Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Milloin on odotettavissa, että tytön murrosikä helpottaa? Voimat vähissä :(
10.08.2021 |
Tyttö on ollut aina temperamenttinen, mutta murrosikä hänen kanssaan on ollut yhtä helvettiä. No hyvinä päivinä hän on kuin päivänpaiste ja levittää ympäristöönsä hyvää tuulta uskomattoman hersyvällä huumorintajullaan. Mutta ne huonot päivät.... hän on kuin itse piru - sulkeutuu täysin tai oikuttelee milloin mistäkin asiasta. Puolivälin päivinä hän saattaa olla aamulla kuin enkeli, mutta jostakin tuntemattomasta syystä pahoitettuaan mielensä hän muuttuu taas suorastaan raivottareksi.
Kiukun syynä on hyvinkin usein hänen äärettömän ankara itsekritiikkinsä, mikä saattaa esim. urheillessa aiheuttaa voimakkaita pettymyksen tunteita ja huonotuulisuuden käynnistymisen.
Yhtenä päivänä hän kuntoilee lähes tauotta ja sinnittelee pienellä ruualla, toisena päivänä hän menee kauppaan ja ostaa kympillä herkkuja, ja syö lisäksi kaapista kaiken minkä löytää.
Lukion ensimmäinen luokka meni vaihtelevasti, mutta tuo hillitön itsekritiikki aiheutti sielläkin ongelmia. Ja epävarmuus. Nyt kipuillaan sen kanssa, jatkaako hän lukiossa - jossa ei koe pärjäävänsä - vai löytyisikö joku toinen koulu. Yksinhuoltajana tuskailen talouden kanssa enkä näe järkeä hankkia ensimmäisen jakson kirjoja, jos syksyn aikana löytyykin opiskelupaikka muualta (ammattikouluun voi päästä myöhemminkin syksyllä, kun lopulliset luokat alkavat muodostua).
Olen tarjonnut tytölle kaikenlaisia kannustimia, jos jatkaisi lukiossa ja keskittyisi opiskeluun. Psykologi olisi ottanut hänen vastaan jo keväällä, kun motivaatio alkoi vähentyä muutamien huonosti menneiden kurssien kanssa - tyttö vaan ei halunnut jutella asioistaan vieraan kanssa.
Tyttö täyttää loppysyksystä 17 vuotta, ja tätä mielialan kanssa painimista on ollut 8-luokasta alkaen, siis jo useamman vuoden. Isä ei ole enää kuvioissa mukana vaan katosi noin kaksi vuotta sitten, joten isän kaipuutakin voi olla.
Milloin helpottaa? Toisaalta hirvittää, että vielä pahempaakin voisi olla tulossa, sillä tämä kesä on ollut ennätysvaikea. Toisaalta jos lukuvuosi alkaisi nyt hyvin, helpotusta voisi syksyn mittaan tulla.
Kommentit (48)
Voi vielä opiskella kaksoistutkinnonkin. Voisi keventää lukio-opinnoista ja suorittaa pelkän yo-tutkinnon ammatillisen perustutkinnon lisäksi. Lukion täysi oppimäärä jäisi käymättä. Opintoihin menisi vain kauemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu kun sata vuotta sitten ja siitä taaksepäin ei tainnut olla mitään murrosikää, jonka varjolla käyttäytyä huonosti ja itsekkäästi. Tätä olen miettinyt.
Ihanko omasta kokemuksestasi kerrot?
Vai oletko löytänyt oikein väitteellesi tukea?
Kyse on kai huonosta pettymystensietokyvystä, ei ehkä niinkään itsekritiikistä. Kuulostaa myös, että lapsella on huono itsetunto.
