Kuka muu vihaa työtään niin paljon, että koko sunnuntai on yhtä **tutusta?
Rahatilanne ei anna periksi lopettaa, enkä ole toistaiseksi saanut muuta työtä, josta tienaisin edes saman kuin nykyisestä. Miten jaksaa?
Kommentit (60)
Taloudellista riippumattomuutta odottelen minäkin enkä ole sunnuntaisin onnellisimmillani todellakaan.
Teen toista työtä sivutoimisesti kevytyrittäjänä ja haluaisin tehdä siitä päätyöni, mutta tienaan sillä tällä hetkellä todella vähän. Eikä tietysti aika ja jaksaminenkaan riitä kokopäiväisen työn rinnalla. Tuntuu että olen ihan umpikujassa tilanteeni kanssa ja elämä on pelkkää työtä ja siitä ahdistumista.
Ap
Minä.
Tosin minulla on ollut sama jo lapsesta lähtien koulunkin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sunnuntaina töitä niin ei vituta lallan laa.
Meidän alalla sunnuntait ovat ainoita mistä mitään hankkii, tupla palkka nääs. Ja onneksi olen useimmat sunnuntait töissä, koska se on viikon päivistä tylsin. -eri-
En enää, mutta joskus on ollut tuo tilanne.
Voimia sulle.
Onneksi vielä kuukausi etätöitä, työt ei ahdista. Lokakuussa alkaa taas se junailu töihin reilu tunti suuntaansa ja töissä kökkiminen.
Vierailija kirjoitti:
En enää, mutta joskus on ollut tuo tilanne.
Voimia sulle.
Kiitos. Vaihdoit varmaan työpaikkaa?
Ap
Työttömälle sunnuntait taas on taivas, odottaa kun työnmuurahaiset kopeutuu työpaikoille maanantaina nyt jäätävässä elokuun aamussa...
En vihaa työtäni, ja teen etätöitä, mutta onhan tämä sunnuntai silti aina vähän sellainen alakuloinen päivä.
Miten olet saanut rahatilanteesi siihen jamaan, että olet tehnyt itsestäsi orjan? Minulta loppuu työt perjantaina ja hyvältä tuntuu.
mua taas vatuttaa joka maanantai tavata työpaikalla esimiehiä ja kollegoja joita ei kiinnosta työnteko lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Työttömälle sunnuntait taas on taivas, odottaa kun työnmuurahaiset kopeutuu työpaikoille maanantaina nyt jäätävässä elokuun aamussa...
Tämäntyyppisistä kommenteista puskee aina läpi se työttömän oma paha ja arvoton olo. Ja jotenkin kettuilemalla muille yritetään vaientaa sitä omaa huonommuuden tunnetta. Jotenkin hirmu surullista. Voimia sinne ruudun toiselle puolelle.

Mulla on erittäin hyvä olo. Ei yhtään arvoton. En mittaa arvokkuuttani sillä olenko töissä vai en. Olen ihminen ja arvokas vaikka olen työtön :) Nauti työpäivistäsi<3
Vierailija kirjoitti:
mua taas vatuttaa joka maanantai tavata työpaikalla esimiehiä ja kollegoja joita ei kiinnosta työnteko lainkaan.
Jos viittaat minuun, voin kertoa etten ole tuollainen. Pidän tunteeni omana tietonani ja hoidan työni hyvin, paikkaan myös muita ja autan tarvittaessa. Yhtään päivää en ole tämän vuoden puolella saikuttanut, saati tullut myöhässä tms.
Ap
Kyllä ***tuttaa ja rankasti - onneksi vain muutama kuukausi eläkkeelle lähtöön. Jos oikein alkaa hatuttaa, jään palkattomalle jo aikaisemmin. Hikisenä päivästä toiseen työtä, jota arvostetaan, mutta vanhukset ovat yhä heikkokuntoisempia ja hitaampia. Jopa kahdeksan yhdeksän tunnin päiviä - usein ilman taukoja. Toivoisin pääseväni elävänä eläkkeelle...
Tein siivoustyötä, jota vihasin niin paljon, että fiilis oli koko ajan maassa eikä edes vapaapäivinä ollut virkeä mieli. Tätä ei auttanut yhtään se, että vapaapäivät olivat usein sinne tänne yksittäisesti ripoteltuja. Viikon vapaapäivät saattoivat olla esim maanantai ja torstai. Tuntui, että koko ajan oli töissä, kun ei ollut peräkkäisiä vapaapäiviä.
Vaihdoin lopulta työtä, vaikka palkka laski lähes 500€/kk. Siivouksessa sain bruttona n. 2300€/kk ja nykyisestä työstäni reilut 1800€/kk. Silti en kadu yhtään. Nyt on viikonloput vapaana ja elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta. Rahalla ei tee yhtään mitään, jos vastaavasti samalla vihaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää, mutta joskus on ollut tuo tilanne.
Voimia sulle.
Kiitos. Vaihdoit varmaan työpaikkaa?
Ap
Rupesin oloneuvokseksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä.
Tosin minulla on ollut sama jo lapsesta lähtien koulunkin suhteen.
Sama. Sunnuntait on aina pahimpia. Onneksi tulee sentään formulaa tai muuten vituttaisi entistäkin enemmän
Olet vain laiska, kun joutuu rahan eteen tekemään töitä.
Ei ole sunnuntaina töitä niin ei vituta lallan laa.