Miksi ihmiset riitelevät perinnöstä? Siis ketä hittoa edes kiinnostaa toisen omaisuus, jos on vähänkään ylpeyttä vaurastua omalla työllä? Siis ihan uskomattomia juttuja olen saanut lukea noista perintöriidoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Onneksi olin ainoa lapsi ja perintökin oli yli milli. 

Ainoa, kenen kanssa jouduin tavallaan vääntämään, oli leski, mutta onneksi häneen ei ollut hinkua pitää muutenkaan yhteyttä enää. (Ei ollut toinen vanhemmistani hän).

Mulle on aina ollut itsestään selvää, että perinnönjaossa jokaiselle pitäisi antaa yhtä paljon, siis sisaruksille. Omien lasteni kanssa aion toimia näin.

Isoäidilläni (jonka isältä varat ovat peräisin alkujaan) oli aivan mahtava toimintatapa: aina, jos joku lapsista tarvitsi rahaa johonkin (oli yleensä siis vähintään 10 000e) niin hän antoi saman muillekin. Muut ilahtuivat, kun saivat rahaa, vaikka eivät olleet edes pyytäneet. Ja tarvitsija sai tarpeensa täytettyä.

Perinnönjakokin meni isäni sukupolvessa sen takia olettaisin, täysin riidoitta. 

Tasapuolisesti on vaikeaa jakaa muuta kuin rahaa.

Jos yksi vaikka saa metsää, yksi maatilan lahjaluonteisella kaupalla, kolmas mökkitontin...

Testamentissa tasaillaan perillisten osuuksia, mutta arvot ja arvostukset voivat olla vallan toiset perinnönjaon koittaessa.

Niin totta. Erään tuttavaperheen lapset (toki jo aikuiset, joilla on jo omiakin lapsia) ovat katkaisseet välinsä juurikin perinnön jakamisen vuoksi. Surullista. Olen joskus naureskellut näille jutuille, mutta uskottava se on. Perintöriidat ovat ihan kauheita.

Olen nähnyt niin paljon miten vanhemmat kohtelevat sisaruksia eriarvoisesti, että en yhtään ihmettele perintöriitoja. Jollekin annetaan kaikki ja toiselle ei mitään. Sitten perinnönjaossa nämä kaiken saaneet kuvittelevat, että heille edelleen kuuluu enemmän ja asian riitauttavat ovat niitä hankalia.

Ihan periaatteen vuoksi riitelin, kun halusin laillisen osuuteni. Olinko minä sitten huono ihminen vai se toinen, joka halusi pitää itsellään enemmän? 

Minut jätettiin perinnöttömäksi epäoikeudenmukaisesti. Siksi riitelen niin kauan että kukaan ei saa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perinnöstä kieltäytyminenkin voi olla riidan aihe ja syy.

Kerro lisää? En hahmota miksi.

tutulle kävi näin:

- peri skutsista 50-luvun mökki

- tupaa korjattu viimeksi 70-luvulla ja homeessa

- käytännössä tontin ja metsän arvo (n. 30ke)

- toinen sisaruksista haluaa mummolan itselleen koska lapsuuden muistot

- toinen tajusi että mökkikäyttö kuntoonkin remontointi maksaa ja ei intressit riitä

- toinen kieltäytyy ja toinen saa perinnön

Kuluu pari viikkoa ja sisarus soittelee:

Muorin velkojen ja perintöveron jälkeen oli jäänyt useampi tonni maksettavaa ja hän vinkui sisarukselta rahaa. Sisarus kieltäytyy ja välit katkeaa.

Perusteli tutulle että normaalisti olisivat maksaneet puoliksi niin tilaa ei olis tarvinnut laittaa ollenkaan myyntiin. Hauskinta että tää sisarus oli jo punkannut siellä useamman vuoden muorin piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä päivänä (jos kerkeän elää niin että vanhempani kuolevat ennen minua ja sisarustani) kun perintö tulee, eikä siinä oteta huomioon sitä että sisarukseni on saanut yli 100 000€ jo eläessään vanhemmiltamme, loppuu kaikki yhteyden pito sisarukseeni. Jos hän selvittää aisan itse, ja katsoo että perintö menee oikeudenmukaisesti, niin asia on ok, mutta jos kahmii itselleen itselleen kuulumatonta, niin sitten se on soronoo. Ei ole mitään hinkua alkaa riitelemään, mutta kyllä tuo käytös siinä tilanteessa määrittelee loppuelämämme yhteydenpidon toisiimme.

