Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa kun minusta tuli totaali yh?
25.08.2022 |
Kauheaa, mutta tuntuu, että oma elämä on lopussa ja todella mietin miten jaksaa kun tuntuu että en.
Olin aikaisemmin kouluikäisten lasteni vuoroviikkoäiti. Lasten isän kanssa erottiin 7 vuotta sitten ja arki ja lasten asioiden jakaminen sujui varsin hyvin. Esikoinen on aina ollut haastava lapsi ja nyt todella vaikea teini. Apua on haettu perheneuvolasta, sosiaalitoimistosta ja nuorisopsykan polilta, mutta koen, että oikein mitään apua emme ole saaneet. Silloin kun lapset olivat isällään lepäsin, keräsin voimia, tein enemmän omia juttuja ja myös hiukan enemmän töitä, että lapsiviikoille jäi enemmän aikaa lapsille. Ne lapsivapaat viikot olivat minulle henkireikä ja taukoa kamalasta teiniväännöstä.
Nyt lasteni isä kuoli äkillisesti puolisen vuotta sitten. Luonnollisestikin tästä seurasi lisää vääntöä, surua ja raivoa teinin suunnalta. Kaikki tukiverkot ja muut aikuiset ihmiset katosivat ympäriltä ja jäin ihan perusarjen, mutta myös vaikeiden asioiden kanssa tosi yksin. Ainoa tukiverkko on oma, iäkäs äitini, joka kyllä jknv viettää aikaa lasteni kanssa, mutta muistaa myös syyllistää minua kaikesta ajasta, jonka otan vain itselleni. Lasten isän vanhempia ei kiinnosta, ei ole koskaan kiinnostanut, tehdä elämäänsä tilaa ja aikaa lapsen lapsille. Lapset ovat nyt 10- ja 15-v.
Olen vaihtanut 80% työaikaan, meillä käy siivooja kerran kuussa, harrastan hyvin säännöllisesti liikuntaa, yritän tehdä myös omia juttuja. Minulla on säännöllinen, hyvä terapeuttikontakti, jolle puhua. Touhuan lasten kanssa kivojakin juttuja. Mutta tuntuu, että koko elämä on pelkkää ruoanlaittoa, lasten asioiden hoitamista, teinin isojen haasteiden selvittelyä, teinin kiukkua, raivoa ja törttöilyä. Tuntuu, että elämä loppuu ja tuntuu että en taida jaksaa vaikka kuinka tsemppaan ja yritän. Ja se hirveä syyllisyys niistä vähistä omista hetkistä vaikka kuinka yritän päästä siitä yli. Tavallaan haluaisin myös löytää rinnalleni kumppanin, mutta on vaikea uskoa, että kukaan haluaisi tai jaksaisi hypätä mukaan tällaiseen kuvioon, joten minusta tuntuu että olen siltäkin osin ikuisesti yksin.
Ajattelin kysyä jos joku osaisi sanoa jotain vinkkejä miten jaksaa paremmin, mistä löytää tukea, miten saada joskus itselle vähän hetkeä pidempään omaa aikaa? Ehkä joku on joskus ollut vastaavassa tilanteessa ja selvinnyt?
Kommentit (36)
Olen joskus väsynyt vaikka lapsia on vain yksi. Jaksamisessa auttaa se että laskee rimaa: eineksiä voi tehdä silloin tällöin, kodin ei tarvitse olla tiptop, joskus voi levätä koko päivän ja katsella leffoja lapsen kanssa jne. Tunteja päivässä on rajallisesti. Tee ruokaa isompia satseja, jaa kotitöitä lapsille. Totaaliyh:ksi minäkin jäin eikä lapsivapaata ole mutta sellaista se on, ei mahda mitään. Onneksi sentään talousasiani ovat kunnossa niin ettei tarvitse laskuista murehtia. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites ne sinun lapsesi osallistuu siihen teidän arkeen? He eivät ole enää mitään vaippaikäisiä ja he pystyy ottamaan itsekin jo aika isoa roolia niistä omista asioistaan. Istutte nyt alas ja puhutte ihan avoimesti asiat läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Mutta ei se äitikään mikään Jeesus ole, joka aina uhraa itsensä toisten hyvinvoinnin takia ja kestää, kestää ja kestää. Sitten yhtäkkiä äiti ei enää kestäkään ja ikäviä asioita tapahtuu. Aina sanotaan, että äiti laittaa lapsensa aina itsensä edelle ja vaikka se on tavallaan totta, on se myös todella myrkyllistä, koska kukaan meistä ei ole kone. Joskus äidin pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, jotta hän jaksaa pitää huolta lapsistaan.
