Lue keskustelun säännöt.
Puoliso, koira ja ristiriita
21.11.2021 |
Jos jollakulla olisi kokemusta samankaltaisesta tilanteesta tai vertaistukea tarjottavana, olisin kiitollinen.
Lyhyesti: olen elellyt uusperheessä pitkään. Olimme puolisoni kanssa molemmat eronneet tahoillamme, kun tapasimme. Puolisollani oli ennestään lapsi, ja minulla oli ennestään koira (minulla ei siis ole omia lapsia - en voi niitä saada, ja kaikeksi onneksi en koskaan omaa lasta suuremmin halunnutkaan). Mutta olen todella eläinrakas, ja elänyt lemmikin kanssa vuosikymmenet.
Olemme puolisoni kanssa naimisissa ja maksamme yhteistä asuntolainaa, eli sitoutumisen aste on näillä mittareilla tarkasteluna korkea. Kaikki on perhekuviossamme toiminut hyvin, ja suhde on aina ollut harmoninen, jopa hämmästyttävänkin harmoninen. Ainakin siihen asti, kun koirani kuoli.
Koira eli kanssani pitkään ja oli minulle kovin rakas. En ole ajatellut jatkavani elämääni ilman koirakaveria. Puolisoni kuitenkin ilmoitti varsin ykskantaan, että hän ehdottomasti vastustaa ajatustani uudesta koirasta. Minkäänlaisesta koirasta, rotuun, kokoon, tyypilliseen luonteeseen katsomatta. Syy: koska hän ei ole eläinihminen, eikä hän halua, että hänen kodissaan on lemmikkiä. Hän sietää niitä vain vaivoin, ja koirat aiheuttavat hänelle ärtymystä.
En odota puolisoltani koiran suhteen mitään. Hoidin koirani viimeistä piirtoa myöten itse ja kustansin kaiken siihen liittyvän itse. Tilanne oli siis sen suhteen sama kuin jos olisin asunut yksin. Puolisoni ei tarvinnut panostaa koiraan millään tavalla. Mutta silti, puolisoni sanoin, koira oli "aina tiellä". Ja nyt hän on sitä mieltä, että koska hän on vuosia sietänyt minun lemmikkiäni, minun on nyt syytä tulla vastaan ja suostua elämään koiratonta elämää.
Tämän herättämiä tunteita on todella vaikea käsitellä. Tunnen surua, epäuskoa, vihaa ja katkeruutta. Puolisoni vapaasta tahdostaan valitsi elämän minun kanssani, vaikka minulla oli jo lemmikki, kun tutustuimme. Lisäksi puolisollani on oma lapsi, jonka kanssa touhuta, jota rakastaa ja jonka varttumista seurata. Minäkin viihdyn lapsen kanssa, ja tulemme hyvin juttuun. Kuitenkin koira oli minun oma erityinen kaverini, minun juttuni, lenkkiseurani ja arkeni ilo. Koira oli minulle valtavan tärkeä.
Nyt ajattelen jälkiviisaasti, että olisinpa tehnyt tämän asian riittävän selväksi heti tavatessa. Olisinpa silloin sanonut: kuulehan, minulla tulee varmaankin aina olemaan lemmikki, joten ota tai jätä. Nyt se on paljon hankalampaa...
En vielä tiedä, saisinko puhumalla puolisoni päätä käännettyä, mutta nykytilanne on tietysti mahdoton. Puolisoni ei ole paha tai tyhmä ihminen, hän on vain jollakin tavalla täysin kyvytön tajuamaan, millaisen asian minulta riistää asettumalla poikkiteloin lemmikin hankinnassa. Turhauttavinta koko hommassa on se, että meillä ei ole muita ristiriitoja, ja elämä on muuten hyvää. Mutta pelkään todella, että tämä syö välejämme ja kylvää sellaiset katkeruuden siemenet, joista en pääse eroon. On vaikea katsoa puolisoni mukavia puuhailuja lapsensa kanssa, ja lähteä sitten yksin iltalenkille marraskuun pimeään.
