla ei ollut vuoropäivähoitopaikkaa. Lähin vuoropäiväkoti 4,5 km päässä ja minulla ei edes autoa, miehelläni oli auto. Otin yhteyttä luottamusmieheen, joka oli sitä mieltä, että jos työnantaja tarjoaa töitä, se pitää ottaa vastaan. V*ttu!

Toisella kertaa olin työpaikassa, jossa yhtäkkiä ilmoitettiin, että nyt alkaa Yt:t taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Justiin oli palkattu 2 ihmistä lisää. Yt:t päättyi niin, että saatiin jäädä kaikki töihin ja kolmen ihmisen työaika pudotettiin 80%. Minä siinä porukassa. Palkka tippui niin että mihinkään ylimääräiseen ei ollut enää varaa. Heti kun sain uuden työpaikan, lähdin ovet paukkuen ja kävin vielä vikana päivänä haukkumassa koko työpaikan pomolle. Ihan sama, sinne en palaisi edes nälänhädässä.

Tuollaisessa tilanteessa ainoa järkevä ratkaisu on potkia pihalle viimeisimmäksi tullut. Tai jos hänen työnsä on elinehto yritykselle, niin häntä ennen viimeisimmäksi tullut. Tuo ei kyllä yllätä, jos johto on ollut niin munatonta, ettei uskalla.

Omakohtainen kokemus osa-aikatyön ihanuudesta: olin sopimuksella, jossa työaika 16-20 tuntia viikossa. Opiskelin samaan aikaan ja enempää en olisi jaksanutkaan tehdä. Jatkuvasti pyydettiin lisätyöhön. Kun en suostunut, sain huonoimpia vuoroja. Jos olin pyytänyt torstain vapaaksi, ihan varmasti siihen laitettiin pitkä 10 tunnin vuoro. Kiusaamista työvuoroilla, kostotoimia, kun en tehnyt lisätyötä. Vuoroja ei saanut edes moittia, koska esimiehen mukaan kaikki täällä joutuvat joustamaan.

Huonot esihenkilöt.

Useampi hyvä, useampi keskinkertainen ja muutama esihenkilö, joiden ei pitäisi olla ihmisten kanssa missään tekemisissä - koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Toiset kärvistelee ilman työpaikkaa ja toiset pelkästään kärsii työpaikallaan. Mikä tätä yhteiskuntaa riivaa?

Minä jättäydyin muutama vuosi sitten pois työelämästä ihan vapaaehtoisesti. Työ aiheutti liikaa stressiä ja väsymystä. Pitihän jokaisella työpaikalla tietenkin myös vähintään yksi kuspääkin olla, milloin se oli pomo, milloin työ"kaveri". Ennen työttömäksi heittäytymistä minulla oli yhteensä viidentoista vuoden työkokemus muutamalta eri alalta.

Enää en ole stressaantunut enkä väsynyt. Rahaa vain on paljon vähemmän.

Kyllä se on tämä Suomen palkkataso - hintoja joutuu katselemaan ja miettimään onko ruokaan varaa vaikka vääntää töitä niska limassa. T: 5k+ brutto ja valkokaulusköyhälistöä

Jokin aika sitten luulin, että pahinta työnhaussa on se, kun hakemukseen ei vastata mitään.

Sitten sain hakemastani työpaikasta puhelun: "Kun emme tähän nyt ketään muuta saaneet, niin voisitko tulla kuukaudeksi?"

Viime kesänä sain parista paikasta vastauksen: "Haastateltavat on nyt valittu. Meillä oli niin paljon hyviäkin hakijoita, että valintamme ei osunut sinuun."

Seuraavalla viikolla saman firman edustaja avautuu mediassa, kuinka hakemiini työtehtäviin ei ole tarjolla riittävästi hyviä hakijoita.

Eli nyt olen jo niin huono työnhakija, ettei kannata edes haastatella, vaikka työvoimapula on niin suuri, että siitä pitää julkisesti valittaa..

Voiko ihmisellä enää huonommin "työelämässä" mennä?

