Yliopistosta valmistuneet: kaduttaako opintolainan ottaminen?

Vierailija kirjoitti:

Olen pian valmistumassa ja kaduttaa koska ala jolle niin kovasti halusin osoittautui viimeistään opintojen loppuvaiheessa vääräksi. En sitten enää kehdannut heti vaihtaakaan kun en edelleenkään täysin tiedä mitä haluaisin tehdä ja on kiire valmistua tavoiteajassa jotta saa opintolainahyvityksen.

Varmasti riippuu siis keneltä kysyy. Jos ala työllistävä ja tuntuu omalta, opintolainaan on helppo suhtautua "hyvänä sijoituksena tulevaisuutta varten". Jos taas kysyy alansa väärin valinneelta ja koko laina näyttää menevän ulosottoon, vastaus voi olla päinvastainen. Toisaalta jos tietää ettei tule todennäköisesti alavalinnallaan koskaan saavuttamaan mitään matkustelua yms. sallivaa elintasoa, opintolaina voi olla jopa koko elämän ainoa mahdollisuus siihen. Monet nuorista eivät muutenkaan enää saavuta vanhempiensa tulotasoa ja varmoja koko loppuelämän kestäviä työsuhteita.

Varmaan parhain tilanne on jos lainan ottaminen/ottamatta jättäminen on ollut täysin oma valinta ilman ulkopuolista painostusta (oma lähipiiri, yhteiskunta),koska eniten ainakin itseäni kaduttavat ne pieleen menneet elämän valinnat, jotka on tehnyt pakosta tai "pakosta".

Itse kuulun sukupolveen, joka halusi opiskella ilman lainaa ja tehdä töitä juuri siksi, että meidän vanhempamme joutuivat edelleen usein tekemään sitä mitä nyt sit sai tehdä. Meidän lapset ovat kasvaneet siihen samaan itsensä arvostamiseen ja oman tiensä löytämisen kulttuuriin, joka me itsellemme rakennettiin ja siihen, että omat rahat tienataan samalla kun nautitaan elämästä. Sit on tää haahuileva sukupolvi, jotka joko putoavat kyydistä tai elävät valtion rahoilla vaikka opiskelevat, etsivät itseään vielä kolmekymppisenäkin. Outo ajatus, surullistakin. Millaiset vanhemmat teillä oli? Ja millaisen mallin he olivat saaneet? Ja missä välissä tää sukupolvi ehti syntyä niin erilaiseksi? Laman aikaanko?

Opiskelen lääketiedettä ja minulla on pieni lapsi. Opinnot vievät paljon aikaa ja ilman lainaa joutuisin tekemään niin paljon töitä, ettei aikaa jäisi lapselleni. Näin on hyvä ja maksan kuitenkin lainan aikanaan takaisin, kuten olen jo maksanut toisen asteen tutkintoni lainan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisin ajatuksin. Nykyään nuoret eivät näköjään enää hyväksy, että rahaa aletaan käyttää vasta kun sitä alkaa tulla. Aikanaan oli normaalia, eikä mitenkään häiritsevää olla rahaton opiskelijana. Mutta eipä ollut velkaakaan valmistuessa, mikä oli hyvä, koska kas kummaa silloinkin oli menoja!!!

Silloin kun  minä opiskelin yliopistolla, ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa, sillä opintoraha oli nykyistä pienempi ennen vuoden 1992 uudistusta. Ei se tarkoittanut mitenkään erityisen leveää elämää ja 3 hengen soluhuoneistoissa asuminen oli nykyistä tavalliisempaa. Silloin ei ollut kännyköitä tai tietokoneita, mutta useimmilla opiskelijoillla oli tv ja stereot siinä omassa soluhuoneessa,

Monet kävivät silti kesätöissä ja yleensä vain ne jotka asuivat opiskeluajan vanhempiensa luona tai näiden ostamassa asunnossa, eivät ottaneet opintolainaa. Kun minä valmistuin maisteriksi 7 vuoden opintojen jälkeen,  minulla oli opintolainaa noin 100000 markkaa mikä vastaisi nykyrahassa noin 25000 euroa. Se mahdollisti osaltaan keskittymisen opintojen suorittamiseen ja gradun tekoon.

