Ikäihmiset kertokaa: millaista elämä oli ennen somea?

Muiden ihmisten elämästä ja arjesta tiesi vähemmän. Poislukien ne, joiden kanssa oli tekemisissä puhelimitse tai kasvotusten tapaamalla. Lähisukuun ja ystäviin pidettiin yhteyttä, mutta ei kaukaisiin sukulaisiin tai kaverin kissan kummin kaimaan.  Julkkisten elämästä tiesi sen, mitä iltapäivälehdissä ja naistenlehdissä kerrottiin. Jos siis luki näitä lehtiä. Tietoa hankittiin tietokirjoista ja ylipäätään kirjallisuudesta, sanomalehdistä jne. 

Millaista oli olla kotona riippui ihan siitä, oliko sinkku vai parisuhteessa, oliko lapsia vai ei. Yleensä töistä tullessa kävi kaupassa ja sitten laittoi ruokaa. Teki vähän muita kotihommia, soitti ehkä ystävälleen sopiakseen tapaamisen, kävi ehkä koiran kanssa lenkillä (jos omisti koiran), luki, katsoi telkkaria tai jos oli jotain muita kotona harrastettavia juttuja (kuten mulla mm ompeleminen ja piirtäminen), niin sitten teki niitä. 

En kaipaa aikaa ennen somea, koska onhan somessa monia hyvikin puolia. Sen sijaan hiljattain vähensin somen käyttöä. Esim poistin lähes kaikki Facebook-kaverini (omat lapseni mukaanlukien) ja seuraan sieltä vain muutamaa ryhmää. Ei mene enää aikaa siihen. 

Olin lukioikäinen, kun internet ylipäänsä alkoi kunnolla tulla Suomeen. Älypuhelimia ja niiden sovelluksia ei vielä ollut, ainakaan sellaisia kuin nykyään.

Ihmiset olivat jotenkin rennompia ja vapaampia elämään hetkessä, kun ei koko ajan tarvinnut selailla jotain somea tai taltioida omia tekemisiään sinne, poseerata. Eikä tarvinnut kadehtia ja ahdistua siitä, miten täydelliseltä muiden elämä näyttää somessa omaan verrattuna. Ihmissuhteilla oli enemmän merkitystä, kun nähtiin aina livenä. Deittailusovelluksia ei ollut, joten osattiin arvoistaa sitä jos sattui löytymään joku jonka kanssa tuntui kivalta olla yhdessä. Ei tarvinnut selata katalogia läpi, että löytyisikö joku vielä vähän parempi, pikkuriikkisen kauniimpi tai pidempi.

Internet sinänsä on hyvä asia, mutta somesta en ole ihan varma. Sen huonot puolet tuntuvat olevan paljon suurempi tekijä elämässä ja yhteiskunnassa kuin hyvät. Siellä viha, narsismi ja tyhmyys tiivistyvät tavalla joka ei ennen ollut mahdollista.

Elämä on aika samanlaista mitä nykyään.

Ei ole yhtään tiliä yhdessäkään somepalvelussa vielä tänäkään päivänä. Eikä ollut silloinkaan.

En seuraa yhtäkään tiliä tai ihmistä somessa nyt, enkä silloinkaan.

Puhelimessa oli silloin virtanappi, josta laitteen sai suljettua, niin on nykyäänkin. Käytin sitä silloin, käytän nytkin.

Ihan helposti meni ennen. Kaikilla oli kotipuhelin usein sellanen pyöritettävä ericson. Niitä oli menen värisiä, mutta yleensä harmaa. Sillä sai soitta kavereille ja useinhan sieltä vastas äiti tai isä tai veli. Ja sitten huudettiin että puhelimeen se ja se soittaa. Ei siinä paljoo yksityisyyttä ollut, mutta ei se mitenkään haitannu ja se oli normaalia. Ainoo mikä oli hiukan ahdistavaa, kun telkkarissa oli vaan se 1 ja 2. Ja se oli ylen propagandaa. Sitten mun mummon taloyhtiöön tuli sky channel. Se avas ihan uuden maailman. Sieltä näky monia asioita, mitä ei ois voinut kuvitellakaan suomen televisioon. Mm vapaaottelua. Mun serkku oli nokialla töissä, ja sain kokeillakin ensimmäistä matkapuhelinta. Sellasta raahattavaa missä oli erillinen luuri. Sitten tulikin jo se tiiliskivi, jossa oli kaikki jo siinä luurissa. Mutta se raahattava oli pitkään ainoo, joka kuului syrjäseuduillakin. Oikeestaan suurin obgelma mikä mulla oli, kun kuvasin paljon valokuvia ja videoita. Niin pöytälaatikkoohan ne kaikki jäi. Nyt pikkuhiljaa oon niitä vanhojakin saanut jaettua.