Painostus kotona etä työskentelyyn. Vietän kotona mieluusti mahdollisimman vähän aikaa. En kiinny paikkaan vaan motivoidun tiimityöskentelystä. Oheistulona voisi hyvinkin olla nettipohjainen sivutyö, mutta muutoin koen yksintyöskentelyn merkityksettömänä.

Työelämä.

Lähdin hiljattain työelämästä ja suuntasin opiskelemaan. Tein pari kuukautta työtä eräässä firmassa ja ei luoja

Se alkupuoliskon perehdyttäminen oli todella surkeaa. Minulle selitettiin asiat todella nopeasti ja oletettiin, että osaan ja tiedän työnkuvan saman tien, vaikka olin vasta aloittanut kyseisessä firmassa (asiakaspalvelutyö kyseessä).

Koin itseni todella epävarmaksi siinä työpaikassa vaikka työkaverit ja osa asiakkaista oli mukavia, niin tunsin oloni todella turvattomaksi. Tällä tarkoitan turvattomuuden tunnetta siitä, etten tiennyt kehen kääntyä ongelmatilanteissa jos työkaverit eivät olleet paikalla.

Jos pyysin apua esimieheltäni tai joltain perehdyttäjältä avunpyyntööni vastattiin useimmiten tällä tyylillä: Äh, kyllä sinä pärjäät. Älä huoli, sä totut siihen.

Jos uusi työntekijä kokee, että ei osaa työpaikalla tehdä töitä, koska johtohenkilöstö ei ole kykeneväinen vastaamaan kysymyksiin ja tukemaan työntekijää ongelmatilanteissa, niin jokin on pahasti vialla. Huomasin myös hyvin nopeasti aloitettuani, että toimeenkuvani töissä oli hyvin erilainen kuin mitä minulle oli työhaastattelussa mainostettu.

Onneksi työkaverini olivat avuliaita ja tukivat minua jos minulla oli haasteita töissä. Kestin sitä aspa-työtä sen parisen kuukautta ennen kuin pääsin opiskelemaan alalle joka oikeasti kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Se että ihan todistetusta ja myös kysytystä osaamisesta huolimatta heitetään tehtäväksi kaikenmaailman liibalaaba-hommia joita voisi tehdä lähes kuka tahansa alalle kouluttautumaton.

Työelämässä viimeinen virhe on olla joustava ja kuvitella että kun joustat niin sulle joustetaan takaisin.

Ei. Toimi. Ikinä.

Tämä!

Joustin. Kerran pomo sanoi, että kirjaa ylös miten olet nyt muiden poissaolojen takia vapaallasi joutunut esim puhelimeen vastaamaan jne. Katsotaan sitten miten paljon niitä on ja miten korvataan. Minä kirjasin ja kun kysyin että milloin nämä huomioidaan, niin ne olisikin minun pitänyt ilmoittaa palkkoihin itse ja kun en sitä ollut tehnyt (koska luvattiin, että käydään tilanne yhdessä läpi), totesi pomo vain, että ei voi nyt mitään. Ihan kuin niitä ei olisi jälkeenpäin voinut oikaista. Annetaan ymmärtää että saat jotain ekstraa ja sitten et saa sitäkään vaan talkootyönä kaikki. Enpä sitten joustanut enää.

Joskus oikeasti työnantajalla ei ole mitään käryä siitä millainen työntekijä kannattaa pitää. Kun oot pikkasen vääränlainen (teet työsi, mutta et nuoleskele ja keskitä energiaa jonninjoutavaan paskanjauhantaan.), niin heti tilaisuuden tullen ulos.

Olen huomannut työelämästä sen, että toiset saa jatkaa töissä ja porskuttaa täysillä eteenpäin vaikka kieltäytyvät töistä, eivätkä tiettyjä asioita suostu tekemään.

Toiset kun taas tekevät saman, niin ei annetakaan vaihtoehtoja, vaan sun on se homma hoidettava halusit tai et. Näin kun olet kerran ollut vastahankaan, niin ei tarvi miettiä miten seuraavassa YT:ssä käy kun on tarkoitus väkeä vähentää.

