Michael Monroe: Koronatuki turvasi toimeentuloni - tulot 2020-2021 yhteensä 197 000 euroa
Että kehtaakin.
IS tänään:
Tuki turvasi toimeentuloni tällä tukirahakaudella. Sain keskittyä täysipäiväisesti taiteentekoon, mikä edisti luovuuttani ja mielenterveyttäni, Monroe totesi joulukuussa 2021 tekemässään selvityksessä.
Kolmannen kerran Monroe haki koronatukea joulukuussa 2021 muun muassa toteuttaakseen 60-vuotisjuhlakiertueensa sekä uuden musiikkivideon. Taike myönsi Monroelle 12000 euron avustuksen helmikuussa 2022.
Monroen verotettavat tulot vuosilta 2020 ja 2021 olivat yhteensä noin 197000 euroa.
Kommentit (127)
Kiinnostaa nähdä tulevat kommentit. Kyseinen henkilö on yksi av-mammojen suosikeista, joten voi olla, että hänelle suodaan moinen ahneus.
Siinä meni Monroen pisteet pakkasen puolelle.. Samoin muiden tukia turhaan hakeneiden "taiteilijoiden" pisteet. Näitähän oli useampia, kuten Olavi Uusivirta, Ville-Galle jne. IS:ssa taisi olla noiden turhuuksien nimet ja ansiot mainittu.
Ei näillä ole mitään rajoja röyhkeydessä, ei Fagerholmilla eikä muillakaan huipputuloisilla artisteilla. Sosialistisen valtion kasvattamia tukikikkailijoita.
Varmasti tuollaiset tulot parantaisivat kenen tahansa luovuutta ja etenkin mielenterveyttä 😁
Törkeää. Ja kun olet elämäsi kriisissä et saa oikein mitään tukea ellet kulje miljiinan eri lappulipun kanssa nöyryytettynä kelaan tai minne tahansa eri luukuille! On tämä erikoinen maa! Röyhkeät jyllää joka paikassa. Poliitikkojen palkat puolitettava, niin jää nuo narskut dinne menemättä ja elettävä minimituloilla seuraava vuosi tai kaksi nähden mitä päätökset toimii omassa elämässä
Tämä matti f on jo vanha raato.rahaa pitäisi olla. Äijä saanut elää itselleen. Ei penskoja kissoja vaan.
Eikö muijansa käy töissä.
Ei tarvitse mitään tukia.
Ei osaa elää tulojensa mukaan kun täytyy olla niin mahtavaa. Mukamas laulaja. Taiteilija. Kaukana siitä. Vanha äijän käppyrä.
On se janna kun huipputuloiset julkkikset ottaa kaiken mita irti lahtee ja yrittajat sinnittelee ja nielee tappiot. Kayttaa saastot ja odottaa parempia aikoja tietaen, etta joku tarvitsee tukea viela enemman.
Samoin some tyypit hakee kaikki tuet ja rahat.
Tuetkaa niita oikeita yrittajia: raksaliikkeita,kivijalkakauppoja, siivousliikkeita, parturi kampaajia, taksikuskeja jne...
Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan joka maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Siinä meni Monroen pisteet pakkasen puolelle.. Samoin muiden tukia turhaan hakeneiden "taiteilijoiden" pisteet. Näitähän oli useampia, kuten Olavi Uusivirta, Ville-Galle jne. IS:ssa taisi olla noiden turhuuksien nimet ja ansiot mainittu.
Eikö noilla jää ikinä mitään säästöön?
Taas tavallinen ihminen unohdettiin.
Hurstin pitäisi järjestää näille köyhille artisteille ilmainen jouluateria.
Vierailija kirjoitti:
Moni pienyrittäjä jäi ilman minkäänlaista tukea korona-aikana. Tuttu teki hakemuksia, mutta kaikki hylättiin. Työt loppuivat lähes kokonaan, kun ihmiset lakkasivat käyttämästä hänen yrityksensä palveluja, mutta hän odotti parempien aikojen tulevan. Sota vei viimeisetkin asiakkaat. Tutavani menetti toivonsa, mielenterveytensä ja henkensä.
Myöskään esimerkiksi asunnottomille ei mitään tukia vaikka kiinni oli paikkoja joissa normaalisti ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä meni Monroen pisteet pakkasen puolelle.. Samoin muiden tukia turhaan hakeneiden "taiteilijoiden" pisteet. Näitähän oli useampia, kuten Olavi Uusivirta, Ville-Galle jne. IS:ssa taisi olla noiden turhuuksien nimet ja ansiot mainittu.
