Ostaisin siksak neulemyssyn vauvalle

vaan annoin paljon materiaalia jota tyttö ei olisi mistään saanut.



Ajatella, annettiin lopputyöksi sellainen aihe, josta ei koulussa ollut opetettu mitään tai johdateltu asiaan. Siksihän havahduin tytön lauseeseen- Miten se opettaja luulee että saan tehtyä!...En millään saa...



Opiskelijan olisi pitänyt voida olla paikan päällä katsomassa millaista pedagogiikka on, kuinka käytännösä jne. Sittenkään hän ei olisi suomenkielellä saanut asioita kirjoitettua, koska Montessoreissa ei esim. ollut siihen aikaan lelujen kanssa leikkimistä, askartelua, satuja ja ulkoilua ym. vaan lapset tekivät harjoituksia välineillä. Lapsia ohjattiin silloin, kun ohjaaja huomasi lapsen olevan valmis vastaanottamaan uuden asian, joka on myös sidoksissa ns. herkkyyskausiin jne.



Annoin asioihin valaistusta laittamalla tietoa ja tyttö kyhäsi niistä omat juttunsa. Valokuviin laitoin mitä lapsi tekee ja miksi. Esim. kun lapsi lusikoi astiasta toiseen papuja, valokuvasta se näkyy, mutta siihen kuvaan liittyy paljon eri asioita.



Lusikoinnissa lapsi laittaa lusikalla papuja kulhosta toiseen, siinä tulee mm. lukusuunta, kun lusikoiminen tapahtuu oikein. Kuvasa lapsi rullaa maton käyttönsä jälkeen ja vie sen sinne mistä on ottanutkin. Matto rajaa lapselle oman alueen, kukaan ei saa mennä kysymättä lupaa siihen. Vaikka maton ottaa heti viemisen jälkeen joku toinen lapsi, sitä ei saa antaa suoraa jättämällä mattoa latialle. Se kävisi helposti, mutta lasten on aina palautettava kaikki paikalleen ennen uuden asian ottamista, jotta se seuraavakin käyttäjä veisi sinne mistä ottikin...



Hiuksen halkomista joistakin mutta näin kaikki toimii hyvin, eikä tarvitse kysellä päivän päätteeksi kuka kerää ja mitäkin...



Opisikelijan opettajat lähettivät kiitoksensa siitä, että olin antanut paljon tietoa opiskelijalle. He tiesivät mistä tyttö tietonsa sai, sillä hänellä itsellään ei ollut, ei ollut edes kuullut koko Montessorista mitään.



Tämä tapahtui 15 vuotta sitten, jolloin ei ollut yleistä tietoa ainakaan suomeksi.



Koin vääryytenä että oppilas joutui tuollaiseen tilanteeseen. Entä jos emme olisi olleet samassa junassa? Tytön kaveri sai tehtävän Steineristä, enkä ole siihen paljonkaan perehtynyt, mutta siitä oppilas sai tietoja paljon helpommin kuin Montessorista siihen aikaan.



Opettajat tosiaan tiesivät alkuperäisistä tiedoista, olivat hyvillään että tyttö sai esiteltyä työnsä, olivat katselleet mielenkiinnolla mukaan laittamiani valokuvia selostuksineen.



Opettajat hyväksyivät tietolähteen, jostainhan se tieto pitäisi saada.

itsekin tuntevana ihmettelen toimintatapaasi, älä ota tätä loukkauksena. "Auta minua tekemään itse" on hyvä Maria Montessorin ajatus ja mielestäni Montessoripedagogiikan ydinajatuksia. Ihmettelen, miksi et vaikkapa pyytänyt tyttöä vierailemaan työpaikallasi ja haastattelemaan sinua aiheesta. Sen sijaan teit hänelle työn valmiiksi.

Opiskeluun kuuluu yleensäkin se, että opitaan ottamaan asioista selvää. Tietoa ei "kaadeta" opiskelijoiden päähän.

