Meillä on töissä ihminen, joka ei tee töitä. Puhuu kokoajan ja kiertelee ympäriinsä.
Pomo on tietenkin tälle aivan sokea ja kaikki kehuvat miten mukava ihminen hän on.
Miksi tällaisia vapaa matkustajia ei ikinä laiteta ojennukseen?
Kommentit (62)
Varmaan siksi, kun kukaan ei uskalla älähtää ja tehdä stoppia. Aina löytyy yksi tai kaksi sellaista, jotka hiki päässä marttyyrina tekevät niiden vapaamatkustajienkin työt...ennen kuin palavat loppuun.
Kyllä, näistä on kokemuksia. Ei näihin oikein auta muu kuin suora puhe.
Kerran, kun näin jälleen kerran tällaisen ihmisen lorvivan, juttelevan ja häiritsevän muita, niin totesin vaan ykskantaan, että ""Matti" hei, yritä nyt ees vähän tehä töitäkin, et sä vielä oo eläkkeellä". Kyllä hän veti herneet nenukkiin, mutta muutaman kuittailun jälkeen alkoi vähentää käytävillä ja toisten työpisteillä roikkumista.
Onko kenties ravintolasta kyse? Näissä hommissa niitä pälättäjiä riittää
Pahimmillaan muut tulee kostamaan, jos tälläiselle seurustelu-upseerille antaa palautetta.
Meillä vanhainkodilla tämä asia ratkaistiin niin, että arvomme vuoron alussa jokaiselle hoitajalle laput, joihin on merkitty tasapuolisesti hoidettavat asukkaat. Lisäksi listoihin on merkitty pyykki-,keittiö-ja lääkkeenjakovuorot. Joten kukaan ei pääse laistamaan yhtikäs mistään, kun on mustaa valkosella. Eräskin oleva kertoo aina tuntemattomammille vakkareille, kuinka hän on ollut täällä vasta niin vähän aikaa,että saisiko sen kevyimmän listan..ei onnistu jollei arpa suosi. Hoitsu keikkaillut kuitenkin jo yli vuoden meillä😅
Mites muilla aloilla?
Kokoajan kokoajan kokoajan kokoajan 😑😑😑
Se kirjoitetaan erikseen. Joko virhe on todella yleinen tai sitten sinut tunnistaa näistä kokoajanaloituksistasi.
Koko helmetin ajan erikseen, pölö.
Höpöttäjille kenkää. Tunnistan tyypin. Ekalla työpaikallani hänen nimensä oli Pirkko ja hän oli vanhapiika. Seuraavalla työpaikalla oli Ritva-niminen tyhjänjauhaja. Viisikymppinen vanhapiika hänkin.
Miesvaltaisilla työpaikoilla paskapuhe on niin yleistä että se on normi, ei poikkeus. Yleensä ne puhuvat munastaan.
Tupakoitsijat pääsevät irtautumaan hommista kokonaan, pälisijät ja muut lusmut sentään saattavat hiukan tehdäkin siinä samalla.
Yhdessä työpaikassa oli keski-ikäinen Nikke, joka puhui Pavarottista tuntikausia.
Tuliko palkka tilille? Tuliko välttämätön tehtyä? Kuoliko kukaan?
Opetelkaa siihen putkinäköön työpaikalla ja katsokaan sinne omaan putkeenne.
Tiedätkö miksi koirat nuolevat pallejaan?
Joo, sitä sanotaan toimistopäälliköksi.
Se on varmaan esimies tai joku muu pikkupomo, jonka homma onkin nimenomaan puhua ja kuljeksia ympäriinsä katselemassa miten työt sujuvat. Näitä tällaisia pikkupomojahan on esim. tehtailla vaikka kuinka paljon.
Parhaimmillaan/pahimmillaan ensimmäinen kiertelijä sanoo, että homma pitää tehdä tavalla A. Muutaman minuutin kuluttua seuraava kiertelijä tulee sanomaan, että noin ei saa tehdä missään nimessä, vaan pitää tehdä tavalla B...
Vierailija kirjoitti:
Se kirjoitetaan erikseen. Joko virhe on todella yleinen tai sitten sinut tunnistaa näistä kokoajanaloituksistasi.
Koko helmetin ajan erikseen, pölö.
Vierailija kirjoitti:
Opetelkaa siihen putkinäköön työpaikalla ja katsokaan sinne omaan putkeenne.
Kuulokkeet korville ja oman pulpetin viereen tekemään sitä omaa työtään. Ei se työnantaja kenellekään siitä maksa, että kellottaa mitä kulloinkin ketäkin teki tai jätti tekemättä.
Näitä löytyy...