Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa kun minusta tuli totaali yh?
25.08.2022 |
Kauheaa, mutta tuntuu, että oma elämä on lopussa ja todella mietin miten jaksaa kun tuntuu että en.
Olin aikaisemmin kouluikäisten lasteni vuoroviikkoäiti. Lasten isän kanssa erottiin 7 vuotta sitten ja arki ja lasten asioiden jakaminen sujui varsin hyvin. Esikoinen on aina ollut haastava lapsi ja nyt todella vaikea teini. Apua on haettu perheneuvolasta, sosiaalitoimistosta ja nuorisopsykan polilta, mutta koen, että oikein mitään apua emme ole saaneet. Silloin kun lapset olivat isällään lepäsin, keräsin voimia, tein enemmän omia juttuja ja myös hiukan enemmän töitä, että lapsiviikoille jäi enemmän aikaa lapsille. Ne lapsivapaat viikot olivat minulle henkireikä ja taukoa kamalasta teiniväännöstä.
Nyt lasteni isä kuoli äkillisesti puolisen vuotta sitten. Luonnollisestikin tästä seurasi lisää vääntöä, surua ja raivoa teinin suunnalta. Kaikki tukiverkot ja muut aikuiset ihmiset katosivat ympäriltä ja jäin ihan perusarjen, mutta myös vaikeiden asioiden kanssa tosi yksin. Ainoa tukiverkko on oma, iäkäs äitini, joka kyllä jknv viettää aikaa lasteni kanssa, mutta muistaa myös syyllistää minua kaikesta ajasta, jonka otan vain itselleni. Lasten isän vanhempia ei kiinnosta, ei ole koskaan kiinnostanut, tehdä elämäänsä tilaa ja aikaa lapsen lapsille. Lapset ovat nyt 10- ja 15-v.
Olen vaihtanut 80% työaikaan, meillä käy siivooja kerran kuussa, harrastan hyvin säännöllisesti liikuntaa, yritän tehdä myös omia juttuja. Minulla on säännöllinen, hyvä terapeuttikontakti, jolle puhua. Touhuan lasten kanssa kivojakin juttuja. Mutta tuntuu, että koko elämä on pelkkää ruoanlaittoa, lasten asioiden hoitamista, teinin isojen haasteiden selvittelyä, teinin kiukkua, raivoa ja törttöilyä. Tuntuu, että elämä loppuu ja tuntuu että en taida jaksaa vaikka kuinka tsemppaan ja yritän. Ja se hirveä syyllisyys niistä vähistä omista hetkistä vaikka kuinka yritän päästä siitä yli. Tavallaan haluaisin myös löytää rinnalleni kumppanin, mutta on vaikea uskoa, että kukaan haluaisi tai jaksaisi hypätä mukaan tällaiseen kuvioon, joten minusta tuntuu että olen siltäkin osin ikuisesti yksin.
Ajattelin kysyä jos joku osaisi sanoa jotain vinkkejä miten jaksaa paremmin, mistä löytää tukea, miten saada joskus itselle vähän hetkeä pidempään omaa aikaa? Ehkä joku on joskus ollut vastaavassa tilanteessa ja selvinnyt?
Kommentit (36)
Onhan se laitoskin käynyt mielessä. Mutta sitten taas myös törttöilevällä teinillä on ollut tiukka paikka isänsä kuoleman kanssa. Ja olen jotenkin ajatellut, että on sekin karua, jos edes enää se oma, ainoa vanhempi ei ole rinnalla, eikä kukaan oikeasti välitä. Kun jokainen ihminen ja erityisesti jokainen nuori tarvisi jonkun, joka seisoo rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
T
Vierailija kirjoitti:
Onhan se laitoskin käynyt mielessä. Mutta sitten taas myös törttöilevällä teinillä on ollut tiukka paikka isänsä kuoleman kanssa. Ja olen jotenkin ajatellut, että on sekin karua, jos edes enää se oma, ainoa vanhempi ei ole rinnalla, eikä kukaan oikeasti välitä. Kun jokainen ihminen ja erityisesti jokainen nuori tarvisi jonkun, joka seisoo rinnalla.
Nyt tämä teksti alkoi kuulostaa korvissani keittiöpsykologin tekstiltä. Sori siitä.
3 lapsen totaali yhoona, tiedän tunteen.
Onneksi 2 isompaan nyt jo aikuisia. Mutta todella raskaita oli teinivuodet
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on rankka tilanne, mutta se myös kuulostaa siltä, että voisit yrittää muuttaa näkökulmaasi. Kolmannen kappaleen alussa listaat, mitä kaikkiea puuhailet itse: harrastat säännöllisesti liikuntaa, sulla on terapiakontakti ja teet omia juttuja. Seuraavassa lausessa susta TUNTUU, että kaikki aika menee lasten asioiden hoidossa. Se on se tunne, joka sua nyt ahdistaa ja jota sun pitäisi keskittyä muuttamaan, koska fakta on, että sulla on myös omaa aikaa tehdä omia juttuja.
En osaa sanoa, miten tämä näkökulman vaihdos tapahtuu, mutta huomasin tuon kohdan tekstissäsi. Toivottavasti olotilasi paranee ja löydät apua.
