Lue keskustelun säännöt.
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä muutama vuosi, niin elämä menee uusiksi.
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tämä on tärkeä aihe. Me ihkiset olemme todella niin erilaisia tässäkin. Ystävinäni on äitejä, jotka todella kokevat äitiyden palkitsevaksi ja antoisaksi, mutta myös äitejä, jotka eivät ole kokeneet sitä sellaiseksi yleisesti ottaen. Osa kokee, että se on ottanut enemmän kuin antanut. Ja kyse on äideistä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Olipa viisas vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on tärkeä aihe. Me ihkiset olemme todella niin erilaisia tässäkin. Ystävinäni on äitejä, jotka todella kokevat äitiyden palkitsevaksi ja antoisaksi, mutta myös äitejä, jotka eivät ole kokeneet sitä sellaiseksi yleisesti ottaen. Osa kokee, että se on ottanut enemmän kuin antanut. Ja kyse on äideistä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Tärkeää on, mutta ei "saa" puhua. Omalla naamalla ei kannata ainakaan, kun saa vihat niskaansa. Ihmiset jotka saavat vanhemmuudesta edes vähän mielihyvää irti eivät voi ymmärtää mitä se on, kun siitä ei saa mitään hyvää ja se tuntuu lähes vastenmieliseltä. Eipä näitäkään asioita voi ennustaa jos voisi tässä tilanteessa ei olisi kukaan.
Ihan samoja ajatuksia. Itellä myös murrosikäisen/aikuiset lapset. Asuvat vielä kotona. En ole päässyt matkustamaan, perheenä kallista. Ei koskaan 4ahaa mihinkään. . Jne
Hirveä stressi, toinen lapsi ei ole ollut helppo. Paha murrosikä, koulukiusaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle lapset on tuonut suurimman ilon ja rakkauden elämään.
Minulla on kaksi aikuista lasta. Nyt vasta tämä äitiys tuntuu - puoliksi - hyvälstä.
Se tuntuu hyvältä tuon lapsen kohdalla, joka pärjää. Ja huonolta sen kohdalla, joka on vaarassa syrjäytyä.
Ja todellakin; vanhemmuus on pelkkää antamista ja antamista. Vieläkin, vaikka lapset ovat nuoria aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai sitä lasta ole pakko väkisin kasvattaa? Toiselle vanhemmalle se lapsi vaan ja itsekästä elämää jatkamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sitä lasta ole pakko väkisin kasvattaa? Toiselle vanhemmalle se lapsi vaan ja itsekästä elämää jatkamaan.
Mun exäni kerkesi jo tekemään tuon pelivedon ensin. Lapset siis mulla n.80% ajasta. (Olen eri kuin ketjuun aiemmin kirjottaneet, mutta viimeksi eilen nukkumaanmenokiukkujen jälkeen mietin, että onko mun pakko tehdä tätä, vai voisinko vaan ottaa menolennon Balille.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on tärkeä aihe. Me ihkiset olemme todella niin erilaisia tässäkin. Ystävinäni on äitejä, jotka todella kokevat äitiyden palkitsevaksi ja antoisaksi, mutta myös äitejä, jotka eivät ole kokeneet sitä sellaiseksi yleisesti ottaen. Osa kokee, että se on ottanut enemmän kuin antanut. Ja kyse on äideistä, joiden lapset ovat jo aikuisia.
Tärkeää on, mutta ei "saa" puhua. Omalla naamalla ei kannata ainakaan, kun saa vihat niskaansa. Ihmiset jotka saavat vanhemmuudesta edes vähän mielihyvää irti eivät voi ymmärtää mitä se on, kun siitä ei saa mitään hyvää ja se tuntuu lähes vastenmieliseltä. Eipä näitäkään asioita voi ennustaa jos voisi tässä tilanteessa ei olisi kukaan.