🤭 Anteeksi mitä? Kyllä mä vaan keskityin opintoihini ihan ilman lainaa ja asuin avopuolisoni kanssa kolmiossa, muutettiin 17-vuotiaina vanhemmiltamme. Mihin sä sait hassattua 100000mk? Me elettiin hyvinkin leveästi kahden ihmisen pienillä lisätöillä ja opintotuella. En mä lainarahaa graduun (enkä lisuriin) tarvinnut, väikkäriin sit sain tutkimusrahaa ja tein tohtoriopiskelijana töitä yliopistolla. Aikamoiset velat kehittelit ihan turhaan itsellesi.

Minä olin ainakin lukiossa 19-vuotiaaksi asti, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi 3. luokan keväällä. Sitten meni saman vuoden kesäkuussa vapaaehtoisena armeijaan ja kävin yliopiston pääsykokeissa. Intin takia siirsin opintojen aloittamista seuraavan vuoden syksyyn, jolloin olin 20-vuotias muuttaessani pois kotoa toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Silloin on mahdollista saada 7 vuotta opintotukea eikä yo-tutkinnon ja maisterin papereiden välissä ollut tuolloin mitään välitutkintoa. Jos halusi valmistua, piti tehdä gradu ja monet suorittavat enemmän opintoja mm. sivuaineissa kuin mitä perustutkinto olisi sinällään edellyttänyt.

Kaljaan, viinaan, tupakkaan tai muihin päihteisiin minulla ei ole mennyt koskaan rahaan, mutta aloitin 1980-luvun alussa musiikkiäänitteiden keräämisen ensin LP-levyinä ja sitten CD-levyinä. Minun kirjahyllystäni löytyy tänäkin päivänä erittäin hyväkuntoisia vinyylilevyjä, jotka hankin ollessani lukiossa, yliopistolla ja myöhemmin työelämässä erilaisissa tehtävissä. Ei elämän tarvitse olla kärsimystä ja on hyvä olla elinikäisiä harrastuksia.

Kaduttaa. Tuli terveysongelmia, opinnot pitkittyivät, opintotukikuukaudet loppuivat ja jouduin aloittamaan takaisinmaksun jo ennen valmistumista. Terveysongelmien takia myös työkokemus jäi keräämättä ja pitkittyneet opinnot ja työkokemuksen puute ovat oiva resepti jolla ei töitä tipu joten nyt olen maksanut jo useamman vuoden ajan lainaani takaisin tuista ja olen köyhempi kuin ikinä.

Ainut ulospääsymahdollisuus tästä on se että opiskelen opintouella ja -lainalla nopeasti jonkun työllistävän ammatillisen tutkinnon. Hirvittää vain että jään sittenkin työttömäksi entistä enemmän lainaa niskassa.

Epikurolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisin ajatuksin. Nykyään nuoret eivät näköjään enää hyväksy, että rahaa aletaan käyttää vasta kun sitä alkaa tulla. Aikanaan oli normaalia, eikä mitenkään häiritsevää olla rahaton opiskelijana. Mutta eipä ollut velkaakaan valmistuessa, mikä oli hyvä, koska kas kummaa silloinkin oli menoja!!!

Silloin kun  minä opiskelin yliopistolla, ylivoimainen enemmistö opiskelijoista otti opintolainaa, sillä opintoraha oli nykyistä pienempi ennen vuoden 1992 uudistusta. Ei se tarkoittanut mitenkään erityisen leveää elämää ja 3 hengen soluhuoneistoissa asuminen oli nykyistä tavalliisempaa. Silloin ei ollut kännyköitä tai tietokoneita, mutta useimmilla opiskelijoillla oli tv ja stereot siinä omassa soluhuoneessa,

Monet kävivät silti kesätöissä ja yleensä vain ne jotka asuivat opiskeluajan vanhempiensa luona tai näiden ostamassa asunnossa, eivät ottaneet opintolainaa. Kun minä valmistuin maisteriksi 7 vuoden opintojen jälkeen,  minulla oli opintolainaa noin 100000 markkaa mikä vastaisi nykyrahassa noin 25000 euroa. Se mahdollisti osaltaan keskittymisen opintojen suorittamiseen ja gradun tekoon.

🤭 Anteeksi mitä? Kyllä mä vaan keskityin opintoihini ihan ilman lainaa ja asuin avopuolisoni kanssa kolmiossa, muutettiin 17-vuotiaina vanhemmiltamme. Mihin sä sait hassattua 100000mk? Me elettiin hyvinkin leveästi kahden ihmisen pienillä lisätöillä ja opintotuella. En mä lainarahaa graduun (enkä lisuriin) tarvinnut, väikkäriin sit sain tutkimusrahaa ja tein tohtoriopiskelijana töitä yliopistolla. Aikamoiset velat kehittelit ihan turhaan itsellesi.

