Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämän merkityksettömyys
Jaksamaton
03.01.2023 |
En tiedä olenko jollain tapaa masentunut, mutta en saa iloa enää yhtään mistään mistä ennen sain. Kaikki harratukset ovat jääneet pois, tilalle tullut syömishimot sekä alkoholi. Miesystäväni kosketus on alkanut tuntumaan lähes vastenmieliseltä enkä kykene harrastamaan seksiä. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on selvitä tästä päivästä taas, en odota mitään enkä saa onnen tunteita mistään. Ainoat tunteet mitä tunnen on ärtymys sekä ajoittainen suru, itken enkä tiedä itsekään syytä miksi. Onko muita kenellä ollut tällaista?
Kommentit (114)
Käyn töissä, se on ainoa asia mitä enää jaksan tehä. Läheisiä ihmissuhteita on, mieheni lisäksi paljon ystäviä, mutta en jaksa heitä nähdä. Välillä harkitsen eroakin sen vuoksi etten vaan jaksaisi ylläpitää suhdetta, koen huonoa omatuntoa tästä vetelyydestäni, mutta en voi asialle mitään :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavati et ole pakottanut ketään kuolemaan.
Ottakaa ohjat omiin käsiinne. Tuo on vaan heikkoutta. Treenatkaa ja ulkoilkaa. Kukaan ei ole tulossa sohvalta pelastamaan. Se on tehtävä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Nuo sinun oireesi on kaikki alkoholin aiheuttamia. Lopetat sen alkoholin kanssa läträämisen ja itsesi ruualla turruttamisen niin hormonitoimintasi taas tasaantuu ja olo kohenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Se merkitys elämään, täytyy itse etsiä.
Ei sitä kukaan kenellekään tarjottimella tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile lähestyä Jumalaa rukoilemalla. Näin minä tein ja sillä tiellä nykyisin ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyn töissä, se on ainoa asia mitä enää jaksan tehä. Läheisiä ihmissuhteita on, mieheni lisäksi paljon ystäviä, mutta en jaksa heitä nähdä. Välillä harkitsen eroakin sen vuoksi etten vaan jaksaisi ylläpitää suhdetta, koen huonoa omatuntoa tästä vetelyydestäni, mutta en voi asialle mitään :(
Älä hajota parisuhdettasi huonon olosi takia. Et nyt näe ihan selkeästi mitä sinulla on.
Voit parantua. Kerro miehellesikin, että haluat parantua. Ja se alkoholi ei tule auttamaan, joten sitä ei kannata kovin paljon nauttia. Lasillinen silloin tällöin.
Minne voisit mennä juttelemaan? Kirkastuisiko ajatuksesi ja se mikä tuon taustalla on, kun puhuisit tuosta jonkun kanss
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut masennusta vaihtelevasti vissiin jo vuosikymmeniä eikä se oikein silläkään korjaantunut, että jätin jo pian 10 v sitten alkoholin kokonaan pois.
Parisuhdetta ei ole, eikä omaa perhettä. Työtkin olleet viimeisen 16 vuotta pelkkää määräaikaista pätkää useammallakin eri alalla.
Kaikki ja koko elämä tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. Ja nyt vielä enempi kun joutuu ihan perusmukavuuksista tinkimään ja siltikään rahat ei riitä enää mihinkään. Lisäksi näin liki 50-vuotiaana alkaa jo kroppa muistutella kummasi kaikesta fyysisestä työstä jota on tehnyt nuoresta asti.
Mikä järki tässä oikeasti on? Olet ahkera, yrität pärjätä ja tsemppaat, mutta silti tarvot elämäsi kuin jossain juoksuhiekassa etkä pääse eteenpäin? Jos jotain saavutat, niin se otetaankin hetken päästä pois tai sitten menetät jonkun toisen itselle tärkeän asian? Mistään ei kerry "pankkiin" plussaa eikä mikään tekeminen/osaaminen/kokemus näy missään hyötynä vaan ainoastaan haittana.
Masennustahan tuo. Mulle ruvennut iän myötä tulemaan kaamosmasennus. Mun on pakko syödä lääkkeitä, että selviän ihan arjen perusjutuista, lähinnä lasten hoidosta ja töistä. Ilman lääkkeitä en vaan jaksa, joten olen hyväksynyt sen, että niitä joudun syömään ainakin niin kauan kuin lapset tarvitsevat jokseenkin jaksavaa äitiä. Mutta fiilikset oli juuri samat ilman lääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisitko iloa jostain vai et yhtään mistään? Haluaisitko mennä miehesi kanssa ravintolaillalliselle? Ilman mitään taka-ajatuksia, rentoutumaan ja iloa kokemaan. Oletteko ennen olleet läheisiä?
Menisitkö mieluummin yksin jonnekin? Voisitko mennä ystävän kanssa jonnekin?
Ajatuksena on se, että voisit kokeilla saatko iloa mistään edes hetkeksi. Muuttuuko ajatuksesi, saatko uusia ajatuksia masentuneiden ja juuttuneiden ajatusten lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn töissä, se on ainoa asia mitä enää jaksan tehä. Läheisiä ihmissuhteita on, mieheni lisäksi paljon ystäviä, mutta en jaksa heitä nähdä. Välillä harkitsen eroakin sen vuoksi etten vaan jaksaisi ylläpitää suhdetta, koen huonoa omatuntoa tästä vetelyydestäni, mutta en voi asialle mitään :(
Älä hajota parisuhdettasi huonon olosi takia. Et nyt näe ihan selkeästi mitä sinulla on.
