Bonusvanhemman vastuu bonuslasten lomailusta
Millaisia kokemuksia teillä on uusperheissä lomailusta lasten kanssa? Teettekö koko perheenä kesälomareissut vai ainoastaan omien lasten kanssa ?
Eräs nainen kertoi, että hänellä on miehensä kanssa 7-vuotiaat kaksoset ja hän työskentelee pienipalkkaisessa työssä. Hänen miehensä on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja hänellä on ex-puolison kanssa 12- ja 14-vuotiaat lapset ja nämä lapset asuvat pääosin äitinsä luona. Kun nainen oli kertonut ystävilleen, että he ovat tekemässä kesälomareissun Tampereelle/Särkänniemeen, niin nämä miehen omat lapset eivät ole tulossa mukaan, koska lasten äiti oli kieltäytynyt maksamasta puolia lastensa kuluista, eikä lasten isällä ole varaa maksaa koko lystiä. Tähän ne ystävät olivat syyllistäneet tätä naista, että miksei hän sitten voisi maksaa bonuslastensa rannekkeita ja muita kuluja, mitä siitä reissusta tulee (syöminen, majoitus), johon nainen oli vastannut, että ei hänellä ole varaa maksaa toisten ihmisten lasten juttuja, että hänen pitää itsekin pienestä palkasta säästää, jotta saa edes omille lapsilleen tarjottua elämyksiä.
Minulla on myös miesserkku, jolla on vaimonsa kanssa 6-vuotias lapsi ja lisäksi vaimolla on kaksi teini-ikäistä lasta vuoroviikoin kotona. Serkkuni sopii kaikki lomansa aina siten, että nämä vaimon lapset ovat koulussa, kun se on hyvä tekosyy tehdä reissuja vain oman lapsensa kanssa. Esimerkiksi pääsiäisen aikaan hänellä oli 1,5 viikkoa lomaa töistä, ja hän lähti heti pääsiäispyhien jälkeen lapsensa kanssa matkalle kylpylään pariksi yöksi. Hänkin olisi voinut mennä sinne kylpylään koko perheen kanssa pääsiäisen pyhinä, mutta hän halusi sinne vain oman lapsensa kanssa, ei halunnut vaimon lapsia mukaan.
Kommentit (247)
Me matkustamme milloin mitenkin. Osa kaksistaan, välillä on kaikki lapset mukana, välillä on vain minun lapset mukana, välillä yksi minun ja yksi miehen lapsi, jne.
Olemme aviossa ja meillä on yhteiset rahat. Eli en osaa sanoa, kuka maksaa mitäkin. Miehellä on tosin isommat tulot, mutta myös enemmän lapsia ja elatusmaksuja.
Meillä tehdään reissu kaikkien lasten kanssa ja toinen reissu vain yhteisten lasten kanssa. Miehen lapset pääsevät myös äitinsä kanssa reissuun, joten jokaiselle lapselle on kaksi reissua tiedossa.
Mies maksaa reissun majoituksen ja mahdolliset pääsyliput ym koko poppoon reissulta ja minä tuon toisen reissun osalta. Matkakulut, ruuat ym maksetaan yhdessä. Nämä tänä vuonna kotimaan reissuja.
Mielestäni kohtuullista, että mies maksaa omien lastensa kulut isoilta osin, mutta ei minulle olisi ongelma osallistua jos taloudellinen tilanne olisi sellainen, että se sen vaatisi, jotta reissuun päästään myös koko perheenä. Ei myöskään arjessa eritellä kuluja, maksan siis myös mieheni lasten kuluja, lähinnä sitten mies maksaa kaiken "ekstran". En haluaisi että meillä lapset elää kahta eri elintasoa. Mutta en osaa sanoa miten toimisin, jos rahaa olisi viedä vain omat lapset reissuun, veisinkö miehen lapsista huolimatta vai en..
Mutta mielestäni kenenkään ei tarvitse maksaa bonuslasten kuluja, jos ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
Kyllä sitä kohtuuttomuuksiakin voi uusperheessä tapahtua. Meillä on miehellä 2 omaa, mulla 2 omaa ja 2 yhteistä. Miehen lapset vanhimpia lapsista.
