Bonusvanhemman vastuu bonuslasten lomailusta
Millaisia kokemuksia teillä on uusperheissä lomailusta lasten kanssa? Teettekö koko perheenä kesälomareissut vai ainoastaan omien lasten kanssa ?
Eräs nainen kertoi, että hänellä on miehensä kanssa 7-vuotiaat kaksoset ja hän työskentelee pienipalkkaisessa työssä. Hänen miehensä on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on ex-puolison kanssa 12- ja 14-vuotiaat lapset ja nämä lapset asuvat pääosin äitinsä luona. Kun nainen oli kertonut ystävilleen, että he ovat tekemässä kesälomareissun Tampereelle/Särkänniemeen, niin nämä miehen omat lapset eivät ole tulossa mukaan, koska lasten äiti oli kieltäytynyt maksamasta puolia lastensa kuluista, eikä lasten isällä ole varaa maksaa koko lystiä. Tähän ne ystävät olivat syyllistäneet tätä naista, että miksei hän sitten voisi maksaa bonuslastensa rannekkeita ja muita kuluja, mitä siitä reissusta tulee (syöminen, majoitus), johon nainen oli vastannut, että ei hänellä ole varaa maksaa toisten ihmisten lasten juttuja, että hänen pitää itsekin pienestä palkasta säästää, jotta saa edes omille lapsilleen tarjottua elämyksiä.
Minulla on myös miesserkku, jolla on vaimonsa kanssa 6-vuotias lapsi ja lisäksi vaimolla on kaksi teini-ikäistä lasta vuoroviikoin kotona. Serkkuni sopii kaikki lomansa aina siten, että nämä vaimon lapset ovat koulussa, kun se on hyvä tekosyy tehdä reissuja vain oman lapsensa kanssa. Esimerkiksi pääsiäisen aikaan hänellä oli 1,5 viikkoa lomaa töistä, ja hän lähti heti pääsiäispyhien jälkeen lapsensa kanssa matkalle kylpylään pariksi yöksi. Hänkin olisi voinut mennä sinne kylpylään koko perheen kanssa pääsiäisen pyhinä, mutta hän halusi sinne vain oman lapsensa kanssa, ei halunnut vaimon lapsia mukaan.
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Christiiiina keksinyt jälleen uuden tarinan, on siis venäjän trolli joka näitä älyttömyyksiä keksii. Vastailee välillä itselleen unohtaen kirjautua ulos tältä tililtä. Ja pari kertaa vastannut myös sotajuttuihin kunnon venäjätrollin sanankääntein.
Näkee hänen profiilista mitä touhuaa.
Tää nyt on ihan hyvä keskustelunaihe silti.
Tuossa on monta seikkaa:
Lapset ovat eri ikäisiä, ei ehkä kiinnosta yhteiset reissut
Toisaalta hyvät sisarussuhteet ovat ranneketta arvokkaampia. Ydinperheessäkään ei aina haluta lähteä reissuun yms. mutta yhteiset kokemukset lujittavat yhteen.
Miehen ex-vaimon ei kuulu maksaa kuluja sellaisesta reissusta, johon lasten isä on päättänyt lähteä. Nämä kuuluu miehen maksaa. Ai ei ole varaa? No sitten hän ei lähde myöskään niiden nuorempien kanssa reissulle vaan menee kaikkien lastensa kanssa ilmaiselle piknikille.
Johtopäätös: kaksosten äiti voi ihan rauhassa mennä omien lastensa kanssa reissuun ilman miestä.
Ja todellisesta elämästä: ex-mieheni minun jälkeinen ex-tyttöystävä kutsuu lapsiani hänen luokseen 3-6 kertaa vuodessa. Ostaa rannekkeita, synttäri- ja joululahjoja. Pitää yhteyttä, antaa neuvoja lapsille, silloin kun nämä eivät vanhempiaan kuuntele. On läsnä ja rakastaa.
Jos olisin tuo täti, niin en todellakaan maksaisi vieraiden kakaroiden rannekkeita, vaan vain omieni. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, niin sitten heillä ei ole rahaa ja silloin porukka menee kesäjuttuihin sen mukaan, kun varaa on. Arki eletään samalla tavalla suurinpiirtein, mutta extrajutut ovat extroja.