Ja anteeksi, ajauduimme sivuraiteille. Tämä ei tosiaankaan kuulu tämän ketjun alkuperäiseen aiheeseen.

Terveisin se ensimmäinen ihmettelijä

vaan annoin paljon materiaalia jota tyttö ei olisi mistään saanut.

Ajatella, annettiin lopputyöksi sellainen aihe, josta ei koulussa ollut opetettu mitään tai johdateltu asiaan. Siksihän havahduin tytön lauseeseen- Miten se opettaja luulee että saan tehtyä!...En millään saa...

Opiskelijan olisi pitänyt voida olla paikan päällä katsomassa millaista pedagogiikka on, kuinka käytännösä jne. Sittenkään hän ei olisi suomenkielellä saanut asioita kirjoitettua, koska Montessoreissa ei esim. ollut siihen aikaan lelujen kanssa leikkimistä, askartelua, satuja ja ulkoilua ym. vaan lapset tekivät harjoituksia välineillä. Lapsia ohjattiin silloin, kun ohjaaja huomasi lapsen olevan valmis vastaanottamaan uuden asian, joka on myös sidoksissa ns. herkkyyskausiin jne.

Annoin asioihin valaistusta laittamalla tietoa ja tyttö kyhäsi niistä omat juttunsa. Valokuviin laitoin mitä lapsi tekee ja miksi. Esim. kun lapsi lusikoi astiasta toiseen papuja, valokuvasta se näkyy, mutta siihen kuvaan liittyy paljon eri asioita.

Lusikoinnissa lapsi laittaa lusikalla papuja kulhosta toiseen, siinä tulee mm. lukusuunta, kun lusikoiminen tapahtuu oikein. Kuvasa lapsi rullaa maton käyttönsä jälkeen ja vie sen sinne mistä on ottanutkin. Matto rajaa lapselle oman alueen, kukaan ei saa mennä kysymättä lupaa siihen. Vaikka maton ottaa heti viemisen jälkeen joku toinen lapsi, sitä ei saa antaa suoraa jättämällä mattoa latialle. Se kävisi helposti, mutta lasten on aina palautettava kaikki paikalleen ennen uuden asian ottamista, jotta se seuraavakin käyttäjä veisi sinne mistä ottikin...

Hiuksen halkomista joistakin mutta näin kaikki toimii hyvin, eikä tarvitse kysellä päivän päätteeksi kuka kerää ja mitäkin...

Opisikelijan opettajat lähettivät kiitoksensa siitä, että olin antanut paljon tietoa opiskelijalle. He tiesivät mistä tyttö tietonsa sai, sillä hänellä itsellään ei ollut, ei ollut edes kuullut koko Montessorista mitään.

Tämä tapahtui 15 vuotta sitten, jolloin ei ollut yleistä tietoa ainakaan suomeksi.

Koin vääryytenä että oppilas joutui tuollaiseen tilanteeseen. Entä jos emme olisi olleet samassa junassa? Tytön kaveri sai tehtävän Steineristä, enkä ole siihen paljonkaan perehtynyt, mutta siitä oppilas sai tietoja paljon helpommin kuin Montessorista siihen aikaan.

Opettajat tosiaan tiesivät alkuperäisistä tiedoista, olivat hyvillään että tyttö sai esiteltyä työnsä, olivat katselleet mielenkiinnolla mukaan laittamiani valokuvia selostuksineen.

Opettajat hyväksyivät tietolähteen, jostainhan se tieto pitäisi saada.

Itsekin olen miettinyt välillä, ja kytännyt lankahyllyjen välissä....että kehtaisikohan mennä joltain mummolta pyytämään, että tekisikö se tyttärelleni villaiset säärystimet (tai jopa kahdet...)



Itse maksaisin toki langat, ja vaivanpalkkaakin.

