Miksi ihmiset riitelevät perinnöstä? Siis ketä hittoa edes kiinnostaa toisen omaisuus, jos on vähänkään ylpeyttä vaurastua omalla työllä? Siis ihan uskomattomia juttuja olen saanut lukea noista perintöriidoista.

Happamia, sanoi

Perintöriidat ovat jotenkin mielenkiintoisia. En tiedä tuleeko ihmisen todellinen luonto niissä esiin?

Useimmat suomalaiset ovat enemmän tai vähemmän velkaisia, jotennperintö voi tuoda helpotusta.

Moni haluaa lapsuuskodistaan jotain.

Eli annat nauraen lain suoman perintöosasi ahneelle veljellesi/siskollesi/kälyllesi, jos hän alkaa sitä jollain mielikuvituksellisella verukkeella itselleen vaatimaan?

Raha saa ihmisen tekemään mitä vain. Sairasta, mutta totta.

Perinnön jako voi olla vaikeaa. Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on asunnoissa.

Suomi on alkanut keskittymään kolmeen kasvukeskukseen, joiden ulkopuolella asunnon realisointi on vaikeaa.

Juuri meillä on menossa hankala perinnönjako, riidalta on toistaiseksi vältytty.

Monet on olevinaan niin uskovaisia, mutta annas olla kun on hiukka rahaa jaossa, niin kyllä silmät kiiuvat ja ahneus on vallalla!

Vierailija kirjoitti:

Useimmat suomalaiset ovat enemmän tai vähemmän velkaisia, jotennperintö voi tuoda helpotusta.

Moni haluaa lapsuuskodistaan jotain.

Velkaiselle ihmisille voi olla vaikea paikka jakaa perintöä(kiinteä, hankalasti realisoitava omaisuus), josta usein tulee ensitilassa pelkkiä kustannuksia, perintöverot, lakitoimiston kulut jne.

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Siinä on usein kyse sisaruskateudesta, koetaan että toinen on ollut lellikki ja halutaan että perinnönjako edes menee reilusti. Ja toisella eri käsitys asioista. Eli ei välttämättä edes riidellä rahasta ja materiasta vaan siitä vanhempien rakkaudesta jota ei ehkä ole ollut riittävästi tarjolla aikanaan. Lisäksi suru saa ihmisen käyttäytymään joskus epärationaalisesti, sureva ihminen raivostuu normaalia helpommin oikein välit poikki- tyyliin, olen tämän nähnyt parikin kertaa mut en onneksi ihan osallisena noihin perinnönjakoihin kuitenkaan.

Raha rumentaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli annat nauraen lain suoman perintöosasi ahneelle veljellesi/siskollesi/kälyllesi, jos hän alkaa sitä jollain mielikuvituksellisella verukkeella itselleen vaatimaan?

AP:n lapsi: Iskä, miksi nykyään vain Jarkko-setä ja Sirpa-täti saa käydä mummin ja ukin mökillä?

AP: Älä naurata!

AP:n kohdalla perintö taitaa olla lähinnä teoriaa

Tästä olen aivan samaa mieltä. Toivon että vanhempani käyttävät varojaan laadukkaaseen loppuelämään ja myyvät tarpeen tullen vaikka asuntosakin, eivätkä kituuta ajatellen, että jääpä lapsille enemmän perintöä.

Yksin ei ollut mitään riideltävää.

Vierailija kirjoitti:

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Eihän se ole sinun asiasi mihin vanhempasi rahansa eläessään käyttävät.

Olen joutunut keskelle perintöriittaa ja varsin epäoikeudenmukaisesti. Tarinaa en tarkemmin kerro, mutta usein sen käynnistää yksi tai kaksi henkilöä suvussa. He kokevat koko elämänsä jäävänsä kaikesta paitsi ja he riitelevät pienestä rihkamasta alkaen verissä päin. He myös saavat haluamansa, sillä koko ikävä asenne perustuu nimenomaan muiden periksi antamiseen ja pyrkimykseen käyttäytyä rauhanomaisesti, sovittelevasti. Jopa juristit saattavat vetäytyä alta pois, jos riitelevä osapuoli ei suostu minkäänlaisiin kompromisseihin. 

MInä en katkaissut välejä, mutta he katkaisivat. Hautajaisista pois jääminen ei loukannut minua, mutta ihmettelin mitä he sillä saavuttivat itselleen? 

Opin kokemuksestani ihmisten raadollisuudesta. Olen ollut ikäni kovin luottavainen ja uskonut siihen miten hyvällä käytöksellä petaa hyvän tulevaisuuden. Raha ja ahneus ovat niin monen ihmisen puolijumalia, ettei siinä auta luopuuko kaikesta. He kyllä keksivät perinnön nimissä vaatia sinulta vain lisää sinun omaisuudestasi ja joka voi mennä jo sairaalloiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Onneksi olin ainoa lapsi ja perintökin oli yli milli. 

Ainoa, kenen kanssa jouduin tavallaan vääntämään, oli leski, mutta onneksi häneen ei ollut hinkua pitää muutenkaan yhteyttä enää. (Ei ollut toinen vanhemmistani hän).

Mulle on aina ollut itsestään selvää, että perinnönjaossa jokaiselle pitäisi antaa yhtä paljon, siis sisaruksille. Omien lasteni kanssa aion toimia näin.

Isoäidilläni (jonka isältä varat ovat peräisin alkujaan) oli aivan mahtava toimintatapa: aina, jos joku lapsista tarvitsi rahaa johonkin (oli yleensä siis vähintään 10 000e) niin hän antoi saman muillekin. Muut ilahtuivat, kun saivat rahaa, vaikka eivät olleet edes pyytäneet. Ja tarvitsija sai tarpeensa täytettyä.

Perinnönjakokin meni isäni sukupolvessa sen takia olettaisin, täysin riidoitta. 

Perinnöstä kieltäytyminenkin voi olla riidan aihe ja syy.

Vierailija kirjoitti:

Perinnöstä kieltäytyminenkin voi olla riidan aihe ja syy.

Kerro lisää? En hahmota miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Onneksi olin ainoa lapsi ja perintökin oli yli milli. 

Ainoa, kenen kanssa jouduin tavallaan vääntämään, oli leski, mutta onneksi häneen ei ollut hinkua pitää muutenkaan yhteyttä enää. (Ei ollut toinen vanhemmistani hän).

Mulle on aina ollut itsestään selvää, että perinnönjaossa jokaiselle pitäisi antaa yhtä paljon, siis sisaruksille. Omien lasteni kanssa aion toimia näin.

Isoäidilläni (jonka isältä varat ovat peräisin alkujaan) oli aivan mahtava toimintatapa: aina, jos joku lapsista tarvitsi rahaa johonkin (oli yleensä siis vähintään 10 000e) niin hän antoi saman muillekin. Muut ilahtuivat, kun saivat rahaa, vaikka eivät olleet edes pyytäneet. Ja tarvitsija sai tarpeensa täytettyä.

Perinnönjakokin meni isäni sukupolvessa sen takia olettaisin, täysin riidoitta. 

Pidän tuollaisia aloittajan kaltaisia yleistäviä perintöinisijöitä vähän säälittävinä, et koskaan tule saamaan omalla työlläsi sitä varallisuutta, jonka mä olen saanut elämäni aikana lahjoina ja perintöinä.