Omassa koulussani ei ollut ketään kipuilevaa tyttöä teini-iässä, joten en osaa sanoa mitään kysymykseen. Siitä en ole edes varma, että kipuilevasta teinistä tulisi terve aikuinen, koska en tunne yhtään tällaista tapausta, mutta mahdollista varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murkkuikä on niin yksilöllinen. Siskoni oli ihan hirveä kuudennelta luokalta ja sitä kesti parikymppiseksi asti, lähentyi vanhempien kanssa vasta tullessaan itse äidiksi kolmekymppisenä. Mulla taas ei ikinä varsinaista murkkuikää tullut ikinä, ehkä vuoden kaksi olin itkuherkkä mutta ei muuta. Äidin kanssa istuttiin usein penkillä katselemassa siskon skitsoamista ja neuvottelimme keskenämme, miten hänen kanssaan kannattaa edetä🙈 Mutta sinä ap kuulostat ihanalta äidiltä, toivottavasti nämä tsempit auttavat pahimman tunteen yli. Itse lopetin lukion vuoden jälkeen kesken ja menin amikseen. Musta tuli ihan toinen ihminen, kun sain itselle sopivaa tekemistä
Tuo on ollut äidiltäsi TÄYSIN ASIATONTA.
Missä on ollut hänen vanhemmuutensa siskoasi kohtaan?
Hänellä oli ne heikot hetkensä, kuten kaikilla vanhemmilla, ja mä olen aina ollut empatiakykyinen ja luontaisesti toisia tukeva tyyppi. Osasin nähdä tilanteet ulkopuolisen silmin ja siten osasin äitiäkin auttaa. Meidän perheessä äitikin sai olla heikko, opimme jo pienenä tukemaan toisiamme.
Eiköhän ne geenit vaikuta enempi kuin kasvatus... Mutta oikeesti, lukioaika on hankalaa. Kun pitäisi olla hyvä koulussa jotta pääsee jatko-opintoihin. Ja pitäisi näyttää hyvännäköiseltä. Ja olla sosiaalinen ja harrastaa jne. Aina joku on parempi ja jos on huono itsetunto niin toki se masentaa. Iän myötä helpottaa mutta vielä tuon ikäinen on hyvin haavoittuva. Keskustelu psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voisi auttaa. Tai jokin uusi harrastus, mikä ei ole olisi kovin kilpailuhenkinen. Mikä häntä kiinnostaisi, esim. kuvataide, seurakunta, spr n toiminta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria, jonka mukaan vanhemmat, jotka eivät pysty kohtaamaan oman pieleenmenneen kasvatuksensa tuloksia, kuittaavat sen jollain mystisellä "taivaastatipahtaneella" murrosiällä, joka vain ilmestyy jostain. Kuulostaa, että tytölläsi on syömishäiriö, perfektionismi, ja liika ankaruus itseä kohtaan. Ehkä kehittynyt myös epävakaa persoonallisuushäiriö, huom! kehittynyt, ei taivaasta tipahtanut. Mieti, mitä lapsena on kasvatuksessa mennyt pieleen, ja oletko vaatinut vääriä asioita ja liialla ankaruudella. Kyllä mielenterveyshäiriöt voivat kestää vaikka vuosikymmeniä, ei ole mitään aikaa milloin "katoavat takaisin taivaaseen".
Mun vanhempien kasvatuksessa oli aivan järkyttäviä puutteita, mulla oli vaikea murrosikä varmaan osin siitä johtuen. Mun ystävällä oli todella kivat ja tasapainoiset vanhemmat, ei kovin rajua murrosikää, silti heilläkin oli itkuhuutoriitoja ja ovien paikomista ja kohtauksia. Toisaalta sitten, pahasti alkoholisoituneen vanhemman juomisesta ja väkivallasta kärsinyt ei koskaan ollut kotona kovin rajusti kapinoiva, vaikka tää alkkisvanhempi oli pois kuvioista sitten teininä jo, vaan oli tosi vastuullinen ja fiksu teini.
Joten, kotiolot voi vaikuttaa tai sitten ei ja toisaalta hyvästä kodista voi tulla murhaaja (nähty sekin) tai huonosta kodista tasapainoinen ja fiksu ihminen.
AP, tsemppiä, kuullostaa rankalta, otathan välillä aikaa itsellesi, teet jotain mistä saat iloa elämään, hienoa että jaksat miettiä nuoren tukemista ja parasta vaikka hankalaa onkin!