On selvitty ennenkin miksei muka nyt. Ankeimmissakin oloissa kun tänä päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Mutta ei se äitikään mikään Jeesus ole, joka aina uhraa itsensä toisten hyvinvoinnin takia ja kestää, kestää ja kestää. Sitten yhtäkkiä äiti ei enää kestäkään ja ikäviä asioita tapahtuu. Aina sanotaan, että äiti laittaa lapsensa aina itsensä edelle ja vaikka se on tavallaan totta, on se myös todella myrkyllistä, koska kukaan meistä ei ole kone. Joskus äidin pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, jotta hän jaksaa pitää huolta lapsistaan.
Se loppuu aikanaan, kun lapset muuttavat kotoa. Siihen ei ole pitkä aika, jos esikoinen on teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt sulla on elämässä tosi rankka vaihe, mutta koita jaksaa muistaa, että se tosiaan on vaihe. Onneksi sulla on joku, jonka kanssa säännöllisesti pääset tuntojasi purkamaan. Sitä myös teini ehdottomasti tarvitsisi. Olisiko koulukuraattorista apua? Ainakin hän voi ohjata eteenpäin.
Hienoa, että teette lasten kanssa myös asioita, jotka tuottavat iloa. Pidä niistä kiinni ja koita keksiä niitä lisää.
Sä olet nyt tosiaan ainut ihminen, joka voi asettaa sun lapset ykkösiksi. Rankkaa, että se tarkoittaa sitä, että jonkin aikaa sä olet vasta kakkonen. Omat tarpeet vaan joutuvat odottamaan sen aikaa, kun sun lapset elävät ainoaa lapsuuttaan.
Mutta muutaman vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan erilainen, teini rauhoittunut ja toivottavasti kuopuksen murrosikä sujuu helpommin.
Sitten on taas aikaa omille unelmille ja ehkä sille parisuhteellekin.
Tsemppiä kyllä sä selviät!
Mä olen myös yh ja ei ole isovanhempia eikä ketään muutakaan tukena.
Mulle auttaa että viikoissa ja päivissä on selkeä rytmi, ja menee samalla tavalla. Esim aina torstaina siivoan, jopa odotan sitä että imuri huutaa ja itse en kuule silloin mitään muuta. Ruokaa yritän tehdä samalla kun lapset läksyjä keittiön pöydän ääressä. Iltapalat ja muut ruuat syön yhdessä lasten kanssa ,mutta aamulla herään aina aikaisin että silloin saan hetken omaa aikaa ja syödä rauhassa.
Välillä jos ei jaksa niin vedetään viikko eineksillä. Esim jos lapsilla on kokeita ja tarvitsevat enemmän tukea. Mun ainoa oma aika on aamulla ja illalla myöhään, mutta yritän vaan ajatella ja ottaa rauhallisesti, jotta se tarttuisi myös lapsiin.
En tiedä oliko mitään apua, mutta yksi kokemus tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin ne tukiverkot ja aikuiset ihmiset, jotka mainitsit, katosivat?
Joko teini pääsi ripille? Suosittelen rippileiriä. Saat itsellesi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet tottunut että sulla on ollut vapaata lapsista, nyt kun sitä ei ole niin tuskastut. Sun vaan pitää nyt ajatella itse että asia on näin. Suurimmalla osalla ne lapset on aina omassa kodissa, eikä niistä mitenkään vapaata vietetä.
Yritä katsoa teidän elämää kärpäsenä katosta miltä se näyttää . Mieti miten saat siitä rauhallisempaa ja tasapainoisempaa kaikille. Ala kotona vaikka vetää 5min joogahetkeä teinin kanssa, tai jotain millä rauhoitutte. Meette saunaan keskellä päivää tms
Lapset täytyy hoitaa - nehän ovat ihania ja siksi hankittukin.
Jos ei lapsiansa hoida, ei niitä kannata hankkia. Miksi ihmeessä lapset on tehty jos ne ovat tuollainen riesa?
Vierailija kirjoitti:
Entä jos laittaisit törttöilevän teinin laitokseen ja käyttäisit energian nuorempaan lapseen ja varmistaisit tälle hyvän lapsuuden ja nuoruuden?
Jep, anna vaan toinen hylkäämiskokemus teinille heti perään.
Onko sinulla jotain muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Mutta ei se äitikään mikään Jeesus ole, joka aina uhraa itsensä toisten hyvinvoinnin takia ja kestää, kestää ja kestää. Sitten yhtäkkiä äiti ei enää kestäkään ja ikäviä asioita tapahtuu. Aina sanotaan, että äiti laittaa lapsensa aina itsensä edelle ja vaikka se on tavallaan totta, on se myös todella myrkyllistä, koska kukaan meistä ei ole kone. Joskus äidin pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, jotta hän jaksaa pitää huolta lapsistaan.
Mitä ap sitten tulisi tehdä?
En osaa auttaa, mutta et ole ainoa vastaavan kaltaisessa tilanteessa. Jos pystyt, niin yritä antaa teinille aikaa kanssasi. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaikka television katsomista yhdessä. Teini kyllä kasvaa ihmisenä, eikä mene kuin vuosi, pari, niin se on jo ihan eri ihminen, vaikka nyt tuntuu toivottomalta. Oma aikasi on sulle tärkeää, äläkä tunne siitä huonoa omatuntoa. Vaikka on vaikeaa, niin mieti asioita joista voit olla kiitollinen kuitenkin.
Alue: Aihe vapaa
Entä jos laittaisit törttöilevän teinin laitokseen ja käyttäisit energian nuorempaan lapseen ja varmistaisit tälle hyvän lapsuuden ja nuoruuden?