Miehen lapset olivat teininä sitä mieltä, että heidän pitää voida tuoda kavereita 1-4 hlö yökylään joka vklppu. Olivat lisäksi sitä mieltä, että vieraiden ei olisi tarvinnut tuoda lakanoitaan ja pyyhkeitään kotoaan, vaan minun olisi pitänyt pyykätä. No kun perheen omiakin lapsia on 6 ja siihen kaverit max 5 päälle, niin kuka sellaista jaksaa. Mies sanoutui irti koko hommasta. Lapset tykkäsivät huonoa kun rajoitin heidän elämäänsä. Mutta enhän minä omillekin lapsilleni lupaa tällaiseen antanut. Max 2 kaveria yökylään ja sekin harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Ei se uusperhe sitä tarkoita, että kaikki asiat pitää tehdä yhdessä. Jos lapset käyvät perheessä joka toinen vkloppu, tasan varmaan muu perhe voi tehdä omia juttujaan ja kulkea omia menojaan silloin, kun lapset eivät ole paikalla. Jotain ne lapset tekee siellä lähivanhemmankin luona. Todellakaan ei pienipalkkaisen tarvitse alkaa erikseen säästää (eli luopua esim. omista menoistaan) sen takia, että voi kustantaa puolison lasten lomamatkat.
Omasta näkökulmasta heräsi kysymys, että pitääkö sen bonuslapsen päästä kaikille molempien vanhempien perheiden reissuille mukaan? Meillä tämä tarkoittaisi, että isommat lapset pääsisi vähintään tuplasti reissuille pienempiin verrattuna, koska myös heidän toiset vanhemmat tekee reissuja uuden perheensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
Kyllä sitä kohtuuttomuuksiakin voi uusperheessä tapahtua. Meillä on miehellä 2 omaa, mulla 2 omaa ja 2 yhteistä. Miehen lapset vanhimpia lapsista.
Miehen lapset olivat teininä sitä mieltä, että heidän pitää voida tuoda kavereita 1-4 hlö yökylään joka vklppu. Olivat lisäksi sitä mieltä, että vieraiden ei olisi tarvinnut tuoda lakanoitaan ja pyyhkeitään kotoaan, vaan minun olisi pitänyt pyykätä. No kun perheen omiakin lapsia on 6 ja siihen kaverit max 5 päälle, niin kuka sellaista jaksaa. Mies sanoutui irti koko hommasta. Lapset tykkäsivät huonoa kun rajoitin heidän elämäänsä. Mutta enhän minä omillekin lapsilleni lupaa tällaiseen antanut. Max 2 kaveria yökylään ja sekin harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Miksi teillä on kuusi lasta, kun voimia ei ole kuuteen lapseen? Nuo kaksi vikaa olisi voinut jättää tekemättä.
Maksaako bonuslasten toinen vanhempi myös bonussisarukselle samat reissut mihin itse vie lapsensa? Mikäli näin, tällöin voisin maksaa/osallistua bonuslapseni maksuihin myös silloin kun he meillä ovat.
Meillä siis mieheni lapset joka toinen viikko, ja kyllä, mieheni maksaa heidätkin mukaan silloin tällöin mutta paljon käydään vain oman yhteisen lapsemme kanssa kolmistaan. Miehen lapset reissaavat paljon enemmän äitinsä kanssa ympäri Eurooppaa, joihin luonnollisesti heidän sisarpuolensa siis ei pääse mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Christiiiina keksinyt jälleen uuden tarinan, on siis venäjän trolli joka näitä älyttömyyksiä keksii..
Tuntuuko tämä aloitus sinun mielestäsi niin käsittämättömältä, ettei se voi olla totta? Että ei voi olla mahdollista, ettei bonusvanhempi haluaisi maksaa bonuslastensa lomat?
Vierailija kirjoitti:
Maksaako bonuslasten toinen vanhempi myös bonussisarukselle samat reissut mihin itse vie lapsensa? Mikäli näin, tällöin voisin maksaa/osallistua bonuslapseni maksuihin myös silloin kun he meillä ovat.
Meillä siis mieheni lapset joka toinen viikko, ja kyllä, mieheni maksaa heidätkin mukaan silloin tällöin mutta paljon käydään vain oman yhteisen lapsemme kanssa kolmistaan. Miehen lapset reissaavat paljon enemmän äitinsä kanssa ympäri Eurooppaa, joihin luonnollisesti heidän sisarpuolensa siis ei pääse mukaan.
Miksi ihmeessä maksaisi, koska hän ei ole tehnyt päätöstä uuden perheen perustamisesta ja lisälasten tekemisestä? Uusperheelliset ovat tämän päätöksen tehneet ja toivottavasti perustaneet sen tarkkoihin laskelmiin, sillä vanhoja lapsia ei saa hävitettyä, mutta uudet voi jättää tekemättä.
