Lue keskustelun säännöt.
Onko epäonnistuneiden laihduttajien juuriongelma resilienssin puute?
11.08.2021 |
Tämä ei ole ilkkumisketju ”läskeille” vaan pohdintaa siitä että pitäisikö laihduttamisessa keskittyä henkisiin voimavaroihin ja tukea niissä.
Olen itse pari kertaa vaikean raskauden myötä lihonut 25kg ja laihduttanut sitten ne pois, sillä kestän hyvin näläntunnetta, kurjaa oloa, heikotusta, ja vaivannäköä eli jaksan vesisateessa juosta sen 40km viikossa vaikka moni jäisi kotiin kylkeä kääntämään.
Tämä ei ole mikään sankariteko, vaan kun tämä on synnynnäinen ominaisuus. Tämä kulkee meillä suvussa, relienssi on korkea ja vastoinkäymiset kestetään.
Kaikilla ei ole sama, ja siksi samanlainen laihdutus ei toimi kaikille. Hyvä ystäväni on yrittänyt 10v sisään varmaan 20 eri laihdutuskuuria ja mikään niistä ei onnistu. Ei vaan kestä heikkoa oloa tai nälkää. On aivan ihana ja ahkera ihminen eli ei ole mikään laiska sohvaperuna.
Miten voi ”oppia” resilienssiä? Voisiko joku sellainen brainwave-terapia auttaa jossa opitaan uusia ajatusmalleja ja uusia asenteita? (Tuo ei ole siis tavallista psykoterapiaa vaan neuroplasrisuutta).
Tän takia ylipäätään toisen neuvominen laihduttamisessa ei auta yhtään koska ihmisillä on eri lähtökohdat, eri asenteet, ajatukset, uskomukset ja juuri tuo sietokynnys.
Tämä on siis ajatuspohdintaa siitä että miten voisi ylipainoisia auttaa. Kannattaisiko siis saarnan ja luennon sijaan auttaa ajatteluprosessin kanssa? Tai kaloritaulukoiden jakamisen sijaan tukea resilienssin kehitystä?
Tiedän jo etukäteen että ääneen pohdinta aavella ei oikein toimi sillä kohta sata ammattikiusaajaa tulee ja haukkuu ap:n. Mutta silläkin uhalla yritän ja toivon että saisin ketjuun POHDINTAA. Siis pohdintaa, ei haukuntaa.
Mitä sinä olet mieltä? Mikä ratkaisee sen että jollekin tuo on helppoa ja jollekin ei? Olen melko varma että tiedon puutteesta ei ole kyse sillä jokainen lihava tietää kyllä miten pitäisi syödä ja laihduttaa.
Kommentit (124)
En ap ymmärrä, miksi pitää lihoa lainkaan. "Resilienssiä" voi toteuttaa jo silloin, kun on lihonut sen 5kg. Tasoitit toki asiaa _vaikealla_ raskaudella, no jollain voi olla vaikea elämäntilanne muista syistä jne. Hirveää humblebragia sori vaan, aidosti resilientin ihmisen ei tarvitse nostaa itseään muiden yläpuolelle defenssinä itseään pönkittäekseen. Siinä pohdintaa aiheesta.
T. Painoindeksi aina alle 20, 36v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laihdutus ei onnistu, koska ihmisten on vaikea ylläpitää motivaatiota siihen. Väittäisin ylipainoisten olevan muita useammin impulssiherkkiä, hetken mielihyvä voittaa pitkän aikavälin hyödyn. Jokainen löytyy jos on riittävästi tahtoa, mutta tahtoa ei ole. Se että "tahtoo tahtoa" ei riitä, valitettavasti.
Tämä totta, hetken mielihyvä menee kaiken edelle. Nuorenpana käytin huumausaineita, koska hetken hyvä olo. Kunnostauduin ja siirryin pelkkään alkoholiin ja tupakkaan
Nyt olen siirtynyt syömiseen Ainostaan, ja kaikista vaikein päihde, kun tarvitsee päivittäin..
Ja tosiaan, tupakoivana alkoholistina olin normaalipainoinen...
N 100kg
Vierailija kirjoitti:
Onko siis vain lääketieteen keinot ainoat mitkä toimii? Ulosteensiirto ja suolistohormoni?