Ja sitä paitsi tuollaiseen menoon olisi voitu varautua vaikka jo talvella ja säästää kymppi kuukaudessa, se ei olisi ollut paljoa vaadittu teinien vanhemmilta!!
Usein keskustellaan siitä, että puolisoilla on eri elintaso perheessä. Paremmin tienaava elelee leveämmin ja tätä pidentää epäkohtana, jopa taloudellisena väkivaltana. Nyt pitäisi asettua lasten asemaan. Mielestäni on väärin, että lapset joutuvat eri arvoiseen asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on monta seikkaa:
Lapset ovat eri ikäisiä, ei ehkä kiinnosta yhteiset reissut
Toisaalta hyvät sisarussuhteet ovat ranneketta arvokkaampia. Ydinperheessäkään ei aina haluta lähteä reissuun yms. mutta yhteiset kokemukset lujittavat yhteen.
Miehen ex-vaimon ei kuulu maksaa kuluja sellaisesta reissusta, johon lasten isä on päättänyt lähteä. Nämä kuuluu miehen maksaa. Ai ei ole varaa? No sitten hän ei lähde myöskään niiden nuorempien kanssa reissulle vaan menee kaikkien lastensa kanssa ilmaiselle piknikille.
Johtopäätös: kaksosten äiti voi ihan rauhassa mennä omien lastensa kanssa reissuun ilman miestä.Ja todellisesta elämästä: ex-mieheni minun jälkeinen ex-tyttöystävä kutsuu lapsiani hänen luokseen 3-6 kertaa vuodessa. Ostaa rannekkeita, synttäri- ja joululahjoja. Pitää yhteyttä, antaa neuvoja lapsille, silloin kun nämä eivät vanhempiaan kuuntele. On läsnä ja rakastaa.
Ilmaisia lounaita ( tai piknikkejä) ei ole.
Vähävarainen voi kerjätä Hopelta tai diakonissalta tms ne rannekkeet.
Biologiset vanhemmat maksakoot jälkikasvunsa tekemiset ja toilailut
Miksi tuollaisten rahattomien sairaiden ihmisten edes pitää tehdä lapsia? Onhan se selvä, että silloin ei ainakaan hirveästi hupia elämään riitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin tuo täti, niin en todellakaan maksaisi vieraiden kakaroiden rannekkeita, vaan vain omieni. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, niin sitten heillä ei ole rahaa ja silloin porukka menee kesäjuttuihin sen mukaan, kun varaa on. Arki eletään samalla tavalla suurinpiirtein, mutta extrajutut ovat extroja.
Ja sitä paitsi tuollaiseen menoon olisi voitu varautua vaikka jo talvella ja säästää kymppi kuukaudessa, se ei olisi ollut paljoa vaadittu teinien vanhemmilta!!
"Vieraiden kakaroiden rannekkeita".... Eivätkö nämä teinit ole perheenjäseniä, asuvat osittain perheessä. He ovat myös yhteisen lapsen sisaria.
Vierailija kirjoitti:
Usein keskustellaan siitä, että puolisoilla on eri elintaso perheessä. Paremmin tienaava elelee leveämmin ja tätä pidentää epäkohtana, jopa taloudellisena väkivaltana. Nyt pitäisi asettua lasten asemaan. Mielestäni on väärin, että lapset joutuvat eri arvoiseen asemaan.
Lapset ovat jo niin isoja, että voisivat oikein hyvin tehdä jotain josta saa rahaa. Ei joku 14 vuotias ole enää mikään vauva, joka tarvitsee paapomista, vaan hän voi mennä auttamaan vaikka naapureita joissakin puuhissa ja saada siitä rahaa. Sama juttu 12 vuotiaalla. Meillä ainakin Lapset ovat mm. taluttaneet naapurin koiraa vuorotellen koulun jälkeen vuorotellen ja vaikka siitä ei tulekaan kuin vitonen/keikka, niin viidessä päivässä se on jo 25 e.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on monta seikkaa:
Lapset ovat eri ikäisiä, ei ehkä kiinnosta yhteiset reissut
Toisaalta hyvät sisarussuhteet ovat ranneketta arvokkaampia. Ydinperheessäkään ei aina haluta lähteä reissuun yms. mutta yhteiset kokemukset lujittavat yhteen.
