Lue keskustelun säännöt.
Saavutin, mistä nuoren haaveilin, mutta nyt tuntuu tyhjältä
17.04.2023 |
Olen lähtöisin huonoista oloista ja kasvoin köyhässä perheessä. Päätin jo nuorena, että minulla on sitten aikuisen kunnon työpaikka, vaimo, lapsia, omakotitalo ja kesämökki. Ponnistelin valtavasti yläkoulun jälkeen elämässäni ja olen saavuttanut tämän "keskiluokkaisen unelman". Mutta mitähän nyt sitten, kun tuntuu ettei tämä riitä. Kaikki tuntuu jotenkin merkityksettömältä. Vaikka rakastankin perhettäni ja on mahtava nähdä omien lasten kasvavan, en voi olla ajattelematta, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Duuni on hyvin palkattua, mutta toistaa itseään, eikä oikein motivoi pidemmän päälle. Työtä en kuitenkaan halua jättää, koska nämä kiinteistöt pitää jotenkin pystyä maksamaan. Vapaa-aikaa on vain vähän, enkä haluaisi odottaa 70-vuotiaaksi, että pääsisin niin sanotusti toteuttamaan itseäni. Tuntuu, että olen nyt siinä kuuluisassa oravanpyörässä jumissa. Intohimoja ja ideoita olisi muuallekin kuin työhön ja perheeseen, mutta aika valuu lähes 100% näihin.
Miten kestää ja jatkaa? Tehdäkö radikaaleja muutoksia elämässä ja alkaa taas ponnistelemaan jotain uutta kohti, aivan kuten tein 20 vuotta sitten? Pelkään, että joutuisin uhraamaan kaiken minkä olen saavuttanut, vain tavoitellakseni jotain epämääräistä ja selittämätöntä henkilökohtaista onnellisuutta...
Kommentit (54)
Itse kullakin tulee sama vastaan. Itse olen löytänyt uusia merkityksiä oravanpyörässä siitä, että vietän aikaa lapsieni kanssa. Sitten kun kasvavat vanhemmiksi, niin tuskin haluavat viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Lisäksi olen aloittanut uusia harrastuksia ja yrittänyt löytää muuta mielekästä tekemistä, esimerkiksi tuubikanavan perustamisen ja kasvattamisen kautta. Siinä oppii uutta ja tulee vastaan kaikenlaisia haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Palkka hyvä, on pelit ja rensselit matkoineen mutta mikään ei tunnu miltään.
Jahka lapset ovat omillaan muutaman vuoden kuluttua, taidan ottaa rouvasta eron ja painua Lapin perille "syrjäytymään". Ei tässä nyt miljoonaomaisuukdia ole, mutta muutaman vuoden elää nuukasti tehden mitä haluaa ja siinä sivussa ehkä jotain hanttihommaa sitten vaikka hiihtokeskuksella tai mökkitalkkarina (sähkärin paperit on...)
Vierailija kirjoitti:
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.
Vanhempani eivät tällaista unelmaa minulle antaneet. Itse olen tätä halunnut, mutta on ehkä jopa normaalia, että saavuttaessa jotain, voi vasta ymmärtää mitä oikeasti haluaakaan. Helppoa se ei tästä vain tee...
ap
Toteutit sitten suomalaisen unelman ajattelematta mikä on sinun oma unelmasi. Siksi nyt tuntuu tuolta. Status ei tuo onnea.
Ovatko unelmasi ja ideasi sellaisia, joihin mahtuvat vaimo ja lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.
Vanhempani eivät tällaista unelmaa minulle antaneet. Itse olen tätä halunnut, mutta on ehkä jopa normaalia, että saavuttaessa jotain, voi vasta ymmärtää mitä oikeasti haluaakaan. Helppoa se ei tästä vain tee...
ap
Miesten pitäisi tosissaan ruveta puhumaan keskenään enemmän siitä kumpuaako Volvo-OKT-mökki unelmat aidosti syvältä sisimmästään vaiko ulkopuoliselta taholta. Naisten valtava paine pariutumiseen kumpuaa enimmäkseen ympäristöstä.