Unohdetaan tuo ulosteensiirto. Sitä käytetään joskus hankalasti häädettävän Chlostridium-ripulin hoitoon. Suolistohormonia käytetään 2.tyypin diabeteksen hoitoon tai runsaasti ylipainoisten tukena painonpudotuksessa. Se on muuten mainio ja tehokas lääke. Ei laihduta itsessään mutta hyvä tukihoito+++
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse laihduin yli 40kg suolistohormonilla. Ei tarvinnut kärsiä nälkää, liikuntaa ei olisi tarvinnut lisätä, mutta painon pudotessa liikunnasta tuli kivaa. Varsinkin ihmisten jotka ovat olleet pitkään ylipainoisia, metabolia on muuttunut älyttömästi verrattuna ihmiseen joka on ollut vain hetken ylipainoinen. Ylipaino on monesta asiasta johtuva, mutta resilienssin puute ei nähdäkseni oli kovin korkealla listassa. Sen sijaan geenit ja tunnesyöminen ovat.
Mikä tämä hoito on? Nyt alkoi kiinnostaa? Onko se sitä terveen ihmisen mirobikannan siirtoa ylipainoisen suolistoon?
Ei. Nämä ovat pistettäviä lääkkeitä kuten Victoza tai tehokkaampi Ozempic.
Tai sitten vaan ihan Prismoissa ja cittareissa kautta maan myytävät peruselintarvikkeet kuten ruisleipä, omenat, kaurahiutaleet yms. Hapatetut maitotuotteet eli jogurtit ja rahkat. Säännölliset ruoka-ajat. Suolisto kiittä, mieli voi hyvin. Ei tarvi vaikean kuuloisia lääkefirmojen kymmenen kertaa kalliimpia pillereitä.
Olet oikeassa siinä mielessä, että juuri näitä mitä mainitsit, kannattaa suosia. Reilusti ylipainoisen ihmisen painonpudotuksen ja uusien elämäntapojen tueksi kuitenkin käytetään suolistohormoneja. Yllämainitsemasi tuotteet kuuluvat nyt ruokavaliooni + Ozempic. Ilman sitä en olisi onnistunut. Tässä opetellaan syömään oikeita asioita, oikeita määriä ja oikeaan aikaan ja tavoitteena pysyvä muutos. Karkki- ja pullahyllyn ohi pystyy kulkemaan vaivatta ja viikottainen laskeva paino palkitsee. Suolistohormoni ei itsessään ole laihduttava. Kallistahan tuo on, eikä Kela-korvattavuutta ole, eikä maksukattoa kerrytä. Itse maksan palkkatyöstä ansaitsemallani rahalla ja olen tosi iloinen tästä avusta.
"Tämä ei ole ilkkumisketju ”läskeille” vaan pohdintaa siitä että pitäisikö laihduttamisessa keskittyä henkisiin voimavaroihin ja tukea niissä."
Pitäisi. Monilla ylipainoisilla on resilienssiä ja "itsekuria", mutta se on suunnattu muihin asioihin, esimerkiksi työhön tai perheen pyörittämiseen. Ja jotkut ehkä tarvitsisivat tukea ja rohkaisua, lupaa siihen, että on ok höllätä noista muista jutuista ja panostaa omaan hyvinvointiin.
Laihduttaminen kun ei vaadi nälän kestämistä tai kuureilua, vaan pysyviä muutoksia niihin omiin elämäntapoihin. Muutos voi olla vaikeaa ja vaatii ainakin aluksi keskittymistä, ehkä jopa keskustelua perheen sisällä ja muutosta myös heidän elämäänsä.
Kyllä mä näkisin, että henkisten voimavarojen tukeminen on painonpudotuksessa tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette katsoneet DrNow ohjelmaa (mikä se nimi oli, joku 600lbs life? Sairan lihavat? En muista nimeä) niin jokaisella on psykologinen juurisyy syömiseen ja tarvitsisivat terapiaa.
Se on tunnesyömistä.
No niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta siinä mentiin vikaan kun toitotettiin että nälkää ei tarvitse tuntea jos laihduttaa. Kyllä se edistää laihtumista jos sietää näläntunnetta, ja tutkimuksien mukaan pidentää elinikääkin.
Samaa mieltä, ja kyllä mulla laihduttaessa on kolo ajan näläntunne. Ei mikään sietämätön mutta sellainen joka vähän ”kaihertaa”, ja ymmärrän että kaikki ei tätä sitten siedä. Ap
Mä olen eri mieltä, mulla ei ole ollut jatkuvaa näläntunnetta missään vaiheessa. Toki laihdutin pienellä kalorivajeella. Toki mullakin nälkä tuli, mutta sellainen normaali näläntunne, joka vain ilmoitti, että on ruoka-aika.