Miehen ex-vaimon ei kuulu maksaa kuluja sellaisesta reissusta, johon lasten isä on päättänyt lähteä. Nämä kuuluu miehen maksaa. Ai ei ole varaa? No sitten hän ei lähde myöskään niiden nuorempien kanssa reissulle vaan menee kaikkien lastensa kanssa ilmaiselle piknikille.
Johtopäätös: kaksosten äiti voi ihan rauhassa mennä omien lastensa kanssa reissuun ilman miestä.Ja todellisesta elämästä: ex-mieheni minun jälkeinen ex-tyttöystävä kutsuu lapsiani hänen luokseen 3-6 kertaa vuodessa. Ostaa rannekkeita, synttäri- ja joululahjoja. Pitää yhteyttä, antaa neuvoja lapsille, silloin kun nämä eivät vanhempiaan kuuntele. On läsnä ja rakastaa.
Ilmaisia lounaita ( tai piknikkejä) ei ole.
Seurakunnat tarjoaa vastaavia toimintoja perheille ilmaiseksi. Toki ne maksetaan veroista, mutta tälle perheelle ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin tuo täti, niin en todellakaan maksaisi vieraiden kakaroiden rannekkeita, vaan vain omieni. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, niin sitten heillä ei ole rahaa ja silloin porukka menee kesäjuttuihin sen mukaan, kun varaa on. Arki eletään samalla tavalla suurinpiirtein, mutta extrajutut ovat extroja.
Ja sitä paitsi tuollaiseen menoon olisi voitu varautua vaikka jo talvella ja säästää kymppi kuukaudessa, se ei olisi ollut paljoa vaadittu teinien vanhemmilta!!
"Vieraiden kakaroiden rannekkeita".... Eivätkö nämä teinit ole perheenjäseniä, asuvat osittain perheessä. He ovat myös yhteisen lapsen sisaria.
Eivät ole. Voit jeesustelua tämän tosi asian kanssa niin paljon kuin haluat, mutta se nyt vain on tosi, että vieraita he ovat.
Vierailija kirjoitti:
Christiiiina keksinyt jälleen uuden tarinan, on siis venäjän trolli joka näitä älyttömyyksiä keksii. Vastailee välillä itselleen unohtaen kirjautua ulos tältä tililtä. Ja pari kertaa vastannut myös sotajuttuihin kunnon venäjätrollin sanankääntein.
Näkee hänen profiilista mitä touhuaa.
Näin on, mutta ei se mitään tämä aloitus on ihan hyvä periaatteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on monta seikkaa:
Lapset ovat eri ikäisiä, ei ehkä kiinnosta yhteiset reissut
Toisaalta hyvät sisarussuhteet ovat ranneketta arvokkaampia. Ydinperheessäkään ei aina haluta lähteä reissuun yms. mutta yhteiset kokemukset lujittavat yhteen.
Miehen ex-vaimon ei kuulu maksaa kuluja sellaisesta reissusta, johon lasten isä on päättänyt lähteä. Nämä kuuluu miehen maksaa. Ai ei ole varaa? No sitten hän ei lähde myöskään niiden nuorempien kanssa reissulle vaan menee kaikkien lastensa kanssa ilmaiselle piknikille.
Johtopäätös: kaksosten äiti voi ihan rauhassa mennä omien lastensa kanssa reissuun ilman miestä.Ja todellisesta elämästä: ex-mieheni minun jälkeinen ex-tyttöystävä kutsuu lapsiani hänen luokseen 3-6 kertaa vuodessa. Ostaa rannekkeita, synttäri- ja joululahjoja. Pitää yhteyttä, antaa neuvoja lapsille, silloin kun nämä eivät vanhempiaan kuuntele. On läsnä ja rakastaa.
Ilmaisia lounaita ( tai piknikkejä) ei ole.
Seurakunnat tarjoaa vastaavia toimintoja perheille ilmaiseksi. Toki ne maksetaan veroista, mutta tälle perheelle ilmaiseksi.
Okei, menkää sellaiseen sitten vain virsiä veisaamaan.
Hieman asian vierestä, mutta aikoinaan ex-puoliso oli kummilapsien 2kpl) vanhemmille luvannut, että hän vie lapset joka kesä Särkänniemeen.