Mutta pitäisi varmaan hulluna!;)



Olen tämän vuoden/talven aikana saanut itse tehtyä yhdet säärystimet isommalle ja vauvalle kaulahuivin.

Eli "suoraa" osaan teoriassa kutoa...aikaa vaan ei ole.

Vauva on tissillä kaikki ajat, ja kun illalla olisi "aikaa", nukahdan saman tien sohvalle...eli näin jää kutomiset kutomatta.



Hitsi vaan, kun tiedän, että sellaisia ihmisiä on olemassa, joille yhdet tai kahdet säärystimet ei ole ongelma...itsellä ei vaan ole aikaa. (Enkä siis ole kovin nopeakaan...)



Eli AP, et ole ainoa ongelmasi kanssa!!!:)



Asun muuten Tampereella, jos joku sattuisi innostumaan kutomisesta.

Tuntuisi hullulta lähetellä lankoja tai rahoja ympäriinsä...

pötkötteli ja "tissitteli" pitkät pätkät. Mulla oli tuon tyynyn ansiosta kädet vapaana joten luin paljon kirjoja, neuloin, surffasin netissä ihan vapaasti. Oi niitä aikoja. =)

Itsekin olen miettinyt välillä, ja kytännyt lankahyllyjen välissä....että kehtaisikohan mennä joltain mummolta pyytämään, että tekisikö se tyttärelleni villaiset säärystimet (tai jopa kahdet...)

Itse maksaisin toki langat, ja vaivanpalkkaakin.

Mutta pitäisi varmaan hulluna!;)

Olen tämän vuoden/talven aikana saanut itse tehtyä yhdet säärystimet isommalle ja vauvalle kaulahuivin.

Eli "suoraa" osaan teoriassa kutoa...aikaa vaan ei ole.

Vauva on tissillä kaikki ajat, ja kun illalla olisi "aikaa", nukahdan saman tien sohvalle...eli näin jää kutomiset kutomatta.

Hitsi vaan, kun tiedän, että sellaisia ihmisiä on olemassa, joille yhdet tai kahdet säärystimet ei ole ongelma...itsellä ei vaan ole aikaa. (Enkä siis ole kovin nopeakaan...)

Eli AP, et ole ainoa ongelmasi kanssa!!!:)

Asun muuten Tampereella, jos joku sattuisi innostumaan kutomisesta.

Tuntuisi hullulta lähetellä lankoja tai rahoja ympäriinsä...

Voin kyllä surffata netissä vauvaa syötäessäni, mutta ei puhettakaan, että voisi tehdä isompaa liikerataa.

Juuri ja juuri pystyy liikuttamaan langatonta hiirtä tuolin päällä, ei edes hiirimatolla!

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/2/26730/1244810232_img-d41d8cd98f00…



http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/2/26730/1244810232_img-d41d8cd98f00…



Eli se "perinteinen" myssy, joka istuu hyvin päähän. Voi pitää pelkästäänkin tai sitten kypärämyssyn kanssa.



Netistä löytyy aika kivoja pikkasen tuunattuja mallejakin :)

sweet baby cap



http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/90034/1257018754_img-d41d8cd98f00…



Ja täällä näköjään suomennetut ohjeetkin:



http://www.sannikka.net/2010/01/sweet-baby-cap-suomennos.html

laitanko toimitukseen jotenkin vaikka niin, että perillä maksetaan vai miten?



voit laittaa osoitteesi jos haluat





taidemamma@gmail.com



En halua maksua siksi koska tarvitset oikeasti sen hatun. Kerran neuloin kirpputorilla tapamani mummon lapsenlapselle villahousut, koska hän ei itse voi neuloa kipeiden käsien takia.



Jos haluat määrätystälangasta, laita se mukaan mutta rahaa ei tarvitse.

oletpa ihana, taidemamma! Lämmintä päälle pienelle.. Tuollaista avuliaisuutta toivoisi näkevän useamminkin.