Se tunne, että pitäisi syödä jotain ei ole välttämättä oikeaa nälkää, vaan sen takana voi olla joku muu tunne, jota on tottunut tukahduttamaan ruualla. Sitä pitää toki kestää, mutta terveempää olisi pysähtyä käsittelemään se muu tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kertoa että 1200kcal päiväkaloreilla on koko ajan nälkä. Siis syömisen jälkeenkin lähes heti. Kyllä elimistö tietää että on koko ajan nälässä ja vajeella. Mutta liki 50v iässä paino ei alene muuta kuin superpienellä kalorimäärällä. 1500kcal päiväsnnos ei laihduta ollenkaan. Ei vaikka liikun ja urheilen.
Nuorena tyttönä olisin laihtunut helposti jollain 1800 kalorilla.
Vierailija kirjoitti:
En ap ymmärrä, miksi pitää lihoa lainkaan. "Resilienssiä" voi toteuttaa jo silloin, kun on lihonut sen 5kg. Tasoitit toki asiaa _vaikealla_ raskaudella, no jollain voi olla vaikea elämäntilanne muista syistä jne. Hirveää humblebragia sori vaan, aidosti resilientin ihmisen ei tarvitse nostaa itseään muiden yläpuolelle defenssinä itseään pönkittäekseen. Siinä pohdintaa aiheesta.
T. Painoindeksi aina alle 20, 36v.
Tämä vasta humblebrag oli! ”Aina ollut alle 20 bmi”
Odotas kun olet 50, ääni kellossa muuttuu. Mäkin luulin sun iässä että aina olen laiha. Aineenvaihdunta muuttuu ihan toiseksi neljänkympin jälkeen… olet kohta bmi 40 ja tule sitten uudestaan lällättämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se aineenvaihdunta muutu kellään yhtäkkiä,siihen ehtii oikein hyvin sopeutua jos paino alkaa nousemaan pikkuhiljaa.
Eriasia sitten haluaako ihmiset sopeutua. Monet ei .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitetaan liian tiukka dieetti, kielletään kaikki ja rajoitetaan liikaa. On aivan liian suuret odotukset, halutaan nopeita tuloksia ja vertaillaan omaa kroppaa toisten vartaloihin. Ajatellaan että kahdessa kuukaudessa ollaan fitnessmalleja. Ei ole hajuakaan kaloreista. Yritetään liikunnalla laihduttaa. Tuossa nyt muutama syy epäonnistumisiin.
Epärealismi on tosiaan totta. Jos on vaikka bmi 46 ja liikaa painoa esim 60kg niin sen pudottamisessa menee VUOSIA! Ei mitään muutamaa viikkoa tai kuukautta. Olen itse laihiksella nyt vuoden loppuun ja liikaa on 15kg, ja tämä tuntuu jo suurelta urakalta ja aika raskaalta kun pitää niin pitkään kestää kurjaa olotilaa.
Jos sitä pudotettavaa olisi vaikka 60kg niin… en kyllä jaksaisi edes aloittaa. Antaisin olla.
Mä olin tilanteessa, jossa BMI oli 49, painoa 123 kg ja tiputettavaa oli 60 kg. Olo oli niin surkea, että päätin, että priorisoin ajankäytössäni painonpudotusta seuraavat 4,5 vuotta eli panostan, opiskelen ja harjoittelen asiaa työn ohella niin, että oikeasti tapahtuu pysyviä muutoksia. Lähdin muutos edellä eli idealla, että paino seuraa perässä, kun muutos on oikeanlainen. Välillä kun ei ole pariin-kolmeen kuukauteen tippunut paino, kokeilen jotain uutta muutosta. Muutokset on sellaisia, joita voin iskoa noudattavani loppuikäni. Nyt on 1,5 vuotta ja 17 kiloa takana ja tekemäni muutokset on takaraivossa, joten en usko, että helposti lihoaisin kilot takaisin.
Oon ottanut koko ajan välitavoitteita, koska jos ainoa tavoite olisi ollut -60 kg, en olisi ikinä jaksanut edes aloittaa. Koitan keksiä tyyliin, "vielä 1,7 kg, sitten mulla on -15 kg tippunut/oon lähempänä 100 kg kuin 110 kg/ BMI vaihtuu tmv., jotta saan motivaatiota jokaisen kilon tavoitteluun. Eka suuri tavoitteeni on BMI alle 40, joka on mulla myös paino alle 100 kg. Tänään oon saanut pois - 17 kg ja vielä kolme vuotta aikaa, jona aion pitää tätä ykkösharrastuksenani ja mielenkiinnon kohteenani.