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu kun sata vuotta sitten ja siitä taaksepäin ei tainnut olla mitään murrosikää, jonka varjolla käyttäytyä huonosti ja itsekkäästi. Tätä olen miettinyt.
Älä vaivaa enää päätäsi, voin kertoa sulle pääsyyn: minulla ei ollut minkäänlaista murrosikää, koska persoonallisuushäiriöinen äitini oli murskannut tahtoni jo varhaislapsuudessa. Tapahtui 50v sitten. Varmaan monella sama.
Ap: lle tsemppiä ja jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse on kai huonosta pettymystensietokyvystä, ei ehkä niinkään itsekritiikistä. Kuulostaa myös, että lapsella on huono itsetunto.
Omassa koulussani ei ollut ketään kipuilevaa tyttöä teini-iässä, joten en osaa sanoa mitään kysymykseen. Siitä en ole edes varma, että kipuilevasta teinistä tulisi terve aikuinen, koska en tunne yhtään tällaista tapausta, mutta mahdollista varmaan.
Ehkä huono pettymystensieto ja kova itsekritiikki kulkee käsi kädessä tai menee limittäin? Itsekritiikki näkyy mm. tytön suhtautumisessa omaan kroppaansa.
-ap-
Syömisjuttu kuullostaa tutulta ja siihen kannattaa puuttua. T: Ex-syömishäiriöinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttärelläsi tuntuu olevan paljon huolia kaikesta.
Yritä saada puhuttua hänelle että lähtisi juttelemaan psykologin kanssa.
Siitä olisi varmasti teille molemmille hyötyä.
Hänellä alkoi käyttäytyminen muuttua myös samoihin aikoihin kun isä häippäsi?
Tästäkin hänen olisi hyvä avautua ulkopuoliselle, ei ehkä halua puhua sinulle koska ei halua rasittaa sinua. Kyllä hän varmastii huomaa väsymyksesi, rahavaikeudet ja uupumisen.
Nuoret myös säästävät vanhempiaan huolilta.
Ymmärrän tunteesi täysin, itsellä useampi lapsi joista yhdellä tosi hankala murkkuikä.
Joka kesti ja kesti.Sain hänet lopulta psykologin juttusille ja puolitoista vuotta kävi, ensin melkein pakottamalla ja lopulta halusi itse käydä.
Myös minä kävin siellä juttelemassa, se hyödytti meitä kovasti. Olen myös yh.
Meni kuitenkin lopulta ohi ja on nyt tasapainoinen nuori nainen.
Yritä löytää voimavaroja itsellesi, tee joka päivä hetki sellaista joka vain sinua ilahduttaa. Huolehdi myös että nukut hyvin.
Olet varmasti hyvä äiti ja kyllä tyttäresi sen tietää. Hänellä on vain niin paha olla monien huoliensa kanssa ja murkkuhormonit vielä jyllää siinä samalla.
Voimia ja tsemppiä teille molemmille, varmasti jonain päivänä helpottaa 💕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria, jonka mukaan vanhemmat, jotka eivät pysty kohtaamaan oman pieleenmenneen kasvatuksensa tuloksia, kuittaavat sen jollain mystisellä "taivaastatipahtaneella" murrosiällä, joka vain ilmestyy jostain. Kuulostaa, että tytölläsi on syömishäiriö, perfektionismi, ja liika ankaruus itseä kohtaan. Ehkä kehittynyt myös epävakaa persoonallisuushäiriö, huom! kehittynyt, ei taivaasta tipahtanut. Mieti, mitä lapsena on kasvatuksessa mennyt pieleen, ja oletko vaatinut vääriä asioita ja liialla ankaruudella. Kyllä mielenterveyshäiriöt voivat kestää vaikka vuosikymmeniä, ei ole mitään aikaa milloin "katoavat takaisin taivaaseen".
No huh. Kukahan pystyy arvioimaan sen, mitkä asiat meni kasvatuksessa pieleen ja mikä on luontaista? Aika häijysti sanottu, vaikka varmaan on niin, että kasvatuksella voi vahvistaa tai vähentää jonkin luonteenpiirteen esiintymistä.