T:Ei ap

muutamia sukkapareja ym. En viitsi pelkästään katsoa TV:tä joten pidän puikot ja langat lähellä.



Tosiaan tuo mummo kyseli olenko nähnyt kirpparilla lasten villaneulehousuja. Säälitti jotenkin kun hän kertoi ettei itse voinut neuloa ja - minä kerran pystyn niin en voinut olla lupaamatta...



Olin just saanut anopilta paksua lankaa josta sain tehtyä. Tuli nopeasti kun neuloin sääriosat suljettuna neuleena, loin niiden väliin uudet silmukat ja yhdistin pyöröpuikolle. Neuloin isot toiveen mukaan että mahtuu kauan. Ensin vauvalle nukkuessaan parvekkeella, ei haittaa jos on isot...Nauroin miehelleni että silloin joulukuussa olisi ollut muutakin tekemistä kuin nuo villahousut...



En vaan osaa olla auttamatta jos voin.



Muistan jokunen vuosi sitten kun olin junassa menossa työstä kotiin.



Matka kesti n. 45 min ja usein vaunuissa nuokutaan tai luetaan jne. Sitten yhtäkkiä kuulin muutamien nuorten tyttöjen kovaäänistä puhetta. Aika tuohtuneena kuulin yhden arvostelevan opettajaansa.



Istuin ihan lähellä ja kuulin -Miten se opettaja voi luulla että pystyn tekemään siitä Montessorista... ja puutuin puheeseen -Anteeksi, kuulin sanan "Montessori", voinko auttaa jotenkin.



Nuoret kertoivat opiskelustaan ja yksi tyttö oli saanut lopputyöksi aiheen Maria Montessori, pedagogiikka jne. Mikä sattuma! Kysyin milloin se pitää olla valmis, nimen ja osoitteen mihin lähetän sitten kun saan aiheesta tarpeeksi tietoa ja tehtyä asiat luettaviksi.



Silloin ei ollut saatavilla Montessorista paljonkaan tietoa suomeksi, ainoa kirja oli Lapsen salaisuus sekä Christel Björkstenin Montessoripedagogiikka 1980-luvulla.



Ajattelin että koska olen juuri sellaisessa ympäristössä työssä ohjaajana, voin aivan hyvin auttaa tätä nuorta. Olihan se outoa opettajan puolelta antaa vaativa aihe. Netissäkään ei silloin ollut nykyisen laista tietoa, nythän näkee esim. päiväkotien "sisään" ja niistä on kertomuksia...





Tein kirjalliset selvitykset tarkkaan kaikesta. Otin vielä valokuvia paikan päältä, missä lapset tekivät töitä. Kirjoitin vielä kuvien mukaan aina mistä on kyse. valokuvista ja postimaksuista en ottanut maksua, itsehän tarjouduin niitä laittamaan.



Olin kotiin laittanut tytön osoitteen kolmeen kohtaan talteen, ettei vain huku jolloin tyttö pettyisi kun ei saakaan mitään. Minulle tuo oli oikein "kuniatehtävä" sillä halusin tosiaan auttaa häntä, aihe oli minulle tosi mieluinen ja koulutuksen sekä kokemuksen kautta tuttua.



Laitoin kaikki keräämäni asiat tytölle. Ei mennyt kauaakaan kun hän lähetti minulle kiitoskortin, runon ja opettajien terveiset. He olivat koulussa ihmetelleet kuinka tällaista olikaan sattunut juuri sinä päivänä, sinä aikana ja minä siinä heidän lähellään...ja kuinka suomalaisessa junakultturissa tapahtui tällaista, joku puhuu jollekin... Kuultuani kovaan ääneen "sadattelut" ja minua lähellä olevan aiheen, en voinut olla kysymättä -Voinko auttaa?

auttaa toista ihmistä. Se on minullekin ihan itsestäänselvyys. Aina kun voin, olen avuksi. Mutta mielestäni tuo Montessori-esimerkki meni jo liiallisuuksiin. Tuskin tarkoitus oli, että teet lopputyön tytön puolesta..

muutamia sukkapareja ym. En viitsi pelkästään katsoa TV:tä joten pidän puikot ja langat lähellä.

