Tunnetteko ihmistä, joka oikeasti vain loisisi kotona, eikä omasta päätöksestään mene töihin?
Tunnen kyllä muutamia työttömiä, mutta kukaan heistä ei ole sellainen työtön, joka vain omasta tahdostaan ja välttämättä haluaisi olla työtön ja jotenkin nauttisi kotona olemisesta. Kaikilla on työttömyyteen muita syitä: irtisanottu konkurssin takia ja ikää kohta 60, ei enää saa töitä iän ja fyysisen kunnon takia tai mielenterveysongelmia ja totaalinen loppuunpalaminen edellisessä työssä, ei ole työkykyinen ainakaan täysipäiväiseen työhön tällä hetkellä.
Onko sellaisia "loisin kotona ja rahat juoksee, en vaan jaksa mennä töihin" -ihmisiä oikeasti olemassa?
Kommentit (219)
Kyllä. Tunnen liian monta henkilöä, joilla on turhaa valikoivuutta ja itse kehitettyjä esteitä mennä sellaisiin töihin, jotka heidän kykyjään vastaisivat. Eli tuntevat, että heillä on oikeus vaikka ja mihin, mutta velvollisuuksia ei ole lainkaan tai korkeintaan minimaaliset.
Sekin ajattelumalli että kaikki olisivat "laiskoja eivätkä halua tehdä mitään" ihmisiä on vain propagandaa.
Ei työttömyys ole "kiva" asia vaikka monet sen niin saattavat kuvitellakkin. Sinä olet kokoajan yhteiskunnan suurennuslasin alla ja sinut lokeroidaan/määritellään vain sen yhden asian takia että olet työtön. Kokemusta on aikaisemmasta elämästä.
Tiedän vain työhön pyrkiviä. Eivät saa vastauksia työhakemuksiinsa.
Tiedän varmasti kaksi henkilöä, omia sukulaisiani, jotka ovat koko aikuiselämänsä karttaneet työtä kuin ruttoa. Ovat menneet välillä pakosta työhön, jotta voivat taas olla ansiosidonnaisella ja nautiskella elämästä. En kauhean hyvällä ole katsonut meininkiä, mutta järjestelmä mahdollistaa tämän. Kummallakaan ei ole sairautta ym miksi toimivat niin kuin toimivat. Hyvin aktiivisia ovat omien kiinnostustensa parissa.
En. Yksi on masentunut/uupunut. Yksi pari vuotta alle eläkeiän. Itse olin sairasloman jälkeen työtön sen ajan, kun palauduin vielä takaisin kuntoon. Yksi oli työtön vain sen ajan, mitä meni aikaa ennen koulun alkua.
No, tavallaan itseni tunnen(?) Mutta vähän eri versio: sen sijaan etten menisi työhön (ilman työnantajan suostumusta?) en tahdo mennä enää yksillekään työkkärin järjestämille nöyryytyskursseille. Ei vaan jaksa enää. Ymmärrän kyllä vihanne- joka kylläkin mielestäni johtuu melko pintapuolisesta ajattelusta. Ja mielestäni kokoomus on suurin loisija.
Valitettavasti tunnen pari. Toinen liioitteli selkävaivojaan, on ollut sairauslomalla ja ties millä kuntoutuksella jo vuosikausia. On yrittänyt päästä sairauseläkkeelle, ettei tarvitsisi edes esittää hakevansa töitä. Omistaa asunnon, jonka vuokratuloilla elää.
Toinen ei vaan halua töihin, koska "saa pari sataa enemmän kuin kelasta, en todellakaan herää aikaisin aamulla rehkimään hiki päässä parin satasen takia". Pakolliset työhakemukset tekee tahallaan niin huonosti, ettei koskaan pääse edes haastatteluun.