Voiko jotain yritystoimintaa viritellä, samaan aikaan kun on töissä. Sopii että vähentää tunteja? Olisiko oma yritystoiminta vapaampaa. Ja eettisyys huomioiden, ettei yritystoiminta ole manipuloivaa tai tule mitään ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet rakentanut onnesi materian varaan ja unohtanut mitä se oikeasti, henkisesti tarkoittaa sinulle. Oikeasti omakotitalo ja mökki ei ole onnen tae.
Nyt sen ehkä tajuat sitten sinäkin: ihmisen psyyke on sellainen, että mikään ei ikinä tunnu riittävän, ruohikko on aidan toisella puolella aina vihreämpää, sitten kun saan sen ja sen asian jne. Muuten me oltais jääty aikoinaan apinoina puuhun asumaan. Nykyään tämä ominaisuushan tuottaa länsimaisen ihmisen päässä ongelmia kun ei tarvitse joka tunti keskittyä vain selviytymiseen. Yksi mahdollisuus on hyväksyä asia ja oppia nauttimaan siitä mitä on. Toinen taas jatkaa pakenemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 34-vuotias, enkä ole saavuttanut mitään ja yhtä tyhjältä tuntuu kuin sinusta jos se yhtään lohduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.
Vanhempani eivät tällaista unelmaa minulle antaneet. Itse olen tätä halunnut, mutta on ehkä jopa normaalia, että saavuttaessa jotain, voi vasta ymmärtää mitä oikeasti haluaakaan. Helppoa se ei tästä vain tee...
apMiesten pitäisi tosissaan ruveta puhumaan keskenään enemmän siitä kumpuaako Volvo-OKT-mökki unelmat aidosti syvältä sisimmästään vaiko ulkopuoliselta taholta. Naisten valtava paine pariutumiseen kumpuaa enimmäkseen ympäristöstä.
Ehkä kyse on enemmän siitä, että tämä ei riitä. Ei niinkään siitä ettenkö edelleen olisi halunnut saavuttaa näitä asioita. Olen usein lukenut tätä samaa kommenttia, että unelmat ovat ulkopuolelta tulleita ja elän jonkun toisen unelmaa. Näin en kuitenkaan koe, enkä usko tämän unelman olevan muita poissulkeva. Niiden toteuttaminen vain samaan aikaan on kaiketi lähes mahdotonta. Eli jos nyt haluaisin panostaa täysillä seuraavaan unelmaani, joutuisin käytännön ongelmien takia luopumaan nykyisestä, jota taas varmasti tulisin kaipaamaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.
Vanhempani eivät tällaista unelmaa minulle antaneet. Itse olen tätä halunnut, mutta on ehkä jopa normaalia, että saavuttaessa jotain, voi vasta ymmärtää mitä oikeasti haluaakaan. Helppoa se ei tästä vain tee...
ap
Vaikka toiveita ei ilmaistaisi suoraan ne on voitu sinuun istuttaa tarpeina alitajuntaan. Olet poiminut ne sanattomina vihjeinä. Kun ihminen toteuttaa omia haaveitaan hän tulee niistä täydeksi ja kokonaiseksi, kun elät muille se tekee sinut tyhjäksi ja itsestäsi vieraantuneeksi.
Unelman ongelma on että kun saavutat sen, ei sinulla ole enää unelmaa. Unelmat kannattaa pitää sen verran haastavina että niitä kohti voi mennä koko ajan mutta perille ei pääse koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt sen ehkä tajuat sitten sinäkin: ihmisen psyyke on sellainen, että mikään ei ikinä tunnu riittävän, ruohikko on aidan toisella puolella aina vihreämpää, sitten kun saan sen ja sen asian jne. Muuten me oltais jääty aikoinaan apinoina puuhun asumaan. Nykyään tämä ominaisuushan tuottaa länsimaisen ihmisen päässä ongelmia kun ei tarvitse joka tunti keskittyä vain selviytymiseen. Yksi mahdollisuus on hyväksyä asia ja oppia nauttimaan siitä mitä on. Toinen taas jatkaa pakenemista.
Hyvä pointti, toisaalta jos opettelen nauttimaan siitä mitä on, niin olisinko ikinä saanut mitään aikaiseksi? Kuten sanoit, apinoina puuhun asumaan...
