Lue keskustelun säännöt.
Pahin pettymyksesi työelämässä
Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta minun ei ole vielä parantuneet, vaikka useampi vuosi kulunut.
Oli työ, josta pidin. Olin määräaikainen, ja sain työsuhteelle jatkoa. Sitten alkoi tulla vinkkiä, etten osaa olla oikein. Minun viestejä tulkittiin väärin (tahallisesti?). Joku työkaveri oli nimettömänä kirjoittanut kyselyyn, että kanssani on raskasta työskennellä. Nimettömänä! Esihenkilö sanoi, että on huomannut jännitteitä, mitä mieltä itse olen. Vastasin, että helpompi olisi puolustautua, jos tietää, kenellä niitä jännitteitä minua vastaan on. Minulle sanottiin, että eihän puolustautua tarvitse, ei tässä ketään syytetä, mutta nimeni on noussut esiin.
Aloin voida huonosti, kun mietin kotonakin mitä olen sanonut tai tehnyt. Minulle vihjattiin kerran, että voisin edes joskus ilmoittautua vapaaehtoisesti mukaan (mihin: työryhmään tai yksiköiden yhteiskokouksiin, sitä ei täsmennetty). Toisaalta esihenkilö toisessa yhteydessä kehotti kuuntelemaan kaikkia tarkalla korvalla ja antamaan tilaa. Olin niin sekaisin siitä, mitä odotetaan. Älä ole tuollainen, ole erilainen, tee miten tahansa, niin se on väärin. Ole aktiivisempi mutta anna toiselle enemmän tilaa ja kuuntele tarkalla korvalla mitä hän haluaisi ilmaista.
Olin ihan loppu ja vaihdoin työpaikkaa. Usko työelämään on kärsinyt niin pahan kolauksen, että koen kroonista epävarmuutta, olenko nyt oikeanlainen, vaikka nykyisellä työpaikalla ei ole ollut ongelmia.
Kommentit (296)
Se että osaaminen ratkaise mitään vaan se kuinka hyvä tyyppi olet työkavereiden ja esihenkilöiden silmissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin opiskeluaikana haaveillut eräästä tietystä työpaikasta. Elämä vei muuhun suuntaan melkein 15 vuodeksi, mutta sitten vähän yllättäenkin päädyin tähän työpaikkaan. Hirveä pettymys, kun työskentely paikassa oli oikeaa burnout-pskaa! Lähdin vuoden jälkeen takaisin sille sektorille, jossa olin jo pitkään tehnyt töitä, ja olen viihtynyt. Tulipahan koettua.
Ei suoranaisesti työelämässä, vaan se valitus ja itku julkisuudessa omalta (naisvaltaiselta) alaltani.
Vääristää mielikuvia ja haittaa jo rekrytointeja.
Työeläkkeen kertyminen. Siihen maksettu rahan tuotto on onneton'! Katsokaa Puopolon juttu.
Vierailija kirjoitti:
Alanvaihto on ollut suuri pettymys. Opiskelin aikuisiällä ja siirryin töihin varhaiskasvatukseen. Se oli suuri virhe! Koko ala on mätä: työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia, työ on todella raskasta ja palkka...no tarvitseeko edes sanoa...
Ja ennen kuin joku viisastelee, että olisit ottanut etukäteen selvää. Niin teinkin, mutta en olisi ikipäivänä uskonut, että asiat voivat mennä vuosi vuodelta aina vaan kaaottisempaan suuntaan.
Ehkä se ei ollut virhe, jos aloitat muutoksen alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle suurimpia pettymyksiä on ollut se miten huonosti monia työpaikkoja johdetaan, se että miten ne epäsopivimmat usein hakeutuu niihin pomon pesteihin pilaamaan kaiken. Olen ollut useassa työpaikassa ja vain parissa on ollut hyvää johtamista, hyvää yhteishenkeä ym. Olen myös huomannut että sillä miten hyvin teet työsi on paljon vähemmän merkitystä, kuin sillä miten hyvin osaat nostaa itseäsi, ja tuoda osaamistasi ja itseäsi esille. Todella monessa työpaikassa on kiusaamista ja monesti ne osaavimmat ja ongelmien esille tuojat savustetaan ulos. Välillä on tuntunut kuin olisin palannut ylä-asteelle yhtä lapsellista menoa.
Työelämä on monelta osin todella mätä, mikä minusta johtuu enimmäkseen huonoista pomoista, ja ylimitoitetuista vaatimuksista. Opiskelin pitkään ja mitä varten
Suomessa on monella alalla pakko alkaa pomoksi jos haluaa edetä uralla tai saada palkkaa. Asiantuntijan palkkaraja tulee nopeasti vastaan. Tämän takia sitten esimiestehräviin hakeutuu ihmisiä jotka eivät siihen sovellu. Toki muitakin syitä on.
Vierailija kirjoitti:
Ei suoranaisesti työelämässä, vaan se valitus ja itku julkisuudessa omalta (naisvaltaiselta) alaltani.