Summatakseni tämän, kyse on isosta elämäntapamuutoksesta, johon täytyy varata voimavaroja ja aikaa. Välitavoitteet on hyviä. Ja vaikka 5 vuotta eteenpäin tuntuu pitkältä ajalta, taaksepäin katsoessa se on aika lyhyt aika. Pääasia että aloittaa vaan ja tosiaan sisäistää, että pikadieeteillä ei saa pysyvää tulosta yleensä aikaan vaan muutos ja keho tarvitsee aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla lihottavat herkut ovat ainoa iloa ja mielihyvää tuova asia elämässä. Katson sarjoja tai elokuvia tai luen, ja samalla syön jotain hyvää. Ajatus siitä, että herkuista pitäisi luopua, on kestämätön. En vain keksi, mikä voisi korvata herkut elämässäni. Ihan turha ehdotella mitään harrastuksia tai muuta. En saa mitään mielihyvää liikunnasta tai jostain neulomisesta tai muusta puuhailusta. Elämänhalu laskee pelkästä ajatuksesta, etten enää voisi syödä mitään hyvää.
Tunnistan itsessäni tuon saman enkä aiemmin edes ajatellut, että pitäisi hillitä herkuttelua. Painoa alkoi olemaan niin paljon että huomasin sen vaikeuttavan elämääni. Diabetes kolkutteli jo ovella ja kolesteroli oli koholla ja tules-vaivat lisääntyivät hengästymisestä puhumattakaan. Muutos lähti juuri näistä syistä. Ymmärsin, että voin kuolla ennenaikojani, tai saada aivo- tai sydäninfarktin. Lääkäri kirjoitti Ozempicia tueksi. Olin varma etten pärjää ilman herkkuja, mutta koen etten olekaan menettänyt mitään. Totaalikieltäytyjä herkkujen suhteen en ole, mutta pystyn valitsemaan syönkö vai en ja nyt riittää pienikin makea. Tv:tä katsellessa on vähän neuvoton olo, kun on tottunut että käsi käy karkkipussissa, mutta ei ole tullut pakottavaa tarvetta käydä koluamassa kaappeja. Uskon että tästäkin pääsen ajan kanssa
Et ole ymmärtänyt resilienssin käsitettä. Laihduttamiseen vaikuttavat monet asiat motivaatiosta ja syömishäiriöistä lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ihan hyvää pohdintaa mutta resilienssi ei tarkoita sitä että sietää ikävää oloa vaan se tarkoittaa psyykkistä palautumiskykyä. Eli kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, niistä selviää ilman että sekoaa lopullisesti ja vetää itsensä kiikkuun. Sietäminen on taas sitten eri juttu, mutta toki siinäkin pitää olla myös sitä palautumiskykyä koska kun aikansa sietää eikä koskaa palaudu, niin sekoaa lopulta, ns. nuppi ei kestä.
"Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa.
Resilienssiin vaikuttavat eri tekijät lähtien kasvatuksesta ja biologisista ominaisuuksista. Olemme jo geneettisesti eri tavoin herkkiä ympäristön vaikutuksille. Lisäksi resilienssiä rakentavat yksilön omat kokemukset sekä lähipiiristä ja ympäristöstä kumpuavien myönteisten ja haitallisten tekijöiden vuorovaikutus."
Ja mitä tulee tuohon nälän kestämiseen, niin osa ihmisistä on sellaisia jotka ei vaan kestä nälkää, ja heille tulee nälkäkiukku, oli lihavia tai laihoja. Minä olen 20 vuotta ollut 130kg eikä ole nälkäkiukkua vielä tullut vaikka olen usein reilusti yli puoli vuorokautta kerrallaan syömättä. Minulla on IBS ja kun suoli on ikävällä tuulella, ei kertakaikkiaan uskalla syödä mitään kun mahakipu iskee ja sitten ripuli. Toisaalta, kun pitää vaikka mennä johonkin aamulla mitä jännittää, matkustaa, tai ihan vaan olla töissä ettei halua kipu/ripulikohtauksen iskevän, on parempi olla syömättä. En esim. koskaan syö lounasta, ja nykyään en juuri aamupalaakaan, korkeintaan jugurtin.