Eli todellisuudessa pärstäkerroin ratkaisee ja isosti. Tasapuolisuus ja tasa-arvo on yhtä sananhelinää.

Työpaikkakiusaaminen, ulkopuolelle sulkeminen, hiljainen kohtelu, tervehtimättömyys ja tervehdyksiini vastaamattomuus aina ja kaikkialla.

Suurin osa suomalaisista työpaikoista on ilmapiiriltään mätiä.

Olin kerran määräaikaisena ja jo alkuun luvattiin, että paikka tulee olemaan mun kun todennäköisesti edeltäjä ei tule palaamaan.

Homma sujui hienosti siihen saakka kunnes esimies vaihtui. Uusi esimies tuhosi kaiken sen työskentelyn ilon ja reilussa vuodessa olin lähellä työuupumusta, vaikka olin useamman vuoden kiitettävästi tehtävää hoitanut ennen hänen tuloaan.

Mietin tarkkaan haenko, kun tehtävä tuli vakinaiseksi ja hakuun. Hain, koska esimies oli lähdössä toisiin tehtäviin. Jää nähtäväksi olisinko saanut paikkaa, jos esimieheni olisi jättänyt puuttumatta rekrytointiin ja se olisi hoidettu muiden voimin. Hän oli selvästi päättänyt etten tule paikkaa saamaan ja halusi osallistua rekrytointiin.

Muutaman päivän päästä haun alkamisesta tiesin, etten missään nimessä tule valituksi. Paikka laitettiin yhtäkkiä julkiseen hakuun koska kuulemma oli pakko. No,ei ollut. Jos talon sisällä oli sopiva tekijä, AINA aiemmin riitti sisäinen haku, eikä paikkaa koskaan laitettu siinä tapauksessa julkisesti auki.

En tietenkään tullut valituksi, toki työnantaja oletti, että tunnollisena perehdytän kiltisti uuden. Laskivat hieman väärin, koska määräaikaisuuteni päättyi ennen tuota, enkä huolinut tarjottua jatkoa. Onneksi minä, tuon esimieheni mielestä epäpätevä, sain jo heti uuden vaativamman työn jossa olen edelleen.

Tilalleni tullut viihtyi muutaman vuoden ja esimiesten osaltakin on heiluri ovet pyörineet edellisessä paikassa. Ei ole ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Oon lääkäri ja tämä koko työ ja ammatti kokonaisuutena on ollut mulle yksi helvetin iso pettymys monella tapaa.

Miksi?

Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluus on ollut iso pettymys. Kun sain

työn, jonka oikeasti halusin, meidän tytöt oli silloin 1,5 v. ja 3,5 v. ja poika ekaluokalla koulussa, vai olisiko ollut toiselle luokalle juuri siirtymässä.

Päiväkoti ei joustanut missään asiassa. Minulle sopivin työaika olisi ollu mennä klo 7 töihin, ja mieheni myös aloitti työt siihen aikaan, lähti kotoa kuudelta arkisin. Minun olisi pitänyt saada lapset hoitoon klo 6.20

ehtiäkseni seitsemäksi, mutta päiväkoti ei joustanut. Ovet avautuu klo 06.45. Ja kuitenkin nettisivuilla luki, että joustavasti tarpeen mukaan klo 06 alkaen.

Toinen oli työnantajan puolelta, kun yritin sovittaa vakka neuvola-aikoja. Vastaus oli että työajan liukuma alkaa klo 14.30. Jippii, tahtoisin nähdä sen neuvolan, johon voi rynnätä klo 15.15, koska matka työpaikalta päiväkotiin ja lasten kanssa neuvolaan vei vähintään 45 min. Jos tuli saldovapaata, ne sai pitää kerran kuussa ennakkoon sovittuna päivänä muttei vahingossakaan silloin kun siitä itselle olisi ollut hyötyä.

Etätöitä sai tehdä jos lapset oli sairaana. Toisin sanoen yrittää hoitaa kipeänä olevia pikkulapsia samalla kun on koko päivän töissä.