Ongelmani oikeastaan kulminoituu perheeseen, jonka en usko kestävän sitä, että en käyttäisi siihen aikaa ja mahdollisesti luopuisimme jostain. Uudet ponnistelut vaatisivat myös taloudellisia uhrauksia ja siten lisäisi perheemme kurjuutta ja vähentäisi yhdessä elettyä aikaa.
Ap
Ap
Ei roju tee ihmistä onnelliseksi. Myy kaikki pois, lahjoita rahat munkkiluostarille ja muuta itsekin sinne luostariin.
Näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.
Vanhempani eivät tällaista unelmaa minulle antaneet. Itse olen tätä halunnut, mutta on ehkä jopa normaalia, että saavuttaessa jotain, voi vasta ymmärtää mitä oikeasti haluaakaan. Helppoa se ei tästä vain tee...
apVaikka toiveita ei ilmaistaisi suoraan ne on voitu sinuun istuttaa tarpeina alitajuntaan. Olet poiminut ne sanattomina vihjeinä. Kun ihminen toteuttaa omia haaveitaan hän tulee niistä täydeksi ja kokonaiseksi, kun elät muille se tekee sinut tyhjäksi ja itsestäsi vieraantuneeksi.
Suomessa toki ympäristö on varmasti vaikuttanut haaveisiini ja ainakin osittain olen halunnut sellaisia asioita, jotka perinteisesti on nähty tavoittelemisen arvoisina. Mutta en kuitenkaan koe näitä vieraina unelmina vaan ominani, joita aidosti todella paljon halusin. Olen vain saavuttanut sen pisteen, jossa ponnistelu on loppunut ja elämä taantunut liian itseään toistavaksi. Pelkään , että pidemmän päälle passivoidun ja kerään pääni sisälle patoutunutta tahtoa tehdä jotain aivan muuta. Ehkä se sitten joskus purkaantuu ja lopputuloksena on jotain, mitä en nyt osaa ajatella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt sen ehkä tajuat sitten sinäkin: ihmisen psyyke on sellainen, että mikään ei ikinä tunnu riittävän, ruohikko on aidan toisella puolella aina vihreämpää, sitten kun saan sen ja sen asian jne. Muuten me oltais jääty aikoinaan apinoina puuhun asumaan. Nykyään tämä ominaisuushan tuottaa länsimaisen ihmisen päässä ongelmia kun ei tarvitse joka tunti keskittyä vain selviytymiseen. Yksi mahdollisuus on hyväksyä asia ja oppia nauttimaan siitä mitä on. Toinen taas jatkaa pakenemista.
Tämä. Aivomme ovat jääneet metsästäjä-keräilijä tasolle ja ovat jatkuvassa selviytymismoodissa, alati tavoittelemassa jotain. Se on mahdollistanut ihmislajin selviytymisen. Siitä tulee tunne että kun on saavuttanut jotain pitää saavuttaa jotain lisää, paikalleen ei voi jäädä se merkitsee kuolemaa. Tämän kun tiedostaa on helpompi jäädä paikoilleen ja olla tyytyväinen siihen mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Voiko jotain yritystoimintaa viritellä, samaan aikaan kun on töissä. Sopii että vähentää tunteja? Olisiko oma yritystoiminta vapaampaa. Ja eettisyys huomioiden, ettei yritystoiminta ole manipuloivaa tai tule mitään ongelmia.
Jaa että vielä turhempaan oravanpyörään?
Täällä toinen kohtalotoveri. 40v. Talo on, autot on, työpaikka erittäin hyvä. Olo on, että nytkö tässä sitten vaan pusketaan töitä ja maksetaan lainaa. En enää osaa kuvitella mitä seuraavaksi tavoittelisin. Siitä se tyhjyyden tunne oikeastaan tulee koska elämän merkitys muodostuu tavoitteista ja niiden saavuttamisesta.
Sen olen päättänyt, että omaisuutta en hommaa lisää. Ei se minun ongelmiani ratkaissut tähänkään mennessä.
En tiedä. Istun nyt tässä sohvalla hetken ja katson mitä tulee mieleen.
Bucket list on myös työn alla.
Toteutit oikeasti jonkun muun unelman( vanhempiesi?) ja oma elämäsi meni ohi. Sitähän tuo nyt sitten on.