Bonusvanhemman vastuu bonuslasten lomailusta
Millaisia kokemuksia teillä on uusperheissä lomailusta lasten kanssa? Teettekö koko perheenä kesälomareissut vai ainoastaan omien lasten kanssa ?
Eräs nainen kertoi, että hänellä on miehensä kanssa 7-vuotiaat kaksoset ja hän työskentelee pienipalkkaisessa työssä. Hänen miehensä on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on ex-puolison kanssa 12- ja 14-vuotiaat lapset ja nämä lapset asuvat pääosin äitinsä luona. Kun nainen oli kertonut ystävilleen, että he ovat tekemässä kesälomareissun Tampereelle/Särkänniemeen, niin nämä miehen omat lapset eivät ole tulossa mukaan, koska lasten äiti oli kieltäytynyt maksamasta puolia lastensa kuluista, eikä lasten isällä ole varaa maksaa koko lystiä. Tähän ne ystävät olivat syyllistäneet tätä naista, että miksei hän sitten voisi maksaa bonuslastensa rannekkeita ja muita kuluja, mitä siitä reissusta tulee (syöminen, majoitus), johon nainen oli vastannut, että ei hänellä ole varaa maksaa toisten ihmisten lasten juttuja, että hänen pitää itsekin pienestä palkasta säästää, jotta saa edes omille lapsilleen tarjottua elämyksiä.
Minulla on myös miesserkku, jolla on vaimonsa kanssa 6-vuotias lapsi ja lisäksi vaimolla on kaksi teini-ikäistä lasta vuoroviikoin kotona. Serkkuni sopii kaikki lomansa aina siten, että nämä vaimon lapset ovat koulussa, kun se on hyvä tekosyy tehdä reissuja vain oman lapsensa kanssa. Esimerkiksi pääsiäisen aikaan hänellä oli 1,5 viikkoa lomaa töistä, ja hän lähti heti pääsiäispyhien jälkeen lapsensa kanssa matkalle kylpylään pariksi yöksi. Hänkin olisi voinut mennä sinne kylpylään koko perheen kanssa pääsiäisen pyhinä, mutta hän halusi sinne vain oman lapsensa kanssa, ei halunnut vaimon lapsia mukaan.
Kommentit (247)
Meillä reissataan vain omien/oman lapsen kanssa, yhteisiä lapsia ei ole. Siksi minun lapseni pääsee Lontooseen, miehen lapset Tykkimäkeen.
Vierailija kirjoitti:

Miksi et maksa miehellesi ja hänen lapsilleen matkaa Lontooseen? Montako lasta sinulla ja sinun miehelläsi on ?
Miksi bonusvanhemman pitäisi maksaa niitä lomia, omat vanhemmat maksaa keskenään.
Ei kuulu naisen maksettavaksi, vaan lasten omien huoltajien. Menköön mies lisätöihin tai se äiti maksakoon.
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
Lasten omat vanhemmat maksavat lastensa kulut. Sen sijaan kohtuullisessa määrin voi odottaa, että välillä auttaa lasten vahtimisessa ja ruokkimisessa (toki siinäkin materiaalikulut kuuluu niille vanhemmille), mutta siis aikaansa voi lahjoittaa, aivan kuten muukin lähipiiri.
Riippuu enemmän bonuksen kohtelusta arkena kuin se että onko joka reissussa mukana. Jos itsekin joutuu miettiä reissun rahotusta, ei varmastikaan ole intoa maksaa montaa reissaajaa matkaan mukaan. Varsinkaan jos sieltä biologisilta ei tulla euroakaan vastaan.

Tämä, ja lisäksi reissun hinnasta. Itse voisin maksaakin bonuslapsej Tykkimäen reissun, mutta en Lontoon reissua.
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
No, uusperheen lapset voi olla kovin eri ikäsisiä ja lomakohteet sen takia erit.
Mutta mun mielipide on, että lapsia ei hankittaisi enempää mitä on kunnolla varaa elättää. Eli ap.n tarinan köyhällä miehellä 4 lasta!