Mahdatko olla mikään asiantuntija esittämään tuollaisia teorioita - annatko sen arvioimiseksi vähän omia speksejäsi?
-ap-
Syömishäiriö nyt ei ainakaan kuulosta "luontaiselta", tämän luulisi olevan ihan arkijärjellä selvä asia.
Speksejä? Haet siis titteleitä ja tutkintonimikkeitä? Sittenkö sanomani muuttuu merkitykselliseksi, kun sanon, että minulla on psykologian alalta yliopistotutkinto? Joka minulla siis todella on. Mutta ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan väärien asioiden vaatimisella ja painottamisella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria, jonka mukaan vanhemmat, jotka eivät pysty kohtaamaan oman pieleenmenneen kasvatuksensa tuloksia, kuittaavat sen jollain mystisellä "taivaastatipahtaneella" murrosiällä, joka vain ilmestyy jostain. Kuulostaa, että tytölläsi on syömishäiriö, perfektionismi, ja liika ankaruus itseä kohtaan. Ehkä kehittynyt myös epävakaa persoonallisuushäiriö, huom! kehittynyt, ei taivaasta tipahtanut. Mieti, mitä lapsena on kasvatuksessa mennyt pieleen, ja oletko vaatinut vääriä asioita ja liialla ankaruudella. Kyllä mielenterveyshäiriöt voivat kestää vaikka vuosikymmeniä, ei ole mitään aikaa milloin "katoavat takaisin taivaaseen".
No huh. Kukahan pystyy arvioimaan sen, mitkä asiat meni kasvatuksessa pieleen ja mikä on luontaista? Aika häijysti sanottu, vaikka varmaan on niin, että kasvatuksella voi vahvistaa tai vähentää jonkin luonteenpiirteen esiintymistä.
Mahdatko olla mikään asiantuntija esittämään tuollaisia teorioita - annatko sen arvioimiseksi vähän omia speksejäsi?
-ap-
Syömishäiriö nyt ei ainakaan kuulosta "luontaiselta", tämän luulisi olevan ihan arkijärjellä selvä asia.
Speksejä? Haet siis titteleitä ja tutkintonimikkeitä? Sittenkö sanomani muuttuu merkitykselliseksi, kun sanon, että minulla on psykologian alalta yliopistotutkinto? Joka minulla siis todella on. Mutta ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan väärien asioiden vaatimisella ja painottamisella?
Jos noin oikeesti on, niin aika häiriintyneelle vaikutat. Uskallan väittää, että kukaan oikeasti psykologin tehtäviä hoitava ei ala syyttelemään ja arvostelemaan ketään pieleen menneestä kasvatustyöstä. Varsinkaan anonyymisti. Varsinkaan kaikkea asiaan liittyvää tietämättä. Varsinkaan netissä saatujen tietoje perusteella (jotka yleensä vähän feikkiä tunnistamisen välttämiseksi).
Häpeäisit!
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne lukion kirjat saa nykyään ilmaiseksi? Samoin kuin amiksen matskut? Vrt maksuton toinen aste. Murrosiässä voi kyllä mennä pitkäänkin. Ihmisen aivot kehittyvät 25 vuotiaaksi asti. Hyvä olisi jos tyttö saisi puhuttua jollekin ajatuksiaan ja tunteitaan.
Maksuton toinen aste koskee vain tänä sykynä aloittavia ja heistäkin vain niitä, jotka keväällä pääsivät ysiluokalta. Vanhemmat ikäluokat maksavat itse opiskelunsa.