Voit parantua. Kerro miehellesikin, että haluat parantua. Ja se alkoholi ei tule auttamaan, joten sitä ei kannata kovin paljon nauttia. Lasillinen silloin tällöin.Minne voisit mennä juttelemaan? Kirkastuisiko ajatuksesi ja se mikä tuon taustalla on, kun puhuisit tuosta jonkun kanss
Olen miehelleni avoimesti tästä kertonut, hän suhtautuu kovin ymmärtäväisesti, mutta välillä tuntuu ettei hän tajua kuinka voimaton todella olen. Mietin milloinhan hänenkin kärsivällisyys loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Masennustahan tuo. Mulle ruvennut iän myötä tulemaan kaamosmasennus. Mun on pakko syödä lääkkeitä, että selviän ihan arjen perusjutuista, lähinnä lasten hoidosta ja töistä. Ilman lääkkeitä en vaan jaksa, joten olen hyväksynyt sen, että niitä joudun syömään ainakin niin kauan kuin lapset tarvitsevat jokseenkin jaksavaa äitiä. Mutta fiilikset oli juuri samat ilman lääkkeitä.
Mitä lääkkeitä siis syöt, mielialalääkkeitä?
Vierailija kirjoitti:
Saisitko iloa jostain vai et yhtään mistään? Haluaisitko mennä miehesi kanssa ravintolaillalliselle? Ilman mitään taka-ajatuksia, rentoutumaan ja iloa kokemaan. Oletteko ennen olleet läheisiä?
Menisitkö mieluummin yksin jonnekin? Voisitko mennä ystävän kanssa jonnekin?Ajatuksena on se, että voisit kokeilla saatko iloa mistään edes hetkeksi. Muuttuuko ajatuksesi, saatko uusia ajatuksia masentuneiden ja juuttuneiden ajatusten lisäksi.
Välillä mietin illallista tai jotain lomaa mieheni kanssa, mutta sitten ajattelen miksi turhaan kun ei siitä nauttisi lainkaan. Ennen viihdyimme yhdessä, kävimme kävelyillä, ravintoloissa, matkoilla jne.. Mieheni on mitä mainioin kumppani, vika ei siis hänessä ole vaan minussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennustahan tuo. Mulle ruvennut iän myötä tulemaan kaamosmasennus. Mun on pakko syödä lääkkeitä, että selviän ihan arjen perusjutuista, lähinnä lasten hoidosta ja töistä. Ilman lääkkeitä en vaan jaksa, joten olen hyväksynyt sen, että niitä joudun syömään ainakin niin kauan kuin lapset tarvitsevat jokseenkin jaksavaa äitiä. Mutta fiilikset oli juuri samat ilman lääkkeitä.
Mitä lääkkeitä siis syöt, mielialalääkkeitä?
Joo, mielialalääkkeitä, seronilia. Olen syönyt paria muutakin merkkiä, mutta toi seronil toimii mulla parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tosin nyt ikänaisena niihin on tottunut ja tietää, että talvikauden tullessa on odotettavissa pelkkää matalalentoa.
En käytä lääkkeitä mielialaani, vaan osaan nykyään myös ottaa irti tarpeettomuuden tunteestani. Hyväksyn sen, että tunnen oloni turhaksi ja tarpeettomaksi. Arjet kuluvat niin helpommin, kun annan tilaa itselleni kokea ne tunteet
Usein painetta tulee siitä, miten lähellä on ihmisiä tsemppaamassa ja keksimässä ratkaisuja. Istuin pitkään terapiassakin, joka ei johtanut tarpeettomuuden tunteen kanssa mihinkään. Tosin terapia myös auttoin elämään sen tunteen kanssa.
Väitän, että hyvin moni ihminen käy läpi samanlaisia tunteita etenkin talvikaudella. En inhoa talvea, harrastan silloin liikuntaa mielelläni, mutta osan meistä on pakko olla herkempiä pimeydelle. Kehomme tarvitsee valoa ja sen myötä kasvavaa energiaa. Käpyrauhanen aivoissamme nuukahtaa pimeässä ja vaikuttaa mielialaamme.
Älä ainakaan aseta itsellesi liikaa odotuksia, että pitäisi olla muuta.
Kiitos vertaistuesta. Minulla on se, että haluaisin älyttömästi harrastaa liikuntaa, mutta en vaan jaksa en kertakaikkiaan mistään saa sitä energiaa, että töiden jälkeen liikkuisin. Inhoan tätä pöhöttynyttä lihavaa itseäni.
Ja kun et jaksa, stressaannut ja koet huonommuutta.
Mitä liikuntaa voisit harrastaa vähän? Sen verran kuin jaksat?
15 minuutin kävely joka ilta? Uimahalli kerran viikossa? Enemmän, vähemmän? Jaksatko?
Olisiko helpompi mennä säännöllisesti liikuntatunneille, kun siellä ollaan ryhmässä?
Kävelykin on liikuntaa.
Alue: Aihe vapaa
Onko sulla työtä ja miten muut ihmissuhteet?