Minä olin ainakin lukiossa 19-vuotiaaksi asti, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi 3. luokan keväällä. Sitten meni saman vuoden kesäkuussa vapaaehtoisena armeijaan ja kävin yliopiston pääsykokeissa. Intin takia siirsin opintojen aloittamista seuraavan vuoden syksyyn, jolloin olin 20-vuotias muuttaessani pois kotoa toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Silloin on mahdollista saada 7 vuotta opintotukea eikä yo-tutkinnon ja maisterin papereiden välissä ollut tuolloin mitään välitutkintoa. Jos halusi valmistua, piti tehdä gradu ja monet suorittavat enemmän opintoja mm. sivuaineissa kuin mitä perustutkinto olisi sinällään edellyttänyt.

Kaljaan, viinaan, tupakkaan tai muihin päihteisiin minulla ei ole mennyt koskaan rahaan, mutta aloitin 1980-luvun alussa musiikkiäänitteiden keräämisen ensin LP-levyinä ja sitten CD-levyinä. Minun kirjahyllystäni löytyy tänäkin päivänä erittäin hyväkuntoisia vinyylilevyjä, jotka hankin ollessani lukiossa, yliopistolla ja myöhemmin työelämässä erilaisissa tehtävissä. Ei elämän tarvitse olla kärsimystä ja on hyvä olla elinikäisiä harrastuksia.

Mäkin harrastan vinyylejä, mutta lainarahalla niistä en ole hankkinyt yhtäkään. En mä ihan saa myt kiinni, että miten nää asiat liittyy toisiinsa. Elämä ei ole kärsimystä ilman lainaa, päinvastoin.

Itse aikanaan AMK insinöörinä maksoin noin 10 euron opintolainan 1,5 vuodessa valmistumisen jälkeen. Jotkut niputtaa sen osaksi asuntolaina, jolloin tavallaan hukkuu sinne.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen lääketiedettä ja minulla on pieni lapsi. Opinnot vievät paljon aikaa ja ilman lainaa joutuisin tekemään niin paljon töitä, ettei aikaa jäisi lapselleni. Näin on hyvä ja maksan kuitenkin lainan aikanaan takaisin, kuten olen jo maksanut toisen asteen tutkintoni lainan.

Noh, se, että olet yh tekee kuviostasi vähän eri asian kuin aloituksen kuvio.

Sillä pääsin hyvin sijoittamisen alkuun ja opintojen loppuvaiheessa ostin ekan sijoitusasuntoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pian valmistumassa ja kaduttaa koska ala jolle niin kovasti halusin osoittautui viimeistään opintojen loppuvaiheessa vääräksi. En sitten enää kehdannut heti vaihtaakaan kun en edelleenkään täysin tiedä mitä haluaisin tehdä ja on kiire valmistua tavoiteajassa jotta saa opintolainahyvityksen.

Varmasti riippuu siis keneltä kysyy. Jos ala työllistävä ja tuntuu omalta, opintolainaan on helppo suhtautua "hyvänä sijoituksena tulevaisuutta varten". Jos taas kysyy alansa väärin valinneelta ja koko laina näyttää menevän ulosottoon, vastaus voi olla päinvastainen. Toisaalta jos tietää ettei tule todennäköisesti alavalinnallaan koskaan saavuttamaan mitään matkustelua yms. sallivaa elintasoa, opintolaina voi olla jopa koko elämän ainoa mahdollisuus siihen. Monet nuorista eivät muutenkaan enää saavuta vanhempiensa tulotasoa ja varmoja koko loppuelämän kestäviä työsuhteita.

Varmaan parhain tilanne on jos lainan ottaminen/ottamatta jättäminen on ollut täysin oma valinta ilman ulkopuolista painostusta (oma lähipiiri, yhteiskunta),koska eniten ainakin itseäni kaduttavat ne pieleen menneet elämän valinnat, jotka on tehnyt pakosta tai "pakosta".