-2004 syntyneen lukiolaisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murkkuikä on niin yksilöllinen. Siskoni oli ihan hirveä kuudennelta luokalta ja sitä kesti parikymppiseksi asti, lähentyi vanhempien kanssa vasta tullessaan itse äidiksi kolmekymppisenä. Mulla taas ei ikinä varsinaista murkkuikää tullut ikinä, ehkä vuoden kaksi olin itkuherkkä mutta ei muuta. Äidin kanssa istuttiin usein penkillä katselemassa siskon skitsoamista ja neuvottelimme keskenämme, miten hänen kanssaan kannattaa edetä🙈 Mutta sinä ap kuulostat ihanalta äidiltä, toivottavasti nämä tsempit auttavat pahimman tunteen yli. Itse lopetin lukion vuoden jälkeen kesken ja menin amikseen. Musta tuli ihan toinen ihminen, kun sain itselle sopivaa tekemistä
Tuo on ollut äidiltäsi TÄYSIN ASIATONTA.
Missä on ollut hänen vanhemmuutensa siskoasi kohtaan?
Hänellä oli ne heikot hetkensä, kuten kaikilla vanhemmilla, ja mä olen aina ollut empatiakykyinen ja luontaisesti toisia tukeva tyyppi. Osasin nähdä tilanteet ulkopuolisen silmin ja siten osasin äitiäkin auttaa. Meidän perheessä äitikin sai olla heikko, opimme jo pienenä tukemaan toisiamme.
Täysin asiatonta.
Rajattomuutta.
Mulla ei ollut mahdollisuutta murrosikään. Kaikenlainen kapinointi oli meidän perheessä kiellettyä. Olen joutunut elämään oman murrosikäni aikuisena, mikä ei ollut kaunista nähtävää. Ei siis ole pelkästään huono asia, että lapsi/nuori hakee rajustikin omia rajojaan ja irtautuu lapsuudesta kivulloisestikin rimpuillen. Se on osa kasvua ja herkälle ihmisille voi olla oikeasti vaikea prosessi. Tärkeintä on, että rakastaa lasta sen läpi. On aikuisen tehtävä olla aikuinen, nuoren tehtävä on kasvaa.
Vanhemman pitäisi päästää jo IRTI ja tytön asua omassa asunnossa, hyvällä turvallisella alueella. Ongelmat menevät itsekseen ohi aikanaan. Syömishäiriö (jos on vähän sitä) ja liiallinen liikunta voi myös vaikuttaa mielialaan jos verensokeri laskee, mutta sekin menee joskus ohi. Ei pidä alkaa vääntämään mistään asioista, hän ottaa jo omaa vastuuta miten käyttäytyy tai on ottamatta. 17-vuotiaalla ei ole enää teini-ikää välttämättä, mutta voi reagoida, jos vanhempi tekee jotain "väärin" tai ei-loogista (onko ollut vastakkainasettelua, mistä se lähti, oliko hänelle liikoja vaatimuksia). Ellei ole luonnehäiriöitä, mutta sitä ei nuoresta voi sanoa tai nuoresta aikuisesta, koska ärtyisyys voi johtua joskus stressistä, paineista tai väsymyksestä. Hänen pitää antaa rauhassa elää elämää vähän eteenpäin ja löytää itse jotain uutta.
Tsemppiä! Tyttäresi kuulostaa ihan minulta samassa iässä. Huono itsetunto, kova itsekritiikki ja osittain syömishäiriöinen. Vihasin itseäni välillä niin paljon, että se oli jotain järkyttävää.
Minkälaisia numeroita hän saa lukiosta? Eikö oikeasti suoriudu vai ajatteleeko itse vain niin? Vanhempani ovat muutaman kerran ”pakottaneet” minut jatkamaan koulua ja olen siitä kiitollinen. Nyt lukio ja AMK käytynä ja YAMK meneillään töiden ohessa. Toki olisin saattanut löytää itselle mieluisimman polun etsimällä, mutta kuka tietää olisinko vain työtön. Helposti jos jättää jotain kesken helpottuu se seuraavankin asian kesken jättäminen. Tarkoitan vain, että iso päätös tuo lukion keskeyttäminen, minkä toki varmasti tiedättekin. Vanhempani olivat melko kovia minulle ja joskus tunnekylmiäkin ja minä taas hyvin arka luonteeltani, joten jossain määrin syytän heitäkin salaa itsetunto-ongelmistani, jotka vaivaavat jonkin verran edelleen. Toki heissä on myös paljon hyvää ja ovat myös kannustaneet minua paljon eteenpäin mm. koulussa.
