Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsella kerhossa tylsää

Vierailija
21.09.2009 |

Meidän 3,5-vuotias on jo jonkun aikaa vetänyt itkupotkuraivarit kerhoon menemisestä ja kotona on puhunut ettei tahdo mennä kerhoon. Eilen sitten selvisi, että kerhossa on tylsää varsinkin niinä kertoina, jolloin ollaan pelkästään sisällä. Mietinkin nyt, että teinkö oikein kun sovittiin lapsen kanssa, että jatkossa hän käy vain kerran viikossa nykyisen kahden kerran sijaan eli pelkästään ulkokerhopäivinä. Täytyy toki vielä jutella kerhotätien kanssa ja mikäli tämä ei onnistu niin lapsi lopettaa kerhon kokonaan. (Osa lapsista käy kerran viikossa, mutta juuri silloin kun on pelkästään sisällä olemista.) Lapselle itselleen sopisi mainiosti lopettaa kerhossa käyminen. Mietin vain, että olisiko nyt jo pitänyt opettaa ettei aina ole kivaa vaan välillä on tylsääkin. Tosin kerhossa on ilmeisesti koko ajan tylsää lukuunottamatta yhteisiä laulutuokioita. Ylipäätään tuo lapsukainen on melkoinen rasavilli ja perhekerho jo keväällä tökki pahasti. Tai no 1,5-vuotiaasta lähtien se on tökkinyt kun lapsi vaan haki eteisestä kenkiään, että mennään ulos.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ilmeisesti ongelmana on se, että toiminta on liian rauhallista vilkkaalle lapselle.



Kerhohan ei tietenkään ole pakollinen eikä 3,5v sitä tarvitse jos muuten on ikäistensä kanssa tekemisissä, mutta kerhon lopettaminen siksi, että siellä on tylsää on aika lyhytnäköistä.

Tuo on lapselle hiukan huono toimintamalli oppia: jossain on tylsää, asiat eivät mene oman halun mukaan > itkupotkuraivari > asiasta pääsee eroon.



Itse olisin ensinäkin jutellut tätien kanssa ensin, ehkä olisit sitä kautta saanut selvitystä asiaan (ei jaksa keskittyä, levoton tms?) - ja jos näin on niin kerho olisi hyvää, pehmeää harjoittelua lapselle.



Vierailija
2/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

huudattaa lasta kerhoon jättäessä kun tämä ei tahdo jäädä sinne ja kerhotädit vain nappaavat lapsen sylistä? Tätä on koitettu muutaman viikon ajan eikä tilanne ole helpottunut vaan joka kerta on ollut hankalampi saada lapsi lähtemään. Kerhotädeiltä itseltään ei ole tullut mitään vinkkiä kuinka toimia. Kerhon toiminta ei ole kovin kummoista mielestäni eli aluksi on lattialle nostettu nuket ja autot ja niillä leikitään. Sen jälkeen on yhteinen toimintatuokio, josta lapsi tykkää. Tämän jälkeen askartelua, josta askartelua rakastava lapseni ei välitä pahemmin ts. askartelut ovat liian helppoja tyyliin piirretään vähän kynillä ja liimataan valmiiksi leikattuja suikaleita tai teipataan valmiiksi leikatulle nallelle silmät ja piirretään suu. Lopuksi on eväiden syöntiä ja nukeilla ja autoilla leikkimistä (sekä ulkoilukertoina ulkoilua).



Tosin itse olen miettinyt tuota toimintamallin oppimista vaikkei muuten saakaan tahtoaan läpi raivoamalla niin nytkö oppi. Kamalan ristiriitainen vain tämä tilanne kun toinen melkein itkee illalla ettei halua aamulla kerhoon.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun esikoinen sanoi usein etukäteen, ettei halua kerhoon, mutta aina kerhosta palattuaan oli innoissaan ja hyvällä tuulella. Siksi pakotin kerhoon, se oli aralla ja vetäytyvällä lapselle hyvää harjoitusta ryhmässä olemiseen sinä aikana kun olin kuopuksen kanssa äitiyslomalla.



Jos lapsella ei tunnu oikeasti koskaan olevan kivaa kerhossa, ei se mikään välttämättömyys ole. Voihan olla että ohjaajat eivät osaa käsitellä vilkasta lasta oikein, eikä kerhon vetäjiltä voikaan vaatia samanlaista kasvatusvastuuta kuin esim. pk:n hoitajilta. Lapselle sopimaton kerho ei opeta hänelle mitään muuta kuin vihaa ohjattua toimimista kohtaan. Parempi on harjoitella niitä taitoja niin, että kertyy positiivisia kokemuksia kuin alistumisen kautta - kotihoidetulla lapsella on siihen mahdollisuus, jos vaan itse jaksat asiaan panostaa!

Vierailija
4/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap

Vierailija
5/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ulkokerhosta on aina saanut hakea iloisen lapsen kotiin.



ap

Vierailija
6/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä pääse kunnolla ryhmän toimintaan mukaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta leikkivätkö omat lapsesi aina vain ja ainoastaan nukeilla ja autoilla. Kotona omat leikit sujuu pitkiäkin aikoja yksin kun olen pikkusisarusta hoitamassa tai teen kotihommia. Meillä tosin on muitakin leluja kuin autoja ja nukkeja.



ap

Vierailija
8/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

on ollut joka kerta mukana toisin kuin puolet lapsista, jotka käyvät vain kerran viikossa eli sisäkerhokertoina.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

löytyisikö joku kiva harrastus tai avoin päiväkoti tms missä voisitte käydä yhdessä. Itse näen 3,5-vuotiaan vielä aika pienenä. Oma lapseni on 5,5 vuotta ja vasta aloitti kerhon (ollut aina kotihoidettu ja ollaan viihdytty perhekerhoissa ja harrastuksissa). Hän juoksee ihan innolla aina pois kerhosta ja kertoo mitä siellä tehtiin.



Kerhoon kyllä ehtii vallan hyvin vuoden tai parin päästä!

Vierailija
10/10 |
21.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovasti olen yrittänyt löytää jotain harrastusta, mutta aika monet mistä luultavasti tykkäisi ovat 4- tai 5-vuotiaasta alkaen. Jotenkin niin hankalaa kokonaisuudessaan tämä kaikki kun kyseessä prinsessaikäinen tyttö, joka leikkii aina prinssiä.



ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kuusi