Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän

Itselläni on hyvin samanlaisia tuntemuksia ja vastaavia tuntemuksia, vaikka kyse ei olekaan lapsista. Omalla kohdallani tilanne on kuitenkin se, että siitä huolimatta, että olen sinkku ja velan joudun käytännössä toimimaan vanhan ja sairaan sukulaiseni omaishoitajana ja henkilökohtaisena assistenttina ja työttömyydestä ja köyhyydestäni johtuen asumaan tämän luona. Koen elämäni menevän tässä hukkaan varsinkin kun en olen tätä varsinaisesti valinnut ja useasti sanonut, että en halua tätä, enkä pysty tähän. En pysty kunnolla huolehtimaan edes itsestäni ja oma terveytenikin reistailee koko ajan pahemmin. Kärsin mm. pahasta ahdistuksesta ja suolistosairaudesta. Olen ilmeisesti myös autismikirjolla.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on hyvin samanlaisia tuntemuksia ja vastaavia tuntemuksia, vaikka kyse ei olekaan lapsista. Omalla kohdallani tilanne on kuitenkin se, että siitä huolimatta, että olen sinkku ja velan joudun käytännössä toimimaan vanhan ja sairaan sukulaiseni omaishoitajana ja henkilökohtaisena assistenttina ja työttömyydestä ja köyhyydestäni johtuen asumaan tämän luona. Koen elämäni menevän tässä hukkaan varsinkin kun en olen tätä varsinaisesti valinnut ja useasti sanonut, että en halua tätä, enkä pysty tähän. En pysty kunnolla huolehtimaan edes itsestäni ja oma terveytenikin reistailee koko ajan pahemmin. Kärsin mm. pahasta ahdistuksesta ja suolistosairaudesta. Olen ilmeisesti myös autismikirjolla.

Inhoan kotitöitä, mutta silti ne jäävät tehtäväkseni, kuten myös asioiden hoitaminen. Pelkään jo yrityksiäkin hoitaa asioita kodin ulkopuolellakin kun hyvin usein aiheuttavat entistä pahempia ahdistuskohtauksia ja vastaavia oireita. Kuormitus on valtavaa. Oireilen eri tavoin mm. syömiseen liittyvillä ongelmilla.

Kiitos ap aloituksesta. Tästä pitäisi puhua paljon avoimemmin. Yleensä vapaaehtoisesti lapsettomille toitotetaan vain lisääntymisen mukanaan tuomasta onnesta ja elämän merkityksellisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.

Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.

Vierailija kirjoitti:

Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.

Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.

Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.

Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.

ainoa asia, mitä mä mietin, on se, että tietääköhän lapsi ton. tai siis kun aina sanotaan, että lapsi vaistoaa suhteellisen hyvin, mitä vanhemman päässä liikkuu.

ootteko huomannu teijän lapsista, että ne tietäis noi teidän ajatukset?

Vierailija kirjoitti:

Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.

Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.

Sanot: En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille.

Lapsen katumisen voin ymmärtää, mutta tätä kohtaa en. Mitä kuvittelit, että lapsi sinulle antaa? Mitä sellaista ajattelit saavasi mitä et saanut? Ja miten ihmeessä voi tulla yllätyksenä, että vanhemmuus on hyvin paljon, tietysti, juuri tuota, että ei itse pysty tekemään jtn koska on vanhempi. Miten sinulla on ollut niin harhaiset käsitykset vanhemmuudesta, että nämä kirjoittamasi asiat (miten paljon lapselleen antaa, miten lapsi on aina etusijalla) voivat tulla minkäänlaisena yllätyksenä?

Sen ymmärrän hyvin että vanhemmuus ei kaikilla herätä sellaisia positiivisia tunteita, joita toivoo ja odottaa. Mutta tämä kun aikuinen ihminen ei tykkääkään olla vanhempi siksi että lapsi pitää pistää etusijalle ja joutuu antamaan todella paljon sekä luopumaan monista asioista, tällainen tuo lähinnä mieleennseb 8-vuotiaan joka ei haluakaan enää koiranpentua kun iski tajuntaan että se on tosiaan ihan oikeasti pissatettava ulkona myös sateella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.

Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.

Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.

Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.

Et tunne kyseisen henkilön elämänhistoriaa ja tarinaa, kommentointisi on siksi asiaankuulumatonta ja töykeää.

Nuorempi lapseni oli todella vaativa tapaus lievien erityispiirteidensä vuoksi, mutta vaivannäkö kannatti.

Ilman häntä ei moni asia sujuisi, ja hänen sitkeällä sekä rauhallisella luonteellaan pärjää missä vain.

Ymmärrän ajatuksesi ja harmillista, että tunnet näin.

Itse en ole koskaan ollut mikään "pullantuoksuinen" äiti, eikä mulla ollut koskaan mitään varsinaista vauvakuumettakaan. Jotenkin pelotti se vastuu lapsesta (ainakin vähintään 18v.), että osaanko kasvattaa lapsen "oikein" eli mallikelpoiseksi kansalaiseksi ja pärjätäänkö me vanhempina. Lapsi oli / on toivottu ja molemmille vanhemmille hyvin rakas, enkä vaihtaisi häntä pois, mutta onhan siitä ollut vastuuta ja myös huolta, ja on edelleen.

Itseäni ehkä harmittaa, että en ole ehtinyt/jaksanut tms. tehdä kaikkia niitä asoita, mitä äitinä olisi ehkä pitänyt ja ehkä halunnutkin. Tunnen tästä aina välillä huonoa omaatuntoa, mutta olen yrittänyt olla armollinen itselleni. Kaikesta huolimatta on ihana nähdä miten fiksu ja järkevä nuori hänestä on kasvanut vuosien mittaan.   

Kaikesta vastuusta, antamisesta yms. huolimatta koen, että olen myös saanut paljon. Ihania hetkiä, rakkautta, iloa ja uusia  ystäviä - myöskin lohdutusta. 

Esim. lapsen harrastuksen myötä on avautunut myös mulle ja miehelle ihan uusi maailma. Olemme sen kautta tutustuneet lukuisiin uusiin ihmisiin, joista osasta on tullut myös meille ystäviä. Itse olen jopa löytänyt uuden työpaikan sitä kautta.

Lapsen kasvaessa ja taitojen lisääntyessä on ollut myös ihanaa, kun hän esim. tykkää leipoa ja laittaa ruokaa - eikä siinä tarvitse olla itse enää mukana. Toki tehdään välillä yhdessäkin, mutta ei läheskään aina.

Jotenkin tuntuu, että koskaan ei ole ns. hyvä hetki hankkia lasta.... eikä tulevaisuudesta voi koskaan tietää. Ei kannata murehtia mennyttä (sitä ei voi muuttaa), mutta tähän hetkeen voit vaikuttaa. Tee lapsen / nuoren kanssa myös sellaisia asioita, mistä itse pidät todella paljon. Se antaa myös sinulle enemmän.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.

Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.

Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.

Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.

Et tunne kyseisen henkilön elämänhistoriaa ja tarinaa, kommentointisi on siksi asiaankuulumatonta ja töykeää.

Miksi otat itseesi, tunnen tuollaisen ihmistyypin todella hyvin.

Lapsia ei pidä ruveta tekemään hetken mielijohteesta liian nuorena. Tietenkin pitää ensin opiskella ammatti ja hankkia riittävä toimeentulo. Puolison pitää myös olla kuvioissa mukana ja sitoutunut jakamaan vanhemmuuden. Tämä kaikki oli ainakin itselleni päivänselvää jo ihan teini-ikäisestä lähtien. Miten kehittymätöntä voi ajattelu olla, kun kaikki suunnitelmallisuus puuttuu. Myöhäistä on hiiren haukotella, kun pää on kissan suussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.

Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.

Sanot: En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille.

Lapsen katumisen voin ymmärtää, mutta tätä kohtaa en. Mitä kuvittelit, että lapsi sinulle antaa? Mitä sellaista ajattelit saavasi mitä et saanut? Ja miten ihmeessä voi tulla yllätyksenä, että vanhemmuus on hyvin paljon, tietysti, juuri tuota, että ei itse pysty tekemään jtn koska on vanhempi. Miten sinulla on ollut niin harhaiset käsitykset vanhemmuudesta, että nämä kirjoittamasi asiat (miten paljon lapselleen antaa, miten lapsi on aina etusijalla) voivat tulla minkäänlaisena yllätyksenä?

Sen ymmärrän hyvin että vanhemmuus ei kaikilla herätä sellaisia positiivisia tunteita, joita toivoo ja odottaa. Mutta tämä kun aikuinen ihminen ei tykkääkään olla vanhempi siksi että lapsi pitää pistää etusijalle ja joutuu antamaan todella paljon sekä luopumaan monista asioista, tällainen tuo lähinnä mieleennseb 8-vuotiaan joka ei haluakaan enää koiranpentua kun iski tajuntaan että se on tosiaan ihan oikeasti pissatettava ulkona myös sateella.