Olipa typerä avaus!
JOS kerran lapset ovat suurimman osan ajasta oman vanhempanssa kanssa, miksi sen uuden siipan pitää muka maksaa bonuslasten osuus!
Ei se niin mene. JOS he kaikki asuvat yhdessä ja siippa saa elastusmikäsenyton, niin siitä sitte voi säästää rahaa lasten lomaan!
Ei köyhässä 4 lapsisessa ydinperheessäkään ole varaa kaikkien tehdä kaikkea yhdessä joka vuosi.
Meillä on nytkin lähdössä matkaan lapsen kaveri, jonka majoitus tulee hänelle tavallaan ilmaiseksi, koska majoitumme joka tapauksessa huoneistoon, jossa on kaksi makkaria.
Hän maksaa itse museoiden pääsyliput ja ulkona syömiset, mutta majoitus ja sen aamiainen on hänelle ilmaiset.
Näin hekin toimivat, kun minun lapseni matkailee heidän kanssaan.
Tämä on minusta toimiva malli myös muiden ei-omien lasten kanssa. Meidän vaihto-oppilaan maksoin Linnanmäelle, koska hän ns vahti paljon meidän pieniä koululaisia - eli siis oli kotona, kun nämäkin, vaikkei varsinaisesti mitään hoitamista tuonikäiset enää vaadikaan. Jokin tällainen voi myös toimia, jos on ei-omia teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Ei köyhässä 4 lapsisessa ydinperheessäkään ole varaa kaikkien tehdä kaikkea yhdessä joka vuosi.
Suurin osa teineistä pääsee vuorovuosin matkalle. Tai saa vuoron perään ajokortin jne.
Miksi bonuslasten pitäisi käyttää mummoa hoivakodista kylässä/kampaajalla/ostoksilla/reissussa/lääkärillä? Jos ei omat lapset käytä niin olkoon hoivakodissa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi bonuslasten pitäisi käyttää mummoa hoivakodista kylässä/kampaajalla/ostoksilla/reissussa/lääkärillä? Jos ei omat lapset käytä niin olkoon hoivakodissa.
En ole ikinä kuullut, että kukaan tällaista bonuslapsilta vaatisi.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mun mielipide on, että lapsia ei hankittaisi enempää mitä on kunnolla varaa elättää. Eli ap.n tarinan köyhällä miehellä 4 lasta!
Tässä tapauksessa mies oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Sitä en tiedä, että oliko hän joutunut eläkkeelle ennen vai jälkeen kun nuorimmat lapset olivat syntyneet.
Vierailija kirjoitti:
Ei köyhässä 4 lapsisessa ydinperheessäkään ole varaa kaikkien tehdä kaikkea yhdessä joka vuosi.
Meilläkin pääsee 1 vanhempi ja 1 lapsi kerrallaan ulkomaanreissulle, lepoa suurperheen vanhemmalle kun on vain yksi kaitsettava ja laatuaikaa lapselle joka saa osallistua mieleisen kohteen valintaan myös.
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
Juuri näin. En ymmärrä ihmisten intoa puskea suinpäin yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa, vaikka jopa molemmilla olisi lapsia ennestään. Sitten edes näitä asioita ei ole puhuttu halki. Sit alkaa ne sun ja mun- väännöt sekä tappelut. Lapset kärsii. Koko perhe-konsepti on näillä ihmisillä kadoksissa.
En vastusta totaalisesti uusperheitä, mutta suurimmassa osassa tapauksia olis hyvä asua vaan erillään, kunnes lapset muuttaa pois. Ja yhteen kannattaa muuttaa vasta pitkällisen harkinnan ja yhdessäolon jälkeen, jos molemmat on valmiita myös tinkimään omistaan (oli se sit aikaa, rahaa, tilaa tai energiaa) sen kumppanin lasten tähden.
T. Eronnut äiti itsekin, ei uusperhettä
Kommentteja?