En kertakaikkiaan käsitä näitä, jotka tekee lisää lapsia, kun niitä edellisiäkin on jo neljä.
Jos yhteen mennessä toinen on lapseton ja toisella on 1, 2 tai maksimissaan kolme lasta, ymmärrän joten kuten sen yhteisen lapsen vääntämisen - ja senkin vasta useamman vuoden jälkeen, eikä siihen alkuhässäkkään.
Olen itse kyllä sitä mieltä, että jos muuttaa perheellisen ihmisen kanssa yhteen niin silloin se on otettava koko paketti. Eihän se nyt pakko ole maksaa kaikkea, mutta silloin tehdään sitten edullisempia asioita. Kauheeta olisi, jos ei pääsisi isän uuden perheen mukan tekemään asioita, koska vanhoille lapsille ei ole varaa maksaa kyseisiä elämyksiä vaikka uusille lapsille on. Muutenkin mielestäni se maksaa, jonka luona lapset ovat. Toki voi sopia eri tavoistakin, mutta lähtökohtaisesti näin.
Vierailija kirjoitti:
En kertakaikkiaan käsitä näitä, jotka tekee lisää lapsia, kun niitä edellisiäkin on jo neljä..
Jotkut vaan yks8nkertaisesti pitävät lapsista ja lapsiperhearjesta. Minunkin serkulla on saman miehen kanssa 7 lasta, he ovat lapsirakkaita ja jossain vaiheessa miettivät, että ryhtyisivät tukiperheeksikin lastensuojelun lapsille.
Christiiina kirjoitti:

Aikuisen pitää pystyä ajattelemaan myös niitä lapsia, eikä aina vain itseään, omia tarpeitaan ja ns rakkauksiaan.
Köyhässä suurperheessä kasvamienn ei ole kenenkään etu - eikä sitä saa ainakaan muiden lapsilla alkaa enää rahoittaa.
Vaikea kysymys kun meillä on ydinperhe. Mutta jos kuvitellaan, että meillä ei olisi ydinperhettä, niin sopisin kyllä kirjallisesti mitä lasteni lomilta odotan.
Nykyisessä rahatilanteessa miehelläni ja minulla on varaa lomailla lasten (jo teinien) kanssa eli on kesä-ja talvilomareissu. Ja todennäköisesti he odottaisivat sitä jatkossakin. Todennäköisesti ehdottaisin sellaista sopimusta, että kumpikin puolisoista huolehtii ja kustantaa yhden lomareissun per vuosi.
Se, että miten lomareissu sitten toteutetaan käytännön tasolla onkin mutkikas juttu, jos on uusperhe kyseessä ja eri-ikäisiä lapsia. Lapsilla ja teini-ikäisillä on aivan eri intressit. Toisaalta se vanhempi, jonka kanssa lomareissu tehdään ja sen kustantaa määrittänee raamit lomareissulle.
Hienoa olisi, jos vanhempi voisi tehdä reissun pelkästään lasten kanssa, mutta voiko sellaista vaatia onkin jo toinen juttu. Meillä on jo ydinperheessä noudatettu sitä, että lapset ovat tehneet reissuja/juttuja yhden vanhemman kanssa ja saaneet näin jakamatonta aikaa vanhemmaltaan. Sen soisi jatkuvan niin, että molemmat sisarukset tekisivät lomareissun oman äitinsä/isänsä kanssa ilman uusperhettä.
Vierailija kirjoitti:
Ei köyhässä 4 lapsisessa ydinperheessäkään ole varaa kaikkien tehdä kaikkea yhdessä joka vuosi.
Ne tuskin myöskään menee lontooseen ennenkuin lapset ansaitsevat omat rahansa.
Meillä minä maksan exän kanssa yhdessä meidän yhteisten lasten matkat. Nykyisen vaimoni kanssa maksamme puoleksi meidän yhteisten lasten matkat. Vaimoni huolehtii hänen entisestä liitostaan olevien lasten kustannukset. Eli esimerkiksi minun kaikki lapseni lähtevät mukaan lomareissuillemme mutta nykyinen vaimoni ei osallistu kuin omien biologisten lasten kustannuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan leikkiä uusperhettä, niin sitten pitää hyväksyä se koko perhe. Perheessä ei voi jättää osaa perheenjäsenistä pois rahaa säästääkseen, vaan menot suunnitellaan niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Jos tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, pitää silloin ymmärtää, ettei ole soveltuva uusperheen perustamiseen eikä pidä ängetä asumaan sellaiseen asuntoon, jossa puolison edellisen suhteen lapset säännöllisesti käyvät.