Entinen työkaverini ja hänen miehensä. Työkaveri rakastui päätäpahkaa tähän mieheen. Aiemmin kävi siis töissä ja oli ahkera työntekijä, mutta miehen myötävaikutuksen/aivopesun ansiosta tuumasi, että ei töissä tarvitse käydä, senkun elellään ilmaiseksi jonkun sukulaisen asunnolla, nostetaan tukia ja relataan, koska elämästä kuuluu nauttia ja tällainenkin on mahdollista. Jotakin hippi-ideologiaa tässä on heillä olevinaan taustalla.
Tunnen sellaisia ihmisiä, jotka ovat todella innokkaita menemään töihin, sitten kun löytyy se täysin heidän vaatimusten mukainen työ. Se, että he eivät ole lähellekään työnantajien toiveiden mukaisia hakijoita ei käynnistä mitään itsensä kehittämisen prosessia esim kouluttautumista, vaan pelkän uhriutumisen ja vihan sekä oikeutuksen jatkaa toisten rahoilla elämistä.
Entä jos kotona urheilisi ja töissä vain ns. makaa?
Itseni mutta en ole ns. työtön. Menin jo nuorena töihin koulujen ja opiskelun ohella. Suoritin itseni loppuun lopulta. Työelämään en enää palaisi rehellisesti sanottuna.
En tunne.
Kaikilla tuntemillani työttömillä on jotakin sellaista sairautta, joko fyysistä tai psyykkistä, jotka tekevät työllistymisestä todella vaikeaa.
Tunnen nuoria, jotka on (minun tulkintani mukaan) huijattu hakeutumaan aloille, jotka eivät voi mitenkään työllistää. "Koska sun täytyy tehdä elämässä sitä mikä on oikeesti sun juttu ja mikä sut tekee onnelliseksi". Ei ihme, että tällaisen jälkeen nuoret on pettyneitä ja vihaisia, kun hopeakoru-artesaaniopintojen jälkeen ei töitä löydy Kuhmosta ja pitäisi mennä hotellisiivoojaksi.
No tavallaan. Poikani tienaisi enemmän, jos olisi työttömänä ja hakisi kaikki tuet. Mutta kun ei itse saanut tätäkään asiaa selvitettyä pikku vinkin jälkeen, totesin, että töihin sun on mentävä. Nyt hän tekee osapäivätyötä 9e palkalla. Ja hyvä niin.
Enpä oikeastaan. Tiedän muutamia, joilla on ollut kauan vaikeita mt-ongelmia sekä päihdeongelmaa. Ei kukaan heitä palkkaisi.
Myönnetään olen työtön eikä minkaanlaista kiinnostusta palata työelämään ..Pei minua sinne tosin edes varmaan huolinta..
Toki olen valmis halukas tekemään töitä mutta mihin tahansa en suostu enää mene ään kun olen nähnyt työyhteisöjen huonon puolen...
Määrä aikai e pesti olisi ok jotta pääsee sitten haluttaessa pois hyvällä syylla
Tunnen kolme, miehià ovat. Yhdellä joka on sukulaiseni on kaupallinen koulutus, oli sentään n. 50 vuotiaaksi töissä, nyt on 80 v. Sitten kaksi joilla ei ole mitään koulutusta, eivät ole ikinä olleet töissä eivätkä aio mennäkään. Huvittavaa on, että nää kaksi asuvat vielä ok-taloissa, toinen Helsingissä ja toinen Satakunnassa. Entisellä koulukaverilla on poika narkkari n. 30 v. ei myöskään ikinä töissä ollut eikä mitään koulutusta. Onhan noita vaikka kuinka paljon.
Tiedän pari sellaista rapajuoppoa että olisi parempi laittaa heidät eläkkeelle. Ihan turhaan roikkuvat työkkärin listoilla.
Lähellä eläkeikää jo molemmat.
Miehen 24vuotias lapsi. Ei mitään yritystä työelämän suuntaan eikä kesätöissäkään ollu kolmesta "opiskelukesästä" kuin yhtenä puolet kesästä.