Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Olen itsekin joutunut kipuilemaan suhdetta vanhempiini. Ehkä se kuuluu tähän ihmisyyteen.. että on vaikeampia ja helpompia ajanjaksoja. Kaikki vanhemmat traumatisoi lapsiaan jollain tavalla myös ihan tietämättään. Tämä on taivaan tosi.
Ehkä kypsyy, aikuistuu ja ymmärtää asioita eri tavalla sitten. Viimeistään silloin, kun on itse äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun siskon puolison manipulointi aiheutti siskoni välien katkaisemisen perheeseensä.
Freud puhuu isänmurhasta. On tervettä katkaista napanuora. Vihaaminen on ok, mutta jossain vaiheessa pitää antaa anteeksi. Jonkun kuukauden kiukuttelu menee normaalista. Anna tilanteen rauhoittua ensin.
Siinä viestissähän lapsi kertoi. Anna mä veikkaan, olette koko lapsuuden ylikirjoittaneet lapsen tunteet ja nytkin jätät huomioimatta mitä selvästi sinulle on viestissä sanottu?
"Et tippunut korkealta ei voinut sattua lopeta itku."
"Emme syö jäätelöä nyt jos itket jäät myös ilman iltapalaa."
"Lopeta se mökötys ja tule sieltä huoneestasi pois."
"Jouluna pitää kaikkien olla iloisia ja kilttejä."
"Pojat ei ole surullisia lopeta itku jonkun kuolleen koiran takia."
Mistäpä sitä muut tietää mitä kenenkin kodissa on tapahtunut ja miten lapsia on kohdeltu. Lapsella on oikeus tehdä aikuisena omat päätökset elämänsä suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun siskon puolison manipulointi aiheutti siskoni välien katkaisemisen perheeseensä.
Heh. Tässäpä oikein klisee. Syytetään miniää/vävyä.
En ole kannustanut tuohon katoamiseen. Vain ääritapauksissa. Joillakin voi olla äärimmäisen raskas ja hyökkäävä äiti (tai alkoholisti-isä joka hyökkää), joka on tuhonnut toisen elämää, muttei itse huomaa sitä. Luulee olevansa normaali vanhempi ja "ollut kannustava", mutta oikeasti ollut piinaava, hyökkäävä ja painostava. Arvosteleva. On kiva silti jos joidenkin vanhempi on mukava oikeasti. Ehkä kemiat eivät aina kohtaa. Millä tavalla se lapsi voisi muotoilla sanat jos aikoo pysyä kauempana, hyvinvointinsa vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluu itsenäistymiseen usein. Anna tilaa ja koita jaksaa odottaa. Kenties joskus on valmis keskustelemaan asioista ja saatte välinne kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai? Mun isäni kyllä ihan itse lakkasi pitämässä yhteyttä
Se valitettavasti on niin, että aikuisen lapsen ei tarvitse olla vanhempiensa kanssa tekemisissä. Jokaisella on omat henkilökohtaiset syynsä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi käydä läpi vaikka identiteettikriisi tai jotain muuta vaikeaa ajanjaksoa.. monilla tuo vaihe tulee parikymppisenä.
Osa vanhemmista nalkuttaa, vaatii ja on pahaluonteisia. Harva tunnustaa tai tunnistaa olevansa ikävä vanhempi. Hyökkäävyys on pahin ja lapsen piinaaminen. Nuoren etsii omaa elämää ja kontakteja. Jos on ollut hyvä vanhempi, silloin ehkä syynä jokin muu, mikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omia vanhempia on helppo syyttää. Vaikka syy pahaan oloon ja traumoihin ei välttämättä ollenkaan liity heihin. Yleensä ne on omia sisäisiä tunnelukkoja ja jotain vääristymiä..
Helppo sanoa nuo lauseet varmaan. Mutta on paljon ongelmavanhempia myös ja traumatisoivia vanhempia. Ja muiden aiheuttamat traumat siihen päälle joillakin.
Vierailija kirjoitti:
Omia vanhempia on helppo syyttää. Vaikka syy pahaan oloon ja traumoihin ei välttämättä ollenkaan liity heihin. Yleensä ne on omia sisäisiä tunnelukkoja ja jotain vääristymiä..
No ne vanhemmathan siitä lapsen elämästä on vastuussa.
Äitini on periaatteessa ollut hyvä äiti ja varmasti rakastaa minua ja sisartani. Hän on kuitenkin tullut myöhemmällä iällä uskoon tosin kuin minä ja sisareni.
Edellisen johdosta se paheksuu elämäntapojamme. Huolen varjolla yrittää asennekasvattaa keski-ikäsiä lapsiaan. Aina moittimassa syömisiämme, tuomitsemassa juomisiamme ja mikä pahinta, arvostelee sisareni lastenkasvatusta.
Sitten ihmettelee, kun suhtaudumme häneen nuivasti. Kun huomautamme asiasta, on vastaus, että hänen tuttavansa mukaan äidillä on oikeus neuvoa lapsiaan. Malkaa ei edelleenkään nähdä omassa silmässä.
Ei munkaan äiti ymmärrä miksi en juuri välitä olla tekemisissä, on mielestään ollut hyvä äiti ja yrittänyt parhaansa. Hän ei vaan koskaan ole oikeasti hyväksynyt minua sellaisena kuin olen. Ei ole huutanut tai haukkunut, mutta tunnen niin hyvin ne loputtomat hienovaraiset paheksuvat ilmeet ja eleet, pienen tuhahduksen tai huokauksen, kuin pienen pieniä neulanpistoja vuosikausia, lopulta siihen vaan kyllästyy.
Vierailija kirjoitti:
Omia vanhempia on helppo syyttää. Vaikka syy pahaan oloon ja traumoihin ei välttämättä ollenkaan liity heihin. Yleensä ne on omia sisäisiä tunnelukkoja ja jotain vääristymiä..
Niin mistä ajattelit, että ne traumat ja tunnelukot ovat syntyneet?
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap