Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapseen ei saa mitään otetta ennen kuin karjaisee?
30.08.2022 |
Vähän provokatiivinen otsikko, mutta tällaista mietin taas viikonlopun jälkeen. Mikään käsky tai kehoitus, joka on sanottu rauhallisen selkeällä ja jämäkällä, tiukallakin äänellä ei mene lapselle ollenkaan perille. Ihan kuin hän ei edes kuulisi sitä, vaikka laittaisi samalla käden lapsen olkapäälle ja varmistaisi, että lapsi ei tee samalla muuta. Kuulossa siis ei kuitenkaan ole vikaa, vaan ihan kuin lapsi suhtautuisi tällaisiin käskyihin kuin vain tuulen suhinaan korvissa. Vasta kun lipulta karjaisee käskyn niin se menee perille. Mutta miksi? En ole ollut enkä halua olla mikään karjuva äiti eikä lasta ole todellakaan opetettu siihen, että hänelle jotenkin huudettaisiin kaikki. Alan kuitenkin turhautua todenteolla siihen, että mikään muu kuin karjaisu ei tunnu tavoittavan lasta. Eikä hän tahallaan tottelematon ole, usein tulee sitten paha mieli kun karjaisen ja itsellenikin. Ja tottelee heti kyllä sitten. Mutta ihan kuin surullisena siitä, että miksi hänelle karjaistiin eikä sanottu rauhallisesti. Kun kysyn etkö kuullut kun sanoin sinulle asiasta jo rauhallisesti muutaman kerran niin lapsi vaikuttaa hämmentyneeltä, ihan kuin ei aidosti olisi havainnut minun sanoneen.
Kommentit (154)
Kun jotain näkee ja kuulee paljon siihen turtuu. Ns informaation tulvaan kyllästyy nopeasti ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Kannattaa ihan oikeasti pysähtyä miettimään kuinka paljon sille lapselle esim "nalkuttaa" päivän aikana. Onko joku asia oikeasti sellainen että siihen pitää puuttua ja olla koko aikaa ohjaamassa ja säätelemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin kiitollinen neuvoista, alan olemaan itsekin surullinen kun joudun karjumaan. Ap
Kenenkään ei ole mikään pakko karjua. Se on ihan oma valinta.
Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.
Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.
Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.
Oletko koettanut koirakoulua? Istu, anna tassu, leiki kuollutta, jne.
Kun rankaiset lasta, niin missä vaiheessa sen teet? Silloin, kun puhut rauhallisella äänellä vaiko vasta sen jälkeen, kun olet siirtynyt karjumaan? Mietin, että jos lapsi on oppinut, että rauhallisen puheen voi ohittaa ilman, että joutuu siitä vaikeuksiin, ja että vasta karjuminen on jotain mihin on syytä oikeasti kiinnittää huomiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko koettanut koirakoulua? Istu, anna tassu, leiki kuollutta, jne.
Armeijastakin voi ottaa oppia, riviin järjesty, taakse poistu.
Vierailija kirjoitti:
Kun jotain näkee ja kuulee paljon siihen turtuu. Ns informaation tulvaan kyllästyy nopeasti ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Kannattaa ihan oikeasti pysähtyä miettimään kuinka paljon sille lapselle esim "nalkuttaa" päivän aikana. Onko joku asia oikeasti sellainen että siihen pitää puuttua ja olla koko aikaa ohjaamassa ja säätelemässä.
Mutta tämä on aina ollut tällaista. En ole todellakaan koko ajan kaikesta sanomassa. Eikä kyse ole nalkutuksesta vaan tavallisista ohjeista, että ollaan lähdössä ulos ja sanon, että laita sukat jalkaan ja laitan ne sukat siihen lapsen viereen puettavaksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko sillä on keskittymisongelmia, eikä viesti tosiaan tavoita häntä kun ajatukset on muualla, tai sitten on oppinut ettei tartte välittää ennen kuin huudetaan. Voi myös olla että sisäistääkin asian, mutta toiminnanohjauksessa on ongelmia, eikä siis vain saa tehtyä vaikka oikeastaan haluaisikin. Mm. adhd voi aiheuttaa tuollaista.
Voisit koettaa saada keskusteluyhteyden ja pyytää lasta vastaamaan kuuliko mitä sanottiin ja pyytää kertomaan mitä pyydettiin (tällä saa ulos lauseen, eikä automaatiolla tuotettua joo-joota). Jos silti ei mitään tapahdu, voi koettaa vaikka keskustella osaako lapsi selittää miksi mitään ei tapahdu. Adhd-epäilyssä tietenkin yhteys ammattilaisiin, että voidaan joko todeta tai poissulkea tämä vaihtoehto.
Jos taas on vaan oppinut ettei tarvitse piitata ennen kun vanhemmalla palaa päre, niin voisi kokeilla pistää sanktioita kehiin ennen sitä huutamista ja katsoa alkaako jossain vaiheessa tepsiä.
Vierailija kirjoitti:
Toinen tapa saada huomio on antaa täysi huomio, mutta se on tietenkin raskasta, kun lapsi ei ole itseohjautuva.
Joudun menemään lapsen luo, laittamaan käden olkapäälle, katsomaan silmiin, seuraamaan lapsen väistäviä eleitä silmilläni ja kehollani, kunnes ne rauhoittuvat ja saan hänet yhteisymmärryksessä kanssani jättämään mielenkiintoiset omat viihdykkeensä sivuun ja hoitamaan arkiset tehtävänsä. Voi tulla kirosanoja lapsen suusta, mutta en jätä häntä rauhaan ennen kuin olen saanut sen mitä tulin hakemaan. Raskasta, mutta onnistuu.
Lapsi tekee vastaavaa minun suuntaan, mutta kiusaten ja häiriköiden silloin, kun kaipaa huomiotani ja minä en tahtoisi sitä antaa.
Minä usein teen noin, että laitan käden lapsen olkapäälle ja katson, että lapsi ei samalla tee muuta. Ja silloin sanon vaikka että pue nämä sukat. Mutta päivässä on todella paljon tilanteita, joissa lapselle täytyy antaa joku kehoitus esim tule syömään, vaihda paita, pue kengät, tule pesemään hampaat jne. Ja turhaudun siihen, kun nämä ei tunnu menevän perille edes tuolla tavalla ollenkaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi tuollainen lapsi, ja täytyy sanoa, että näen hänessä paljon itseäni.
Lapsi siis uppoaa kaikkeen mitä tekee, toki pelaamiseen (tiukat ruutuajat käytössä) mutta yhtä lailla lukemiseen, kädentaitoihin tai vaikka vain tuulessa liehuvien puiden katseluun. Nätti sanominen ei irrota häntä transsista, huuto sen sijaan irrottaa.
Meidän lapsemme on jo 9-vuotias ja edistynyt opettajien mukaan kovasti näissä taidoissa, mutta tipahtaa edelleen haaveisiin silloin kun pitäisi odotella. Tehtävät tekee hyvin ja tekee mm. ylemmän luokkatason matematiikkaa.
En osaa neuvoa, mutta kaipaisin minäkin neuvoja juuri noihin arjen rutiineihin.
Vierailija kirjoitti:
Kun rankaiset lasta, niin missä vaiheessa sen teet? Silloin, kun puhut rauhallisella äänellä vaiko vasta sen jälkeen, kun olet siirtynyt karjumaan? Mietin, että jos lapsi on oppinut, että rauhallisen puheen voi ohittaa ilman, että joutuu siitä vaikeuksiin, ja että vasta karjuminen on jotain mihin on syytä oikeasti kiinnittää huomiota?
Olen yrittänyt käyttää rangaistuksia aika harvoin. Olen pyrkinyt tekemään niin, että kehuisin, jos tekisi heti mitä käsken. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yksi tuollainen lapsi, ja täytyy sanoa, että näen hänessä paljon itseäni.
Lapsi siis uppoaa kaikkeen mitä tekee, toki pelaamiseen (tiukat ruutuajat käytössä) mutta yhtä lailla lukemiseen, kädentaitoihin tai vaikka vain tuulessa liehuvien puiden katseluun. Nätti sanominen ei irrota häntä transsista, huuto sen sijaan irrottaa.
Meidän lapsemme on jo 9-vuotias ja edistynyt opettajien mukaan kovasti näissä taidoissa, mutta tipahtaa edelleen haaveisiin silloin kun pitäisi odotella. Tehtävät tekee hyvin ja tekee mm. ylemmän luokkatason matematiikkaa.
En osaa neuvoa, mutta kaipaisin minäkin neuvoja juuri noihin arjen rutiineihin.
Jotenkin tuo sana transsi kuvaa myös minun lasta hyvin. Että transsin läpi pääsee vain karjaisemalla, ja silloin lapsi havahtuu ihmettelemään, että miksi äiti karjut minulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jotain näkee ja kuulee paljon siihen turtuu. Ns informaation tulvaan kyllästyy nopeasti ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Kannattaa ihan oikeasti pysähtyä miettimään kuinka paljon sille lapselle esim "nalkuttaa" päivän aikana. Onko joku asia oikeasti sellainen että siihen pitää puuttua ja olla koko aikaa ohjaamassa ja säätelemässä.
Mutta tämä on aina ollut tällaista. En ole todellakaan koko ajan kaikesta sanomassa. Eikä kyse ole nalkutuksesta vaan tavallisista ohjeista, että ollaan lähdössä ulos ja sanon, että laita sukat jalkaan ja laitan ne sukat siihen lapsen viereen puettavaksi. Ap
Ja sitten alkaa nalkutus kun tämä ei käy saman tien? Meillä ei ole koskaan varsinaisesti käskytetty lapsia vaan ollut sellainen kolmen nimen taktiikka, kun luotan niihin lapsiini että he ymmärtää kyllä, että ne sukat pitää nyt pukea. Etunimi, etunimi + toinen nimi, etunimi+ toinen nimi+ sukunimi. Lapset tietää, että kolmannen kohdalla olen tosissani. :D
Kaikki lapset ei ole normaaleja lapsia. Eiköhän se kouluiässä helpota kun se joku diagnoosi sieltä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun jotain näkee ja kuulee paljon siihen turtuu. Ns informaation tulvaan kyllästyy nopeasti ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Kannattaa ihan oikeasti pysähtyä miettimään kuinka paljon sille lapselle esim "nalkuttaa" päivän aikana. Onko joku asia oikeasti sellainen että siihen pitää puuttua ja olla koko aikaa ohjaamassa ja säätelemässä.
Mutta tämä on aina ollut tällaista. En ole todellakaan koko ajan kaikesta sanomassa. Eikä kyse ole nalkutuksesta vaan tavallisista ohjeista, että ollaan lähdössä ulos ja sanon, että laita sukat jalkaan ja laitan ne sukat siihen lapsen viereen puettavaksi. Ap
Ja sitten alkaa nalkutus kun tämä ei käy saman tien? Meillä ei ole koskaan varsinaisesti käskytetty lapsia vaan ollut sellainen kolmen nimen taktiikka, kun luotan niihin lapsiini että he ymmärtää kyllä, että ne sukat pitää nyt pukea. Etunimi, etunimi + toinen nimi, etunimi+ toinen nimi+ sukunimi. Lapset tietää, että kolmannen kohdalla olen tosissani. :D
Kaikki lapset ei ole normaaleja lapsia. Eiköhän se kouluiässä helpota kun se joku diagnoosi sieltä tulee.
No ei. Vaan kun ei yhdestä kehoituksesta pue, niin kävelen uudelleen viereen, laitan käden olkapäälle ja sanon vähän tiukemmin, että pue sukat. Jne.
Miksi minusta oletetaan, että nalkutan sekunneissa?
Ap
Minkä ikäinen lapsi?
Mun 8v vaatii useamman pyynnön, saatan kerran pyydettyäni sanoa että "hei, laita kynä/kirja pois tai ohjelma/peli pauselle ja katso tänne, (*odotan että lapsi tekee tuon*) mene laittamaan nämä paikoilleen ja pese kädet, sitten syömme."
Jos ei toivottu tekeminen onnistu tuolla pyynnöllä, menen aivan viereen ja kehotan uudelleen. Tämä nykyään riittää. Lapsi on hyvin keskittynyt tekemisiinsä mitä pidän hyvänä asiana. Olen itse samanlainen ja jos joku tulisi omalla aikatauluunsa vedoten keskeyttämään tekemiseni, en luultavasti huomioisi asiaa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Minäkin haluan tehdä puuhani rauhassa. Ero tässä toki on se että olen aikuinen ja vastaan asioista ja päätän sekä pidän itse nämä aikataulut :)
Kun lapsi ryhtyy tekemään jotain, yleensä siinä kohtaa ennen aloittamistaan kerron että miten paljon hänellä on aikaa tehdä sitä puuhaansa ja kerron mitä sen jälkeen tapahtuu. "Sulla on nyt puoli tuntia aikaa askarrella, sitten lähdemme ulos." Kun on aika lopettaa oma juttu ja tehdä muuta, teen kuten kuvasin ekassa kappaleesss.
Kunnioitan lapsen juttuja kuten edellytän että muut kunnioittavat minun, ilman syytä kesken kaiken en häiritse toisen keskittymistä. En pyydä kesken lukemisen viemään pyykkejä tai kysele mitään mikä ei ole täysin akuuttia, inhoan itse tuollaista tosi paljon.
Tämä systeemi ehkä on työlään kuuloinen koska yleisesti ihmisillä on tapana panna painoa itse päättämilleen aikatauluille ja vaatia muita toimimaan niiden mukaan huomioimatta toisen ajatuksia. Pyrin kasvattamaan lapsista tekemisensä suunnittelevia ihmisiä. Kun on menossa suihkuun, samalla viedään ne pyykit huoneesta. Kun on menossa ulos, samalla viedään ne roskat. En pompota lasta vaan opetan koska millekin on hyvä aika.
Vaatii aikuiselta suunnittelua, huomioimista, kärsivällisyyttä. Jokainen ei opi, mun 16v ei ole oppinut vaan vaatii muistutusta ja monta pyyntöä, mutta 12v taas on. 8v harjoittelee.
Jos joskus korotan ääntäni, minun ei tarvitse sanoa kuin "NYT SITTEN" ja jokainen ryhtyy välittömästi tekemään mitä on pyydetty. Nämä hetket ovat niitä että homma pitää saada hoitoon samantien ettei myöhästytä tai pyykkivuoro mene ohi jne. Olen huutanut ehkä kerran vuodessa jos olen esimerkiksi kipeä itse ja kärsivällisyyttä ei riitä, silloinkaan en karju. Vältän kaikkea tyhjää puhetta ja napinaa. Tätä mietetyötä sen sijaan teen, energiaa ajatella ja suunnitella on runsaasti :D Tavoite on että perusteellisella ja tiedostetulla pohjatyöllä saa lopulta tuloksia.
Haaveilijat ovat työläitä ohjattavia mutta kyllä se siitä.
Kannattaa miettiä nyt omaa käytöstä. Kukaan ei huuda pk ja kaikki saadaan ulos, syömään ja askartelemaan vaikka lapsia on 20. Lapsi tarvii toistoa, useita kertoja. Meillä 6v on hyvin innokas lukemaan joka vie tytön mennessään, täytyy pyytää usein jotain asiaa monta kertaa.
Karjuminen vahingoittaa lasta psyykkisesti. Joskus tähän olen sortunut ja nähnyt miten hämmentynyt lapsi on. Seuraavaksi kysymys on: äiti etkä ole iloinen? Lapsi haluaa että isä tai äiti rakastaa ja on iloinen.
Lapsi myös turtuu huutamiseen ja totteleminen ei taaskaan tehoa. Opetat haitallista käytösmallia lapsellesi. Suosittelen teille tunne taitoja -sarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Mun 8v vaatii useamman pyynnön, saatan kerran pyydettyäni sanoa että "hei, laita kynä/kirja pois tai ohjelma/peli pauselle ja katso tänne, (*odotan että lapsi tekee tuon*) mene laittamaan nämä paikoilleen ja pese kädet, sitten syömme."
Jos ei toivottu tekeminen onnistu tuolla pyynnöllä, menen aivan viereen ja kehotan uudelleen. Tämä nykyään riittää. Lapsi on hyvin keskittynyt tekemisiinsä mitä pidän hyvänä asiana. Olen itse samanlainen ja jos joku tulisi omalla aikatauluunsa vedoten keskeyttämään tekemiseni, en luultavasti huomioisi asiaa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Minäkin haluan tehdä puuhani rauhassa. Ero tässä toki on se että olen aikuinen ja vastaan asioista ja päätän sekä pidän itse nämä aikataulut :)
Kun lapsi ryhtyy tekemään jotain, yleensä siinä kohtaa ennen aloittamistaan kerron että miten paljon hänellä on aikaa tehdä sitä puuhaansa ja kerron mitä sen jälkeen tapahtuu. "Sulla on nyt puoli tuntia aikaa askarrella, sitten lähdemme ulos." Kun on aika lopettaa oma juttu ja tehdä muuta, teen kuten kuvasin ekassa kappaleesss.