Kommentit (170)
Parisuhteeseen kuuluu kompromissit.
Onko kyseessä oikeasti vain koiran hankinta vai joku muu mikä mättää?
Kuulostaa oudolta olla niin ehdoton asian kanssa jos ei mieheltä edes vaadita mitään koiran suhteen.
Minä ”ruinasin” itselleni koiran harrastuskaveriksi. Siinä missä mieheni käy salilla niin minä lenkillä.
Mieheni pelaa jalkapalloa niin minä harrastan koiran kanssa tokoa ja jälkeä.
Toisinaan miehenkin on nyt ottanut koiran juoksukaveriksi lenkille mukaan ja nyt talvelle suunnittelee jo koirahiihtoa.
Toisinaan jo naureskelee ottavansa itselleen oman koiran joskus eli lämpeni ajatukselle yllättävän nopeasti.
Jatkat vain keskusteluja miehesi kanssa ja kysy sitä oikeaa syytä miksi on niin kielteinen asiaan.
Ei kuulosta siltä että asia olisi kunnolla käyty läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo ole oikein mieheltäsi. Näki taatusti miten tärkeä koira oli sinulle ja miten huolehdit siitä eikä siitä ollut vaivaa miehellesi. Meilläkään ei lapsia koska ei niitä haluta ja mies on ollut aina sitä mieltä että 2 koiraa on maksimi. Nyt meille tulossa neljäs koska minä haluan. Mies tietää miten tärkeitä eläimet ovat minulle ja siksi myöntyi uuteen koiraan.
En suostuisi asumaan ilman koiraa. Eihän koko lenkillä käymisessä ole muuten mitään järkeä. Minulla on aina ollut koiria ja on kunnes en enää vanhuuttani lenkille pääsisi. Eli itse olisin aika ehdoton tässä asiassa ja toteaisin miehelle, että minä ja uusi koira tai ei kumpaakaan. Kumppanin kanssa voisi sitten yhdessä miettiä sopivaa rotua. Siinä voisin joustaa eivätkä kaikki koirat ole ”aina jaloissa tai tiellä”.
Tosiasia on että ensimmäiset pari-kolme vuotta koiran kanssa peruskalliota rakentaessa pentuajoista alkaen on huomattavan rankkaa verrattuna elämään keski-ikäisen koiran kanssa loppumetreille eläen. Se on rankkaa ja välejä kiristävää vaikka päätöksestä kaikki samaa mieltä olisivatkin. Joten suunnitelmasi uudesta koirasta nykyisessä tilanteessasi ei tule onnistumaan hyvin ellei puolisosi mielipide totaalisesti muutu, hyväksy se tai hommaa oma luukku ja koira sinne. Kuulostaa kyllä siltä että koirafanaattisuudessasi täytät jotain koloa mutta onhan koirat kivoja toki.
En pystyisi elämään ilman koiraa. Olisi kyllä kauheaa, jos toinen haluaisi kieltää niin tärkeän asian elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mies selvästi haluaa, että olisit enemmän hänen lapsensa kanssa ja hän itse pääsisi helpommalla. Koira pilaa haaveen.
Miehen yksipuolinen kommenttiko on totuus? Minullakaan ei ole lapsia ja olen hirveän eläinrakas. Jos mies sanoisi, ettei koiraa hankita, kyllä harkitsisin eroa. Kyllä koiran pitää mahtua perheeseen, jos toinen ehdottomasti sitä haluaa. Kompromissin paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä miestä. Se, että uuden koiran hankinta on ollut sulle täysi itsestäänselvyys koko ajan, niin varmasti ärsyttää miestä suuresti.
Miksi ihmeessä alkaa seurustella koirallisen kanssa, jos ei tykkää koirista? Sama kuin alkaisi seurustella tupakoitsijan tai alkoholistin kanssa ja sitten haluaa kieltää sen tupakoinnin ja juomisen. Parempi pysyä vaan erossa, jos asia häiritsee.
