Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä ihmiset ystävystyy ja muodostaa kaveriporukoita?
04.02.2023 |
Tämä on minulle ikuinen mysteeri. Tutuille jotkut uudetkin tuttavuudet tuntuu laittelevan viestiä ja kyselevän ties minne. Työporukassakin vähemmän talossa olleet on jo hitsautuneet osaksi porukkaa, minä olen yhä aika ulkopuolinen. Olen yrittänyt jutella ja olla mukava mutta kun siihen ystävystymiseen ei IKINÄ tule aloitetta toiselta osapuolelta niin se sitten aina jää. Tuntuu että olen jäänyt aika paljosta paitsi kun ei ole ollut ikinä mitään porukkaa jonka kanssa käydä baareissa, festareilla tai tapahtumissa ja nyt 26 vuotiaana iski se että sellaisen nuoruuden saaminenkin alkaa olla jo ohi.
Kommentit (160)
Mulla on ollut aina samanlainen tunne ja olen 55-v. Olen luopunut toivosta saada mitään tuttavia. Riittää oma perhe, en ainakaan pety.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kyllä siis ollut yksittäisiä kavereita mutta nämäkin kaverisuhteet on yleensä kestäneet vain sen muutaman vuoden, ovat muuttuneet yksipuoleisiksi ja lopahtaneet täysin. Olen oikeasti ollut ihan ihmeissäni seuraamassa kun yhdelle tällaiselle kaverille täysin uudet tuttavuudet (siis juuri jotkut ryhmätyökaverit, baarissa äkkiseltään tavatut tutun tutut, yms) laittoi viestejä ja snäppejä ja ties mitä ihan tuosta vaan. Kyselivät kahville, juttelivat. Töissä tuntuu olevan sama ilmiö, joku tapaa jonkun uuden tutun ja nämä on heti kavereita. Ap
Ole kiinnostunut muiden asioista, älä odota kuin kuningatar, joka odottaa jalkojensa suutelua.
Vierailija kirjoitti:
Niillä on ollut porukka aina, sen takia uusia porukoita tulee helposti.
Vanhojen tuttujen kautta saa uusia tuttuja. Miesporukat ovat harvoin mitään suljettuja piirejä etenkin jos löytyy yhteistä tekemistä ja puhumista. Ihmissuhteet ovat dynaamisia ja jos joku muuttaa toiselle puolelle Suomea, niin hänen kanssaan on vähemmän tekemissä verrattuna siihen että hän asuisi samassa kaupungissa. Jos joku on taas rasittavaa seuraa, niin onneksi voi valita kenen kanssa sitä haluaa aikaansa viettää. Ei pidä ole mikään takertuja, joka ei osaa tehdä mitään yksin.
Kyllä porukan muodostuminen ja säilyminen vaatii yhden tai pari selvästi aktiivisempaa henkilöä, joille on luontevaa tehdä aloitteita. Se on paljon luonnekysymys, ehkä he ovat jotenkin myös kasvaneet sellaiseen ja he ovat aina olleet porukoissa, eivät kaihda torjutuksi tulemista, eivät lannistu ihmisistä. Toisille taas on tarkempaa juuri oikea aallonpituus ja syvällinen yhteys heti, eivätkä he jaksa alun epävarmuutta ja pinnallista kontaktia, jota isossa porukassa oleminen ainakin ensin vaatii. Ehkä olet tuollainen hitaasti syttyvä henkilö ja muut aistivat sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä siis ollut yksittäisiä kavereita mutta nämäkin kaverisuhteet on yleensä kestäneet vain sen muutaman vuoden, ovat muuttuneet yksipuoleisiksi ja lopahtaneet täysin. Olen oikeasti ollut ihan ihmeissäni seuraamassa kun yhdelle tällaiselle kaverille täysin uudet tuttavuudet (siis juuri jotkut ryhmätyökaverit, baarissa äkkiseltään tavatut tutun tutut, yms) laittoi viestejä ja snäppejä ja ties mitä ihan tuosta vaan. Kyselivät kahville, juttelivat. Töissä tuntuu olevan sama ilmiö, joku tapaa jonkun uuden tutun ja nämä on heti kavereita. Ap
Tarkkailepa näitä ihmisiä. He ovat ystävällisiä, iloisia, mukavia, he osaavat kuunnella ja jutella, eivätkä valita ja ruikuta. He avautuvat elämästään, ovat muiden elämästä hyvällä tavalla kiinnostuneita ja luotettavia ihmisiä.