Itse kuulun sukupolveen, joka halusi opiskella ilman lainaa ja tehdä töitä juuri siksi, että meidän vanhempamme joutuivat edelleen usein tekemään sitä mitä nyt sit sai tehdä. Meidän lapset ovat kasvaneet siihen samaan itsensä arvostamiseen ja oman tiensä löytämisen kulttuuriin, joka me itsellemme rakennettiin ja siihen, että omat rahat tienataan samalla kun nautitaan elämästä. Sit on tää haahuileva sukupolvi, jotka joko putoavat kyydistä tai elävät valtion rahoilla vaikka opiskelevat, etsivät itseään vielä kolmekymppisenäkin. Outo ajatus, surullistakin. Millaiset vanhemmat teillä oli? Ja millaisen mallin he olivat saaneet? Ja missä välissä tää sukupolvi ehti syntyä niin erilaiseksi? Laman aikaanko?

Mä olen keskustellut asiasta pikkuveljeni kanssa aika paljonkin. Hän siis minua 15 vuotta nuorempi ja syntynyt ysärin alussa. Hänen sukupolvensa on tottunut siihen, että bisnekset saattavat kaatua ja elämä on rahan sanelemaa. Laman lapset todellakin mieluummin otavat lainaa kuin elävät sillä mitä on ja he ovat kasvaneet tiettyyn stressiin, jota sit toiset kompensoi lusmuamalla ja toiset ylisuorittamisella. Meidän sukupolvi on elänyt täysin eri tilannetta eikä mulle tulisi mieleenkään ottaa lainaa. Ymmärrän siis täysin mitä ajat takaa, moni alapeukuista päätellen ajattelee vit**uiluna nähtävästi.

Sehän kulkee aina sit lasten kautta ja ikäänkuin joka toinen on saanut stressittömämmän pohjan ja joka toinen edelleen kantaa kovaa stressiä mukanaan. Saas nähdä miten käy nyt korona-aikaan kasvavan nuorison.

En ottanut lainaa, vaan asuin alkuun erittäin edullisessa yliopiston soluasunnossa (jossa muuten tutustuin yhteen nykyään elämäni tärkeimpään ystävääni). Myöhemmin asuin yhdessä poikakaverin kanssa ja aloitin osa-aikatyöt opintojen ohessa. Rahat riitti työssä käydessä hyvin, vaikka en lainaa ottanutkaan ja opinnot sujuivat silti aikataulussaan.

Kun valmistuin niin aloin säästämään ja hyödynsin opiskelijakortin etuja (esim. edullisemmat lounaat) niin kauan kuin kortti oli voimassa. Säästin ekana varsinaisena työvuonna rahat 10 000€ autoon eli ostin ensimmäisen oman auton omalla rahalla ja seuraavina työvuosina käsirahan 20 000€ omaan asuntoon. Se, että en aikoinaan ottanut opintolaina auttoi siinä, että ei ole tarvinnut ottaa vielä autolainaakaan. Ainoastaan asuntolainaa maksan. Nyt saattaisin ottaa opintolainan ja sijoittaa sen, jos olisin 100% varma työllistymisestä.

Minusta tuntuu, että vielä -80 luvulla opintolainaa otettiin melko pääsääntöisesti. -90 luvun laman jälkee tuli pelkoja siitä, että ei työllisty ja se vaikutti halukkuuteen ottaa lainaa. Itse kituutin ilman lainaa ja se oli jälkeen päin ajateltuna tyhmää. Hyvä jos nykyään taas uskalletaan ottaa lainaa. Jos talous on kovin tiukilla voi se vaikuttaa mielenterveyteekin. Eri asia on tietysti, jos vanhemmat voivat tukea taloudellisesti tai voi tehdä töitä opintojen ohella, niin lainaa ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhennän tällä hetkellä opintolainaa 150e kuussa. Ei tunnu missään, onneksi otin lainan ja nautin nuoruudesta

Vpi luoja! Joku on ylpeä nautittuaan nuoruudesta lainarahalla 😅

Mä nautin nuoruudestani omilla rahoillani, mukavaa oli.

Mikä siinä rahan lainaamisessa niin ihmeellistä on?