Eikö noilla jää ikinä mitään säästöön?
Taas tavallinen ihminen unohdettiin.
Raha menee rahan luo ja jauhojengeilijöitten kavereille.
No hyvä, että köyhä taiteilija on juuri ja juuri tullut toimeen. Juuri tuollaiseenhan sosiaalituet on tarkoitettukin: takaamaan sadantuhannen euron vuositulot.
Vierailija kirjoitti:
On se janna kun huipputuloiset julkkikset ottaa kaiken mita irti lahtee ja yrittajat sinnittelee ja nielee tappiot. Kayttaa saastot ja odottaa parempia aikoja tietaen, etta joku tarvitsee tukea viela enemman.
Samoin some tyypit hakee kaikki tuet ja rahat.
Tuetkaa niita oikeita yrittajia: raksaliikkeita,kivijalkakauppoja, siivousliikkeita, parturi kampaajia, taksikuskeja jne...
Ei raksoilla työt loppuneet vaikka olisi koronaa duunareilla, kaupoilla myynti vain nousi.
Myönteistä kehitystä kyllä näkyi hotellin viereisessä kampaamossa tänään, molemmilla hengityssuojain siellä ketkä töissä, toisella asiakkaista ei ollut.
Mihin ihmeeseen hän ja muut tukea saaneet taiteilijat ovat haaskanneet kaikki tähänastiset tulonsa? Monroe tehnyt musiikkia ja esiintynyt kymmeniä vuosia, luulisi, että jotain ois jäänyt säästöönkin. Tiedämme, mihin uran alussa rahat katosi, mutta ettei yhtään säästöjä...
Kyllä minunkin mielenterveyttä edistäisi tuollainen rahasumma.
Vierailija kirjoitti:
Törkeää. Ja kun olet elämäsi kriisissä et saa oikein mitään tukea ellet kulje miljiinan eri lappulipun kanssa nöyryytettynä kelaan tai minne tahansa eri luukuille! On tämä erikoinen maa! Röyhkeät jyllää joka paikassa. Poliitikkojen palkat puolitettava, niin jää nuo narskut dinne menemättä ja elettävä minimituloilla seuraava vuosi tai kaksi nähden mitä päätökset toimii omassa elämässä
Eipä ne laputkaan mitään auta koska tahallaan tekevät "virheitä", laput kadonneet, päätös ihan eri asiaan mihin haettu jne.
Vierailija kirjoitti:
Siinä meni Monroen pisteet pakkasen puolelle.. Samoin muiden tukia turhaan hakeneiden "taiteilijoiden" pisteet. Näitähän oli useampia, kuten Olavi Uusivirta, Ville-Galle jne. IS:ssa taisi olla noiden turhuuksien nimet ja ansiot mainittu.
Miksi tästä keskustellaan vasta nyt, Hesarihan tuon alkuperäisen reportaasin teki jo kaksi viikkoa sitten.
Lista oli mielenkiintoinen, samoin myös erittäin huvittavat perustelut itse kullakin. Paras ehkä Uusivirran annoin rahat sairaalle äidilleni -läppä. 🤨
Sitähän ei artikkeli kerro, maksoiko Monroe tästä saamastaan summasta bändin ja tekniikan palkat, kiertueen järjestäminen ja videon kuvaus nyt kai kuitenkin järjestyivät ihan harrastelijavoimin. 😁
No, kadehdittuanne kylliksi, voitte avata kateusketjun pitkäaikaissairaille työttömille ja heidän saamilleen toimeentulotuille.
Silloin kun kuulin näistä koronatuista, niin sanoin vaimolleni heti, että varmasti menee kuuluisille ja rikkaille, eikä sellaisille, jotka niitä tarvitsisivat.
Näitä tapauksiahan oli muitakin esillä mm se Huutokeisari.
Jännä kun tuntuu, että kaikki muutkin apurahat ja taitelijaapurahat ja muut myönnetään aina sellaisille, kenellä on sitä meriittiä eli on jo nimekäs ja varakas ja ne kenellä sitä nimeä on, on helppo tehdä rahaa millä tavalla tahansa. Monroekin olisi voinut tehdä rahaa lähtemällä ohjelmiin, mainoksiin myymällä jotain, vaikka mitä, kaikki menee läpi, kun sen tekee joku tunnettu henkilö.