Mitä ap sitten tulisi tehdä?
Relata. Menee hetkeksi pihalle, ottaa sinne termarillisen kahvia ja syö suklaalevyn. Menee vaatehuoneeseen istumaan. Tilaa 10 seksilelua ja nauttii niistä. Tekee samaa millä muutkin arjesta selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se laitoskin käynyt mielessä. Mutta sitten taas myös törttöilevällä teinillä on ollut tiukka paikka isänsä kuoleman kanssa. Ja olen jotenkin ajatellut, että on sekin karua, jos edes enää se oma, ainoa vanhempi ei ole rinnalla, eikä kukaan oikeasti välitä. Kun jokainen ihminen ja erityisesti jokainen nuori tarvisi jonkun, joka seisoo rinnalla.
Eikö 10-vuotiaalla sitten ole tiukka paikka isän kuoleman, törttöilevän sisaruksen ja jaksamisongelmista kärsivän äidin kanssa? Hän on kuitenkin täysin syytön tilanteeseen. Teini on typerän toimintansa itse valinnut, joten ihan hyvin sillä voisi olla seuraamuksia kuten elämässä yleensä on.
Sen teinin koko ajan jatkuvan paapomisen voisi ainakin lopettaa. Kaikessa ei ole kyse hänestä. Hän voisi vähän jo aikuistua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Mutta ei se äitikään mikään Jeesus ole, joka aina uhraa itsensä toisten hyvinvoinnin takia ja kestää, kestää ja kestää. Sitten yhtäkkiä äiti ei enää kestäkään ja ikäviä asioita tapahtuu. Aina sanotaan, että äiti laittaa lapsensa aina itsensä edelle ja vaikka se on tavallaan totta, on se myös todella myrkyllistä, koska kukaan meistä ei ole kone. Joskus äidin pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, jotta hän jaksaa pitää huolta lapsistaan.
Mitä ap sitten tulisi tehdä?
Relata. Menee hetkeksi pihalle, ottaa sinne termarillisen kahvia ja syö suklaalevyn. Menee vaatehuoneeseen istumaan. Tilaa 10 seksilelua ja nauttii niistä. Tekee samaa millä muutkin arjesta selviää.
Niin aloittajallahan oli sitä omaa aikaa ihan hyvin aikataulutettuna arkeensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki periaatteessa hyvin, mutta se arki ei oikein maita?
Kukaan täyspäinen tai lähimain normaali ei tarvitse mitään terapeutteja niin että missä oikein viiraa päässäsi. Ota sosiaalitoimeen yhteyttä että saat jonkun tukiperheen niille lapsille esim. viikonlopuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Ja sit ihmetellään että miks äidit tappaa lapsensa (ja itsensä). Että pakko on vaan jaksaa vaikkei jaksaiskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Ja sit ihmetellään että miks äidit tappaa lapsensa (ja itsensä). Että pakko on vaan jaksaa vaikkei jaksaiskaan.
Tässä yhteiskunnassa saa ihan kaikki avun mitä vain mahdollista kun vaan osaa sitä hakea ja pyytää. Johan täällä autetaan sodan jaloistakin tulleita ihan kaikkia.
Minä en ymmärrä tämmöistä perheensä ja itsensä tuhoamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan täyspäinen tai lähimain normaali ei tarvitse mitään terapeutteja niin että missä oikein viiraa päässäsi. Ota sosiaalitoimeen yhteyttä että saat jonkun tukiperheen niille lapsille esim. viikonlopuiksi.