No eihän mies voi yksin tuollaista sanella. Ei meilläkään mies halunnut koiraa, mutta minulle se oli niin tärkeää, että otin kuitenkin. Hyvin ovat sopeutuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli päädyt taipua miehen tahtoon pohtisin seuraavia vaihtoehtoja:
-Hoitokoira tai pari, joita voisit käydä lenkittämässä ja hoitamassa omistajien kotona.
-Vapaaehtoistoiminta jossain koiratarhalla tai rescuekoirien parissa
- koirattomana henkilönä mukaan esim.pelastuskoiratoimintaan tmv.
-Aloita aikuisratsastus ja/tai ota hoitohevonen.
Aika itsekäs mies. Ei allergiaa eikä muuta oikeaa syytä. En nyt vertaa millään tavalla koiraa lapseen, mutta ihan varmasti kompromissejä joudutaan tekemään, kun lapsi varttuu ja tulee uusia asioita eteen.
Jos lapsi on ap:n kotona viikko/viikko, joutuu ap:kin omalta osaltaan ymmärtämään ja hyväksymään tiettyjä asioita, vaikka kuinka lasta rakastaisi ja "omanaan" pitäisi.
Koira toisi ensinnäkin valtavan suurta iloa ja inhimillisyyden tunteita lapsellekin ja yhdistäsi entisestään heitä kolmea. Pentuaika on lyhyt ja sen jälkeen helpottaa. Ja ap:n täydellinen sitoumus koiraan on selvä.
Jos koira vaan "ärsyttää", niin mua alkais jo ärsyttää niin paljon, että miettisin ratkaisevia toimenpiteitä. Tuntisin ettei mua kunnioiteta. Koira voi olla omistajalleen kuin oma lapsi, jolle antaa hellyyttä ja jolta myös saa valtavan paljon elämäänsä.
Tuskin pienessä yksiössä asutte, joten koira ei tielläkään ole. Ok-talossa voi jo järjestääkin niin, ettei omahyväisen miehen tarvitse pahemmin olla tekemisissä. Ei ole liikaa vaadittu mieheltä, minusta.
Olen itsekin koiraihmisiä, joten puolueellinen tietty :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viekö koira liikaa sinun aikaasi ja hellyyttäsi ja miehelle jää vain rippeet?
Vierailija kirjoitti:
No, mies selvästi haluaa, että olisit enemmän hänen lapsensa kanssa ja hän itse pääsisi helpommalla. Koira pilaa haaveen.
No mutta tässä on pointtia, enpä tullut ajatelleeksikaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni olisi jo lähtemisperuste, että mies ei pidä eläimistä. On niin eri arvot, että se siitä.
Kyllä koiran ottaminen pitää olla yhteinen päätös. Kyllä koirakin ymmärtää jos sitä ei haluta, sekopäinenhän siitä tulee.
No onpa kiva tietää, että on naimisiinkin asti ehättänyt ja mies vaan odottanut että millon koira kuolee... :/
Vierailija kirjoitti:
Kyllä koiran ottaminen pitää olla yhteinen päätös. Kyllä koirakin ymmärtää jos sitä ei haluta, sekopäinenhän siitä tulee.
AP ei kerro, että edellinen koira olisi ollut sekopäinen. Muuten kyllä samaa mieltä, että molempien pitää olla myötämielisiä.
Jos sinä haluat koiran ja mies haluaa elää omaa elämäänsä ilman koiraa, niin onhan se sinulle OK?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä koiran ottaminen pitää olla yhteinen päätös. Kyllä koirakin ymmärtää jos sitä ei haluta, sekopäinenhän siitä tulee.
AP ei kerro, että edellinen koira olisi ollut sekopäinen. Muuten kyllä samaa mieltä, että molempien pitää olla myötämielisiä.
Pennulle se on aikamoinen ristiriita. Koira on vahvasti laumaeläin eikä voi käsittää miksi yksi laumasta paapoo ja toinen hyljeksii. Näin tehdään ongelmakoiria.
Ymmärrän kyllä miestä. Se, että uuden koiran hankinta on ollut sulle täysi itsestäänselvyys koko ajan, niin varmasti ärsyttää miestä suuresti.