Omassa kodissa asuen voi silti seurustella haluamansa kumppanin kanssa lapsettomina viikkoina (tai mikä järjestely sitten onkin), ilman velvoitetta osallistua lasten elämään.
Aina on myös pidettävä kirkkaana mielessä, että lasten tilanne voi muuttua yhdessä yössä ja koska tahansa etäisästä voikin tulla vaikka 100% yksinhuoltaja, jolloin lapset ovat koko ajan teillä ja kaikki maksut tulevat pelkästään isän ja uuden puolison maksettavaksi.
Kirjoitukseni oli kärkkäästi kirjoitettu, mutta valitettavasti pohjaa vahvasti työelämässä näkemiini tapauksiin. Ihmiset perustavat uusperheitä todella harkitsemattomasti ja lähes täysin suunnittelematta. Tämä valitettavasti näkyy voimakkaasti lasten hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Kannustan kaikkia vanhempia ja bonusvanhempia käyttämään vakaata harkintaa ja etenemään rauhassa uusien rakkauksien ja uusperheiden perustamisten kanssa.
Kyllä sitä kohtuuttomuuksiakin voi uusperheessä tapahtua. Meillä on miehellä 2 omaa, mulla 2 omaa ja 2 yhteistä. Miehen lapset vanhimpia lapsista.
Miehen lapset olivat teininä sitä mieltä, että heidän pitää voida tuoda kavereita 1-4 hlö yökylään joka vklppu. Olivat lisäksi sitä mieltä, että vieraiden ei olisi tarvinnut tuoda lakanoitaan ja pyyhkeitään kotoaan, vaan minun olisi pitänyt pyykätä. No kun perheen omiakin lapsia on 6 ja siihen kaverit max 5 päälle, niin kuka sellaista jaksaa. Mies sanoutui irti koko hommasta. Lapset tykkäsivät huonoa kun rajoitin heidän elämäänsä. Mutta enhän minä omillekin lapsilleni lupaa tällaiseen antanut. Max 2 kaveria yökylään ja sekin harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Siis mitä mä luin. Yökyläilyt kuuluu nuoruuteen. Ja tämä kaatui lakanapyykkiin. Käsinkö pyykkiä olet pessyt. Miehesi sanoi irti koko hommasta, koska asiahan oli aivan typerä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi bonuslasten pitäisi käyttää mummoa hoivakodista kylässä/kampaajalla/ostoksilla/reissussa/lääkärillä? Jos ei omat lapset käytä niin olkoon hoivakodissa.
En ole ikinä kuullut, että kukaan tällaista bonuslapsilta vaatisi.
Ei vaadi, mutta tulee ihan luonnostaan, kun bonusvanhempi, minun tapauksessa bonusukki, on osa perhettä. Isovanhemmat sanoivat, ettei heillä ole kuin yhteisiä lapsia ja lapsenlapsia ja siltä meistä on aina tuntunutkin.
Meillä on aina ollut lomamatkoilla mukana kaikki lapset. Miehen 2 ja mun 2. Meidän vanhemmat lapset on samanikäiset keskenään, ja samoin nuoremmat. Ovat hyviä kavereita keskenään. Meille on ollut alusta asti itsestäänselvää, että yhdessä tehdään asioita niin paljon kuin mahdollista. Mun lapset asuu meillä, ja miehen on vaan jokatoinen viikonloppu, kun asuvat sen verran kaukana, että koulun takia eivät voi käydä useammin. Mutta me pyritään järjestämään aina niin, että ajoitetaan matkat ja muut tekemiset niin, että miehenkin lapset pääsevät mukaan. Myös kesäisin etelän matkoille. Etävanhemmat ei osallistu kuluihin, eikä olla pyydettykään. Kummankaan lapset eivät kyllä koskaan mihinkään pääsisikään, jos olisi etävanhemmista kiinni. Kaikki reissut on aina olleet meidän varassa. Tuleehan tää kalliiksi, mutta on sen arvoista kuitenkin.
Vielä ehtii tienaamaan, joten nyt vain kamaa myyntiin ja lapsoset töihin, vaikka mattopyykille. Siitä voi hyvinkin pyytää isohkoja summia, joska työ on raskasta.