Oli semmoinen asia kuin puhelinkoppi, josta soitettiin tai kotona 1 lankapuhelin.

Jos sopi klo 18 se piti.

Lapset ja nuoret leikki keskenään ulkona.

Ihmiset lukikirjoja.

Olen ikäihminen, eli 50-vuotias. :D Internet tuli käyttöön, kun olin nuori aikuinen, mutta ei kovin hallitsevana. Samoin matkapuhelimen hankin vasta aikuisena. 

Ennen lapset leikkivät yhdessä ja kyläiltiin paljon. Käytännön asioiden hoitamiseen kului paljon aikaa, esimerkiksi laskut käytiin maksamassa pankin tiskillä. Elämä oli yksinkertaista, tehtiin tavallisia juttuja, nähtiin tuttavia ja käytiin ehkä elokuvissa ja harrastuksissa. Luettiin lehtiä ja kirjoja. Tiedon hankkiminen oli vaikeaa, piti lukea tietosanakirjaa ja käydä kirjastossa. Kaverien kanssa sopiminen menoista oli monimutkaista, ja jos eksyttiin toisista jossain tapahtumassa, niin ei välttämättä löydetty enää.

Puhelinkioskeissa oli tarra: "Tämä puhelin voi pelastaa ihmishengen. Älä riko sitä".

Hätätilanteessa juoksitteko sinne puhelinkoppiin soittamaan apua? Maaseudulla piti varmaan juosta lähimpään naapuriin ja toivoa, että joku on kotona. Nykyään se tuntuu turvattomalle, mutta ei ennen varmaan ajateltu niin kun muusta ei ollut tietoa?

Ap

Kivaa. Ihmiset ei olleet niin sekaisin kuin nykyään. Tai ainakaan ei tiennyt sitä, niin siitä ei tarvinnut välittää.

Vierailija kirjoitti:

Oli semmoinen asia kuin puhelinkoppi, josta soitettiin tai kotona 1 lankapuhelin.

Jos sopi klo 18 se piti.

Lapset ja nuoret leikki keskenään ulkona.

Ihmiset lukikirjoja.

Tätä kaipaan!

En todellakaan kaipaa aikaa ilman somea. Some helpottaa elämää aivan valtavasti. Sieltä löytyy paikallisen kirjaston uutiset ja aukioloajat, samoin lähikaupan; sieltä saan vinkkejä, ohjeita, reseptejä, malleja, vastauksia kysymyksiin. Somen kautta tilaan Reko-ruoat ja sitä kautta autan rescuekoiria. Some on ihan lyömätön, kun olen lähdössä matkoille; näen kuvia kohteista, luen muiden ihmisten kokemuksia, voin esittää kysymyksiä ravintoloista ja koiraystävällisistä kohteista jne.  Somesta löydän yleisöluentoja ja muita kursseja, kirjavinkkejä ja elokuva-arvosteluja.

Elämä kapeutuisi valtavasti, jos kaikkea tuota ei olisi.

N59

Helppoa. Ihmiset juttelivat töissä keskenään, tervehtivät vastaantulevia ( ei ollut naama puhelimessa kiinni), pariutuminenkin oli jotenkin luonnollista, sain hoidettua aikuiseksi hyvät lapset ihan omalla maalaisjärellä(ei tarvinnut kysellä eriäviä mielipiteitä lasten hoidosta vauva sivuilla), asioitiin ihan henk.koht. virastoissa, pankeissa jne jne.. Kaipaan niitä aikoja.

Olen 34vc. ja en nyt ihan ikäihmiseksi sanoisi, koska lapsuudenelin ilman somea, ja puhelintakin..