Eihän se ole sinun asiasi mihin vanhempasi rahansa eläessään käyttävät.

Kyllä se kuule on, et taida tuntea ennakkoperintöä miten?

Isältä jäi noin 30 000 per lapsi, minulle ihan sama tuollainen summa, kunhan sain jonkun rahallisesti arvottoman esineen muistoksi.

Meillä taas miljoonien omaisuus, joten varmaan lapset tappelisivat jos ei mene tasan.

Vierailija kirjoitti:

Niin totta. Erään tuttavaperheen lapset (toki jo aikuiset, joilla on jo omiakin lapsia) ovat katkaisseet välinsä juurikin perinnön jakamisen vuoksi. Surullista. Olen joskus naureskellut näille jutuille, mutta uskottava se on. Perintöriidat ovat ihan kauheita.

Omalla kohdallani ei kyse tule olemaan tuosta että se perintö olisi se syy. Syy on jo oikeastaan lapsuudessa, ja tekemisissä olen sisarukseni kanssa vain vanhempieni ja sisarusten lasten takia. Kun vanhempamme kuolevat, on toivottavasti sasaruksen lapset jo aikuisia enkä tarvitse sisarusta siihen väliin enää mitenkään (nytkin hoidan lasten tapaamiset yleensä lasten toisen vanhemman kautta).

Sisarus on koko ajan väittänyt olevansa maailman reiluin ja oikeudenmukaisin ihminen, vaikka jatkuvasti hän vain kiusaa kaikkia ja yrittää sumuttaa päälle että eipäs kun hän vain tässä kaikkien muiden hyvää ajattelee.

Kun vanhemmat ovat poismenneet, hänellä on viimeinen hetki näyttää onko hän oikeasti, ja jos on, niin miten reilu ja oikeudenmukainen.

Jos hän myöntää että on saanut vanhemmiltamme lahjana ja muuna taloudellisena tukena mittavan määrän rahaa, ja hän haluaa tehdä siitä ennakkoperintäpaperit, jolloin hänelle jää paaaaljon vähemmän rahaa perinnössä kuin minulle, niin myönnän seurakunnan läsnäollessa olleeni hänestä väärässä,, jos taas hän kahmii itselleen oikeudettomasti samanverran, tai  mistä sitä tietää, testamentin nojalla vaikka paljon enemmänkin kuin minulle tulee perinnöksi, niin se on viimeinen selvä todiste siitä että hän ei ole mitään muta kuin valehteleva ja manipuloivat itsekäs käärme.

Perinnönjako voi olla se viimeinen niitti kun ei tarvitse enää minkään syyn nojalla olla väleissä omiin verisukulaisiin. Vanhempien kuolema monesti muuttaa pysyvästi lasta, enää ei tarvitse miettiä mitä hekin tästä ajattelisivat.

Ahneus.. Itse olen saanut yllärinä perintöä joskus, kun isoäiti otti ja lähti. Oli laittanut tasavertaiseen asemaan lastensa kanssa. Toinen kerkesi kuolla ennen häntä niin äiti sai tietenkin 2/3 minä 1/3.

Olen tässä seurannut miten ahneita ihmiset todella on ja alkaa suorastaan aggressiivinen manipulointi tulevasta perinnöstä yrittämällä kontrolloida omien vanhempiensa rahankäyttöä ja sijoituksia. Eri asia, jos ihminen ei olisi oikeustoimikelpoinen. Sitten tietenkin ymmärtäisin. Itse varmaan tuhlaisin kaiken ja jakaisin perintöä jollekin muulle tärkeälle sukulaiselle tai ihmiselle. Ottaisi kaaliin.

Ihmiset on siitä sikoja, että tekevät ja puhuvat vaikka minkälaista pa*kaa sen nojalla, että sattuvat olemaan sukua tai lapsia. Veri on vettä sakeampaa. Se veri ei tee kenestäkään hyvää ihmistä.

Jotkut meistä yrittää itse vaikka olisi miten vaikeaa. Toiset taas ovat kai tottuneet kultaiseen lusikkaan ahterissa. Kermaberseiksikin kutsutaan. 

Vanhempien kuoleman jälkeen halusin pitää kiinni omasta osuudestani. Vanhemmat olivat auttaaneet tosi paljon vuosien aikana eikä se minua yhtään haitannut, mutta vanhempien kuoleman jälkeen halusin puolet, joka minulle kuuluu. Sen perinnän jakaminen ei ollut helppoa laisinkaan. 

Perintö on tosi vanhanaikainen juttu. Se ei ole mikään itsestäänselvyys.