Läjtökohtaisesti ihminen elättää itsensä. Ihminen ottaa lainaa vain, jos hänellä ei ole varaa johonkin mitä hän aivan välttämättä tarvitsee. Ja se opiskelija ei todellakaan tarvitse välttämättä sijoitussalkkua tai maailmanympärysmatkaa, tutkinnon kyllä. Jos ei kukene elämään varojensa mukaisesti, ei ihan ole kaikki inkkarit kanootissa. Em. asiat hankitaan omilla rahoilla, ei pankin rahoilla. Millainen omanarvontunto on ihmisellä, joka nostaa opintoja varten lainaa ja hassaa sen sitten kaikkeen muuhun? Tai ostaa 800000€ talon lainarahalla, kun 500000€ talon on oikein riittävä? Kyllä on arvot ja ajatukset erilaisia nyky ”nuorilla”.

Vierailija kirjoitti:

Itse aikanaan AMK insinöörinä maksoin noin 10 euron opintolainan 1,5 vuodessa valmistumisen jälkeen. Jotkut niputtaa sen osaksi asuntolaina, jolloin tavallaan hukkuu sinne.

10 euron opintolaina onkin helppo rasti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että vielä -80 luvulla opintolainaa otettiin melko pääsääntöisesti. -90 luvun laman jälkee tuli pelkoja siitä, että ei työllisty ja se vaikutti halukkuuteen ottaa lainaa. Itse kituutin ilman lainaa ja se oli jälkeen päin ajateltuna tyhmää. Hyvä jos nykyään taas uskalletaan ottaa lainaa. Jos talous on kovin tiukilla voi se vaikuttaa mielenterveyteekin. Eri asia on tietysti, jos vanhemmat voivat tukea taloudellisesti tai voi tehdä töitä opintojen ohella, niin lainaa ei tarvitse.

Ai, minä taas olin valmistuttuani erittäin tyytyväinen, että ei ollut opintolainaa. En kokenut pienellä rahalla elämistä kituuttamiseksi, vaan se oli normaalia. Joskus tuli piikki kassavirtaan kun meni töihin ja se oli mukavaa vaihtelua.

Ja veikkaan, että nykyajan opiskelijoiden käsitys rahankäytöstä on jotain aivan muuta kuin 80-90-luvun opiskelijoilla. Kaikki on totuttu saamaan, ja esim huonekalut uusina aina.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisin ajatuksin. Nykyään nuoret eivät näköjään enää hyväksy, että rahaa aletaan käyttää vasta kun sitä alkaa tulla. Aikanaan oli normaalia, eikä mitenkään häiritsevää olla rahaton opiskelijana. Mutta eipä ollut velkaakaan valmistuessa, mikä oli hyvä, koska kas kummaa silloinkin oli menoja!!!

Milloin on ilman lainaa pystynyt opiskelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pian valmistumassa ja kaduttaa koska ala jolle niin kovasti halusin osoittautui viimeistään opintojen loppuvaiheessa vääräksi. En sitten enää kehdannut heti vaihtaakaan kun en edelleenkään täysin tiedä mitä haluaisin tehdä ja on kiire valmistua tavoiteajassa jotta saa opintolainahyvityksen.

Varmasti riippuu siis keneltä kysyy. Jos ala työllistävä ja tuntuu omalta, opintolainaan on helppo suhtautua "hyvänä sijoituksena tulevaisuutta varten". Jos taas kysyy alansa väärin valinneelta ja koko laina näyttää menevän ulosottoon, vastaus voi olla päinvastainen. Toisaalta jos tietää ettei tule todennäköisesti alavalinnallaan koskaan saavuttamaan mitään matkustelua yms. sallivaa elintasoa, opintolaina voi olla jopa koko elämän ainoa mahdollisuus siihen. Monet nuorista eivät muutenkaan enää saavuta vanhempiensa tulotasoa ja varmoja koko loppuelämän kestäviä työsuhteita.

Varmaan parhain tilanne on jos lainan ottaminen/ottamatta jättäminen on ollut täysin oma valinta ilman ulkopuolista painostusta (oma lähipiiri, yhteiskunta),koska eniten ainakin itseäni kaduttavat ne pieleen menneet elämän valinnat, jotka on tehnyt pakosta tai "pakosta".

Itse kuulun sukupolveen, joka halusi opiskella ilman lainaa ja tehdä töitä juuri siksi, että meidän vanhempamme joutuivat edelleen usein tekemään sitä mitä nyt sit sai tehdä. Meidän lapset ovat kasvaneet siihen samaan itsensä arvostamiseen ja oman tiensä löytämisen kulttuuriin, joka me itsellemme rakennettiin ja siihen, että omat rahat tienataan samalla kun nautitaan elämästä. Sit on tää haahuileva sukupolvi, jotka joko putoavat kyydistä tai elävät valtion rahoilla vaikka opiskelevat, etsivät itseään vielä kolmekymppisenäkin. Outo ajatus, surullistakin. Millaiset vanhemmat teillä oli? Ja millaisen mallin he olivat saaneet? Ja missä välissä tää sukupolvi ehti syntyä niin erilaiseksi? Laman aikaanko?