Kunnioitan lapsen juttuja kuten edellytän että muut kunnioittavat minun, ilman syytä kesken kaiken en häiritse toisen keskittymistä. En pyydä kesken lukemisen viemään pyykkejä tai kysele mitään mikä ei ole täysin akuuttia, inhoan itse tuollaista tosi paljon.
Tämä systeemi ehkä on työlään kuuloinen koska yleisesti ihmisillä on tapana panna painoa itse päättämilleen aikatauluille ja vaatia muita toimimaan niiden mukaan huomioimatta toisen ajatuksia. Pyrin kasvattamaan lapsista tekemisensä suunnittelevia ihmisiä. Kun on menossa suihkuun, samalla viedään ne pyykit huoneesta. Kun on menossa ulos, samalla viedään ne roskat. En pompota lasta vaan opetan koska millekin on hyvä aika.
Vaatii aikuiselta suunnittelua, huomioimista, kärsivällisyyttä. Jokainen ei opi, mun 16v ei ole oppinut vaan vaatii muistutusta ja monta pyyntöä, mutta 12v taas on. 8v harjoittelee.
Jos joskus korotan ääntäni, minun ei tarvitse sanoa kuin "NYT SITTEN" ja jokainen ryhtyy välittömästi tekemään mitä on pyydetty. Nämä hetket ovat niitä että homma pitää saada hoitoon samantien ettei myöhästytä tai pyykkivuoro mene ohi jne. Olen huutanut ehkä kerran vuodessa jos olen esimerkiksi kipeä itse ja kärsivällisyyttä ei riitä, silloinkaan en karju. Vältän kaikkea tyhjää puhetta ja napinaa. Tätä mietetyötä sen sijaan teen, energiaa ajatella ja suunnitella on runsaasti :D Tavoite on että perusteellisella ja tiedostetulla pohjatyöllä saa lopulta tuloksia.
Haaveilijat ovat työläitä ohjattavia mutta kyllä se siitä.
Lapsi täytti neljä viime talvena. Kyse ei ole vain haaveilusta, vaikka hyvä mielikuvitus lapsellani onkin. Enkä minäkään käske kesken lukemisen viemään pyykkejä vaan jos vaikka lukee, niin sanon että viiden minuutin päästä pitää lopettaa lukeminen ja tulla syömään tms. Tämän ikäisen kanssa kuitenkin joutuu ohjaamaan ja käskemään paljon enemmän kuin sinun kahdeksanvuotiaan kohdalla, sillä isommat on monessa asiassa omatoimisempia. Ap
Ei näin kirjoitti:
Kannattaa miettiä nyt omaa käytöstä. Kukaan ei huuda pk ja kaikki saadaan ulos, syömään ja askartelemaan vaikka lapsia on 20. Lapsi tarvii toistoa, useita kertoja. Meillä 6v on hyvin innokas lukemaan joka vie tytön mennessään, täytyy pyytää usein jotain asiaa monta kertaa.
Karjuminen vahingoittaa lasta psyykkisesti. Joskus tähän olen sortunut ja nähnyt miten hämmentynyt lapsi on. Seuraavaksi kysymys on: äiti etkä ole iloinen? Lapsi haluaa että isä tai äiti rakastaa ja on iloinen.
Lapsi myös turtuu huutamiseen ja totteleminen ei taaskaan tehoa. Opetat haitallista käytösmallia lapsellesi. Suosittelen teille tunne taitoja -sarjaa.
Joo siis tällä aloituksella pyydän neuvoja, en todellakaan halua koskaan huutaa enkä muutenkaan ole koskaan ollut huutava ihminen, en edes aikuisten riidoissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Mun 8v vaatii useamman pyynnön, saatan kerran pyydettyäni sanoa että "hei, laita kynä/kirja pois tai ohjelma/peli pauselle ja katso tänne, (*odotan että lapsi tekee tuon*) mene laittamaan nämä paikoilleen ja pese kädet, sitten syömme."