Syömishäiriöistä vielä, tarkemmin bulimiasta kärsin pari vuotta vaihdellen. Välillä päivittäin monta kertaa ja välillä oli tasaisempia aikoja. Yritä seurata meneekö tyttösi vessaan ja tulee silmät vetisinä takaisin herkuttelijoiden jälkeen, tuo kuvailemasi kitkuttaminen ja herkuttelun vaihtelu kuulostaa valitettavasti tutulta. Omat vanhempani eivät koskaan huomanneet omaa sairauttani, sain pikemminkin haukkuja pinnallisuudesta, kun itkin jotain syömisestä tai vartalosta. Tämä vain pahensi asiaa. Sairaus alkoi helpottamaan, kun kerran humalassa sain kerrottua parhaalle ystävälleni asiasta ja kaverini oli tukena asiassa. Jos epäilet yhtään niin yritä jollain keinoin saada nuorta avautumaan, jos olet lähes varma niin kysy jopa suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria, jonka mukaan vanhemmat, jotka eivät pysty kohtaamaan oman pieleenmenneen kasvatuksensa tuloksia, kuittaavat sen jollain mystisellä "taivaastatipahtaneella" murrosiällä, joka vain ilmestyy jostain. Kuulostaa, että tytölläsi on syömishäiriö, perfektionismi, ja liika ankaruus itseä kohtaan. Ehkä kehittynyt myös epävakaa persoonallisuushäiriö, huom! kehittynyt, ei taivaasta tipahtanut. Mieti, mitä lapsena on kasvatuksessa mennyt pieleen, ja oletko vaatinut vääriä asioita ja liialla ankaruudella. Kyllä mielenterveyshäiriöt voivat kestää vaikka vuosikymmeniä, ei ole mitään aikaa milloin "katoavat takaisin taivaaseen".
No huh. Kukahan pystyy arvioimaan sen, mitkä asiat meni kasvatuksessa pieleen ja mikä on luontaista? Aika häijysti sanottu, vaikka varmaan on niin, että kasvatuksella voi vahvistaa tai vähentää jonkin luonteenpiirteen esiintymistä.
Mahdatko olla mikään asiantuntija esittämään tuollaisia teorioita - annatko sen arvioimiseksi vähän omia speksejäsi?
-ap-
Syömishäiriö nyt ei ainakaan kuulosta "luontaiselta", tämän luulisi olevan ihan arkijärjellä selvä asia.
Speksejä? Haet siis titteleitä ja tutkintonimikkeitä? Sittenkö sanomani muuttuu merkitykselliseksi, kun sanon, että minulla on psykologian alalta yliopistotutkinto? Joka minulla siis todella on. Mutta ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitan väärien asioiden vaatimisella ja painottamisella?
Ihan tiedoksi, syömishäiriössä nimenomaan geeneissä on alttius. Toinen sairastuu helpommin kuin toinen, vaikka kokisivat samat ulkonäköpaineet yms. Myös autoimmuunisairaudet aiheuttavat yllättävän usein syömishäiriöitä.
Mulla on kolme tyttöä, joista yhden murrosikä oli ihan vastaavan kuuloinen. Alkoi seiskalla ja ysillä todettiin syömishäiriö. Lukion alku viivästyi, mutta kun toipui, elämä on ollut tasaista.
Tutustu syömishäiriön oireisiin. Pelkkä ruuan välttely tms. ei ole pelkästään syömishäiriötä vaan juuri tuo täydellisyyden tavoittelu, valtava inho itseään kohtaan jne. Syömishäiriöinen kieltää sairautensa pitkään ja on usein myös sairaudentunnoton, että kaikkihan näin elää. Itsekin pistin vaikean murrosiän piikkiin pitkään ennen kuin koulun terveydenhoitaja vihdoin tajusi homman. Sen jälkeen moni asia sai selityksen osana syömishäiriötä ja masennusta.
Alue: Aihe vapaa
Ja olet katsellut tuota jo vuosia puuttumatta. Hae nyt äkkiä tytöllesi apua.