Vierailija kirjoitti:

Oli semmoinen asia kuin puhelinkoppi, josta soitettiin tai kotona 1 lankapuhelin.

Jos sopi klo 18 se piti.

Lapset ja nuoret leikki keskenään ulkona.

Ihmiset lukikirjoja.

Olen lukenut tämän vuoden puolella 14 kirjaa tähän mennessä. Viidennentoista luen luultavasti loppuun tänä iltana.

N59, somen ystävä

44v. Vaikeaa koska asiat piti hoitaa juoksemalla vimmaisesti joka paikassa ja jonottaen, melko raskasta. Vaikka nykyäänkin saa pyöritellä papereita ja hoitaa joitakin asioita. Somessa ei ole nytkään pakko olla, ei ole fb tiliä. Ennen nettiä luettiin kirjoja ja katsottiin tv-sarjoja, oli joku tv-hypnoosi päällä varmaan. Ja elokuvat. Kävelyä ulkona. Käytiin kaverilla tai soitto tutulle. Lisäksi näyteikkunashoppailua, lähipuisto (siihen aikaan oli joskus illalla tyhjiä puistoja) tai luontopolku. Leipomon kahvilassa piipahdettiin joskus.

Kulttuuri-ihmisille oli museo, teatteri, hautausmaakierros tai taidenäyttely. Harrasteita oli joillakin kotona tai muualla, soittimet, taide, laulu tai mikä vaan. Lautapelit. Yritys voi nyk. toimia myös kotoa käsin osaksi tai kokonaan. Jotkut ajelivat hyvällä säällä autolla mielimaisemaan, muttei jatkuvasti someen kuvaten, harkitut kuvat. Oli lemmikkejä joillakin, koiria yms. Osa kuunteli radiota, mutta suosittelen mieluummin valittuja ohjelmia tai puhevideoita. Mökki ja matkailu. Jotkut leipoivat ja askartelivat. Osa viihtyi luonnon lähellä.

Onko susta elämä yksienkertaisempaa, jos kaikki piti tehdä fyysisesti, eikä netissä kuten nyt (ihan vaikka kaupassa käynti ja laskujen makseminen)?

Tapaamisista sovittiin etukäteen. Joko kotoa lankapuhelimella, tai puhelinkopista (jos ne nyt sattui toimimaan) kilautettiin kaverille jo viikolla. Stadissa oli aina paikkoja, joissa tutut hengas, Carroll's, Jet, Kaisaniemen Pukevan yläkerran musiikkiosaston baari, Sokoksen kahvila (2 kr. näki Manskulle päin), Tunnelin baari (nyk. siinä on Lush), Simonkadun Wimpy (vastapäätä oli vanha linja-autoasema), jne.

Ei tarvinnut aina ilmoittaa etukäteen, siellä oli jengiä paikalla. Ilman somea oli enemmän yhteistä kanssakäymistä ja nuoret viihtyivät keskenään. Oli jotenkin helpompaa, eikä "juttelukynnys" ollut niin korkealla.

Olenko tosiaan jo ikäihminen nelikymppisenä..

Omasta puolestani en kaipaa aikaa ilman somea ja nettimaailmaa. Jos minulla olisi ollut nuorena kaikki tämä saatavilla, olisin ymmärtänyt eläväni sairaassa perheessä. Olisin ehkä saanut apua tai tukea.

Toisaalta on ihanaa ettei minusta ole digitaalista sisältöä jostain teiniörvellysvuosilta.

Silloin ravintoloiden ja yökerhojen merkitys oli suurempi, koska sitä tunsi itsensä helpommin yksinäiseksi ilman somea. Oli melkein pakko lähteä baanalle viikonloppusin, jos oli sinkku.

Vähän naurattaa tuo "ikäihmiset". Minä muistan vielä lankapuhelin ajat ja halonkin kokoiset matkapuhelit eikä minulla ikää kuin 35v. Näinkin ikäihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Pääsivätkö 80-luvulla ja 90-luvun alussa myös ne kilteinmätkin pojat mukaan diskoon ja juhlimaan? 🥺

Diskoihin pääsi kaikki 18v täytettyään ja loppu oli sitten itsestä kiinni.

Kuule, oletko koskaan ajatellut etsiä itsellesi tyttistä seurakunnasta?