Koittakaa te jotka tunnette piston sydämessä tehdä itse töitä ja vaurastua. Vaikka rypeisitte miten suurissa ongelmissa, on sieltä mahdollista nousta.

Monihan jättää perinnöttä, jos lapset ovat tehneet jotain loukkaavaa tai jonkin rikoksen. Tai sitten jostain muusta syystä esimerkiksi, jos tiedostaa, että perintö voisikin aiheuttaa ahdinkoa sen sijaan, että auttaa lasta tai lastenlasta. 

Varaton/pelkkä velkainen kuolinpesä ei taas onneksi tee hallaa kellekään. Ei vaan saa mennä maksamaan yhtään mitään niin ne ei koidu niskaasi. 

Onhan maailmalla tapahtunut sairaita rikoksia sen takia, että saadaan perintö. Esimerkiksi tapetaan joku ihminen tai omat vanhemmat/isovanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuoleman jälkeen halusin pitää kiinni omasta osuudestani. Vanhemmat olivat auttaaneet tosi paljon vuosien aikana eikä se minua yhtään haitannut, mutta vanhempien kuoleman jälkeen halusin puolet, joka minulle kuuluu. Sen perinnän jakaminen ei ollut helppoa laisinkaan. 

Vanhemmat olivat auttaneet tosi paljon siskoani, mutta ei se haitannut, mutta perinnössä halusin osuuteni vaikka omaa omaisuutta olikin jo. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien kuoleman jälkeen halusin pitää kiinni omasta osuudestani. Vanhemmat olivat auttaaneet tosi paljon vuosien aikana eikä se minua yhtään haitannut, mutta vanhempien kuoleman jälkeen halusin puolet, joka minulle kuuluu. Sen perinnän jakaminen ei ollut helppoa laisinkaan. 

Ei se todellakaan ole helppoa aina.. Tottaksi se mikä kuuluu, pitää saada ellei toisin ole päätetty. 

Vierailija kirjoitti:

Useimmat suomalaiset ovat enemmän tai vähemmän velkaisia, jotennperintö voi tuoda helpotusta.

Moni haluaa lapsuuskodistaan jotain.

Hevonkuusessa oleva homeinen hökkeli.

Hintapyyntö 200 000 €.

Koska hyvä sijainti ja metsänäköala.

"Saattaa" vaatia remonttia.

Hei me tienataan tällä!

Perintö voi olla suvun metsä josta huolehdittava ja myöskin vainajan rahat jaetaan perillisten kesken, en näe mitään väärää siinä. 

Ainoa riita joka perintöön liittyen tuli, tuli veljen vaimon kanssa. Tunki jakotilaisuuteen kesken kaiken kertomaan mitä HÄN haluaa veljeni osuudeksi. (äitini koruja jne) No. Käskin muijaa suksimaan v i t t u u n kun tämä asia ei hänelle kuulu pätkääkään. Veli joutui lopulta kantamaan riehuva eukon ulos. 😂 Ovat sittemmin eronneet kun veli vihdoin tajusin omien sanojensa mukaan "ex muijansa hulluuden ja ahneuden". Tuli kuulemma lyötyä samassa tilaisuudessa naula kahteen eri arkkuun, äidin ja avioliiton. Meidän ei tapella tarvinnut, molemmat otti muistoksi mitä tahtoi, loput myytiin yhdessä ja se siitä. 

Kun isovanhempamme kuolivat sedällemme oli älyttömän vaikea ymmärtää että me saamme isällemme kuuluvan osuuden perinnöstä siskomme kanssa koska isämme oli kuollut,vaikka tuohan on täysin selvä asia normaaleille ihmisille.

Kuolinpesän osakkaista voi olla ainoastaan yksi perijä joka riitelee, jopa itsensä kanssa. Ensin väittää yhtä ja pian jotain ihan muuta. Hänelle ei käy tasajako, vaan hän haluaa enemmän.

Sitten palkataan lakimies tekemään jaon. Riitelijä kauhistuu, että tulee ylimääräisiä kuluja, eikä näytä yhtään ymmärtävän, että hän ihan itse niitä aiheuttaa. Jako olisi tehty jo ilman hänen riehumistaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun isovanhempamme kuolivat sedällemme oli älyttömän vaikea ymmärtää että me saamme isällemme kuuluvan osuuden perinnöstä siskomme kanssa koska isämme oli kuollut,vaikka tuohan on täysin selvä asia normaaleille ihmisille.

NO ei tuossa ollut edes mitään riideltävää, koska homma menee lain mukaan.