Vierailija kirjoitti:

Perhe-elämän ja työn yhdistämisen hankaluus on ollut iso pettymys. Kun sain

työn, jonka oikeasti halusin, meidän tytöt oli silloin 1,5 v. ja 3,5 v. ja poika ekaluokalla koulussa, vai olisiko ollut toiselle luokalle juuri siirtymässä.

Päiväkoti ei joustanut missään asiassa. Minulle sopivin työaika olisi ollu mennä klo 7 töihin, ja mieheni myös aloitti työt siihen aikaan, lähti kotoa kuudelta arkisin. Minun olisi pitänyt saada lapset hoitoon klo 6.20

ehtiäkseni seitsemäksi, mutta päiväkoti ei joustanut. Ovet avautuu klo 06.45. Ja kuitenkin nettisivuilla luki, että joustavasti tarpeen mukaan klo 06 alkaen.

Toinen oli työnantajan puolelta, kun yritin sovittaa vakka neuvola-aikoja. Vastaus oli että työajan liukuma alkaa klo 14.30. Jippii, tahtoisin nähdä sen neuvolan, johon voi rynnätä klo 15.15, koska matka työpaikalta päiväkotiin ja lasten kanssa neuvolaan vei vähintään 45 min. Jos tuli saldovapaata, ne sai pitää kerran kuussa ennakkoon sovittuna päivänä muttei vahingossakaan silloin kun siitä itselle olisi ollut hyötyä.

Etätöitä sai tehdä jos lapset oli sairaana. Toisin sanoen yrittää hoitaa kipeänä olevia pikkulapsia samalla kun on koko päivän töissä.

Tuo otti silmään, että etätyötä saa tehdä, jos pienet lapset on sairaana. Meillä oli entisessä työpaikassa ihan sama. Periaatteessa minun työhöni kuului läsnä oloa ja asiakastyötä, mutta myös kirjallista työtä. Erikseen piti kysyä, jos haluaa etänä kotona tehdä rauhassa niitä kirjallisia töitä jonkin päivän. Työpaikalla ei ollut järjestettynä yhtään rauhallisen työn tilaa.

Mutta kas kummaa, jos ilmoitti, että lapsi on sairaana, heti pyydettiin, voitko tehdä tänään etänä, siellähän on varmaan rästissä monenlaista. Yhden kerran oma lapsi (silloin noin 5 v.) oli kovassa kuumeessa ja epäilin, olisiko taas angiina. Oli nukuttu yö huonosti ja hänellä niin kova kipu kurkussa, ettei oikein pystynyt juomaan. Sanoin työnantajalle, että varaan lääkäriajan ja ilmoittelen jatkosta. Lääkäri oli suorastaan pöyristynyt, että tuollanen tapa hoitaa asioita. Jos minulla on alle kouluikäinen lapsi kovassa kuumeessa kotona, minun tehtäväni vanhempana on hoitaa häntä eikä tehdä töitä ja vähän sivusilmällä vilkaista, vieläkö lapsi hengittää. Hän kirjoitti sairaan lapsen hoitoa varten 3 pv poissaolon (palkallinen hoitovapaa) ja sanoi, että jos tarvitaan, kirjoittaa miehelle 3 pv lisää. Jyrkästi tuomitsi työnantajan painostuksen. Vaikkei se tähän kuulu, niin kertoi itsellään olevan 4 lasta, eli omaa kokemusta varmaan aiemmilta vuosilta oli.

Petyin muutama vuosi valmistumisen jälkeen, kun avoimia työpaikkoja ei ollutkaan tarjolla kuin niukasti, vaikka opiskeluaikana näytti siltä, että on helppo löytää töitä mistä vaan. Ja olen myös pettynyt siihen, että vaikka minulla olisi vain vähän sairaspoissaoloja, niin se ei ole mitenkään positiivinen asia esimiesten mielestä, vaan on ihan sama, vaikka olisin yhtenään saikulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työsuhteen ehtoja muutellaan, se on isoin pettymys.