Vääristää mielikuvia ja haittaa jo rekrytointeja.
Mikä ala?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon lääkäri ja tämä koko työ ja ammatti kokonaisuutena on ollut mulle yksi helvetin iso pettymys monella tapaa.
Voitko kertoa tarkemmin?
Alanvaihto. Astuin miinaan enkä tajunnut, ettei ensimmäisen 20 vuoden toisen alan työkokemusta pidetä minään, ja aloittelijaksi olen liian vanha.
Teen sitten minimin pätkiä ekalla alallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että osaaminen ratkaise mitään vaan se kuinka hyvä tyyppi olet työkavereiden ja esihenkilöiden silmissä.
Olen esimies ja työpaikassani on henkilö, osaava kylläkin, mutta passiivis-agressiivinen mököttäjä. Osaamisintensiivisellä asiantuntija-alalla tämä mököttäjä ei jaa näkemystään ja tietojaan muiden kanssa, vaan vaikenee, kyräilee, on vihamielinen, vähättelee ja syyllistää toisia jne. Vaikka hän kiistatta osaakin asiansa, silti toivoisin hänet hornan tuuttiin. Joku toinen, vaikka (ei-vielä) niin osaavakaan, jos suostuisi keskustelemaan, jakamaan tietoja ja tekemään yhteistyötä, hyödyttäisi osaamisen kehittymistä, asiakkaan tyytyväisyyttä ja projektin sujuvuttaa ihan eri malliiin.
Vierailija kirjoitti:
Se, että olin koko urani hyvin kysytty projektityöntekijä, mutta 50 vuotta täytettyäni en ole kelvannut mihinkään. Mihinkään.
Mitä ihmettä tarkoittaa projektityöntekijä... olet siis ollut mukana projekteissa. Hieman tarkempi määrittely tarvitaan.
Naisen tärkein omaisuus on nuorekas olemus ja 50-vuotiaana se muuttuu kriittiseksi tekijäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin että huono käytös jäisi yläasteelle ja työelämässä käyttäydyttäisiin hyvin ja kohteliaasti toisia kohtaan, mutta joka ikisessä työpaikassa, nykyistä lukuunottamatta, on ollut jotain ongelmia. Heti 18-vuotiaana mäkkärin kassalla vuoropäällikkö arvosteli mun tissejä, on huudettu päin naamaa virheistä joita en ole tehnyt, uhkailtu potkuilla yms, yms. Suurin osa ihmisistä on oikeasti todella typeriä elukoita koko ikänsä. Olen nyt ensimmäistä kertaa 35-vuotiaana työpaikassa missä en ole törmännyt mihinkään asiattomaan käytökseen ja vähän kauhulla odotan milloin kiusaaminen alkaa taas.
Vierailija kirjoitti:
Yksikkömme päällikkö jäi eläkkeelle. Meitä oli kaksi talon sisällä, jotka sitä paikkaa olimme päteviä hakemaan. Vaan se oli pedattu sille toiselle. Hänellä oli pidempi historia tuossa työpaikassa, mulla selkeästi parempi koulutus. Paikka oli pakko laittaa julkiseen hakuun ja työyhteisössä ihan avoimesti mietittiin, miten homma saadaan pedattua niin, että tämä suosikki saa varmasti paikan. Ex-esihenkilö mm. junaili haastattelijaryhmän kokoonpanon sellaiseksi, että se suosi hänen suosikkiaan. Itse en edes hakenut paikkaa, kun tiesin, ettei valinta perustu siihen, että kaikilla olisi reilut mahdollisuudet tulla valituksi.
Itse en edes hakenut paikkaa...aivan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään valtaa ei ole päättää mistään, vaikka on annettu titteliksi yksikön päällikkö. Olen opiskellut peruskoulu mukaan lukien elämässäni 21 vuotta. Päässyt niinkin hyvää koiranvirkaan, jossa mistään e voi päättää, minun esihenkilö ja hänen esihenkilönsä ja lopulta ylin johto päättää mitä meidän yksikössä tapahtuu. Tässä työssä ei tarvita aivoja, vaan sisälukutaitoa. Jos tämä on tätä vielä 13 vuotta ennen eläkeikää, pääni räjähtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle suurimpia pettymyksiä on ollut se miten huonosti monia työpaikkoja johdetaan, se että miten ne epäsopivimmat usein hakeutuu niihin pomon pesteihin pilaamaan kaiken. Olen ollut useassa työpaikassa ja vain parissa on ollut hyvää johtamista, hyvää yhteishenkeä ym. Olen myös huomannut että sillä miten hyvin teet työsi on paljon vähemmän merkitystä, kuin sillä miten hyvin osaat nostaa itseäsi, ja tuoda osaamistasi ja itseäsi esille. Todella monessa työpaikassa on kiusaamista ja monesti ne osaavimmat ja ongelmien esille tuojat savustetaan ulos. Välillä on tuntunut kuin olisin palannut ylä-asteelle yhtä lapsellista menoa.