Ja viiden vuoden kuluttua sinä olet pilannut läheistesi elämän kun et ymmärrä, että terapia todella on sitä varhaista pahempien asioiden estämistä.
Vastuulliset käyvät terapiassa vaikean elämäntilanteen - kuten apn on - kohdalla. Vastuuttomat puhuvat kuten sinä ja sitten lakoavat kokonaan. Nähty niin monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan äitiydeksi. Kuinka moni niistä, jotka ehdottavat sinulle törttöilevän teinin panemista laitokseen, ovat itse luopuneet lapsistaan?
Tämä on sinun elämääsi. Olet lapsesi synnyttänyt, ja nyt olet heistä totaalivastuuss, varsinkin kun heidän isänsä on kuollut, jumalauta. Äitiydestä ei ole henkireikiä (paitsi Sanna Marinilla Helsingin yössä).
Ja sit ihmetellään että miks äidit tappaa lapsensa (ja itsensä). Että pakko on vaan jaksaa vaikkei jaksaiskaan.
Tässä yhteiskunnassa saa ihan kaikki avun mitä vain mahdollista kun vaan osaa sitä hakea ja pyytää. Johan täällä autetaan sodan jaloistakin tulleita ihan kaikkia.
Minä en ymmärrä tämmöistä perheensä ja itsensä tuhoamista.
Ikävä kyllä ei saa. Jotkut saa, toiset ei. Usein tapahtuu niin, että pompotellaan vaan paikasta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, ongelmasi ei ole yksinhuoltajuus sinänsä, tuollaista se on kahden vanhemman ydinperheissäkin, sinulla on vain sopeutumisvaikeuksia totuttuasi "lomailemaan" perhe-elämästä joka toinen viikko, jonka lisäksi perhettänne on koskettanut suuri suru. On ihan luonnollista tuntea olonsa kuormittuneeksi, tässä on kaksi isoa elämänmuutosta yhdessä.
Lapsille olisi hyvä järjestää keskusteluapua tmv. jotta pääsevät käsittelemään menetystään, ihan jo koulun terveydenhoitajalta pitäisi saada apua vähintäänkin sen suhteen, kenen puoleen kääntyä.
Toisekseen, sinun täytyy vain opetella järjestämään arkesi uudella tavalla. Lapsesi ovat kouluikäisiä eivätkä tarvitse enää jatkuvaa holhoamista, joten pystyt varmasti järjestämään viikkoon myös itsellesi aikaa ilman, että sinun tarvitsee mitään lapsenvahtia järjestää tai pyytä äidiltäsi apua. Tuon ikäiset pärjäävät vallan hyvin kotona kerran pari viikossa sen tunnin tai kaksi kun otat aikaa vaikka harrastuksille.
Voimia uuteen arkeen.
Ei lapsia tehdä siksi että niistä pääsee eroon aina kuin ei jaksa. On jaksettava ilman vapaaviikkojakin. Kymmenen vuoden kuluttua ap saa olla aikuistuneilta lapsiltaan rauhassa ja nauttia omasta seurastaan, mutta äitiys ei lähde hänestä kulumallakaan. Sitä ei voi perua.
Ihme valitusta. Elämä ei juuri koskaan mene niin kuin on suunniteltu. Puolisot eroavat ja kuolevat, lapset kasvavat aikuisiksi ja vanhukset ovat yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä en ymmärrä että jos terapeutti on kuvioissa, niin miten ei tule mitään apua siitä
Hanki uusi mies niin ei tartte olla yksin ( huoltaja)
Alue: Aihe vapaa
Eikö 10-vuotiaalla sitten ole tiukka paikka isän kuoleman, törttöilevän sisaruksen ja jaksamisongelmista kärsivän äidin kanssa? Hän on kuitenkin täysin syytön tilanteeseen. Teini on typerän toimintansa itse valinnut, joten ihan hyvin sillä voisi olla seuraamuksia kuten elämässä yleensä on.