Minä kestän erinomaisen hyvin nälkää, mutta mieliteot on ne pahin juttu laihduttamista ajatellen. Minua ei haittaa että mahaan ottaa kipeää nälän takia, se menee muutamassa minuutissa ohi, tai jos vähän juo vaikka vettäkin. Mutta jos mulla on mieliteko johonkin tiettyyn asiaan, niin se on ja pysyy mielenpohjalla kunnes saa sitä mitä tekee mieli. Ja mieliteot vaihtelee, syön jotain yhtä juttua päiviä tai jopa viikkoja putkeen, ja sitten se jotenkin alkaa maistua pahvilta, eli syön itseni siitä yli. Se voi olla salaatti tai suklaa. Joskus yli 20 vuotta sitten söin jonkun aikaa jäätelöpuikkoa jossa oli valkosuklaata päällä, se oli ihan ylimaallisen hyvää ja söin vähintään yhden joka päivä, sitten tuli stoppi. Ja edelleen, kun joskus ehkä kerran vuodessa tai kahdessa, kokeilen ostaa sen saman jäätelöpuikon että jokohan se maistuisi taas hyvältä, mutta ei. Viimeisin tälläinen himo oli coleslaw ja kypsä broilerilastu, se pehmeä hiukan savustettu. Söin sitä varmaan kolme viikkoa joka päivä, ja sitten taas yks kaks, se ei maistunut enää hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Suomenna resilienssi.
Jatketaan sitten pohdintaa.
Resilienssi tarkoittaa psykologiassa psyykkistä palautumiskykyä. Se on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla ihmisillä tai yhteisöillä on enemmän kuin toisilla. Siinä missä yksi selviää monista vaikeista vastoinkäymisistä, toiselle pienikin koettelemus voi olla liikaa.[1]
Moni voi lihavuudesta huolimatta olla kiva ihminen. Toisin kuin laihat kuikelot joiden elämä perustuu ilkeilyyn.
Aloittaja ei nyt ymmärrä mitä resilienssi tarkoittaa. Se ei ole sama asia kuin itsekuri (jota meillä kaikilla on rajallisesti). Mutta anyway, resilienssiin vaikuttavat aika paljon myös ulkoiset (muut) olosuhteet ja aiemmat tapahtumat, ei se ole mikään vakiona pysyvä ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
En ap ymmärrä, miksi pitää lihoa lainkaan. "Resilienssiä" voi toteuttaa jo silloin, kun on lihonut sen 5kg. Tasoitit toki asiaa _vaikealla_ raskaudella, no jollain voi olla vaikea elämäntilanne muista syistä jne. Hirveää humblebragia sori vaan, aidosti resilientin ihmisen ei tarvitse nostaa itseään muiden yläpuolelle defenssinä itseään pönkittäekseen. Siinä pohdintaa aiheesta.
T. Painoindeksi aina alle 20, 36v.
Mä luulen, että sun kannattaa tulla vasta 15 vuoden päästä puhumaan asiasta, jos tilanne on edelleen sama. Toisille meistä painonhallinta on aina ollut helppoa eikä se ole vaatinut mitään ihmeempää resilienssiä tai itsekuria. Se ei tee meistä "aidosti resilienttejä". Tämän tyyppisillä vartaloilla se 40-50v alkaa vasta näyttää, että mihin sitä itsekuria tarvitaan.
Olen malliesimerkki siitä, miten juurikin resilienssin puute sotkee hyvin sujuneen elämänmuutoksen. Osallistun husin terveyslaihdutusvalmennukseen silloin kun se alkoi. Homma toimi hyvin, opin oikeita elämäntapoja, aloin liikkua säännöllisesti ja sen kurssivuoden jälkeenkin painon putoaminen jatkui melkein kolme vuotta, (yht. 40kg) kunnes korona alkoi. Uimahalli meni kiinni, säännöllinen järkevä lounas työpaikalla vaihtui etätyön lomassa naposteluun ja työmatkaliikuntakin jäi pois. Syyttelin itseäni kun päästin itseni lihomaan, mutta jälkikäteen näen ihan selvästi, että mä en ollut oppinut keinoja toimia tuollaisessa tilanteessa. Ja kun tilanne oli muutenkin kuormittava, ei siinä hetkessä ollut resursseja kehittää uusia toimintatapoja, vaan palasin tapoihin ennen valmennusta. Nyttemmin olen opetellut uusia tapoja ja hallitsen tilanteen myös etätyön kanssa, ja onnekseni sain tilanteen taas hallintaan ennen kuin kaikki kadotetut kilot palasivat. Pian ollaan taas ennen koronaa- kiloissa.
Ihan tavallinen työterveyslääkäri. Ei tutkittu. Lääke annettiin ihan laihdutuksen tueksi.