Esim. kun menin päivätyöhön, tulikin 2 vuoden päästä organisaatiomuutos ja minun työni siirrettiin toiseen yksikköön, 2-vuorotyöhön! Sanoin, etten voi tehdä iltavuoroja, koska mieheni tekee vuorotyötä ja meidän 3-vuotiaalla ei ollut vuoropäivähoitopaikkaa. Lähin vuoropäiväkoti 4,5 km päässä ja minulla ei edes autoa, miehelläni oli auto. Otin yhteyttä luottamusmieheen, joka oli sitä mieltä, että jos työnantaja tarjoaa töitä, se pitää ottaa vastaan. V*ttu!

Toisella kertaa olin työpaikassa, jossa yhtäkkiä ilmoitettiin, että nyt alkaa Yt:t taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Justiin oli palkattu 2 ihmistä lisää. Yt:t päättyi niin, että saatiin jäädä kaikki töihin ja kolmen ihmisen työaika pudotettiin 80%. Minä siinä porukassa. Palkka tippui niin että mihinkään ylimääräiseen ei ollut enää varaa. Heti kun sain uuden työpaikan, lähdin ovet paukkuen ja kävin vielä vikana päivänä haukkumassa koko työpaikan pomolle. Ihan sama, sinne en palaisi edes nälänhädässä.

Tuollaisessa tilanteessa ainoa järkevä ratkaisu on potkia pihalle viimeisimmäksi tullut. Tai jos hänen työnsä on elinehto yritykselle, niin häntä ennen viimeisimmäksi tullut. Tuo ei kyllä yllätä, jos johto on ollut niin munatonta, ettei uskalla.

Omakohtainen kokemus osa-aikatyön ihanuudesta: olin sopimuksella, jossa työaika 16-20 tuntia viikossa. Opiskelin samaan aikaan ja enempää en olisi jaksanutkaan tehdä. Jatkuvasti pyydettiin lisätyöhön. Kun en suostunut, sain huonoimpia vuoroja. Jos olin pyytänyt torstain vapaaksi, ihan varmasti siihen laitettiin pitkä 10 tunnin vuoro. Kiusaamista työvuoroilla, kostotoimia, kun en tehnyt lisätyötä. Vuoroja ei saanut edes moittia, koska esimiehen mukaan kaikki täällä joutuvat joustamaan.

Olemmekohan työskennelleet samassa paikassa?

T: tuntematon

Nykyisessä työpaikassa entinen esimies. Lähinnä käytös oli se minkä takia oli pettymys. Sittemmin tuo esimies  on vaihtunut pari kertaa työntekijöistä riippumattomista syistä.

Christiiina kirjoitti:

Petyin muutama vuosi valmistumisen jälkeen, kun avoimia työpaikkoja ei ollutkaan tarjolla kuin niukasti, vaikka opiskeluaikana näytti siltä, että on helppo löytää töitä mistä vaan. Ja olen myös pettynyt siihen, että vaikka minulla olisi vain vähän sairaspoissaoloja, niin se ei ole mitenkään positiivinen asia esimiesten mielestä, vaan on ihan sama, vaikka olisin yhtenään saikulla.

Nuo sairauspoissaolot on elämänvaiheisiin kuuluvia, eikä niistä ole oikein hehkuttaa, jos jollain on vähän, kun ei sairauksille voi oikein mitään. Oli minullakin tosi vähän v. 1998-2012. Oli useampi nollan saikkupäivän vuosi. Sitten kun se krooninen sairaus iskee kohdalle, ei se lupaa kysy. V. 2013 olin poissa lähes 200 päivää. Nyt on tilanne eri, kun vain osittain työkykyinen ja teen lyhennettyä työaikaa. En ole kokenut syrjintää. Omaa mielialaahan se vie matalaksi, kun on kroonisesti sairas, vaikka eläkeikään vielä matkaa.

Luulin että töistä saa palkkaa jolla voi elää, vaikka kyseessä olisi matalapalkkatyö. Manipuloivat ja asiattomat pomot ja työkaverit. Uhkaavat ja häiriköivät asiakkaat.

Siis ihmisten perseisyys koko kirjossaan. Nykyinen työ onneksi tapahtuu sellaisissa puitteissa jotka saan itse määrittää ja joissa ollaan rauhallisia.