Jos ei toivottu tekeminen onnistu tuolla pyynnöllä, menen aivan viereen ja kehotan uudelleen. Tämä nykyään riittää. Lapsi on hyvin keskittynyt tekemisiinsä mitä pidän hyvänä asiana. Olen itse samanlainen ja jos joku tulisi omalla aikatauluunsa vedoten keskeyttämään tekemiseni, en luultavasti huomioisi asiaa ainakaan ensimmäisellä kerralla. Minäkin haluan tehdä puuhani rauhassa. Ero tässä toki on se että olen aikuinen ja vastaan asioista ja päätän sekä pidän itse nämä aikataulut :)
Kun lapsi ryhtyy tekemään jotain, yleensä siinä kohtaa ennen aloittamistaan kerron että miten paljon hänellä on aikaa tehdä sitä puuhaansa ja kerron mitä sen jälkeen tapahtuu. "Sulla on nyt puoli tuntia aikaa askarrella, sitten lähdemme ulos." Kun on aika lopettaa oma juttu ja tehdä muuta, teen kuten kuvasin ekassa kappaleesss.
Kunnioitan lapsen juttuja kuten edellytän että muut kunnioittavat minun, ilman syytä kesken kaiken en häiritse toisen keskittymistä. En pyydä kesken lukemisen viemään pyykkejä tai kysele mitään mikä ei ole täysin akuuttia, inhoan itse tuollaista tosi paljon.
Tämä systeemi ehkä on työlään kuuloinen koska yleisesti ihmisillä on tapana panna painoa itse päättämilleen aikatauluille ja vaatia muita toimimaan niiden mukaan huomioimatta toisen ajatuksia. Pyrin kasvattamaan lapsista tekemisensä suunnittelevia ihmisiä. Kun on menossa suihkuun, samalla viedään ne pyykit huoneesta. Kun on menossa ulos, samalla viedään ne roskat. En pompota lasta vaan opetan koska millekin on hyvä aika.
Vaatii aikuiselta suunnittelua, huomioimista, kärsivällisyyttä. Jokainen ei opi, mun 16v ei ole oppinut vaan vaatii muistutusta ja monta pyyntöä, mutta 12v taas on. 8v harjoittelee.
Jos joskus korotan ääntäni, minun ei tarvitse sanoa kuin "NYT SITTEN" ja jokainen ryhtyy välittömästi tekemään mitä on pyydetty. Nämä hetket ovat niitä että homma pitää saada hoitoon samantien ettei myöhästytä tai pyykkivuoro mene ohi jne. Olen huutanut ehkä kerran vuodessa jos olen esimerkiksi kipeä itse ja kärsivällisyyttä ei riitä, silloinkaan en karju. Vältän kaikkea tyhjää puhetta ja napinaa. Tätä mietetyötä sen sijaan teen, energiaa ajatella ja suunnitella on runsaasti :D Tavoite on että perusteellisella ja tiedostetulla pohjatyöllä saa lopulta tuloksia.
Haaveilijat ovat työläitä ohjattavia mutta kyllä se siitä.
Lapsi täytti neljä viime talvena. Kyse ei ole vain haaveilusta, vaikka hyvä mielikuvitus lapsellani onkin. Enkä minäkään käske kesken lukemisen viemään pyykkejä vaan jos vaikka lukee, niin sanon että viiden minuutin päästä pitää lopettaa lukeminen ja tulla syömään tms. Tämän ikäisen kanssa kuitenkin joutuu ohjaamaan ja käskemään paljon enemmän kuin sinun kahdeksanvuotiaan kohdalla, sillä isommat on monessa asiassa omatoimisempia. Ap
No tottakai joutuu käskemään enemmän. Ei tämä 8v ole ollut pienempänä sellainen kuin nyt, vaan kuten kattavasti selitin, tätä harjoittelua on tehty vuosia. Minulla on ollut neljä kertaa nelivuotias lapsi ja tiedän että 4v vaatii enemmän ohjausta.
Olisin kiitollinen neuvoista, alan olemaan itsekin surullinen kun joudun karjumaan. Ap