Työelämä on monelta osin todella mätä, mikä minusta johtuu enimmäkseen huonoista pomoista, ja ylimitoitetuista vaatimuksista. Opiskelin pitkään ja mitä vartenSuomessa on monella alalla pakko alkaa pomoksi jos haluaa edetä uralla tai saada palkkaa. Asiantuntijan palkkaraja tulee nopeasti vastaan. Tämän takia sitten esimiestehräviin hakeutuu ihmisiä jotka eivät siihen sovellu. Toki muitakin syitä on.
Riippuu alasta ja työpaikasta. Minä olen ollut yksikön päällikkönä nyt 6 vuotta, sitä ennen yksikön johtajana, sitä ennen projektikoordinaattorina ja opettajana ja asiantuntijana. Suhteessa enemmän tienaa omalla alallani projektikoordinaattorina tai asiantuntijana, minkä vuoksi päälliköt niihin enimmäkseen hakevat. Leipä on kuitenkin vakaampi yksikön päällikkönä, vaikka palkka ei ole kummoinen eikä ylitöistä makseta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikkömme päällikkö jäi eläkkeelle. Meitä oli kaksi talon sisällä, jotka sitä paikkaa olimme päteviä hakemaan. Vaan se oli pedattu sille toiselle. Hänellä oli pidempi historia tuossa työpaikassa, mulla selkeästi parempi koulutus. Paikka oli pakko laittaa julkiseen hakuun ja työyhteisössä ihan avoimesti mietittiin, miten homma saadaan pedattua niin, että tämä suosikki saa varmasti paikan. Ex-esihenkilö mm. junaili haastattelijaryhmän kokoonpanon sellaiseksi, että se suosi hänen suosikkiaan. Itse en edes hakenut paikkaa, kun tiesin, ettei valinta perustu siihen, että kaikilla olisi reilut mahdollisuudet tulla valituksi.
Itse en edes hakenut paikkaa...aivan.
Niin. Se oli jo tiedossa kuka valitaan paljon ennen kuin paikka meni hakuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että olin koko urani hyvin kysytty projektityöntekijä, mutta 50 vuotta täytettyäni en ole kelvannut mihinkään. Mihinkään.
Mitä ihmettä tarkoittaa projektityöntekijä... olet siis ollut mukana projekteissa. Hieman tarkempi määrittely tarvitaan.
Naisen tärkein omaisuus on nuorekas olemus ja 50-vuotiaana se muuttuu kriittiseksi tekijäksi.
Projektityöntekijä tekee määrämittaisia työsuorituksia eli eräänlaisia urakoita työnantajansa nimissä.
Yksi suomen suurimmista työnantajista. Perehdytys tulee toiselta työntekijältä joka ei saa mitään ylimääräistä korvausta ja ei ole itsekään täysin pätevä, pomo ei osaa kyseistä työtä ollenkaan. Voi vi...... mitä touhua.
Työsuhteen ehtoja muutellaan, se on isoin pettymys.
Esim. kun menin päivätyöhön, tulikin 2 vuoden päästä organisaatiomuutos ja minun työni siirrettiin toiseen yksikköön, 2-vuorotyöhön! Sanoin, etten voi tehdä iltavuoroja, koska mieheni tekee vuorotyötä ja meidän 3-vuotiaalla ei ollut vuoropäivähoitopaikkaa. Lähin vuoropäiväkoti 4,5 km päässä ja minulla ei edes autoa, miehelläni oli auto. Otin yhteyttä luottamusmieheen, joka oli sitä mieltä, että jos työnantaja tarjoaa töitä, se pitää ottaa vastaan. V*ttu!
Toisella kertaa olin työpaikassa, jossa yhtäkkiä ilmoitettiin, että nyt alkaa Yt:t taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Justiin oli palkattu 2 ihmistä lisää. Yt:t päättyi niin, että saatiin jäädä kaikki töihin ja kolmen ihmisen työaika pudotettiin 80%. Minä siinä porukassa. Palkka tippui niin että mihinkään ylimääräiseen ei ollut enää varaa. Heti kun sain uuden työpaikan, lähdin ovet paukkuen ja kävin vielä vikana päivänä haukkumassa koko työpaikan pomolle. Ihan sama, sinne en palaisi edes nälänhädässä.
Yksikkömme päällikkö jäi eläkkeelle. Meitä oli kaksi talon sisällä, jotka sitä paikkaa olimme päteviä hakemaan. Vaan se oli pedattu sille toiselle. Hänellä oli pidempi historia tuossa työpaikassa, mulla selkeästi parempi koulutus. Paikka oli pakko laittaa julkiseen hakuun ja työyhteisössä ihan avoimesti mietittiin, miten homma saadaan pedattua niin, että tämä suosikki saa varmasti paikan. Ex-esihenkilö mm. junaili haastattelijaryhmän kokoonpanon sellaiseksi, että se suosi hänen suosikkiaan. Itse en edes hakenut paikkaa, kun tiesin, ettei valinta perustu siihen, että kaikilla olisi reilut mahdollisuudet tulla valituksi.