Törkeä ja täysin asiaton kommentti. Koet ilmeisesti itse olevasi täydellinen vanhempi ja ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.

Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.

Mut anna mä arvaan: susta on ihan eri juttu poimia käsin koiranpaskaa 13 vuotta tai kaivella kissankusilaatikoita päivästä toiseen koko sen elukan elinajan?  Koska sitähän se lemmikin omistaminen on kissat mouruaa ja koirat räkyttää ja paskaa on joka paikassa.

Vai olisiko kuitenkin niin, että noi sun kuvailemat asiat on aika mikroskooppisen pieni osa vanhemmuutta, kuten mun kuvailemat asiat on mikroskooppisen pieni osa lemmikin omistamista.

Ei siinä, jokainen valitsee itse haluaako lapsia vai ei ( saako niitä on sitten eri asia), mutta nämä perustelut vaan aina kuulostaa vähä-älyisten kirjoittamilta.

Tämä on tärkeä aihe ja varmasti yllättävän yleistä. 

Onpas kummallista tilitystä. Itsellä kaksi lasta jotka nuoria aikuisia, olen opiskellut unelmien ammatteja, harrastanut ja tavannut ystäviä vaikka lapsia onkin ollut ja toinen autisminkirjon/add lapsi.

Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Lapsetkin ovat ison osan ajasta koulussa. Ei kenenkään vanhemman ole pakko olla kotona siivoamassa ja päivystää vain lapsen asioita 24/7.

Nyt ulkoistat oman saamattomuutesi lapsen harteille ja asetat hänet vastuuseen siitä, että et itse tee omalle elämällesi mitään tai seuraa unelmiasi. Ei teini tarvitse vamhempaa tauotta vaan olet vapaa tekemään paljonkin asioita itsellesi. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Sitkun ja niin mutta kun muut, ihmiset ovat onnettomia koska säylyttävät vastuun muille ja menneisyyden valinnoille. Ala vaan toimimaan nyt, ei se lapsi kauaa enää nurkissasi ole muutenkaan, sitten voi tulla ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.

Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.

2 täysin erilaisen lapsen kanssa en ole ikinä kokenut tuollaista.

olen kyllä todella pahoillani puolestasi. itse jotenkin onnenkantamoisena en tehnyt lapsia. nyt elämä on rauhallista, yrittämistä, urheilua, matkustelua ja hyvin syömistä. lapsi olisi kyllä pilannut ihan jokaisen asian, mistä nautin nyt. asiasta pitäisi keskustella enemmän, monet tekevät lapset ihan liian nuorina, elämää näkemättöminä. ymmärrän hyvin ap tuskasi.

Mulla lapset ovat pitäneet ruodussa. Elämän vastoinkäymisissä olisin ilman lapsia suurella todennäköisyydellä alkanut juomaan.

Siis kunnolla juomaan, paetakseni kaikkea epäoikeudenmukaisuutta, jota on tullut vastaan. Lasten takia olen käyttäytynyt, yrittänyt tsempata ja pysyä ruodussa - ja ihan kohtuullisen hyvin onnistunut.

Kohta muuttavat pois kotoa omilleen, ehkä sitten repsahtaa ja kunnolla, mene ja tiedä. Voi kun tietäisivät, kuinka paljon heidän vuokseen on tsempattu jne.

Mutta olisihan se ihanaa aurinkoisella säällä nyt istahtaa Kalliossa jonkun kivan baarin terassille ja tempoa muutama iso tuoppi - kiireettömästi, ilman että joku vinkuu tekemään ruokaa tms.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä on tärkeä aihe. Me ihkiset olemme todella niin erilaisia tässäkin. Ystävinäni on äitejä, jotka todella kokevat äitiyden palkitsevaksi ja antoisaksi, mutta myös äitejä, jotka eivät ole kokeneet sitä sellaiseksi yleisesti ottaen. Osa kokee, että se on ottanut enemmän kuin antanut. Ja kyse on äideistä, joiden lapset ovat jo aikuisia.

Silloin kun arvottaa elämäänsä sen mukaan onko lapset antaneet enemmän kuin ottaneet, on lähtökohta jo ihan nurinkurinen. Lapset eivät ole osa äitiään tai sen jatke.

Minä olen elänyt hyvän elämän, onnellisen ja tapahtumarikkaan, mun näköisen elämän JA sen lisäksi mulla on kaksi täydellistä lasta. He ovat tuoneet paljon kaikenlaista tunnetta ja tilanteita, hyviä ja huonoja.