Samaa mietin. Olen 43v ja koskaan ei ole esim töistä ottanut kukaan mitään yhteyttä vapaa-ajalla, vaikka näköjään pitävät monet yhteyttä toistensa kanssa ja ovat ystäviä keskenään. Itse olen viimeisen 10 vuoden aikana soittanut ja viestitellyt muutamille kerran ja osalle kaksikin kertaa. Eivät ole koskaan ole takaisin yhteyttä ottaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Olen saanut parhaan ystäväni 26-vuotiaana, samaan aikaan moni aiempi ihmissuhde väljeni kun kasvoimme ihmisinä niin erilaisiksi. Ystävien saaminen on vaikeampaa, muttei mahdotonta.
Kokemukseni mukaan nämä yhdistävät erityisesti:
– joku yhteinen vahva, välillä vaikeakin kokemus (esimerkiksi yhtäaikaa asuminen ulkomailla, saman teatteriprojektin kanssa tiivis työskentely, yhteinen vaikea tilanne jossa ollaan haavoittuvia ja kenties itketäänkin yhdessä)
– samassa tiiviissä yhteisössä toimiminen (esim. seurakunta, puolue, järjestö, bändi)
Kahvittelulla ja kohteliailla vierailuilla on vaikea ystävystyä kovin syvällisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Olen täysin eri mieltä. Voi olla kyse myös huonosta tuurista tai vittumaisesta ympäristöstä. En välttämättä tämän viestin perusteella haluaisi olla esimerkiksi sinun kaverisi kovin innokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin. Olen 43v ja koskaan ei ole esim töistä ottanut kukaan mitään yhteyttä vapaa-ajalla, vaikka näköjään pitävät monet yhteyttä toistensa kanssa ja ovat ystäviä keskenään. Itse olen viimeisen 10 vuoden aikana soittanut ja viestitellyt muutamille kerran ja osalle kaksikin kertaa. Eivät ole koskaan ole takaisin yhteyttä ottaneet.
Kerran tai kaksi on aika vähän, monella on kiirettä ja huono muisti. Saattaa käydä mielessä että pitäisi ottaa yhteyttä mutta se vain unohtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Olen täysin eri mieltä. Voi olla kyse myös huonosta tuurista tai vittumaisesta ympäristöstä. En välttämättä tämän viestin perusteella haluaisi olla esimerkiksi sinun kaverisi kovin innokkaasti.
Sama fiilis jäi tuosta ylemmästä kirjoituksesta. Hän ei ainakaan osannut itse kirjoittaa niin, että hänestä jäisi positiivinen kuva.
En tiedä, miksi joiltain onnistuu ja toisilta ei. Itselläni ystävystyminen vain tapahtuu. Sitä tutustuu toisiin, näkee enemmän, viihtyy yhdessä, ystävystyy. Kaveriporukat on aina muodostuneet yhteisen tekemisen (opiskelu, työ, harrastukset) yhteydessä. Sitten on kyse vain siitä, pidetäänkö niitä yhteyksiä yllä jatkossakin. Kun pitää toisista ja viihtyy näiden seurassa, haluaahan sitä pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut myös huono tuossa, ensin olin liian arka tehdäkseni mitään asian hyväksi ja sitten myöhemmin muuten vain erilainen. Otan kyllä yhteyttä mutta se harvemmin on molemminpuolista.
Suht helposti olen aina saanut kavereita ja ystäviä, niin miehistä kuin naisista ja mies siis olen. Vanhimmat ystävyyssuhteet on jo yli kolmekymmentä vuotta kestäneet. Kaveriporukoita ei sitten olekaan ollut kahteenkymmeneen vuoteen. Ystäväni tulevat kyllä hyvin toimeen minun kanssani, mutteivät oikein keskenään. Parisuhteitakin on ollut muutama, mutta pisempää ei ole minulle suotu.
Että sikäli hyvä kysymys ap:lta
Mä olen 41v eikä mulla ole yhtään kaveria. Onneksi on puoliso ja lapset mutta eivät ne tietenkään korvaa ystävää.
Jos on ainoana nuorena tai naisena miesporukassa niin ei välttämättä saa sieltä työpaikalta seuraa vapaa-ajalle.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miksi joiltain onnistuu ja toisilta ei. Itselläni ystävystyminen vain tapahtuu. Sitä tutustuu toisiin, näkee enemmän, viihtyy yhdessä, ystävystyy. Kaveriporukat on aina muodostuneet yhteisen tekemisen (opiskelu, työ, harrastukset) yhteydessä. Sitten on kyse vain siitä, pidetäänkö niitä yhteyksiä yllä jatkossakin. Kun pitää toisista ja viihtyy näiden seurassa, haluaahan sitä pitää yhteyttä.
Kynnyskysymyshän on tuo viihtyminen. Mikä esim sinut saa viihtymään toisen seurassa?
Opiskeluaikoina tuo tapahtui luontevimmin. Eikö sulla ollut sellaista opintovaihetta?
Niillä on ollut porukka aina, sen takia uusia porukoita tulee helposti.