Ihan kiva ajatus sinkku mieheltä, mutta kun on jo omat lapset ja oli työttömänä / lomautettuna asuntovelallisena ei siinä voi kiinni pitää vuosia sitten tehdystä lupauksesta.
Eihän tuo nyt mitään suuria summia maksa, jos käy töissä ja tulot ovat tasaiset.
Hintaa kuitenkin kertyi pikkusummista mm matkat ja päivän aika toteutuneet ruokailut, rannekkeet, narunvedot ja muut vierailut huvipuistoalueella.
Parina vuotena lystin maksoin minä loppupeleissä, kun mies odotteli liitolta päivärahoja. Meillä kuitenkin oli omia lapsia ja suita kotona ruokittavaksi.
Tämä siis 90-luvun laman aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin tuo täti, niin en todellakaan maksaisi vieraiden kakaroiden rannekkeita, vaan vain omieni. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, niin sitten heillä ei ole rahaa ja silloin porukka menee kesäjuttuihin sen mukaan, kun varaa on. Arki eletään samalla tavalla suurinpiirtein, mutta extrajutut ovat extroja.
Ja sitä paitsi tuollaiseen menoon olisi voitu varautua vaikka jo talvella ja säästää kymppi kuukaudessa, se ei olisi ollut paljoa vaadittu teinien vanhemmilta!!
"Vieraiden kakaroiden rannekkeita".... Eivätkö nämä teinit ole perheenjäseniä, asuvat osittain perheessä. He ovat myös yhteisen lapsen sisaria.
Eivät ole, eivätkä ole sisaruksia, vaan puolisisaruksia, eikä se edes liity mihinkään. Noiden lasten elättäminen kuuluu heidän vnahemmilleen, aivan kuten kaikkien muiden lasten elättäminen kuuluu vanhemmille/huoltajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin tuo täti, niin en todellakaan maksaisi vieraiden kakaroiden rannekkeita, vaan vain omieni. Jos vanhemmilla ei ole rahaa, niin sitten heillä ei ole rahaa ja silloin porukka menee kesäjuttuihin sen mukaan, kun varaa on. Arki eletään samalla tavalla suurinpiirtein, mutta extrajutut ovat extroja.
Ja sitä paitsi tuollaiseen menoon olisi voitu varautua vaikka jo talvella ja säästää kymppi kuukaudessa, se ei olisi ollut paljoa vaadittu teinien vanhemmilta!!
"Vieraiden kakaroiden rannekkeita".... Eivätkö nämä teinit ole perheenjäseniä, asuvat osittain perheessä. He ovat myös yhteisen lapsen sisaria.
Eivät ole. Voit jeesustelua tämän tosi asian kanssa niin paljon kuin haluat, mutta se nyt vain on tosi, että vieraita he ovat.
Aika usein uusi puoliso tuntee hyvin uuden kumppaninsa lapset. Voihan se tilanne olla sellaimenkin, että kas, kukas vieras lapsi tuli ovelle. Mutta enempi harvinaista on. Usein jopa asuvat yhteisessä kodissa osan aikaa. En ottaisi edes kumppania, joka ei edes yhteen muutettaessa kerro lapsistaan ja esittele heitä, eikä halua pitää heitä osana elämäänsä.
Bonus-sanalla on myönteinen kaiku, joten on väärin käyttää sitä uusperheistä puhuttaessa. Kuten tästäkin keskustelusta nähdään, uusperheellisyys on ongelmia täynnä ja ketkä ovat tiellä/heittopusseina/väärässä paikassa väärään aikaan? No, lapset tietenkin. Kommenttien mukaan omat lapset ovat ehkä lapsia, puolison lapset kakaroita. Älkää järjestäkö itseänne uusperheeseen, niin säästytte monelta päänvaivalta.
Olen kasvanut uusperheessä ja ainoastaan se tuntui epäreilulta, että meidän isämme suosi räikeästi ekan liittonsa poikaa, joka asui meillä. Siis todella räikeästi, ei vaan jotain rannekkeita tms.
Naapurissa tuli ero. Aikaisemmin koko perhe oli matkaillut lasten kanssa. Nyt "iskä" matkaili uuden naisystävänsä kanssa kahdestaan, molempien lapset jäivät kotiin. Lapsia oli yhteensä 5.