Tosiaan tuo mummo kyseli olenko nähnyt kirpparilla lasten villaneulehousuja. Säälitti jotenkin kun hän kertoi ettei itse voinut neuloa ja - minä kerran pystyn niin en voinut olla lupaamatta...

Olin just saanut anopilta paksua lankaa josta sain tehtyä. Tuli nopeasti kun neuloin sääriosat suljettuna neuleena, loin niiden väliin uudet silmukat ja yhdistin pyöröpuikolle. Neuloin isot toiveen mukaan että mahtuu kauan. Ensin vauvalle nukkuessaan parvekkeella, ei haittaa jos on isot...Nauroin miehelleni että silloin joulukuussa olisi ollut muutakin tekemistä kuin nuo villahousut...

En vaan osaa olla auttamatta jos voin.

Muistan jokunen vuosi sitten kun olin junassa menossa työstä kotiin.

Matka kesti n. 45 min ja usein vaunuissa nuokutaan tai luetaan jne. Sitten yhtäkkiä kuulin muutamien nuorten tyttöjen kovaäänistä puhetta. Aika tuohtuneena kuulin yhden arvostelevan opettajaansa.

Istuin ihan lähellä ja kuulin -Miten se opettaja voi luulla että pystyn tekemään siitä Montessorista... ja puutuin puheeseen -Anteeksi, kuulin sanan "Montessori", voinko auttaa jotenkin.

Nuoret kertoivat opiskelustaan ja yksi tyttö oli saanut lopputyöksi aiheen Maria Montessori, pedagogiikka jne. Mikä sattuma! Kysyin milloin se pitää olla valmis, nimen ja osoitteen mihin lähetän sitten kun saan aiheesta tarpeeksi tietoa ja tehtyä asiat luettaviksi.

Silloin ei ollut saatavilla Montessorista paljonkaan tietoa suomeksi, ainoa kirja oli Lapsen salaisuus sekä Christel Björkstenin Montessoripedagogiikka 1980-luvulla.

Ajattelin että koska olen juuri sellaisessa ympäristössä työssä ohjaajana, voin aivan hyvin auttaa tätä nuorta. Olihan se outoa opettajan puolelta antaa vaativa aihe. Netissäkään ei silloin ollut nykyisen laista tietoa, nythän näkee esim. päiväkotien "sisään" ja niistä on kertomuksia...

Tein kirjalliset selvitykset tarkkaan kaikesta. Otin vielä valokuvia paikan päältä, missä lapset tekivät töitä. Kirjoitin vielä kuvien mukaan aina mistä on kyse. valokuvista ja postimaksuista en ottanut maksua, itsehän tarjouduin niitä laittamaan.

Olin kotiin laittanut tytön osoitteen kolmeen kohtaan talteen, ettei vain huku jolloin tyttö pettyisi kun ei saakaan mitään. Minulle tuo oli oikein "kuniatehtävä" sillä halusin tosiaan auttaa häntä, aihe oli minulle tosi mieluinen ja koulutuksen sekä kokemuksen kautta tuttua.

Laitoin kaikki keräämäni asiat tytölle. Ei mennyt kauaakaan kun hän lähetti minulle kiitoskortin, runon ja opettajien terveiset. He olivat koulussa ihmetelleet kuinka tällaista olikaan sattunut juuri sinä päivänä, sinä aikana ja minä siinä heidän lähellään...ja kuinka suomalaisessa junakultturissa tapahtui tällaista, joku puhuu jollekin... Kuultuani kovaan ääneen "sadattelut" ja minua lähellä olevan aiheen, en voinut olla kysymättä -Voinko auttaa?

Tosi kiva että autat mutta nyt taisit tehdä tytölle karhunpalveluksen!