Omalla naamalla ei siksi, koska se voisi kuulostaa aika inhottavalta asialta niille lapsille..nimimerkillä oma äitini sanonut muutamaan otteeseen päin naamaa että ehkä ei olisi pitänyt tehdä lapsia :D Ei ollut mieltä ylentävää, vaikka kuulostaa ihan ymmärrättevältä näin anonyymilla palstalla että jollekin lapsen saaminen ei ole ollut suurin onni. Mutta älkää ikinä sanoko sitä lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin lakannut "suorittamasta". En ole mikään ylisuorittaja, jolle pitää kaikki olla täydellisesti, vaan välillä on tukka leikkaamatta lapsella, ruuaksi nakkeja ja tiskaus kesken. Mutta koko ajan on jotain hoidettavaa, mitä ei oikein VOI jättää, kuten laskut. Olemme tietysti myös lapsen kanssa käyneet uimassa, kylässä ja puistossa ym ja osan ajasta nuo hetket ovat olleetkin mukavia. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Ainoa skenaario, missä nyt ajattelen, että olisin voinut onnistua, olisi sellainen, missä olisin ensin opiskellut haluamaani alaa ja päässyt alkamaan tienaamaan sillä hyvin - mikä ei ole mitenkään itsestään selvää - ja olisi löytynyt puoliso, joka ottaisi päävastuun arjen pyörittämisestä. Siis siinä tilanteessa saattaisin olla ihan tyytyväinen valintaani lisääntyä, jos kaikki muut asiat olisivat todella hyvin. Mutta niilläkään ihmisillä, jotka ovat tehneet hyviä valintoja ja käynyt hyvä onni, ei ole mitenkään taattua, että taloudellinen tasapaino tai puoliso pysyy. Veikkaan, että jos en olisi tuolloin taannoin päättänyt tehdä lasta, niin olisin saattanut myöhemmin päättää, että en aio tehdä ollenkaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin lakannut "suorittamasta". En ole mikään ylisuorittaja, jolle pitää kaikki olla täydellisesti, vaan välillä on tukka leikkaamatta lapsella, ruuaksi nakkeja ja tiskaus kesken. Mutta koko ajan on jotain hoidettavaa, mitä ei oikein VOI jättää, kuten laskut. Olemme tietysti myös lapsen kanssa käyneet uimassa, kylässä ja puistossa ym ja osan ajasta nuo hetket ovat olleetkin mukavia. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Ainoa skenaario, missä nyt ajattelen, että olisin voinut onnistua, olisi sellainen, missä olisin ensin opiskellut haluamaani alaa ja päässyt alkamaan tienaamaan sillä hyvin - mikä ei ole mitenkään itsestään selvää - ja olisi löytynyt puoliso, joka ottaisi päävastuun arjen pyörittämisestä. Siis siinä tilanteessa saattaisin olla ihan tyytyväinen valintaani lisääntyä, jos kaikki muut asiat olisivat todella hyvin. Mutta niilläkään ihmisillä, jotka ovat tehneet hyviä valintoja ja käynyt hyvä onni, ei ole mitenkään taattua, että taloudellinen tasapaino tai puoliso pysyy. Veikkaan, että jos en olisi tuolloin taannoin päättänyt tehdä lasta, niin olisin saattanut myöhemmin päättää, että en aio tehdä ollenkaan. Ap
Ja siis jos tuli edelleen kuva, että suoritan myös vapaa-aikaa niin sekään ei pidä paikkaansa. Ihan myös olemista ja juttelua on arkeen mahtunut, mutta edelleen ne hyvät hetket on aika pieni plussa siihen kaikkeen nähden mitä on vaihtanut pois. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin lakannut "suorittamasta". En ole mikään ylisuorittaja, jolle pitää kaikki olla täydellisesti, vaan välillä on tukka leikkaamatta lapsella, ruuaksi nakkeja ja tiskaus kesken. Mutta koko ajan on jotain hoidettavaa, mitä ei oikein VOI jättää, kuten laskut. Olemme tietysti myös lapsen kanssa käyneet uimassa, kylässä ja puistossa ym ja osan ajasta nuo hetket ovat olleetkin mukavia. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Ainoa skenaario, missä nyt ajattelen, että olisin voinut onnistua, olisi sellainen, missä olisin ensin opiskellut haluamaani alaa ja päässyt alkamaan tienaamaan sillä hyvin - mikä ei ole mitenkään itsestään selvää - ja olisi löytynyt puoliso, joka ottaisi päävastuun arjen pyörittämisestä. Siis siinä tilanteessa saattaisin olla ihan tyytyväinen valintaani lisääntyä, jos kaikki muut asiat olisivat todella hyvin. Mutta niilläkään ihmisillä, jotka ovat tehneet hyviä valintoja ja käynyt hyvä onni, ei ole mitenkään taattua, että taloudellinen tasapaino tai puoliso pysyy. Veikkaan, että jos en olisi tuolloin taannoin päättänyt tehdä lasta, niin olisin saattanut myöhemmin päättää, että en aio tehdä ollenkaan. ApJa siis jos tuli edelleen kuva, että suoritan myös vapaa-aikaa niin sekään ei pidä paikkaansa. Ihan myös olemista ja juttelua on arkeen mahtunut, mutta edelleen ne hyvät hetket on aika pieni plussa siihen kaikkeen nähden mitä on vaihtanut pois. Ap
Juuri tuo on sitä mistä puhutaan suorittamisena. Ajattelet että on olemassa jokin haavetilanne jossa olisit onnellinen jos vain asiat x y z. Ja koska ne eivät ole niin päätät että olet onneton ja vertaat koko ajan johonkin olemattomaan tiöanteeseen. Kannattaako se? Entä jos sallisit itsesi olla onnellinen just nyt.
Tai vain olla, ei tarvitse edes pyrkiä siihen että olisi juuri onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi aikuista lasta. Nyt vasta tämä äitiys tuntuu - puoliksi - hyvälstä.
Se tuntuu hyvältä tuon lapsen kohdalla, joka pärjää. Ja huonolta sen kohdalla, joka on vaarassa syrjäytyä.
Ja todellakin; vanhemmuus on pelkkää antamista ja antamista. Vieläkin, vaikka lapset ovat nuoria aikuisia.
Entä jos ajattelisit että on etuoikeus saada olla siinä asemassa että annat? Lapsuus on lahja ja nimenomaan sille vanhemmalle joka saa kokea kaiken sinä ainutkertaisessa vanhemman roolissa. Lapsi aloittaa siinä ennen pitkää sen oman elämänsä mutta se lapsuus ei ole mitään mikä olisi pois sinulta. Jos koet niin niin olet missannut pointin aika lailla täydelleen. Saat kokea lapsesi ainutlaatuisuuden juuri sinun lapsenasi ja kaiken sen mitä on olla hänen vanhempansa. Se ei koskaan toistu tässä maailmankaikkedessa. Todella suuri lahja ja on sinusta kiinni millaisena sen muistat.
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.