Mikä ihmeen haahuileca sukupolvi?

Milloin ei opintolainaa ole tarvittu?

Nykyisin ensimmäisiin korkeakouluopintoihin otettuun lainaan Kela maksaa mukavan hyvityksen, kunhan opinnot saa suoritettua tavoiteajassa. Mielestäni lainaa siis kannattaa ilman muuta ottaa, jos aikoo myös valmistua ajallaan. En keksi yhtään syytä, miksi ilmainen raha ei kelpaa, vaikka lainalle ei olisi mitään käyttöäkään. Itse nostan maksimimäärän lainaa, ja osan pidän säästössä, osa on mennyt ihan elämiseen ja osa sijoituksiin. 12000 euron lainasta, saan valmistuttuani n. 4000 hyvitystä, loput maksan pienellä korolla pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaisin ajatuksin. Nykyään nuoret eivät näköjään enää hyväksy, että rahaa aletaan käyttää vasta kun sitä alkaa tulla. Aikanaan oli normaalia, eikä mitenkään häiritsevää olla rahaton opiskelijana. Mutta eipä ollut velkaakaan valmistuessa, mikä oli hyvä, koska kas kummaa silloinkin oli menoja!!!

Milloin on ilman lainaa pystynyt opiskelemaan?

😂 Apua, tämä kertoo kyllä ihan kaiken. Mä olin yliopistossa 1998-2002 ja jatkotutkinnon tein 2008-20013. Ei lainaa, lainaa ottivat vain harvat. Mun vanhin lapsi opiskelee nyt ekaa vuotta yliopistossa, ei todellakaan ota lainaa, se on hänenkin mielestään merkki siitä, että ei handlaa elämäänsä.

"Mutta entä jos ei onnistukaan työllistymään opintojen jälkeen? Mitä tapahtuu, jos ei ole rahaa lyhentää lainaa edes pienellä summalla?

Ensimmäinen hätäapu on Kelan myöntämä korkoavustus. Korkoavustus kattaa opintolainan korot ja muut lainanhoitokulut, jotka Kela maksaa opiskelijan puolesta pankille esimerkiksi vuoden verran.

- Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sinä aikana opiskelijan ei tarvitse maksaa mitään. Mutta tämäkin päättyy aikanaan, sanoo Kelan etuuspalveluiden vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen.

Lainanmaksua ei siis voi lykätä ikuisesti, vaikka pankit ovat yleensä joustavia lainan takaisinmaksuaikataulun ja lainalyhennyssummien suhteen.

Jos käy niin, että vähävaraisen vastavalmistuneen tilanne ei yrityksestä huolimatta parane, valtio takaa opintolainan. Tällaisissa tapauksissa Kela siis maksaa pankille opiskelijan kaikki velat, korot ja kulut. Velka ei kuitenkaan katoa, vaan lainan velkojaksi vaihtuu Kela."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/31/opintovelan-takia-kenenkaan-ei…

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin ensimmäisiin korkeakouluopintoihin otettuun lainaan Kela maksaa mukavan hyvityksen, kunhan opinnot saa suoritettua tavoiteajassa. Mielestäni lainaa siis kannattaa ilman muuta ottaa, jos aikoo myös valmistua ajallaan. En keksi yhtään syytä, miksi ilmainen raha ei kelpaa, vaikka lainalle ei olisi mitään käyttöäkään. Itse nostan maksimimäärän lainaa, ja osan pidän säästössä, osa on mennyt ihan elämiseen ja osa sijoituksiin. 12000 euron lainasta, saan valmistuttuani n. 4000 hyvitystä, loput maksan pienellä korolla pois.

Tällainen järjestelmä kannustaa nuoria velkaantumaan. Taitaa olla vasemmiston politiikkaa, heidän mielestäänhän muutenkaan velan kanssa ei ole niin väliä. Sitä voi ottaa ja maksaa jos jaksaa. Tai antaa jonkun muun maksaa. Voi widu...