En tajua mitä järkeä on hoitajien rokotepakossa koska rokotetutkin voi saada koronan ja tartuttaa
Onhan uutisoitu, että kolmesti rokotettu hoitaja saanut koronan ja tartuttanut sen potilaisiin. Eli mikä järki rokotepakossa?
Kyllä, olen kolmesti rokotettu eikä mua ole kukaan pakottanut. Ihmettelen vain tuota pakkoa kun ei se rokotus edes estä tartuntaa. Voi rokotuksen ansiosta tulla lievempi korona, mutta tartunta silti ja tartuttaa eteenpäin.
Lisäksi aina toitotetaan potilaiden/asukkaiden itsemääräämisoikeudesta, mutta hoitajilla ei ole itsemääräämisoikeutta?
Kommentit (74)
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä se mielestäni on pakko, jos palkanmaksu lopetetaan sen uhalla, ettei ota rokotetta. Ei sinunkaan mikään pakko tietenkään ole syödä paskaa, mutta vien sinulta toimeentulon, jos et tee sitä. Jne.
Rokote vähentää merkittävästi läpitartuntaa.
Onneksi olen ex-hoitsu. Minusta toi pakottaminen on ihan järkyttävää mielivaltaa. Etenkin kun siitä ei ole mitään hyötyä.
Miksi hoitajilla ei ole itsemääräämisoikeutta?
Vierailija kirjoitti:
Rokote estää VAKAVIA tautimuotoja. Mitä osaa et tästä ymmärrä ? Hoitajat eivät ole sen paremmin suojassa teholle joutumisessa kuin tavan väkikään. Jos hoitajat makaavat teholla, kuka niitä muita sairaita hoitaa ? Niin, ei kukaan.
Ei tuosta ole mitään varmaa faktaa.
Saattaa estää tai sitten ei. Rokotettuja on kuollutkin. Eikö se muka ole aika vakavaa jos menehtyy? Miten siinä kohden rokotus on estänyt? Ettei kuole kahta kertaa vai?
Tuollainen väite on helppo heittää kun sitä ei voi todistaa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hoitajilla ei ole itsemääräämisoikeutta?
Mitä höpötät? Ei kukaan hoitajia väkisin raahaa rokotukseen, jokainen päättää itse ottaako rokotteet vai ei.
Tässäkin ketjussa kyllä huomaa että rokotekriitikot eivät ole niitä penaalin terävimpiä inkkareita. Yksinkertaiset asiat ei mene jakeluun ja sössötys muutenkin epäloogista.
Siinä on se järki, että naiset laitetaan kantamaan vastuu siitä, että läskit miehet eivät joudu teholle. Nythän hoitajista suurin osa on naisia ja teholla koronaa sairastavista ylipainoisia miehiä. Mikäli tämä asetelma olisi toisinpäin, ei tulisi kuulonkaan pakkorokotukset ja otsikoissa syyllistettäisiin lihavia naisia.
Rokottamattomia ei ole kovin paljon. Miksi ei riitä että heidät velvotettaisiin käyttämään vähän paksumpaa maskia?
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Teknisesti kyse ei ole edes rokotteesta.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin ketjussa kyllä huomaa että rokotekriitikot eivät ole niitä penaalin terävimpiä inkkareita. Yksinkertaiset asiat ei mene jakeluun ja sössötys muutenkin epäloogista.
Susta huomaa, että et ymmärrä lukemaasi. Mä kirjoitin jo aloitukseen, että olen rokotettu. Mulla on kolme rokotusta joista viimeisimmän olen saanut viime viikolla. Silti en ymmärrä tätä hoitajien pakkorokotusta. En sössötä mitään vaan ihan tosiasioiden pohjalta ihmettelen asiaa. Vai väitätkö, että ei ole koronan saaneita rokotettuja eikä koronaa potilaisiin levittäneitä rokotettuja hoitajia?
Vierailija kirjoitti:
Siinä on se järki, että naiset laitetaan kantamaan vastuu siitä, että läskit miehet eivät joudu teholle. Nythän hoitajista suurin osa on naisia ja teholla koronaa sairastavista ylipainoisia miehiä. Mikäli tämä asetelma olisi toisinpäin, ei tulisi kuulonkaan pakkorokotukset ja otsikoissa syyllistettäisiin lihavia naisia.
Eiköhän siellä ole lihavia naisiakin. Rokotettuja.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on se järki, että naiset laitetaan kantamaan vastuu siitä, että läskit miehet eivät joudu teholle. Nythän hoitajista suurin osa on naisia ja teholla koronaa sairastavista ylipainoisia miehiä. Mikäli tämä asetelma olisi toisinpäin, ei tulisi kuulonkaan pakkorokotukset ja otsikoissa syyllistettäisiin lihavia naisia.
Ebin
Tartunnan saanut erittää virusta vähemmän ja lyhyemmän aikaa.
Hoitajien tehtävä on hoitaa sairastuneita, ei rokottamattomuudellaan lisätä potilaiden mahdollisuutta sairastua jonkin muun sairauden lisäksi koronaan.
Vierailija kirjoitti:
Rokote estää VAKAVIA tautimuotoja. Mitä osaa et tästä ymmärrä ? Hoitajat eivät ole sen paremmin suojassa teholle joutumisessa kuin tavan väkikään. Jos hoitajat makaavat teholla, kuka niitä muita sairaita hoitaa ? Niin, ei kukaan.
Rokotepakko on säädetty suojaamaan potilasta, ei hoitajaa. On siis oletettu, että rokotettu hoitaja ei tartuttaisi hoidettavia. Kun näin ei kuitenkaan ole, niin on aika erikoista, että rokotus vaaditaan, mutta hoitajien suojaus- ja karanteenimääräykset pysyvät ennallaan eikä testausta lisätä. Tätä taustaa vasten pakkorokotus ei ole yhtään ymmärrettävä.
Olen kolmesti rokotettu enkä ole hoitaja, mutta ihmettelen minäkin tätä lakia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Teknisesti kyse ei ole edes rokotteesta.
Teknisesti kyse on juuri rokotteesta.
"Rokotus on terveydenhoidollinen toimenpide, jossa potilas altistetaan rokotteella taudinaiheuttamiskyvyltään tehottomiksi tehdylle virukselle tai bakteerille tai niiden rakenneosille.
Rokote annetaan yleensä joko pistoksena (tavallisimmin lihakseen, ihon sisään tai ihon alle), suun kautta tai nenäsuihkeena."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teknisesti kyse ei ole pakkorokottamisesta, mikäli hoitaja ei ota rokotuksia, työnantaja ensisijaisesti siirtää tehtäviin joissa ei olla kontaktissa riskiryhmiin ja mikäli hoitaja tästä kieltäytyy tai ei voida osoittaa sellaista tehtävää, sitten keskeytetään työnteko.
On hoitajan valinta kumman tien ottaa, mutta mikään pakko ei ole rokottautua.
Teknisesti kyse ei ole edes rokotteesta.
Voisiko oikeuslaitos muuten kumota kaikki koronapakotteet tämän perusteella?