Olen todella kateellinen luonne: olen kateellinen niillekin ihmisille, jotka eivät ole kateellisia mistään eivätkä kestään!
Voisiko tätä kateuden tunteen määrää saada mitenkään lievennettyä?
Kommentit (43)
En tiedä, ehkä elämällä sellaista elämää kuin haluat itse, siis oikeasti arvojesi mukaan, se kateus laantuu? Silloin ei ole asioita mistä tuntea kateutta, kun itsellä asiat ovat hyvin.
Itse olen juuri näitä joille kateus on melko vieras tunne. Siis sellainen myrkyllinen, ikävä, katkera tunne joka vetää mielen matalaksi.
Sen sijaan saatan kyllä ihailla joitain asioita muissa/muilla ihmisillä, ja jos ihailen tarpeeksi, että tulee tunne että itsekin haluaisin samaa, alan tavoitella sitä. Esim. halusin oppia soittamaan kitaraa, no nyt olen vuoden opetellut. Ja oppinutkin jo jotain.
Sen kun tietäisi.
T. Toinen hyvin herkästi kateellinen ihminen
Mistä te kateelliset olette kateellisia? Kertokaa vaikka viimeisimmät kateuden aiheet?
Vilpittömästi haluan tietää, en tuomitse.
Olen ollut ale nelivuotiaana 2 kertaa kateellinen. En muista tunnetta.
Seuraavaksi olin 34-vuotiaan kateellinen. Kesto muutaman viikon. Se tunne oli ihan kamala. Olen nyt 55. En ole ollut kateellinen onneksi enää.
Miten kestätte noi kamalaa tunnetta? Kauanko kadehditte. Jos kadehsitte tuttua, pystyttekö tapaamaan.
Ajaako kateus teitä parempiin suorituksiin vai ainoastaan harmittaa?
Meneekö välit poikki?
Kiinnostaisi vieläkin, mistä kateelliset kokevat olleensa kateellisia viimeksi?
Eli minulle,minä EN ole kateellinen kellekään,aina menestyksestä kaikesta vilpitön "oiiii kun ihanaa💞".Mutta nokkapystys jostain asiasta onnistuneet inhottaa,Moni kun alko yrittäjäksi,kuuleeko ne et sillä et nokkapystyssä mennään, saa asiakkaita,ei ees enää tervehditä,seurasin lähitienoilla,no paska..n loppu..Yllätyinkö EN.Kateus ei kannata huomaatte vanhana..Se syö ihmistä.
Nimenomaan narsistiseen häiriöön kuuluu se että ollaan muille jotka tyytyväisiä ollaan katellisia. sillä he kadehtivat sitä tyytyväisyyttä joka heillä on. He haluavat sen itselleen, saamatta sitä ikinään.
Taidat olla sisareni? Terveisiä vaan sinne tuppukylään!
Keskity oman hyvinvointisi parantamiseen. Ja luo elämä, josta nautit. Kateus syö sinun positiivisen energian.
Minäkin olen ollut tosi kateellinen ihminen, luulen että olen perinyt sen isältäni, joka oli aina kamalan negatiivinen ja katkera ihminen. Jaksoi koko ajan valittaa siitä, kuinka kaikilla menee paremmin ja kuinka naapureilla on taas tuota ja sukulaisilla tätä. Olen aikuisena oppinut hillitsemään tunteita sillä, että pysähdyn miettimään, onko minulla oikeasti edes syytä olla kateellinen. Olin esim. kade siitä, että eräs ystäväni sai vauvan. Todellisuudessa minä en edes halua lapsia, niin miksi? :D Olen jotenkin vain ehdollistunut olemaan surullinen siitä, jos joku muu "menee eteenpäin" ja saavuttaa jotain unelmiaan, vaikka ne eivät olisi mitenkään edes minun unelmiani. Noita asioita kun pähkäilee, niin tajuaa lopulta että oma elämä on oikeasti ihan hyvällä mallilla eikä ole syytä tuhlata energiaansa kadehtimiseen. Ja vaikka oma elämä menisikin päin persettä, niin ei muiden ihmisten kyttääminen paranna olotilaa, päinvastoin.
Kertokaa kateelliset lisää mielenmaisemastanne kiitos. Olen huolestunut ystävästäni jonka kateus meitä muita ystäväpiirin jäseniä kohtaan tuntuu vain lisääntyvän koko ajan. Miten auttaisin kateellista ystävää? Moni ei enää jaksa hänen seuraansa enää kun on kaikesta avoimen kateellinen.
Olen kateellinen ystäväni kauneudesta (itse olen lihava ja tavallinen. Lihavuuden voin muuttaa, tavallisuutta en.) Hänellä on tosi huomioiva kumppani, omani vain pelaa, vaikka muuten on mukava ja rakas. Molemmilla yhtä pitkät yli 10 vuoden parisuhteet. Hän tuntuu jotenkin niin Hannu Hanhimaisen onnekkaalta kaikessa mitä tekee ja itse joudun raatamaan enkä koe silti saavuttavani tarpeeksi. Ymmärrän että tämä on ihan irrationaalista ja rakastan ystävääni, mutta olen kateellinen ja kaikki pikkuasiatkin lisäävät tätä kateutta.
Kateus ja ilkeys ovat usein samassa ihmisessä. Lähipiiriini kuuluu henkilö, jonka seurassa ei yksinkertaisesti uskalla jakaa mitään iloista asiaa tai vaikka saavutusta, koska siitä seuraa heti ilkeä sivallus ja nälväisy. Mitätöintiä ja vähättelyä jatkuu usein pitkään. Parhaiten pärjää, kun kertoo aina jostakin pienestä epäonnistumisesta ja salaa kivat asiat.
Vierailija kirjoitti:
Kateus ja ilkeys ovat usein samassa ihmisessä. Lähipiiriini kuuluu henkilö, jonka seurassa ei yksinkertaisesti uskalla jakaa mitään iloista asiaa tai vaikka saavutusta, koska siitä seuraa heti ilkeä sivallus ja nälväisy. Mitätöintiä ja vähättelyä jatkuu usein pitkään. Parhaiten pärjää, kun kertoo aina jostakin pienestä epäonnistumisesta ja salaa kivat asiat.
Sama täällä. Tuntuu itsensä minimoimiselta kun ei koskaan kannata sanoa mitään hyvää omasta elämästä.
Olet tyypillinen nainen. Naiset neuroottisempina ovat myös kateellisempia.
Näkyy hyvin tälläkin sivustolla.
Niin minäkin. Eilen mm olin kade
- kaverille joka näytti tosi hyvältä juhlamekossaan.
- toiselle kaverille jolle mies tekee ruokaa
- kolmannelle kaverille joka lähti miehensä kanssa mökille
Sanotteko te ystäville kateelliset koskaan ystävillenne että olette kateellisia? Jos se voisi laukaista tilanteen jotenkin?
Inhoan kateellisia ihmisiä, jotkut ovat kateellisia kaikesta ja esimerkiksi olen niin kyllästynyt siihen, että ihmiset kadehtii mun koiraa.